Skip to main content

Full text of "Inkeriläisten Viesti 1982 Koko Vuosikerta"

See other formats



numero 1 



tammikuu 1982 






inkeriläisten viesti 

TOIMITUS Päätoimittaja : 

Matti Vironmäki, puh. 90-631 285 

Toimitussihteeri: 

Anja Luoma, puh. 90-892 460 (iltaisin ja 

viikonloppuisin) 

Koivikkotie 6, 01620 Vantaa 62 

(toimituksen osoite) 

KONTTORI Lehden ym. tuotteiden tilaukset, osoitteet, 

jäsenmaksut yms. 

Inkerikoti, Karjalatalo, Käpylänkuja 1, 
00610 Helsinki 61 
Puh. 90-793 796 tai 90-8732 095 
Postisiirtotili Hki 30636-4 

TILAUSHINTA 50 mk/vsk kotimaassa, Ruotsissa 55 kr 

v. 1982 

ILMOITUSHINNAT 1'1 sivu mk 400 — 

r'2 » » 250 — 
1/4 » » 150 — 
Kuolinilmoitukset 50, — 
Kiitos- ym. ilm. 40, — 
Kuva ilmoituksessa 70, — 

Lehti ilmestyy kerran kuukaudessa 
Kustantaja ja julkaisija: 
INKERILÄISTEN YHDISTYS R.Y. 

PÄÄASIAMIES Armas Paakkonen 

RUOTSISSA Tingsgatan 35 

50253 Boräs. Puh. 033/101 850 

Postisiirtotili 626047-5 

(lehden ym. tuotteiden tilaukset) 

SIVISTYSSÄÄTIÖ Hallituksen puheenjohtaja : 

Matti Vironmäki, 
puh. 90-631 285 
Asiamies : 
Hannu Vironmäki 
PL 362, 00121 Helsinki 12 
Puh. 90-662 668 
Postisiirtotili 416608-9 



KANSIKUVA KERTOO: Kosemkinan Vanhankylän olkikattoinen riihi. Valok. Antti Hämäläi- 
nen 1943. SKM. 



Liisa Makara 



Lapsuuden laulut 



Kun äsken vietimme joulujuhlaa, 
tulivat taas, kuten niin useasti en- 
nenkin mieleeni joululaulut siellä 
koti-Inkerissä. 

Ei ollut kirkkoa, jonne jouluaamu- 
na olisi ollut kiire, mutta sitä har- 
taammin juhlimme joulua itse kukin 
kotonamme, jos kenellä vielä koti 
oli. Olimme siirtolaisina joutuneet 
pois omasta rakkaasta Lempaalas- 
tamme, ja suuren kiertomatkan teh- 
tyämme olimme saaneet ostetuksi 
itsellemme vaatimattoman kodin täy- 
sin venäläisestä kylästä, jota kutsut- 
tiin nimellä »Vennäin-Vuissakka». 
Vaikka asuimmekin venäläisessä ky- 
lässä, juhlapyhät vietimme aina Suo- 
men aikaan ja tapaan. 

Näin juohtui mieleen muisteloita 
joululauluista joulun aikaan. Minulla 
oli maailmaa kierrellessäni säilynyt 
mm. Topeliuksen Lukukirja, joka oli 
peruja kansakouluajoiltani. Vaikka 
koulumme oli venäläinen — olin 
käynyt neljä vuotta ihan ummikko- 
venäläistä koulua — meillä kävi nel- 
jä tuntia viikossa suomenkielinen 
uskonnonopettaja — Taavetti Elliläi- 
nen nimeltään — , ja muistaakseni 
hän oli kotoisin Keiton seurakunnas- 
ta. Hän opetti juuri tuosta mainitse- 



mastani lukukirjasta mm. runoja. 
Uskonnonopetuksen ohella hän opet- 
ti meitä myöskin kirjoittamaan suo- 
meksi. Tuossa Topeliuksen Lukukir- 
jassa oli mm. runo »Kun maass' on 
hanki ja järvet jäässä». Lauloin tätä 
laulua aina siellä jouluna lapsilleni. 
En ollut Inkerissä kuullut sitä ke- 
nenkään muun laulavan, enkä usko- 
nut siellä kenenkään sen säveltäkään 
tuntevan. Mutta nyt täällä suloisessa 
Suomessamme olen sitä kuullut lu- 
kemattomat kerrat laulettavan aina 
joulun aikaan. Ja olen aina ihmetel- 
lyt, että silloin Inkerissä laulamani 
sävelmä on juuri sama jota täällä 
Suomessa lauletaan. 

Elämä on paljon opettanut, mutta 
kiitos Jumalalle, nyt ovat saaneet ja 
yhä saavat lapseni lapsineen tätä 
laulua laulaa. 



Kun maass' on hanki ja 

järvet jäässä 

ja silmä sammunut auringon, 

kun pääsky pitkän on 

matkan päässä 

ja metsä autio, lauluton, 

käy lämmin henkäys talvisäässä, 

kun joulu on, kun joulu on. 



w 



PF 



* 



Lumipyryn takana 



^4 



^ 
vF 



♦ 



Rajusti vaihtelevat alkutalven ilmat ja 
maljakossa, ennen joulua risukasasta poi- 
mittu, hennosti viheriöivä oksa, toivat mie- 
leen kaukaisen tarinan, sadun — lumipyryn 
takaa, räntäisen lumen. 

Maantie oli jo muutaman päivän ajan ol- 
lut heidän ainoana kotinaan, sen jälkeen 
kun oli lähdettävä. Valtatiellä vyöryi tau- 
koamatta sotakalustoa, raskaasti hyrräten, 
kiireisesti, vieden kuolemaa. . . Katkeamaton 
virta, irti reväistyjä perheitä, virtasi vas- 
taan. Harvemmat kulkivat myötäsuuntaan 
— kotiin päin. Koti, paikka, jossa se oli ker- 
ran ollut, oli kantavana voimana loputto- 
man pitkää maantietä taivallettaessa. Vii- 
meinen päätös oli helppo tehdä: joko jäädä 
kohtalon armoille jonnekin tai lähteä kotiin 
päin — pitkän pitkien kilometrien päähän. 

Hän veti kelkan tapaisessa kolmea nuorin- 
taan ja loput kulkivat ympärillä. Oli taival- 
lettu jo koko pitkä, kaunis päivä. Kevät 
teki tuloaan. Yöllä vielä pakasti, mutta päi- 
vällä sulatti. Oli noustu monta loivaa mäkeä 
metsätiellä ja juostu iloisesti alas jyrkempi 
lasku. Metsässä talvi piti puoliaan. Leväh- 
dystaukoja ei pidetty: istahdettua oli vai- 
keaa lähteä jatkamaan matkaa. Eväitä oli 
enää niukasti. Syötiin vain illalla ja aamulla. 
Päivä alkoi painua illaksi. Yösijan sai hel- 
pommin syrjäkylistä, ja he poikkesivat val- 
tatieltä sivuun. Ennen pimeän tuloa ehdit- 
täisiin lähimpään kylään. 

Taivas meni pilveen ja alkoi sataa lunta. 
Suojattomalla peltoaukealla tuuli yltyi ja 
räntäiseksi muuttunut lumi tuprusi vastaan 
melkein maantien suuntaisena. Kulku kävi 
vaikeaksi. Oliko eksytty, kun kylää ei vain 
näkynyt? Ehkä tuon mutkan jälkeen, tai 
tuon. . . Lopulta he kulkivat kuin horrokses- 
sa, konemaisesti, nälän ja väsymyksen 
uuvuttamina. Vihdoinkin — tuolla se on! 
Valot eivät tuikkineet, olihan voimassa pi- 
mennyspakko ja — ulkona liikkumiskielto 
iltahämärästä aamuhämärään. Tienristeyk- 
seen päästyään he pysähtyivät kaikki tyr- 
mistyneinä: moninkertainen piikkilanka sul- 
ki tien ja hämärissä saattoi töin tuskin näh- 



dä ilmoituksesta, että pääsy kylään oli am- 
pumisen uhalla kielletty: karanteeni. 

Pyry yltyi, hämäryys tiheni, voimat hupe- 
nivat. Seuraavaan kylään oli iäisyyden pi- 
tuinen matka, kymmenkunta kilometriä. Jää- 
däkö tähän ja armeliaasti uinahtaa lumivai- 
pan alle. Aamulla ei olisi enää murheita, ei 
tuskaa. . . Vain nukkua nyt — uupumuk- 
seen. . . 

— Pyydetään yösija ensimmäisestä talosta, 
kun ollaan kylään asti päästy. Ei mennä 
pitemmälle ollenkaan. 

Ensimmäisestä talosta, maailman yksin- 
kertaisin asia ja uskolla ja toivolla sanottuna 
se siltä äkkiä tuntuikin. Ei! Ei jäädä tä- 
hän nukkumaan, vaan mennään kolkutta- 
maan ensimmäiseen taloon ja se talo oli 
ikäänkuin jo näkyvissä. . . Kukaan heistä ei 
jälkeen päin kyennyt muistamaan, miten he 
lopulta kylän laitaan pääsivät. Sotilaspar- 
tiokaan ei osunut kohdalle. Mutta nyt pi- 
temmälle ei uskallettu mennä. Isommat 
kyykähtivät pienimpien ympärille pensaan 
suojaan, pimeyteen. 

Hän lähti yksin kolkuttamaan. . . He kuu- 
livat jokaisen loittonevan raskaan askeleen. 
Eihän edellisenäkään iltana kukaan halun- 
nut antaa yösijaa näin suurelle joukolle. . . 
Vanhemmat olivat vaarassa paleltua yöllä 
ulkona märissä vaatteissaan. Onneksi ovi 
lonkahti hieman raolleen ja he hiipivät hil- 
jaa kuin hiiret pöydän alle. . . — Hänen oli 
anottava joka askeleella palavasti ja uskot- 
tava ihmeeseen, tällä hetkellä ainoaan pe- 
lastukseen. Kolkutukseen vastattiin ja ovi 
aukesi. Vaikein oli sanottava heti: meitä on 
monta, seitsemän tuolla tien vieressä lumi- 
hangessa, nälkäisiä, uupuneita. Emme jaksa 
enää tänään, emmekä uskalla pitemmälle. 
Suokaa vaikka kuinka pieni suoja aamuun 
asti. . . 

Kevyesti rientävistä askelista he ymmär- 
sivät hyvän uutisen ja olivat jo polulla vas- 
tassa. Lepikon takana, polun päässä oli ovi 
auki ja kahdet kädet auttamassa joukkoa si- 
sälle. Huoneen lattia oli puhtaaksi pesty, 
uuni lämpisi. Isäntä toi sylin täydeltä vaa- 



Vähän lisää ruoista Inkerissä 
ennen muinoin 



On tunnettua, että vanhetessa ajatukset 
hakeutuvat menneeseen. Omat juuret kiin- 
nostavat. Miten esivanhemmat elivät ja tu- 
livat toimeen, mitä esim. silloin pantiin 
pataan, ja millä perhe ruokittiin. Moni tai- 
taja on jo mennyt sinne mistä ei paluuta 
ole. Heidän kertomansa jäi kuitenkin itä- 
mään, ja jotain siitä muistaakin. 

Tässä vähän lisää arkiruoista ennen mui- 
noin Inkerissä: 

Yleistä arkiruokaa olivat hauvikkaat. Syk- 
syisin tehtiin riihen uunissa perunahauvik- 
kaita. Nauris- ja kaalihauvikkaat tehtiin 
näin: kokonaiset tai neljään osaan paloitel- 
lut kaalit (nauriit) haudutettiin uunissa il- 
man vettä. Syötiin jäähtyneinä ruokaöljyn 
ja suolan kanssa. 



Perunat keitettiin yleensä kuorineen kyp- 
siksi. Sitten ne nopeasti kuorittiin ja pan- 
tiin uuniin paistumaan. Uunista otettaessa 
kaadettiin perunoiden päälle hapanta ker- 
maa ja suolaa ja hölskytettiin ne sekaisin. 

Perunapuuro syötiin maidon kanssa. 

Suolaheinistä tehtiin keittoa. 

Tattikeitto valmistettiin näin: Paloitellut 
tatit keitettiin sipulin ja perunoiden kanssa 
kypsiksi vedessä. Maito lisättiin ja keitto 
suurustettiin vehnäjauhoilla. 

Tee keitettiin samovaarissa. 

Oletko syönyt siitniekkaa, korkeata ja pit- 
kää leipää. 

Olisi mielenkiintoista kuulla lisää ruoista 
ennen muinoin Inkerissä. 

Mari 



tetta lattialle levitettäväksi. Emäntä kantoi 
padallisen kuumia perunoita, ennen kuin oli 
ehditty riisua kaikkia märkiä vaatteita ja 
jalkineita. Muuta tarjottavaa ei heillä ollut. 
Pienimmät saivat maitotilkkasen vielä. Lei- 
västä ei silloin puhuttukaan, ei edes ajateltu, 
vain uneksittiin. Hän kehotti syömään pe- 
runat kaikki, aamulla keitettäisiin lisää, 
evääksikin. 

Tapahtunut ei voinut olla totta! Juurihan 
oli lumipyry, kylmä, nälkä, uupumus ja 
melkein kaikesta luopumisen ajatus. Ei sitä 
ihminen tiedä vaelluksellaan, mitä seuraa- 
va mutka tarjoaa ja mitä hyvääkin elämä 
voi tuoda tullessaan. Se oli varmasti tai- 
paleen lyhin yö heille — niin lämmin ja toi- 
voa täynnä, että olisi halunnut sen jatkuvan, 
jatkuvan. . . 

Aamulla vaatteet ja jalkineet olivat kui- 



via. Matkaan oli lähdettävä aikaisin. Kulke- 
minen oli helpompaa kuivalla, joutuisam- 
paa. Eväsperunat mukana pussissa ja tilk- 
ka maitoakin vielä. . . Aurinko kimmellytti 
säteillään yöllä satanutta lunta, jää ritisi 
jalkojen alla, hyvät ihmiset vilkuttivat ve- 
sissä silmin toivotellen hyvää kotimatkaa. 
Tuntui jälleen kuin vaikeuksia ei enää oli- 
sikaan, vaan koti häämöitti ensimmäisen 
mutkan takaa. . . Seuraavassa yöpymispai- 
kassa söi talon väki saadut eväät ja matkaa 
oli jatkettava. . . 

Vuosien kuluttua, muistellessaan tapah- 
tumista rikasta elämäänsä, muisteli hän 
aina tuota lepikon takana ollutta taloa sa- 
tumaana, lumipyryn takaa. . . 

Niin monta mennyt on vuotta ajan pitkään 
virtahan, kun. . . 

H.O. 



Ne lapsuusmuistot . . 

Mitä vanhemmaks ihminen tulloo, sitä 
kirkkaammaks käyvyyt lapsuusmuistot. Mie 
ko olen syntynt jo tiän vuos-satan alkupuo- 
leen ni mie nyt ihmettelen monta kertaa 
itseksein, kuin paljon on muutoksii tapah- 
tunut jo tian muutaman kymmenen vuuven 
kulues. 

Mein kylä ko olj suuren tien varreel, ni 
siin näki yhtä ja toista, mitä ei syrjäkyllöist 
nähneet, niinku mattooraa T nyt sitä sanotaa 
autoks niäts. Kerran siint kulk mattoora, 
sil olj pantu takakelkka yhen pyörän sij- 
jaa, varapyörää ko ei olt T ja siilon olliit mat- 
toorat korkein pyöriin piäl T ne se takakelk- 
ka kelpais justii siihen. Ja ne pienet pojat 
suattoit huuvon kans sitä mattooraa, ko se 
hiljaa ajoi Iäp kylän, se näky ois nyt sorjaa 
katseltavvaa. Siilon vast ilmestyit ne pusi- 
zat heilumaa, ja ne Ientolaivat, mein kyläst 
noin vii j en virstan piäs olj tehty oikee suur 
sarraaja sitä lentosikkaa vart, myö sanottii 
sitä lentosijaks oikijastaa sanottii sitä Sua- 
Iisin sijaks. Miekii olin tien vierees katso- 
maas, ko sitä sikkaa kulettiit miehet tietä 
myöten sinne Sualisii, nuorat olliit joka mie- 
hen kiäes ja sielt se sit nous ilmaa välisteel. 

Siilon käytii ahkeraa kirkoos, meilt olj 
kirkkoo matkaa seitsamän virstaa, kesäl 
käveltii Jalkasin, a talveel isä valjast hevo- 
sen, yks kirkkomatka jäi mielehein. 

Joulu-aamuun isä valjast rekkee ja otti 
meitä mukulooi reen täytee, mie olin suur- 
rievun sisäs, lunta olj paljo tien piäl ja reki 
ko heilaht, ni miun heitti niinku säkin han- 
kee T toiset käivät huutamaa ja isä seisatti 
hevosen ja toi miun jällee rekkee. 

Siilon piettii talveel hamärikköö, myö 
istuttii kiukaal ja luaettii kuaskuu. Miun 
vanhemp sissoin olj kova lukemaa, hiä luki 
kuaskukirjoi ja siel kiukaal hiä sit meil ain 
niitä kuaskuis. Miust olj kaikkiin paremmat 
ne kuaskut, mis olj prinssii ja prinsessooi, 
kuningattarii ja noita-akkoi T en silloin osant 
kuvitella, jot elämässäin jouvun sellasee 
muahan, mis on tosissaan kuningas ja ku- 
ningatar, prinssit sun muut. Niin se kohtalo 
vua heittelöö T a mie en ossaa tarpeeks kiit- 
tää Jumalaa nykyisist päivist kuin vanhaal 
on nyt huoleton elämä. Pannaa jokahine 
kiäet ristii ja kiitetää taivaan Issää näist 
nykyisist päivist. A.K. 



Liekkulauluja Inkerin 
Hietamäeltä 



Koria ois koivumetsä 

ko ei ois pajuvitsaa, 

ikävä on nuoren tytön 

ilman toveritsaa. 

Kaikenlaisii kukkii kasvaa 

sinisiä vähän T 

en ole saanut pitkälle aikaa 

mun kultani silmiä nähä. 

Kultani sinisillä silmillä 

ja poskilla punaisilla, 

noilla mie itseni ilahutan 

ku rikkaat tuhansilla. 

Äläs kultain sitä pelkää 

vaik' mie olen köyhä. 

Koitan itsen alentaa ja olla oikein nöyrä. 

Äläs kultain sitä pelkää 

vaik T mie olen köyhä, 

kylhä myö sit 

rikkautta parves raaettaisi. 



Piirileikkilauluja 
Hietamäeltä 



Kultain on kaunis kuin rannalla ruoko, 

kaukana luulin olevan, 

vaan nyt se on tullut tuohon. 

Maailman juonet ei erota meitä, 

sinä olet minun kultain 

sinua en heitä. 

Lintujen lailla vierailla mailla 

piirimme pyörii ympäri näin. 

Sinä olet joukosta parahin 

tule kanssani rinkihin, 

jos tahdot olla ystävä mulIe T 

siks* kunnes rakkaamman saan. 

Maantie on pitkä ja sannoitettu 

en ole pojalle vannoitettu. 

Nyt minun täytyypi hyvästi jättää, 

erotessamme antaa kättä. 

Maii 



6 



Leo enon oivalluksii 



Elias Lönnrotin jäljillä 



Eräänä päivänä luk Leo-eno sanomalehest 
Elias Lönnrotin sanakirjast, ko sen ilmesty- 
misest olj kulunt 150 kunnioitettavvaa vuot- 
ta. Siin lehes olj valokuva malliks yhelt 
lehelt, millasii sannoi silloin Suomes käy- 
tettii, ja tietysti miten luaittii. Pienes näyt- 
tees olj yks sana, mikä panj enon pian ma- 
tamaa ja ressimää: rituttaa. Ihan mein sana! 

Hiä uattelj täi viisii: ko Elias kokois sa- 
nojaa, nii ne olliit silloin elävii ja käytös. 
Niitä luatiit elävät ihmiset jokapäiväises 
elämässään. Sen on pitänt olla sitä kieltä, mi- 
tä mein esivanhempamme puhuivat vuael- 
tammaa, Inkerii lähtiessää. Eivät hyö kieltä 
siel tehneet. Kielj olj hein omaisuuveen, 
mikä ei lähtiis mittää painant kuormas, jos 
seilasi i olj. Ajan olloo ja mittaa siint tulj se 
piäoma, minkä varas elettii ja yhtä piettii 
vierasta heimoo vastaa ympäril. 

Eristyksis emämuast, ympäril olevien kan- 
sojen puristuksen voimistuessa, ymmärrettii 
oman kielen puhtaana säilymisen taika. Mi- 
tä vähemmän lainattiin naapureilta ja mitä 
enemmän tultii toimee omillaa, sitä paremp. 
Pienes yhteisös ei kielj kehity samal taval 
kuin suures. Kaikenpuolinen edistyskään ei 
voi olla yhtä vireää elämässä. Emämaassa 
rinnan muun kehityksen kera, kehittyy ja 
uudistuu kielikin, eristyksessä kieli taantuu, 
tai jää jollekin asteelle ja kehittyy hitaasti. 
Myo luaittii paljon viel Elias Lönnrotin sa- 
noil. 

Ei hiä, Leo eno, keksintöijjäs voint salas 
pittää, vua luatj meilkii siit innoissaa. Ko 
alettii katsoo tarkemmin mahtavaa kirjaa 
nii ihan totta, sielt löytyy vaik kuin paljon 
mein ommii sannoi. Niin paljoo ei viel ole 
luvettu, jot vois antaa näytteitä, koha täst 
vähän aikaa kulluu, nii sit. 

Sannoi etsies tulj mont asjaa mielee, mi- 
tä ei ennen huomant. Vaikkapa se, että myö 
luaittii lapseen kolmee kieltä: ommaa in- 
kerii, suomee ja venäjää. Suomee myö pu- 
huttii ja opittii koulus, ommaa viisii luaittii 
keskenää ja venättä. . . nii siel ko pitj. He- 
len-seukolt olj joku tietämätön kerran ky- 



saist jot vennäiks kos työ ihan luaitta? Mi- 
hin hiä vastais ihan toessaan: »Ehä myö 
vennäiks käyty luatimaa. Sanottii kepjäst 
omal inkerin kielel vua.» Eiks olt potrast 
sanottu! Mie mont kertaa ihan maistelin hä- 
nen sanojaan. 

On myös monessa yhteydessä todettu 
maailmalla, että ihmisten jouduttua omilta 
sijoiltaan lähtemään vapaaehtoisesti tai 
pakosta, heille jää se kuva lähtöpaikastaan, 
mikä siellä oli silloin, vuosienkin kuluttua. 
Tässä eräs selitys Amerikkaan muuttanei- 
den edestakaisin seilaamiselle kun he eivät 
enää löydä oikeaa paikkaa itselleen. Koti- 
ikävän vaivaamina he lähtevät kotiseuduil- 
leen ja huomaavat kaiken muuttuneen suu- 
reksi hämmästyksekseen: olihan silloin. . . 
ja nyt ei enää ole. . . Saman asian ovat pit- 
käaikaiset vangit kokeneet. Mikä ihme se 
sitten on, että me elimme vielä Eliaksen 
aikaa. . . 

Juurien etsiminen kuuluu olevan suurta 
muotia. Lapsena puhutun kielen sanojen 
esiin kaivaminen muistin kätköistä ja sana- 
kirjoista taitaa olla samaa sairautta, ja hy- 
vin tarttuvaa. 

Hyväst seurast mielissään 

Helvi 



Kummisetäni ja ystävämme 

AATTO TIINUS 

s. 19. 7. 1901 

k. 22. 12. 1981 

Kaivaten 

Heikki, Anna, Leena ja Anna-Maria 

Virolainen 

»Päättyi pitkä kaari elon, 
väsynyt on saanut levon. 
Nuku unta rauhaisaa!» 

Siunattu Kotkassa 2. \. 1982. 



Murheitten maa 



Säilykää Suomalaisina 



Suurten murehitten maaksi 

maailmata mainitaan. 

Sitä tätä aina puuttuu 

tuon kun saan, taas mieli muuttuu, 

tuota ei ois tarviskaan. 



Mitä meillä tarvis oisi 
pukea sanoiksi jos voisi. 
Korkeimmalta pyytää sietää, 
Hän kun tarpehemme tietää, 
rientää kyllä auttamaan. 



Hän kun kulkee seurassamme, 
mistään meiir ei ole hätä, 
eikä puutu sitä, tätä. 
Kun on tyytyväinen mieli, 
kirpoaapi silloin kieli 
Herralle kiitoksen antamaan. 



Hän on meitä johdatellut, 
murheissamme lohdutellut 
kulkeissamme outoja 
täällä elon polkuja. 
Usein vasta jälkeen päin 
näämme: paras onkin näin. 



Ryhdyn runoilijan sanoin 
yhtä suita pyytämään, 
nöyrin mielin, suojaas anoin: 
»Merta maailman kulkeissamme, 
johda purtemme kohti rantaa. 
Että kaikista vaiheistamme 
voidaan taivaassa kiitosta kantaa». 



Paras jättää turhat huolet, 
niin ei katkeruuden nuolet 
tunkeudu sydämeen. 
Runoilijan neuvo parhain 
se on meille tosin, hartain, 
muusta huolikaan mä en. 



Timo Junkkaala kirjoittaa Kotimaa-leh- 
dessä 22. 10. 1981: »Jo pitkään on sekä Ruot- 
sin että Suomen Opiskelijalähetyksen piiris- 
sä pyritty opiskelijatoiminnan käynnistämi- 
seen (raamattupiirin alalla) suomalaisten 
opiskelijoiden parissa Ruotsissa.» Ruotsissa 
opiskelee tuhansia suomalaisia. Niin Junk- 
kaala kertoo. 

Niin nousee Inkeriläisten Viestin lukijois- 
sa ajatus, eivätkö inkerinsuomalaiset opis- 
kelijat Ruotsissa voisi liittyä myös näihin 
suomalaisiin opintopiireihin. Suosittelemme 
lämpimästi, että he kyselevät noita suoma- 
laisia piirejä ja liittyvät niihin. Silloin 
suomalaisemme harrastavat Ruotsissa omis- 
sa piireissään muutakin kuin tanssia. 

Kun suomalaisemme säilyttivät suomalai- 
suutensa Inkerissä niin tarkoin, että se, jo- 
ka oli luterilainen suomalainen esim. vuon- 
na 1917, saattoi panna päänsä pantiksi, ettei 
hänen sukuunsa Inkerissä ollut tullut ve- 
näläistä verta yli 200 :n vuoden aikana, jon- 
ka ajan suku oli saattanut Inkerissä asua. 
Tsaari -Venäjän vallan aikana sanottuun 
vuoteen asti oli nimittäin Venäjällä suo- 
rastaan laki, että jos kreikkalaiskatolinen 
ja muunusk öinen solmivat keskenään avio- 
liiton, oli mies tai vaimo kreikkalaiskatoli- 
nen, niin sellainen sekapari on aina kreik- 
kalaiskatolisen papin vihittävä ja siitä avio- 
liitosta syntyneet lapset on aina kreikkalais- 
katolisen papin kastettava siihen uskoon. 
Siinä ohessa oli voimassa määräys, että jos 
luterilainen pappi kastaa lapsen sellaisessa 
tapauksessa, niin menettäköön papinvirkan- 
sa. Siis yli 200 :n vuoden ajan suomalaisem- 
me Inkerissä olivat säilyttäneet supi suo- 
malaisina verensä, kielensä, nimensä ja mie- 
lensä. 

Kun inkerinsuomalaiset ovat näin supi 
suomalaisia, niin on toki paikallaan, että he 
myös Ruotsissa säilyttävät kaikin tavoin 
suomalaisuutensa. Siihen on Ruotsissa mi- 
tä parhaat mahdollisuudet myös siksi, että 
siellä on kaikkialla runsaasti Suomen suo- 
malaisia sekä työpaikoissa että opiskelijoina. 
Liittykää, hyvät inkerinsuomalaiset, kaik- 
kialla Ruotsissa suomalaisiin piireihin, myös 



L.M, 



Terveiset rajan takaa 



Matkustimme siskoni kanssa elokuussa 
entiseen kotimaahan tervehtimään sukulai- 
sia ja tuttuja. Matkan teimme mahtavalla 
laivalla Tukholmasta Tallinnaan. 

Tallinnan satamassa oli saapuessamme 
erityisen paljon kansaa, ja meitäkin odotti 
16-henkinen joukko. Jännitys oli suuri, ja 
ilon kyyneleet nousivat silmiin, kun neljän- 
kymmenen vuoden takaisia koulutovereita 
ja tuttuja Petroskoista ja Leningradista oli 
tullut satamaan vastaan. Oli nuoruuden- 
aikaisia tuttavia ja omat serkut, jotka asu- 
vat Tallinnassa. Kohta alkoi jo huuto kuu- 
lua: »Tuolt tulloot Kurkelaist, Lempi ja 
Sonja, hei hei, tervetuloa!» 

Tullitarkastuksen jälkeen lähti Linja-auto 
Viru-hotelliin ja tutut ja sukulaiset perässä. 
Tunnistin melkein kaikki, ja ihmettelimme, 
että mistä he kaikki olivat tienneet tulla 
vastaan, kun olin vain parille sukulaiselle 
ja tutulle ilmoittanut tulostamme. 

Hotellihuone täyttyi ilon saattamilla sa- 
noilla. Ja kukat — isot ruusukimput ja kai- 
kenlaiset kukat — täyttivät huoneemme. Voi 
että oli mukava tavata ja puhua kaikesta. 
Ajan kulku oli tehnyt tehtävänsä. Totesim- 
me, että moni oli jo päässyt yli kuudenkym- 
menen kynnyksen. Kun kysyin, miten ih- 
meessä he kaikki olivat saaneet tietää tulos- 
tamme, sain vastauksen: »A meil on puhe- 
limet, f» Kuusi autoakin — tutta viemme 
autoja — oli hotellimme edessä. Kun vii- 
vyimme Tallinnassa kymmenen päivää, 
meillä kävi joka päivä vieraita. Kaikki ha- 



lusivat tavata ja saada kuulumisia. Kerto- 
mistakin olisi riittänyt vaikka kuinka 
kauaksi aikaa, mutta kotiinlähtö tuli aika- 
naan. 

Minua ilahdutti kovin, kun olin saanut 
myös kuulla, että he saivat Inkeriläisten 
Viestiä siellä lukea. Tiesivät, että minunkin 
kirjoituksiani oli usein ollut Viestissä, ja 
runojani olivat lukeneet ja keskuudessaan 
niitä lausuneet. Samaahan olin laivalla me- 
nomatkalla saanut kuulla: jotkut inkeriläi- 
set tulivat tervehtimään ja kertoivat tunte- 
neensa minut kesäjuhlilta. »Johan tiä kana 
tunnetaan höyhenistään naurupilleriksi», 
tuumailin. Kovasti he toivottivat tervetul- 
leeksi ensi kesän juhlille Boräsiin. . . 

Tämä matkani oli ollut jo kuudes matka 
entiseen kotimaahan, eniten olin käynyt 
Leningradissa, koska Kurkelan kylä, enti- 
nen kotikyläni, on lähellä PuSkinin kaupun- 
kia, ja kansakoulun jälkeen olin käynyt 
Leningradissa kahtakin koulua. 

Viestin välityksellä haluan nyt kertoa 
terveiset ja kuulumiset sekä Suomessa että 
Ruotsin puolella asuville inkeriläisille. Aika 
siellä rajan takana on kulunut nopeaan. 
Heillä on siellä kohtalaiset olot, ja töitä riit- 
tää aina. Monet ovat jo poistuneet joukos- 
tamme, mutta uusi polvi kasvaa ja varttuu. 
He puhuvat hyvää suomea, ja ovat iloisia, 
että aina joskus voimme tavata toisiamme. 
Pu&kinin kirkkoon he odottavat hartaasti 
suomea puhuvaa pappia joskus vieraaksi. 

Terveisin 
Lempi Sjöberg 



opiskelemaan näiden suomalaisten kanssa. 
Säilyttäkää toki eteenpäinkin suomalaisuu- 



tenne! Niin tekee mieli tässä vaiheessa Teil- 
le sanoa, 

Juhani Jääskeläinen 



RUOTSIN PUOLELTA 



Teimme opintomatkan Helsinkiin 



Saavuttuamme Tukholman satamaan, koh- 
tasimme Viktor Aitmannin hymyilevänä 
meitä vastassa. Saimme häneltä liput lai- 
vaan. 

Hytit oli järjestetty ja konferenssihuone 
varattuna, sekä paikat ruokasalissa järjes- 
tyksessä herkku ineen. 

Kaikki tulimme pitkän matkan takaa, jo- 
ten ruoka oli paikallaan, ja hauskassa seu- 
rassa maistui sitäkin paremmin. 

Ruokailun jälkeen alkoi tosi. Toivo ia 
Viktor panivat parastaan, selostaessaan 
meille sukututkimuksen alkeita ja ohjeita 
seuraavan päivän varalle. Sillä matkamme 
päämäärä oli Valtionarkisto Helsingissä. En- 
nenkuin jätimme konferenssisalin, nautim- 
me vielä kahvia yhdessä; seurustelu jatkui 
myöhään yöhön. 

Aamun valjetessa saavuimme Helsingin 
rantaan. Aurinko noustessaan valaisi valkoi- 
sen kaupungin satumaisen kauniina edes- 
sämme. 

Jätettyämme laivan suuntasimmekin mat- 
kamme suoraan Rauhankadulle, jossa ar- 
kisto sijaitsi. Siellä Toivo selosti meille, 
miten arkisto toimii, ja miten tilataan tut- 
kimusaineisto. Kun olimme saaneet tilaa- 
mamme mikrofilmit ja seurakuntakirjat 
käyttöömme, alkoi mielenkiintoinen tutki- 
minen. 

Vuorottelimme »filmiapparatin» käytössä 
Lunnin kerrallaan. Myöskin kirkonkirjoja 
oli käytettävänämme. Henkilökohtaisesti 
olin kiinnostunut Venjoen seurakunnan 
mahtavankokoisesta kirjasta, jota myös vuo- 
rotellen selailimme ja kirjoitimme muistiin 
mitä löysimme mielenkiintoista. Kaikki 
saimme jotain tietoja suvustamme, toiset 
enemmän toiset vähemmän. Aika meni sii- 
villä, ei ollut aikaa edes ruokaa ajatella. 
Vasta myöhään illalla huomasimme että pi- 



täisi myöskin ruokailla. Meitä kerääntyikin 
porukka Hotelli Vaakunan ravintolassa Hel- 
singin herkkuja maistelemaan. 

Osa joukosta kävi teatterissa. Hotelli Vaa- 
kuna majoitti myös matkamiehet suojiinsa. 

Lauantaiaamuna huomasimme, että per- 
jantainen kaunis sää oli muuttunut satei- 
seksi. Aamiaisen jälkeen oli vielä tilaisuus 
mennä takaisin Valtionarkistoon, sillä va- 
rasimme aineiston kahdeksi päiväksi. Kä- 
vimme myös kaupungilla kukkaroa keventä- 
mässä. 

Kello kahdeksi oli meillä sovittu tapaa- 
minen Inkerikodissa. Siellä meidät otettiin 
vastaan avosylin, ja kahvipöytä katettuna. 
Lämpimät piirakat maistuivat mainioilta. 
Isäntäväki toivotti meidät tervetulleiksi. 
Puheet vastaanottajien ja vieraiden kesken 
vaihtelivat. Välillä Toivo oli tulkkinakin, 
sillä joukossamme oli suomenkieltä taita- 
mattomia. Jotkut meistä ovat aviossa ruot- 
salaisten kanssa. 

Matti Vironmäki mainitsi että tällainen 
vierailu Ruotsista Inkerikotiin tapahtui ensi 
kertaa. Meille esiteltiin kaikki muotokuvat 
jotka koristavat Inkerikodin seiniä. Vaih- 
doimme ajatuksia Viesti-lehdestä, mm. onko 
tarpeellista olla ruotsinkielinen palsta leh- 
dessä. Tulos oli että on tarpeellinen. Lau- 
loimme yhteislauluja. Tapaaminen oli hyvin 
viihtyisä ja kotoinen. Päätimme yhdessä 
olomme rukouksella. 

Sitten alkoivatkin joutua laivalle lähdön 
huolet. Mutta eipä hätää, Yrjö lähti rah- 
tiin. Hänen autoonsa sullottiin kaikki mat- 
katavaramme. Niin me, raitiovaunukyytiin 
ihastuneet ajaa huristimme halki Helsingin, 
suoraan satamaan, Katajanokalle. Laivan 
nokka oli jo käännettynä Ruotsia kohden. 

Kaikki olimme tyytyväisiä, kun jätimme 



10 



Pyhäinpäivän vainajien muistojuhla Örebrossa 



15 vuotta muistokivemme äärellä 

»Samalla symbolisoi tämä muistomerk- 
ki kaukaista Inkeriä meidän kasvavalle 
sukupolvellemme täällä Ruotsissa. Tä- 
män muistomerkin juurella he voisivat 
joskus käydä hiljentymässä, sen ikivan- 
han ristin luona, ristin joka velvoittaisi 
heitä jatkamaan meidän työtämme missä 
he elämänsä tulevatkin viettämään». (Ote 
allekirjoittaneen muistokivellä pitämästä 
avauspuheesta 25, 6. 1966), 
Meille inkerinsuomalaisille täällä Ruotsis- 
sa on tullut todellakin Pyhäinpäivän vaina- 
jien muistojuhlan vietto örebrossa perin- 
näistavaksi. 

Juhla alkoi jo perjantai-iltana 30. 10. 1981 
seuroilla Olaus Petrin seurakuntakodissa. 
Puhujina esiintyivät meidän kansanryh- 
määmme kuuluvat pastorit Jussi Jänis 
Boräsista ja Oskar Björklund Skövdestä; 
näiden lisäksi puhui vielä lehtori Katrina 
Furulund örebrosta. 

Varsinainen vainajien Pyhäinpäivän 
muistojuhla alkoi lauantaina 31. 10. 1981 
kello 14.00 jumalanpalveluksella ja HPEilla 
St. Mikaelin kirkossa. Juhlakansaa oli ke- 
rääntynyt runsaasti Ruotsin eri kaupungeis- 
ta läheltä sekä kaukaa. 

Paikallinen kirkkoherra Bengt Olsson toi- 
votti juhlakansan sydämellisesti tervetul- 
leeksi kirkkoon ja näihin meille jo hyvin 
rakkaiksi käyneisiin muistojuhlatilaisuuk- 
siin, joita vietetään perinteitten mukaan 
täällä St. Mikaelin kirkossa sekä kirkon 
puistossa sijaitsevan historiallisen muisto- 
kiven äärellä. 

Tervehdyspuheessaan kirkkoherra Olsson 
sanoi mm. »Näitten monien vuosien aikana, 



aina mukananne olleena olen jo oppinut 
tuntemaan juhlakansaa kasvonpiirteitten 
perusteella, mistä kaupungista lienettekin 
tulleet. Muistuu mieleeni se. että alkuvuo- 
sina kokoonnuitte tänne aivan kuin siirto- 
laisina, tunsitte itsenne sydämissänne muu- 
kalaisiksi. Mutta nyt voin vakuuttaa teille, 
että me täällä örebrossa ja sen ympäris- 
tössä asuvat kanta-asukkaat otamme teidät 
vastaan aivan kuin vieraiksemme kirkko- 
kansamme keskuuteen. Tämä ajatus ei ole 
yksin minulla. Voin vakuuttaa teille, että 
edustan suurta osaa kansastamme. Haluai- 
sin tässä tilaisuudessa tuoda Teille tiedoksi 
yhden ilosanoman: että kirkkovaltuusto 
ja örebron kaupungin viranomaiset ovat 
suunnitelleet St. Mikaelin kirkon laajenta- 
mista. Teillähän hyvin monella on tiedossa 
se seikka että tämän kirkon peruskivien 
laskemisessa ovat olleet omat miehenne; A. 
Juvonen, A. Halttunen, J. Hirvonen ym. 
Kirkkoa aiotaan laajentaa oikealle sivulle, 
siipirakennuksena. Tämän yhteydessä on 
ajateltu myös teille inkerinsuomalaisille niin 
rakkaaksi käyneen vainajille omistetun 
muistokivenne siirtoa, sen sijoittamista 
edustavammalle paikalle. On olemassa kaksi 
ehdotusta: 1) että muistokivenne sijoitettai- 
siin varsinaisen rakennuksen sisälle, 2) että 
se sijoitettaisiin tämän kirkon edustalle, 
pääsisäänkäytävän lähettyville. Olemme 
ajatelleet, että muistokivestänne on tulossa 
historiallinen muistomerkki, joka jää tule- 
ville sukupolville tutkittavaksi ja ihailta- 
vaksi. Muistokivennehän on paljastettu jo 
25. 6. 1966 XIX kesäjuhlien yhteydessä, jot- 
ka silloin olivat täällä meidän kaupungis- 
samme örebrossa. » 



Suomen rannan, sillä matkamme oli suju- 
nut suunnitelmien mukaan. 

Kotimatkalla laiva keinui tavallista enem- 
män, joten useammat poistuivat hytteihinsä 
suunniteltua aikaisemmin. 

Aamulla sitten tavattiinkin eron tunnel- 
missa. Mutta oli hauska erotakin kun kaikki 



olimme tyytyväisiä matkaamme. Meitä oli 
eri ikäisiä ja eri puolilta Ruotsia. Oli hauska 
tavata entisiä tuttuja, sekä vielä hauskempi 
solmia uusia tuttavuuksia. Joukkomme oli 24 
henkilöä, Göteborgista, Jönköpingistä, öre- 
brosta, Gävlestä ja Västeräsista. 

Lempi Kuortti 
Västeräs 



11 



Puheen jälkeen astui alttarille meille hy- 
vin tunnettu veljemme pastori Jussi Jänis 
Boräsista. Hänkin korosti sitä, minkä edel- 
linen puhuja oli maininnut, että me olemme 
jo kehittyneet sekä sopeutuneet oloihimme 
niin paljon, että muukalaisuuden ja siirto- 
laisuuden tunne on kadonnut ajatuksistam- 
me. »Tunnemme itsemme jo täydellisiksi 
kirkkokansan jäseniksi. Mutta älkäämme 
vain koskaan unhoittako tämmöisten, ja 
etenkin näitten juhlallisuuksien, aikana, 
että meidän edesmenneitten rakkaittemme 
tiet johtivat usein siellä pimeään ja kuole- 
maan varjojen ja vaarojen keskellä. Mutta 
heillä oli voima, joka auttoi heitä kestä- 
mään, se voima oli elävä toivo ja usko Ju- 
malaan. Tämä voima ja usko Jumalaan on 
annettu meillekin perintönä edelleen vietä- 
väksi tuleville sukupolville», sanoi Jussi Jä- 
nis lopuksi. 

Juhlasaarnan piti meille myös hyvin tut- 
tu pastorimme Oskar Björklund Skövdestä. 

Kirkossa toimitetun Jumalanpalveluksen 
ja HPE:n päätyttyä siirryttiin muistopat- 
saalle, jossa laskettiin ISK:n seppele. Tilai- 
suudessa puhui pastori Jussi Jänis ja se 
päättyi virteen 600. 

Muistopatsaalta siirryttiin välittömästi 
Olaus Petrin seurakuntakotiin, jossa jatkui- 
vat iltaseurat sekä kahvitarjoilu. 

Tämän tilaisuuden avasi ja toivotti juhla- 
kansan tervetulleeksi örebron kerhon pu- 
heenjohtaja Adjunkt Alexander Salenfors. 
Hän mainitsi tervehdyspuheessaan, että Py- 
häinpäivän vainajien muistojuhla on todel- 
lakin tullut perinteelliseksi juhlaksemme 
inkeriläisten keskuudessa täällä Ruotsissa, 
Hän kiitti juhlakansaa, etenkin niitä, jotka 
olivat saapuneet vieraista kaupungeista, 
»Suurilukuinen juhlakansa on aivan kuin 
luottamuksen osoituksena meille örebron 
kerholaisille ja sen toiminnalle», hän sanoi. 

Kerhon puheenjohtaja ojensi kiitokseksi 
usealle juhlassa olevalle kerhon toimintaan 
ahkerasti osaa ottavalle kukkia. Erikoisen 
suuret kiitokset tulivat emännille, jotka oli- 
vat jo monissa juhlissa huolehtineet kahvi- 
tarjoilusta. 

Illan kohokohtaan tulimme kerhon pu- 
heenjohtajan ojentaessa kukkia meidän 
»nuorelle» kirjailijallemme Oskar Himiläi- 
selle hänen kirjansa »Vieras isänmaa» 
ilmestymisen johdosta. Alexander Salenfors 
sanoi kukkia ojentaessaan Oskari Himiläi- 



selle: »Inkerin miehelle Inkerin väriset ku- 
kat, siitä että olet osoittanut nuorekkuutta, 
intoa sekä suomalaista sisua sen suuren- 
moisen työn tekemisessä, mitä kirjan jul- 
kaiseminen vaatii.» 

Tässä iltajuhlassa myös mukana ollut leh- 
tori ja samalla myös örebron kirkkoval- 
tuuston puheenjohtaja Elisabeth Oscarsson 
sanoi tervehdyspuheessaan, että hän oli jo 
monien vuosien aikana seurannut meidän 
inkeriläisten vilkasta harrastuksia etenkin 
kirkollisessa toiminnassa sekä meidän yri- 
tystämme hartaasti vaalia ja säilyttää his- 
toriallis-kulttuurisia perinteitämme, joita 
samalla myös yritämme jättää tulevillekin 
sukupolville. Hän sanoi myös tuntevansa 
lämmöntunnetta sydämessään ajatellessaan 
tätä asiaa. Ehkäpä se johtui vielä siitäkin, 
että hän aivan kuin tunsi sukulaisuutta 
kanssamme, sillä olivathan hänenkin van- 
hempansa aikoinaan kuuluneet lähteneen 
Lapista, suomalaisseuduilta ja että isoisä oli 
aikoinaan tullut Suomesta Ruotsin puolelle. 

Juhlallisuudet päättyivät virrenveisuu- 
seen ja pastori Jussi Jäniksen rukoukseen, 

Aappo Björn 

Västeräs 



Lahjoituksia Viestin tukemiseksi 

Maria Mehiläinen, New York 10 dollaria 
Helmi Kivilahti, Kanada 100 mk 

Viesti kiittää tuesta. 



BORÄS 

Boräsin Inkerin Kerhon vuosiko- 
kous pidetään 1982-02-14 klo 15.00 (eli 
jumalanpalveluksen jälkeen) Carolin 
seurakuntatalolla. Käsitellään vuosi- 
kokoukseen kuuluvat sääntöjen mää- 
räämät asiat. Kerho tarjoaa vuosi- 
kokouksessa kahvit. 

Kaikki Inkerin Kerhon toiminnasta 
kiinnostuneet olette TERVETULLEI- 
TA! 



12 



ISK:n diplomit ja muut ISK:n 
kunnianosoitukset 



ISK:n diplomia luovutettiin ensi kerran 
kesäjuhlien yhteydessä Västeräsissa 1970. 
Silloiset saajat olivat osallistuneet ISK:n 
julkaisemaan kirjoituskilpailuun. Kilpailun 
voitti nimimerkki »Omainen» ja hänelle luo- 
vutettiin palkinto (mutta ei diplomia). Toi- 
nen ja kolmas palkinto olivat Inkerin Suo- 
malaisten Historia-teos ynnä lSK;n diplo- 
mi. Toisille osanottajille luovutettiin ISK:n 
diplomi. Samassa tilaisuudessa luovutettiin 
Aleksanteri Parkkiselle Inkerin Suomalais- 
ten Historia -teos hänen ansiokkaasta työs- 
tään ISK:n perustamisen yhteydessä. 

Jo aikaisemmin ennen nykyisen diplomin 
käyttöön ottoa on Sulo Korpelaiselle luovu- 
tettu diplomi. ISK:n kulttuurirahastosta on 
aikoinaan palkittu Aatami Vainikka, Sulo 
Korpelainen ja Juho Kemppi (Lund). 

Uno Hammarström valittiin 1963 ISK:n 
kunniapuheenjohtajaksi, jolloin hänelle luo- 
vutettiin kunniakirja. 1981 nimitettiin Aap- 
po Björn, Aleksanteri Halttunen ja Alek- 
santeri Parkkinen ISK:n johtokunnan kun- 
niajäseniksi. 



ISK:n diplomi luovutettu seuraaville 
henkilöille 

1970 Johannes Saklantti, Jönköping 
Aatami Vainikka, Gävle 
Antti Juvonen, örebro 
Toivo Jääskeläinen, Boräs 

1971 Väinö Kekki, Helsinki 
Eino Vironseppä, Salo 
Aappo Björn, Västeras 
Aino Kekkonen, Boräs 

1972 Anna Parkkinen, Källered 
Väinö Häyhänen, Dalsjöfors 

1973 Oskar Himiläinen, Kumia 
Matti Vironmäki, Helsinki 

1974 Viktor Minfors, Mölndal 
Matti Randefelt, Örebro 
Gustaf Dahlbäck, Göteborg 



Eero Rautajoki, Tampere 
Juhani Jääskeläinen, Lahti 
Reino Ylönen, Kuopio 

1975 Vilho Mustonen, Turku 
Pirkko Huurto, Helsinki 
Folke Dahlbäck, Mora 
Antti Tervo, Mölndal 
Juho Hirvonen, örebro 
Juho Kemppi, Eskilstuna 
Eero Pitkänen, Lampi 

1976 Sven Danell, Karlsborg 
Kaisu Leitzinger, Mölnlycke 
Hannu Vironmäki, Helsinki 

1977 Juhani Rantanen, Boräs 
Henrik Toikka, Västeras 

1977 Albert Kuortti, Tukholma 
Hertta Allanmaa, Helsinki 
Iida Riipinen, Helsinki 
Aatami Kuortti, Helsinki 
Leo Yllö, Helsinki 

1978 Alfred Saklantti, Jönköping 
Aleksanteri Halttunen, örebro 
Emilia Pyykkönen, Boräs 
Yrjö Korkkinen, Helsinki 
Anja Luoma, Helsinki 

1979 Lennart Matikainen, Gävle 
Hilma Matikainen, Gävle 
Kerttu Jonsson, Gävle 
Mikko Närhi, Sandared 
Jooseppi Klemettilä, Turku 

1980 Toivo Kajava, Helsinki 
Anneli Tuohimäki, Helsinki 
Lauri Santtu, Helsinki 
Valentin Värkki, Mönlycke 
Viktor Jakdal, Mölnlycke 
Katri Jakdal, Mölnlycke 
Lempi Minfors, Lindome 

1981 Aino Vainikka, Eskilstuna 
Paavo Vainikka, Eskilstuna 
Antti Kupri, Eskilstuna 
Hilja Savolainen, Tampere 
Antti Vainikka, Tampere 
Ida Strömberg, Tampere 
Pentti Kaitera, Helsinki 
Jussi Tenkku, Helsinki 
Pertti Virtaranta, Helsinki 



13 



ISK:s släktforskningsresa tili Helsingfors 



En mörk kväll i november samlades 24 
personer pä Finlandsfärjans terminal i 
Stockholm för att göra en studieresa tili 
Helsingfors. Resan hade som syfte att ge 
ingermanländare, svenskfödda ättlingar och 
svenska familjemedlemmar en möjlighet att 
under trevliga former bekanta sig med 
varandra och bese den finska huvudstaden. 

När vi hittat vara hytter var det dags för 
en kort presentation och en god mältid. 
Kvällen ombord ägnades sedän ät en liten 
kurs i släktforskning, som ju var ett av 
resans syften. Toivo Folkesten, som hade 
tidigare crfarenhet av letande i Finska Riks- 
arkivets handlingar, gav oss fävetande en 
inblick i ämnet. 

Efter ankomsten tili Helsingfors tägade vi 
gemensamt genom den vinterkyliga staden 
tili Riksarkivet. Nu började ett febrilt let- 
ande i register och läsande av mikrofilmade 
kyrkbocker frän Ingermanlands finska för- 
samlingar. Det roligaste minnet frän arkivet 
var naturligtvis att leta i den tjocka och 
tunga bok som av nägon anledning ej var 
filmad. 

Pä kvällen var det fritt fram för släkt- 
besök, teater och andra nöjen. 

Nasta förmiddag sprang vi omkring och 
shoppade eller letade efter böcker pä anti- 
kvariaten. 

Vid middagstid fyllde vi en spärvagn för 
vidare färd tili Käpylä och ett besök pä Kar- 



jatalo där Ingermanländska Föreningen har 
ett rum. Vi hälsades välkomna av vara 
stamfränder i Helsingfors och bjöds pä kaffc 
och äkta ingermanländsk piirakka. Prosten 
Matti Vironmäki gav en historisk tillbaka- 
blick pä det mänga gänger svära arbetet att 
bevara ingermanländsk kultur i Finland. 
Toivo Folkesten fick nu agera tolk och över- 
satte den finska berättelsen tili svenska, da 
alla inte var finskspräkiga. Det faktum att 
ingermanländarna 40 är efter försökningen 
inte alltid behärskar finska framkom även 
när de svenska sidorna i var tidning Inke- 
riläisten Viesti diskuterades. Redaktören 
Anja Luoma fick bara tacksamma ord för 
att svenskspräkigt material införs. 

Tiden gick fort och vi fick skynda pä för 
att hinna med färjan hem. Väl ute pä sjön 
överraskades vi av en rejäl höststorm med 
över 30 m/s i vindstyrka. Det var en pä- 
minnelse om under vilka omständigheter 
mänga ingermanländare flydde tili Sverige. 
Fast de hade ju inte som vi tillgnäg tili elt 
sjövärdigl fartyg, mat och kojplatser. 

Ater i Stockholm var det dags att säga 
adjö tili varandra och skiljas ät. 

Du som ej var med pä resan behöver nu 
inte vara ledsen för det. Att döma av den 
rusning det blev tili resan kommer säkert 
fler tillfällen i framtiden. 

Viktor Pajunen 



Tuumai Jussi: Jos myös piässää pois täst 
doodist (punkkerist) henkis, ja jos suahhaa 
sakuska niin sithän myö vaik piästaa tuas 
elloo. Eihän nuo skabarit nähneet miss myö 
oltii piilos. Jos mie miän iel sie tulet takan, 
niin katso tuakseis ja vasempaa, mie katson 
oikeaa. No niin sitä piästiin metsän sissaä 
ja nyt Jussi juoksemaa kylän ämmil lua- 
timaa jot talot on palaneet kun ne politru- 
kat viskasiit ain niitä pensiini pudeljoi huu- 
siit ja hyppiit ain toisen talon luoks ja myö 
suatii vua katsoo piält, ko ei olt mill am- 
puu nuoita skabarljoi. Olj siin doodis tykki 
mut ko ei osant ampuu sill. 

Hörkkölän poika Tuutarin seurakunnast 



Joukostamme poistuneita 

Maria Korpelainen synt. 25. 9. 1905, kuoli 
16. 10. 81 Mölnlyckessä. 

Eva Korkkinen synt. 4. 1. 1900, kuoli 25. 
10. 81 Mölnlyckessä. 

Josef Kvist synt. 21,3.1898, kuoli 31.10. 
81 Jonseredissa. 

Johan Tatti synt 16.2.1900, kuoli 21.11. 
81 Rydalissa 

Anna Tervo synt. 15. 12. 1902 Skuoritsassa, 
kuoli Kyrönmaan sairaalassa Laihialla. 



14 




(—oimitussiktcctiti tetvelsiä 



On hiljainen aamu, melkein pimeää vielä. 
Vain kaukainen kellanpunainen kajastus 
taivaanrannalla antaa aavistaa päivän ole- 
van tulossa. Istun vieraalla parvekkeella, 
vieraassa maassa. Edessäni aukeaa autio 
laavakenttä ja rannaton Atlantti, lähes pei- 
lityynenä. Ympärilläni on hiiskumaton hil- 
jaisuus, jonka rikkoo vain valtameren kau- 
kainen kohina, kun mainingit vyöryvät 
kohti rantaa ja katoavat sen pehmeään 
hiekkaan jättäen siihen valkean vaahtova- 
nan ennen vetäytymistään takaisin meren 
syliin. Ja — edessäni on kaksi ihanaa viik- 
koa etelän lämmössä ja auringossa. Taka- 
nani on työn täyttämä vuosi, kiire, stressi ja 
monet ahdistuksen päivät Tässä ja nyt on 
rauha, tämä siunattu yksinäinen aamuhetki 
— tämä hiljaisuus, jota niin sanomattomasti 
olin toisinaan vuoden mittaan kaivannut. 
Tämä on onnea, ensimmäisen lomapäivän 
riemua. 

Elämän onni koostuu useimmiten vain 
pienen pienistä hetkistä, joiden tunnelmaa 
on miltei mahdoton jälkeen päin tavoittaa 
mutta joiden muisto lämmittää ja lääkitsee 
sieluamme ja auttaa meitä kestämään vai- 
keiden aikojen yli — sortumatta. 

Kahden viikon kuluttua olen jälleen koti- 
maassa ja kotona. Yli kahdenkymmenen 
asteen lämpö on kuuden tunnin lentomat- 
kan jälkeen vaihtunut samaan määrään 
pakkasasteita. Vielä lyhyemmässä ajassa voi 
tavallinen leppoisa elämä muuttua äärim- 
mäiseksi kurjuudeksi miljoonien ihmisten 
kohdalla. Näitä miettien avaan kirjeitä, joi- 
ta lomani aikana on kertynyt pöydälleni. 
Loman loppumisen aiheuttama alakuloisuus 
vaihtuu kirje kirjeeltä lisääntyväksi liiku- 
tukseksi, säälin ja myötäelämisen tunteeksi. 
Inkeriläinen ystäväni, pian 84 vuotta täyt- 
tävä Maria New Yorkista kiittää kirjees- 
sään liikuttavin sanoin hänelle ennen mat- 
kaani lähettämästäni joulukortista. Hän 
kertoo myös yksinäisyydestään ja ikäväs- 
tään vieraalla maalla. Lohjalaisen Liisa- 
ystäväni kirje on täynnä kiitosta ja ystäväl- 
lisiä sanoja; ja kun avaan Ruotsista tulleen 
Uno Hammarströmin kirjeen, sieltäkin hen- 
kii ystävällinen kiitos vastaan. On tullut 
kirjeitä myös Eestistä ja muualta rajan ta- 
kaa. Hyvän joulun ja uuden vuoden toivo- 
tuksia on tullut monenlaisista oloista, ku- 
vauksia monenlaisista elämänkohtaloista. 

Monen monta kertaa menneen vuoden 
kuluessa olin tuntenut nääntyväni työn pal- 
jouteen. Usein kaikki oli tuntunut joutaval- 
ta hössötykseltä; tämän Viestinkin toimit- 
taminen joskus tuskastuttavan turhautta- 



valta, kun aika ei tahtonut millään riittää 
kunnolliseen asioihin paneutumiseen. »Va- 
paaehtoisessa maanpaossa» virkistyneenä 
saatoin nyt taas katsella asioita eri näkö- 
kulmasta. Yksinäisyys on ihmiselle joskus 
suorastaan välttämätöntä, että voi koota 
itsensä ja ajatuksensa. Ystäväni Marian yk- 
sinäisyys siellä suuressa New Yorkin kau- 
pungissa on toisenlaista. Se käy riipaise- 
vasti ilmi hänen joulukorttiin kirjoittamis- 
taan säkeistä: 

»Surun sävelet yhä vain soivat, 

olen yksin vieraalla maali'. 

Minne jäivät nuoruuden päivät? 

Ikävyyttä vain tuntea saan. 

Usein ikävän, kaihon tunnen, 

usein huokailen surussain: 

Ah, jos kerran viel kohdata saisin 

sen rakkahan Inkerinmaan.» 
Maria kertoo, miten hän kymmenen vuotta 
sitten vietti kulta häitään elämäntoverinsa 
kanssa, mutta on melkein siitä asti ollut 
yksinään ja ainaisessa ikävässä. 

Vieraat maat ja kansat kiehtovat matkai- 
lijaa ja avartavat maailmankuvaa. Vapaa- 
ehtoinen maanpakolaisuus tuntuu joskus 
vapauttavalta, mutta ne tuhannet inkeriläi- 
set ja miljoonat maailman pakolaiset, jotka 
ovat ilman omaa tahtoaan ja syytään jou- 
tuneet pois omilta kotikonnuiltaan, vierai- 
siin ihmisiin, tuntevat maanpakolaisuuden 
näännyttävän tuskan ja yksinäisyyden täl- 
läkin hetkellä. Teillä on todellista isän- 
maanrakkautta, t ajattelin, vaikka teillä ei 
ole isänmaatakaan — tai on vieras isänmaa. 
Huokaisten lasken viimeisenkin kirjeen 
kädestäni. Olen jälleen iloinen metrien lu- 
mikinoksista, lähes kolmenkymmenen as- 
teen pakkasesta ja päivän päästä alkavasta 
arkisesta aherruksestakin — omassa isän- 
maassa. Iloisena kiitän Teitä, kaikki Viestin 
ystävät, joista — niin ainakin uskon ja toi- 
von — on tullut henkilökohtaisiakin ystä- 
viäni. Jos Viestin välityksellä olen edes vä- 
hän voinut olla lievittämässä kalvavaa koti- 
ikäväänne, en tunne siitä itselleni suurta- 
kaan kiitosta ansainneeni. Te olette puoles- 
tanne antaneet minulle korvaamattoman 
lahjan; opettaneet minua ymmärtämään ih- 
misen ahdistusta. Toivotan Teille kaikille 
onnea ja menestystä alkaneelle vuodelle ja 
kiitän kaikista tähänastisista kanssanne vie- 
tetyistä vuosista — ja ennen kaikkea kiitän 
ystävyydestänne. — Ja sydämelliset onnen- 
toivotukset Maria Mehiläiselle New Yorkiin 
hänen helmikuun 1. päivänä olevan 84-vuo- 
tissyntymäpäivänsä johdosta. 

Toimitussihteeri 



Ajankohtaisia ilmoituksia 



HELSINGIN PAIKALLISOSASTO 



SEUKKOSEURA 



Tammikuun tilaisuus Inkerikodissa 24. 1. 

Paikallisosaston vuosikokous Kalevalan- 
päivänä 28. helmikuuta, maaliskuun tilai- 
suus 28. 3. 1982. Kaikki tilaisuudet alkavat 
klo 14.00. Tervetuloa. 

Larin Parasken patsaalle kokoonnumme 
Kaievalanpäivänä klo 10.00 kunnioittamaan 
Inkerinmaan runonlaulajan muistoa. 



kokoontuu jälleen tammikuussa torstaina 
28. L, helmikuussa 11. ja 25.2.1982 klo 
13.00. Tervetuloa. 

Susanna Kössi, puh. 335 058, vastaa Seuk- 
koseuran toimintaa koskeviin tiedusteluihin. 



TAMPEREEN SEUDULLE EI 
INKERI-KERHOA 



TURUN PAIKALLISOSASTO 

Paikallisosaston vuosikokous Karjalaisten 
talolla Itäpellontie 2 sunnuntaina 14. 2. 1982 
klo 14.00. Esillä sääntömääräiset asiat. 



Tervetuloa. 



Johtokunta 



INKERILÄISTEN YHDISTYS 
RY:n VUOSIKOKOUS 

Inkerikodissa Helsingissä 28. maaliskuuta 
1982 klo 14.00. Tarkemmin helmikuun Vies- 
tissä. 



Kuten Inkeriläisten Viestin marraskuun 
nirossa 1981 oli maininta, Juhani Jääske- 
läinen menee 7. 12. 1981 klo 18.30 Kalevan 
kirkon saliin perustamaan Tampereen seu- 
dun Inkeri-kerhoa. — Niin hän menikin. 
Kokoukseen saapui vain kuutisen henkeä. 
Kokouksen alussa veisattiin inkerinsuoma- 
laisen lähetyssaarnaajan Martti Rautasen 
sepittämästä virsikirjamme virrestä 436 ja 
laulettiin Inkerin hymni. Käytiin asiasta 
keskustelu. 

Läsnäolijat olivat yleensä kuitenkin sitä 
mieltä, että inkeriläisten vähälukuisuuden 
takia on mahdotonta perustaa Tampereen 
seudulle uutta Inkeri-kerhoa. Päätettiinkin 
vain, että kerhon sijasta Tampereen seu- 
dulla kokoonnutaan joskus Inkerin mei- 
keissä inkeriiäiskoteihin ja inkeriläisten ys- 
tävien koteihin, kun niissä on joku merkki- 
päivä. Jopa Jääskeläinenkin päätettiin kut- 
sua sellaiseen. Niin kerhon perustaminen 
raukesi. Pöytäkirja kyllä kirjoitettiin. 

J.J. 



Vammala 1932, Vammalan Kirjapaino Oy 



inkeriläisten viesti 




Inkerin kulttuurityön tekijöit 



i joi ta 



inkeriläisten viesti 

TOIMITUS Päätoimittaja : 

Matti Vironmäki, puh. 90-631 285 

Toimitussihteeri : 

Anja Luoma, puh. 90-892 460 (iltaisin ja 

viikonloppuisin) 

Koivikkotie 6, 01620 Vantaa 62 

(toimituksen osoite) 

KONTTORI Lehden ym. tuotteiden tilaukset, osoitteet, 

jäsenmaksut yms, 

Inkerikoti, Karjalatalo, Käpylänkuja 1, 
00610 Helsinki 61 
Puh. 90-793 796 tai 90-8732 095 
Postisiirtotili Hki 30636-4 

TILAUSHINTA 50 mk/vsk kotimaassa, Ruotsissa 55 kr 

v. 1982 

ILMOITUSHINNAT 1/1 sivu mk 400,— 

1/2 » » 250 — 
1/4 » » 150,— 

Kuolinilmoitukset 50, — 

Kiitos- ym. ilm. 40, — 

Kuva ilmoituksessa 70, — 

Lehti ilmestyy kerran kuukaudessa 
Kustantaja ja julkaisija: 
INKERILÄISTEN YHDISTYS R.Y. 

PÄÄASIAMIES Armas Paakkonen 

RUOTSISSA Tingsgatan 35 

50253 Boräs. Puh. 033/101 850 

Postisiirtotili 626047-5 

(lehden ym. tuotteiden tilaukset) 

SIVISTYSSÄÄTIÖ Hallituksen puheenjohtaja: 

Matti Vironmäki, 
puh. 90-631 285 
Asiamies: 
Hannu Vironmäki 
PL 362, 00121 Helsinki 12 
Puh. 90-662 668 
Postisiirtotili 416608-9 



KANSIKUVA KERTOO: Kolppanan seminaarin vanha rakennus. Sen oli piirtänyt Einar Saa- 
rinen, arkkitehti Eliel Saarisen veli, joka oli piirustuksenopettajana Pietarin yhteiskoulussa. 
Tällä seminaarilla on ollut ainoalaatuinen ja ratkaiseva merkitys Inkerin kansan suomenkie- 
lisen sivistyksen tyyssijana. Sen suojista ovat lähteneet lukemattomat Inkerin kansan valista- 
jat ja kulttuurityön tekijät, joille tämä numeromme on omistettu. 



INKERIN KULTTUURITYÖN TEKIJÖITÄ 

Eino Jamolainen 



Inkeriläiset ovat pystyneet säilyttämään 
yli 350 vuoden ajan vankan suomalaisen 
identtisyytensä luterilaisine uskontoineen ja 
luomaan oman kulttuurinsa koululaitoksi- 
lleen omin voimin vieraalla maalla. Tämä 
muodostaa arvokkaan luvun suomalaisen 
kulttuurin historiassa. Esitän seuraavassa 



tietoja merkittävimmistä sivistystyön teki- 
jöistä Inkerissä. Tietolähteinä olen käyttänyt 
pääasiassa teoksia: »Kolppanan seminaari 
1863 — 1913. Juhlajulkaisu Kolppanan semi- 
naarin viisikymmentävuotisen toiminnan 
muistoksi» (ilm. 1913) sekä »Inkerin Suoma- 
laisten Historia» (1969). 



Inkeri kansanrunouden maana 



Väinö Salmisen (1880—1947) mu- 
kaan, joka oli kansanrunouden tutkija ja 
yliopiston professori, on Inkerissä ollut 
L200 runonlaulajaa, joilta on kerätty lau- 
luja ja muuta kansantietoutta, kuten loitsuja 
ja sananparsia. Enemmistö laulajista oli 
naisia. Vanhoja runoja saatiin kokoon 12 000 
numeroa, loitsuja 1000, itkuvirsiä 1000, tai- 
koja ja sananlaskuja 3000. Kolmas osa pai- 
netuista runoista »Suomen kansan runoja» 
-teoksessa on saatu Inkeristä. 

Muinoin ei Inkerissä ollut kouluja, ei 
sanomalehtiä, puhumattakaan nykyisistä 
tiedotusvälineistä. Elämä olisi ollut perin 
yksitoikkoista, elleivät viisaat laulajanaiset 
olisi tuoneet vaihtelua ja tietoja kansalle. 
Kansanrunous oli Inkerissä harvinaisen 
monipuolista ja muodoltaan vaihtelevampaa 
kuin missään muualla. Kalevalaan oli Kul- 
lervo-runot saatu etupäässä Inkeristä. Kau- 
niita olivat häärunot, joissa mm. hääpa- 
rille annettiin elämänohjeita. Myös itkuvir- 
sissä antoivat äidit tyttärillensä ohjeita 
oikeista elämäntavoista. Erittäin kauniita 
olivat Kantelettaren lyyriset runot. Runoissa 
kerrottiin myös maailman tapahtumista, ku- 
.ten sodista. Kansanrunojen aiheina olivat 



maaorjuutta kuvaavat runot, sotamieheksi- 
otto- ja liekkulaulut. Keinua kutsuttiin In- 
kerissä liekuksi. Ihmeen kauniita olivat tun- 
nelmarunot: surut, huolet ja itku, mutta 
myös ilo saivat runoissa osansa. 

Suomalainen tiedemies Onni Okkonen ku- 
vailee Inkerin kansanrunoutta seuraavasti: 
»Sen kauneus oli omaa erikoislaatuaan: se 
oli tunnelmaltaan lempeä ja laaja, korkealla 
liitävä ja syntyjä syviä tavoittava, intii- 
misti inhimillinen ja vapautunut. Se osasi 
karttaa karkeaa realismia, valaen arkipäi- 
väisemmätkin asiat mielikuvituksen kultaan 
ja hopeaan». 



LARIN PARASKE 

Mainehikkain Inkerin runonlaulajista, La- 
rin Paraske, oli syntynyt Lempäälän Miis- 
kunmäellä 1833. Isä oli maatyöläinen Mikat- 
ta ja äiti oli kotoisin Suomen puolelta Met- 
säpirtin Vaskelasta. Inkerin tunnetuin ru- 
nonlaulaja vietti pitkän elämänsä Suomen 
puolella Metsäpirtissä. Puoliso oli lampuoti 
Kaurila Metsäpirtistä. Nimi »Larin» johtuu 



sn 




■mj. 

Larin Paraske 



Parasken miehen talon nimestä. Paraske oli 
vanhaa ortodoksista inkeroissukua, eikä hän 
ollut käynyt kouluja. Paraske lauloi vuonna 
1872 A. Boreniukselle 26 kalevalanmittaista 
runoa, Sakkolan pastori Adolf Neovius kir- 
joitti talteen 1887 — 1894 Parasken lauluja, 
jotka muodostavat »Suomen kansan van- 
hoja runoja» -teoksen yhden vankan osan. 
Runoja ja Ioitsuntoisintoja oli 1343, sae- 
määrä yli 32 500, sananparsia ym. kansan- 
tietoutta n. 3 000. Paraskelta vaadittiin us- 
komattoman paljon hänen elättäessään yksin 
viittä lastaan ja työhön kykenemätöntä sai- 
rasta miestään. Laulaja kuoli 1904 suuressa 
puutteessa ja köyhyydessä Metsäpirtissä. 
Parasken muotokuvan ovat maalanneet Eero 
Järnefelt ja Albert Edelfelt; Alpo Sailo on 
veistänyt hänen muotokuvansa, joka sijait- 
see Helsingissä Hesperian puistossa. 



Kirkkoherroja jo muita hengellisen alan edustajia 



Inkerissä oli kolmekymmentä luterilaista 
seurakuntaa ja niissä Helsingin yliopistossa 
papiksi valmistuneet kirkkoherrat; eräissä 
seurakunnissa oli myös apulaispappi. 



JUHANA GEZELIUS 
nuorempi 

J. G. syntyi 1647 Tartossa ja kuoli 1718 
Ruotsissa. Opiskeli ulkomailla valmistuak- 
seen raamatunselitystyöhön. Tuli 1675 varsi- 
naiseksi teologian professoriksi Turkuun ja 
1681 Nai* van super intendentiksi (kirkon piis- 
pan virkaa vastaavaksi henkilöksi). Ajoi 
pontevasti Inkerin suomalaisten ja vatjalai- 
sen kreikanuskoisen väestön luterilaistamis- 
ta julkaisten mm. kirjasen »Uscollinen ma- 
naus Niille cuin enin Suomenkieldä puhu- 
vat, mutta cuitengin tähän asti heitäns pi- 
täneet Venäjän Kirckoin ja Pappein tygö». 
Julkaisi suomeksi uuden kirkon käsikirjan 
1694 ja virsikirjan 1701 sekä eräitä hartaus- 
kirjoja. 



ZACHARIAS CYGNAEUS 

Z. C. syntyi 1763 Porvoossa. Hänet nimi- 
tettiin keisari Aleksanteri I:n toimesta Pie- 
tarin evankelisluterilaisten seurakuntien 
ensimmäiseksi piispaksi. Tämä nimitys 
merkitsi laajan ja tärkeän työn alkamista, 
johon hän tarmokkaasti ja taitavasti ryh- 
tyi. Inkerin seurakunnat ja kirkot olivat 
tällöin rappiolla. Rakennukset olivat huo- 
nossa kunnossa ja hyvin vaatimattomia. 
Pappien opillinen taso oli heikko, olipa hei- 
dän joukossaan juopotteleviakin pappeja. 
Inkerin kirkon virallisena kielenä oli sak- 
sa, mikä johtui nojautumisesta saksalaiseen 
kirkkoon Baltian maissa, Cygnaeus teki lu- 
kuisia tarkastusmatkoja eri puolille Inkeriä, 
ja hänen kerrottiin silloin osoittaneen sel- 
laista tarmoa ja asiantuntemusta, joka he- 
rätti kaikkialla kunnioitusta. Ennen kaikkea 
odotettiin piispalta kirkkohallinnon uudis- 
tamista. Hänet määrättiin puheenjohtajaksi 
komiteaan, jonka tehtäväksi tuli uuden 
kirkkolain laatiminen. Cygnaeus piti eri- 




Zacharias Gygnaeus 



tyistä huolta vähäväkisistä suomalaisista 
ja rohkaisi heitä puheillaan. Papinvirkoja 
järjestellessään Cygnaeus kutsui Suomesta 
nuoria pappeja seurakuntien johtajiksi. 
1832 kirkkolaki tuli tärkeäksi asiakirjaksi 
Venäjän evankelis-luterilaisille seurakun- 
nille, ja tämä juridinen asiakirja oli kaik- 
kinaisen kirkollisen toiminnan peruskirja 
aina maailmansodan aikoihin saakka. Inke- 
rin kirkon uusi käsikirja valmistui suomen- 
kielisenä painoksena Pietarissa 1835. Cyg- 
naeuksen uudistuksiin kuului suomalaisseu- 
rakuntien ryhmittäminen kolmeen rovasti- 
kuntaan: Pohjois-Inkerin, Itä-Inkerin ja 
Länsi-Inkerin rovastikuntiin, joissa kunkin 
ryhmän ylimpänä toimi rovasti. Piispa Cyg- 
naeus määräsi, että avioliittoon aikovia kuu- 
lusteltiin sisäluvussa ja katkismuksen tie- 
dossa. Cygnaeus kuoli 1830. 



Kolppanan seminaarin perustajia ja johtokunnan 

jäseniä 



KARL EDVARD PALANDER 



PAUL THEODOR SCHWINDT 



Palander, kersantin ja lipunkantajan poi- 
ka, syntyi Hattulassa 1811. Päätti teologiset 
opintonsa Turussa, vihittiin papiksi 1834, 
siirtyi Inkeriin ja toimi ensin Toksovassa, 
sitten kirkoherrana Kupanitsassa ja Molos- 
kovitsassa 1846 — 1900. Nimitettiin rovastiksi 
1855. Kolppanan seminaarin johtokunnan jä- 
sen 1863 — 1900. Kuoli Moloskovitsassa 
1900. 



Syntyi Pyhäjärvellä 1813. Tuli ylioppi- 
laana Helsingin yliopistoon 1832 — 1835. Vi- 
hittiin papiksi 1835. Apulaisena Skuorit- 
sassa 1840 — 1843. Kirkkoherrana Inkerellä 
1843 — 1857 ja Spankko-Kolppanassa 1857 — 
1876. Oli toisen Kolppanan seminaarin joh- 
tajan isä. Seminaarin johtokunnan jäsen 
1863 — 1876. Kuoli Kolppanassa 1876. 





Karl E. Palander 



Paul Th. Schivindt 




Eduard Leopold Jiirgensen 

EDUARD LEOPOLD JURGENSEN 

Syntyi Räävelissä 1826. Ylioppilaana 
Tarton yliopistossa 1843 — 1949. Sacr. min. 
kand. 1850. Kirkkoherrana Hatsinassa 1855 
— 1888, jolloin erosi täysin palvelleena. Se- 
minaarin johtokunnassa 1863 — 1899, toimien 
sen asiainhoitajana. Kuoli 1899. 



JOHANNES KRISTOFFER ÖHQVIST 

Syntyi Kuopiossa 1831. Opiskeli Helsingin 
yliopistossa pari vuotta, vihittiin papiksi 
1854. Muutti Inkeriin (1856), jossa toimi 
apulaisena Ven joella, sen jälkeen Tuutarin 
kirkkoherrana vuodesta 1862. Kutsuttiin 
Pietarin suomalaisen seurakunnan kirkko- 
herraksi, jona toimi kuolemaansa saakka 
(1883). Nimitettiin rovastiksi 1865. Saarnaa- 
jana hän hankki suuren maineen: »moni on- 
neton sai häneltä lohdutusta, eikä hän omia 
varojaan säästänyt, kun tarvitsevat pyysi- 
vät häneltä apua». Toimi Kolppanan semi- 
naarin johtokunnan jäsenenä 1863 — 1883. 
Kansanvalistuksen asiaa öhqvist ajoi innos- 
tuneesti, ja hänen toimestaan perustettiin 
useita kansakouluja. Omalla kustannuksel- 
laan hän julkaisi »Pietarin Wiikkosanomia» 
1879 — 1883. öhqvist kuului eräisiin voimak- 
kaimpiin johtaja- ja julistajapappeihin. 



JOHAN LUDVIG NIKOLAI GROUNDSTROEM 



NIKOLAI VILHELM SONNY 



Syntyi Kattilassa 1827. Tuli opiskelijaksi 
Helsingin yliopistoon, jossa suoritti fil. kand. 
tutkinnon. Vihittiin papiksi 1853. Apulaisena 
Moloskovitsassa, Kattilassa ja Keitossa 
1853 — 1854. Kirkkoherrana Kattilassa 1854— 
1857, Moloskovitsassa 1857 — 1863 ja Skuo- 
ritsassa 1863 — 1879. Oli seminaarin ensim- 
mäisen johtajan veli. Seminaarin johto- 
kunnassa 1863 — 1879. Kuoli Skuoritsassa 
1879. 



Syntyi Keitossa 1847. Opiskeli Tarton yli- 
opistossa 1866 — 1872. Vihittiin papiksi Pieta- 
rissa 1874. Kirkkoherrana Markkova- Järvi- 
saarella 1873 — 1874, Kapriossa 1874 — 1885, 
Koprinassa vrsta 1886, rovastina vuoteen 
1890. Seminaarin johtokunnassa vuodesta 
1912. 




Johan Ludvig Nikolai Groundstroem 



GUIDO PINGOUD 

Syntyi Bessarabian Tanlinossa 1851. Opis- 
keli Tarton yliopistossa 1870 — 1874, Leipzigin 
ja Göttingenin yliopistoissa 1875 — 1876. Vi- 
hittiin papiksi Pietarissa 1878. Kirkkoher- 
rana Pietarin P. Mikkelin saksalaisessa kir- 
kossa v:sta 1878. Apukassan keskuskomitean 
tirehtöörinä vrsta 1886. Konsistoriumin jä- 
senenä 1888 — 1892, kenraalisuperintendent- 
tinä (piispana) v. 1892 — 1893, mistä lähtien 
vakinaisena. Seminaarin johtokunnassa 
vrsta 1900, sen asiainhoitajana vrsta 1908. 






J. Kr. öhqvist 



N. V. Sonny 



Guxdo Pingoud 



ADOLF HAKKARAINEN 

Syntyi Pietarissa 1857. Tuli ylioppilaana 
Helsingin yliopistoon 1877. Vihittiin pa- 
piksi Porvoossa 1883, fil. kandidaatiksi 1888. 
Oli kansakoulujen tarkastajana Viipurissa 
1888 — 1890, kirkkoherrana Pietarissa 1890 
— 1910. Oli seminaarin johtokunnassa 1893 — 
1908 sekä toimi sen asiainhoitajana. Kuoli 
Pietarissa 1910. 



KARL JOEL HEDLEY BROMS 

Syntyi Mäntyharjussa 1858. Tuli ylioppi- 
laana Helsingin yliopistoon 1878. Vihittiin 
papiksi Porvoossa 1884. Apulaisena Suo- 
messa 1884 — 1889 ja Spankkova-Kolppanas- 
sa 1889 — 1894, josta lähtien samojen seura- 
kuntien kirkkoherrana. Seminaarin johto- 
kunnassa vuodesta 1900. 





Adolf Hakkarainen 



K. J. Broms 



Muita kirkonmiehiä 



ANDREAS MATIAS JAATINEN 

Syntyi Narvassa 1872. Vanhemmat kant- 
tori David Jaatinen ja Eeva, o.s. Printzthal. 
Tuli seminaariin kaupunkikoulun 3. luo- 
kalta 1888, päätti opettaja- ja lukkarito- 
distuksilla 1892. Yksityisopettajana Karnse- 
nissa Vironmaalla 1892, isänsä apulaisena 
Narvassa 1893 — 1894, kansakoulun opetta- 



jana Suokylässä Narvan seurakunnassa 
1895 — 1897 ja siitä lähtien Skuoritsan seu- 
rakunnan kanttorina, 1901 oli musiikin opet- 
tajana Kolppanan seminaarissa ja v:sta 
1906 opettajana Skuoritsan Purskovalla, 
Nimitettiin Skuoritsan seurakunnan papik- 
si, jota tehtävää hoiti kuolemaansa saakka. 
Puoliso Selma Olga Maria Fridolin. 




Andreas M. Jaatinen 

AKSELI KAJAHTI 

Syntyi 1886 ja kuoli 1970. Vanhemmat 
olivat tehtaanjohtaja Axel Kajanter ja Edla 
Maria (Bergman), puoliso Elsa Modeen, 
kirkkoherra Theodor Modeenin tytär. A. 
Kaj anti suoritti teologian eri tutkinnon Hel- 
singissä 1908. Hän toimi apulaispappina Ty- 
rön seurakunnassa ja kirkkoherrana Venjoen 
seurakunnassa. Rovasti 1945. Suomeen tul- 
tuaan hän oli Lohjan kirkkoherrana 1952 — 
1958. Kaj anti oli erittäin pidetty pappi In- 
kerissä. Hänen voimakkaat saarnansa kerä- 
sivät aina kirkot täyteen väkeä. 

SELIM JALMARI LAURIKKALA 

Jalmari Laurikkala syntyi 1882 Varsinais- 
Suomessa, Pyhärannan pitäjässä. Puoliso 
Saimi, o.s. Pouru. Hän tuli ylioppilaaksi 
1905 ja valmistuttuaan papiksi 1909 siirtyi 
toimimaan Inkeriin, jossa oli ensin Katti- 
lan, Soikkolan ja Novasolkan seurakuntien 
pappina 1909 — 1914 ja sen jälkeen Rääpy- 
vän pappina 1914 — 1937. Hän oli Inkerin 
lääninrovastina ja Pietarissa rovastina. 
Oman seurakuntansa ohella Laurikkala hoi- 
ti Keiton papin tehtäviä 1921 — 1923 sekä oli 
Tuutarin ja Hietamäen seurakuntien pap- 
pina. Hänen hoidossaan oli myös kolme Pie- 
tarin luterilaista seurakuntaa, suomalainen 
seurakunta 1923 — 1937, ruotsalainen seura- 
kunta 1929 — 1931 ja virolainen seurakunta 
1929 — 1937. Lisäksi hän osallistui eräisiin 
muidenkin seurakuntien kirkollisiin tehtä- 
viin. 

Jo vuonna 1919 oli pappien määrä Inke- 
rissä vähäinen. Vanhimmat papit olivat 
kuolleet ja osa siirtynyt Suomeen, uudet pa- 
pit eivät saaneet toimilupaa Inkeriin. Vuon- 



na 1930 oli luterilaisissa seurakunnissa 
ainoastaan neljä pappia ja 15 laillistettua 
sielunhoitajaa. 1930-luvun puolivälissä vain 
harvoissa seurakunnissa voitiin harjoittaa 
kirkollista toimintaa. Viimeiseksi papiksi 
jäi Inkeriin rovasti Laurikkala, ja kun hä- 
nenkin toimintansa lopetettiin, hän siirtyi 
Suomeen 1937. 

Laurikkala toimi Inkerin hiippakunnan 
konsistorin esimiehenä 1929 — 1937. Konsis- 
torin esimies oli suomalaisten luterilaisten 
kirkkojen ylin virkamies, ja esimiehen ase- 
ma vastasi piispan arvoa. Tätä tehtävää 
hoiti ensin rovasti Relander ja hänen jäl- 
keensä Laurikkala. Laurikkala ei kuiten- 
kaan halunnut nimitettävän itseään piispak- 
si. Hän toimi myös kymmenen vuotta viro- 
laisten seurakuntien esimiehenä. Laurikka- 
lan vaimo kertoo miehensä elämästä seu- 
raavasti: »Hänellä oli paljon työtä, niin että 
myöhäiset illat jopa useasti yötkin varhai- 
sista aamuista puhumattakaan täytyi käyt- 
tää matkustamiseen. Kyllä on syytä ihme- 
tellä, miten vähällä unella hän tuli toimeen. 
Kyytimiehellä oli usein minulle tuo tuttu 
sana sanottavana: 'Koko vuorokauteen 
emme ole silmiämme ummistaneet'. Kotona 
taas odottivat uudet tehtävät tai oli matka 
edessä toiselle suunnalle, joten nukkumi- 
seen ei ollut aikaa.» Laurikkalalle muodos- 
tui raskaaksi se vastustus, jota käytiin kaik- 
kea kirkollista toimintaa vastaan Inkerissä. 
Suomeen siirryttyään Laurikkala toimi 
Hausjärven kirkkoherrana 1939 — 1952. Sen 
jälkeen hän siirtyi papiksi Ruotsiin, jossa 
toimi Boräslsta käsin 1952 — 1957 papillisten 
tehtävien hoitajana inkerinsuomalaisten 
keskuudessa. Laurikkala kuoli 1957, ja hä- 
net haudattiin Pyhärannan hautuumaalle. 




S. J. Laurikkala 



8 



OTTO ALEKSANDER LOUHELAINEN 

Louhelainen (1874 — 1935) oli pohjoiskarja- 
laisia. Juuasta johti hänen koulutiensä Joen- 
suun lyseoon ja sieltä Helsingin yliopiston 
teologiseen tiedekuntaan. Papiksi vihittynä 
(1903) hän muutti Inkerinmaalle ja toimi 
Keiton kirkkoherrana 1908—1916. Sen jäl- 
keen siirtyi Suomeen. Inkerissä Louhelai- 
nen avusti »Inkeri»-lehteä ja »Nevaa», 
mutta ennen kaikkea virkansa ohella hän 
tutki kulttuurihistoriaa selvitellen mm. 
Keiton ja Toksovan vaiheita. Arvokkaim- 
pana tutkimuksena on pidettävä Louhelai- 
sen »Luetteloa vakinaisten seurakuntalais- 
ten sukunimistä Inkerinmaan suomalaisissa 
seurakunnissa Venäjän vallan aikana v. 
1721 — 1912». Nimistötutkimuksen alalla hän 
on koonnut runsaasti inkeriläistä aineistoa. 

JUHANA VILHELM MURMAN 

Murman (1830 — 1892) oli syntyisin Hauki- 
putaalta. Ylioppilaaksi tultuaan opiskeli 
filosofiaa ja luonnontieteitä ja vihittiin pa- 
piksi 1857. Sen jälkeen toimi pappina ja 
opettajana. Siirtyi 1868 Inkeriin ja toimi 
Liissilässä, Narvassa, Kosemkinassa ja Kei- 
tossa (v.sta 1873) kirkkoherrana. Pappis- 
toimessaan hän oli innokas, ja erityisesti 
hän edisti luku- ja laulutaitoa seurakunnis- 
saan. Hänen kerrotaan olleen huomiota he- 
rättävästi »kansan mies», mutta myös luon- 
teeltaan jyrkkä. Hänen uskonnollis-siveel- 
liset mielipiteensä ilmenevät kirjasessa »Se- 
litys Hää-Tavoista Inkerinmaan suomalai- 
sissa seurakunnissa, neuvoksi ja manauk- 
seksi niiden parantamiseksi» (1872). Kir- 
jassaan Murman arvosteli vanhoja hääta- 
poja pitäen niitä pakanallisina. Asiasta käy- 
tiin sanomalehtipolemiikkia. Hän perusti 
Keittoon raittiusseuran 1887. Mainittakoon, 
että Murmannilla oli julkaistujen kirjojen 
joukossa ensimmäinen sielutieteen kirjanen 
»Setan Opetuksia Sielu-Tieteessä» (1856). 

ALOYS JEREMIAS PIISPANEN 

Piispanen (1832 — 1909) oli syntynyt Lap- 
peenrannassa, käynyt koulua mm. Por- 
voossa ja ollut siellä J. L. Runebergin op- 
pilaana. Piispanen opiskeli Helsingin yli- 
opistossa ja papiksi valmistuttuaan toimi 
eri seurakunnissa. V. 1863 hän siirtyi Pie- 
tarin hiippakuntaan ja oltuaan Markkova — 



Järvisaaren kirkkoherrana hänet nimitet- 
tiin 1878 Tuutarin kirkkoherraksi. Jo Mark- 
kovalla hän edisti kirkkolaulua. Soittimina 
käytettiin Suomesta tilattuja virsikanteleita. 
Niin ikään hän perusti seurakuntaansa 1 a u- 
luseuran, joka oli ensimmäinen 
Inkerissä. Piispanen sepitti lauluja, 
mm. v. 1866 kuoro lauloi Aleksanteri II :n 
kunniaksi laulun »Kiitos orjien vapautta- 
misesta Wenäillä». Runojaan hän julkaisi 
inkeriläisissä lehdissä. Tuutarin pappi- 
lassa Piispanen suosi musiikkia ja suoma- 
laista sivistystä. Mainittakoon, että hän 
suomensi mm. Mozartin Requiemin sanat 
(1870). 

MARTTI RAUTANEN 

M. R. syntyi 1845 Novasolkassa Inkerissä, 
kuoli 1926 Afrikassa Olukondassa Ambo- 
maalla. Kävi Helsingissä lähetyskoulun. 
Saapui 1870 ensimmäisenä suomalaisten lä- 
hetyssaarnaajien joukossa Ambomaalle, jos- 
sa työskenteli yli 50 vuotta. Kehitti kirjakiel- 
tä ndongaa, käänsi sille Uuden Testamen- 
tin (1903) sekä lähes koko Vanhan Testa- 
mentin. Toimi pitkään työkentän esimie- 
henä pääasiassa heimopäälliköiden kes- 
kuudessa nauttimansa luottamuksen ansios- 
ta. Rautanen sai teologian tohtorin arvon 
Helsingissä 1925. Hänestä julkaisi profes- 
sori Aapeli Saarisalo kirjan »Etelänristin 
mies». Inkeriläisille ja Suomenkin kirkko- 
kansalle on hyvin rakas Rautasen sepittä- 
mä virsikirjan virsi »Kirkkautta kohti kul- 
je. . .» 

FELIX FRIDOLF RELANDER 

Relander (1864 — 1925) oli Savitaipaleen 
kappalaisen poika, joka opiskeltuaan Hel- 
singin yliopistossa vihittiin 1887 papiksi. 
Toimi pappina Skuoritsassa, Pietarissa, 
Toksovassa (1899 — 1919) ja Haapakankaalla. 
Vallankumouksen jälkeen huolehti Inkerin 
seurakunnista, sai hoidettavakseen piispan 
tehtävät, mutta kohta hänenkin oli pakko 
palata Suomeen ja pian tämän jälkeen hän 
kuoli Savitaipaleella. Relander omistautui 
Inkerinmaan historian tutkimiseen. 

OTTO VILHELM ROKKANEN 

Rokkanen (1847—1915) syntyi Mikkelissä. 
Jumaluusopilliset opintonsa päätettyään 






Martti Rautanen 



Otto V. Rokkanen 



Juho Saarinen 



Helsingissä hänet vihittiin papiksi 1871. Siir- 
tyi Inkerinmaalle ja oli kirkkoherrana Mark- 
kova — Järvisaarella ja Lempäälässä. Toimi 
Venjoen kirkkoherrana vrsta 1894 kuole- 
maansa asti. Oli Inkerin pappien johtomie- 
hiä, mm. konsistorin asessorina, uuttera ja 
työteliäs, harrasti innokkaasti raittiustyötä. 
Hänen toimestaan perustettiin pyhäkouluja 
1880-luvulla. Häntä voidaan kutsua Inke- 
rin pyhäkoulujen isäksi. V. 1889 oli Inke- 
rissä 455 pyhäkoulua, 1172 pyhäkoulunopet- 
tajaa ja 8828 oppilasta. Rokkanen kuului 
myös Kolppanan seminaarin johtokuntaan 
vrsta 1883. Hän perusti kuuromykkäin kou- 
lun ja oli myös inkeriläislehtien toimitta- 
ja sekä niiden avustaja. 

JUHO SAARINEN 

Juho Saarinen (1846 — 1920) syntyi Sys- 
mässä ja joutui Jyväskylän suomalaiseen 
lukioon. Ylioppilaaksi tultuaan 1867 hän 
ryhtyi Helsingissä opiskelemaan teologiaa. 
Papiksi Saarinen tuli 1871 ja 1875 hän siir- 
tyi Inkeriin toimien pappina Liissilässä, 
Spankkova — Kolppanassa ja Lempäälässä. V. 
1900 — 1918 hän toimi Pietarin suomalaisen 
seurakunnan pappina, viimeksi sen kirkko- 
herrana. Saarinen osallistui Inkerin ja Pie- 
tarin valistusrientoihin. Kolppanan semi- 
naari, Lempäälän kuuromykkäin koulu se- 
kä raittius- ja kansallisuuspyrinnöt kuului- 
vat hänen harrastuspiiriinsä. Hän suomensi 
uskonnollisia teoksia ja Suomeen muutet- 
tuaan kirjoitti kirjan »Muistelmia lap- 
suudena jalta ja kouluvuosilta», 1920. Hänen 
poikansa oli kuuluisa arkkitehti Eliel Saa- 
rinen. 



KONSTANTIN SCHRÖDER 

Schröder (1808—1868) oli syntynyt Uuku- 
niemen pappilassa. Hän oli Turun yliopiston 
viimeisiä ylioppilaita. Papiksi hänet vihit- 
tiin 1834 ja kolme vuotta myöhemmin nimi- 
tettiin Valkeasaaren kirkkoherraksi, jossa 
virassa hän toimi kuolemaansa asti. Schrö- 
der oli ahkera taloudellisten asioiden edis- 
täjä. Töittensä ohella hän kirjoitteli runoja 
ja suorasanaista tekstiä, joita julkaistiin 
sanomalehdissä. 



KARLE VILHELM SIREN 

Siren (1795 — 1866) oli Jämsän kappalaisen 
poika, joka 1817 aloitti teologiset opintonsa 
Turussa. Kahden vuoden kuluttua hänet 
vihittiin papiksi. Piispa Cygnaeuksen keho- 
tuksesta Siren siirtyi Pietarin hiippakun- 
taan. V. 1825 — 1838 hän toimi Lempäälän 
kirkkoherrana ja sen jälkeen oli Pietarin 
suomalaisen seurakunnan tarmokkaana joh- 
tomiehenä. Hänen uuttera toimintansa suo- 
malaisen koululaitoksen historiassa oli erit- 
täin merkittävä: hänen aikanaan perustet- 
tiin Pietariin poikakoulu (1844), jonka ope- 
tuskielenä oli yksinomaan suomi, vieraina 
kielinä olivat venäjä ja saksa. V. 1849 avat- 
tiin Pietarissa myös suomalainen tyttökoulu. 
Siren on ollut myös ahkera kynänkäyttäjä. 
Hän kirjoitti saksaksi esityksen Lempää- 
län vaiheista (1841), joka on suomennettu, 
sekä joukon kirjasia. Siren oli innokas suo- 
malaisuuden harrastaja, hänen kodissaan 
vierailivat Elias Lönnrot, M. A. Castren, 
D. E. D. Europaeus ja monet muut Pietarin- 
kävijät. 



10 



Opetustyö 



Kolppanan seminaari perustettiin 1863, 
eli samana vuonna kuin Suomen ensimmäi- 
nen seminaari aloitti toimintansa Jyväsky- 
lässä. 



Kolppanan 
seminaarin johtajat 

FREDRIK OSKAR GROUNDSTROEM 

Seminaarin ensimmäinen johtaja oli Fred- 
rik Oskar Groundström. Hän syntyi 
1835 Kattilassa, jossa hänen isänsä, Juhana 
Josef, oli kirkkoherrana. Äiti' Engla, o.s. 
Ekbom. Lapsia oli perheessä 10. Varojen 
puutteessa annettiin heille alkuopetus ko- 
tona. Oskar tuli ylioppilaana Helsingin yli- 
opistoon 1854. Harjoitteli opinnoitaan sti- 
pendiaattina myös Moskovan yliopistossa. 
Vielä ylioppilaana ollessaan hän joutui opet- 
tajaksi Pietarin ruotsalaisen P. Katarinan 
seurakunnan kirkkokouluun. Täältä valittiin 
Kolppanan seminaarin johtajaksi 1863, jossa 
virassa toimi 16 vuotta. Kuoli Kolppanassa 
1879. Hänen hautansa on Kolppanan kal- 
mistossa. V. 1888, jolloin vietettiin seminaa- 
rin 2 5- vuotis juhlaa, pystytettiin haudalle 
mustanharmaa marmoriristi »kiitollisilta 
kansalaisilta». 



PAUL ALEKSANDER SCHV/INDT 




Fredrik O. Groundstroem 



PIETARI TOIKKA 

P. Toikka oli seminaarin kolmas johtaja. 
Syntyi talonpoikaisista vanhemmista Hieta- 
mäen Kaukaasissa 1864. Alkuopetuksensa 
hän sai Anna-Moision kansakoulussa. Tuli 
oppilaaksi Jyväskylän klassiseen lyseoon 
1873, josta ylioppilaana Helsingin yliopis- 
toon 1880. Fil. kand. 1885. Tuli seminaarin 
johtajaksi syksyllä 1885. Toimi tässä viras- 
saan vuoteen 1898, jolloin tuli Pietarin P. 
Marian kirkkokoulun johtajaksi. Täältä siir- 
tyi 1907 Helsingin normaalilyseon venäjän- 
kielen yliopettajaksi. 



Seminaarin toinen johtaja. Syntyi Inke- 
ren pappilassa 1854. Isä oli Paul Theodor 
ja äiti Amanda, o.s. Alopaeus. Perhe muutti 
v. 1857 Inkereltä Spankkova-Kolppanaan, jo- 
hon isä tuli kirkkoherraksi. Lapsille annet- 
tiin alkuopetus kotona. V. 1865 joutui Paul 
Viipurin ruotsalaiseen lyseoon. Tuli ylioppi- 
laana Helsingin yliopistoon 1873. Suoritet- 
tuaan jumaluusopillisen erotutkinnon v, 
1877 hän siirtyi Spankkovalle. Tuli semi- 
naarin johtajaksi 1880. Hänen toimiaikansa 
oli lyhyt, vain neljä vuotta; hän kuoli 1884. 
Schwindtin hauta on Kolppanan kalmis- 
tossa. 



FREDRIK HEISKANEN 

Seminaarin neljäs johtaja. Syntyi Pie- 
tarissa 1870. Opetuksensa hän sai Pietarin 
kuudennessa gymnaasiossa. Tuli ylioppilaa- 
na Tarton yliopistoon, josta 1890 siirtyi 
Helsingin yliopistoon, Fil. kand. ja maisteri 
1894. Sacr. min. cand. 1896. Vihittiin pa- 
piksi 1896. Toimi apulaisena Kymissä, Kot- 
kassa ja Spankkova-Kolppanassa 1896 — 1898. 
Tuli seminaarin johtajaksi 1898. Tästä teh- 
tävästä siirtyi Suomeen: kansakoulujen tar- 
kastajaksi Raumalle ja sieltä Lohjalle 1906. 



11 





Fredrik Heiskanen 



JAAKKO RASKI 

Jaakko Raski, seminaarin viides johtaja, 
oli syntynyt talonpoikaisvanhemmista Hie- 
tamäen Laakalassa 1873. Koulua hän kävi 
Käivärällä ja Pietarin seurakunnan kirkko- 
koulussa, sen jälkeen 1892 hän suoritti 
Kolppanan seminaarin ja jatkoi opintojaan 
Viipurin klassillisessa lyseossa. Suoritet- 
tuaan teologiset tutkinnot Helsingin yliopis- 
tossa hänet vihittiin papiksi 1904. Raski 
toimi Kolppanan seminaarin johtajana 
vieen 1912, jolloin hänet nimitettiin Tuutarin 
kirkkoherraksi. Viimeiset elinvuotensa 
(1918 — 1940) hän vietti Helsingissä. Hän on 
julkaissut lyhyen kuvauksen Inkerin kirkon 



vaiheista. Puoliso Sirkka Eklund. Raski 
kuoli Helsingissä 1940. 

JUHO SAMULI KARSIKKO 

Seminaarin kuudes johtaja. Syntyi Suo- 
messa, Uudessakaupungissa, Turun 1. (1881). 
Tuli ylioppilaaksi Rauman yhteiskoulusta 
1902 ja opiskeli sen jälkeen Helsingin yli- 
opistossa pääasiallisesti vertailevaa kielitie- 
dettä. Filosofian kandidaatti 1908. On jatka- 
nut lukujaan edelleen Helsingin ja Pietarin 
yliopistoissa. Filosofian maisterin arvon hän 
sai Helsingin yliopistossa 1912. Siirtyi johta- 
jaksi Mikkelin yhteiskoulusta vuonna 1912 
Kolppanan seminaariin, jossa toimi v:teen 
1917 saakka. Puoliso Irene, o.s. Palmros. 





Pietari Toikka 




Jaakko Raski 



J. S. Karsikko 



12 




Kaapre Tynni 



KAAPRE TYNNI 

Syntyi Kolppanan Ala-Sakoskassa 1877, 
kuoli Helsingissä 1953. Vanhemmat talollinen 
Joonas Tynni ja Sofia, o.s. Manninen. Tuli 
seminaariin kansakoulun valmistuksella 
1896, päätti 1900 opettaja- ja lukkaritodis- 
tuksilla. Toimi opettajana Pietarin P. Ma- 
rian suomalaisen seurakunnan koulussa Val- 
lingilla 1900 — 1902. Syksyllä 1902 suoritti 
tutkinnon Pietarin opettajainstituuttiin ja 
päätti sen kaupunkikoulun opettajan 
oikeuksilla 1905. Toimi sen jälkeen opet- 
tajana orpokodissa Pietarissa 1905, Pietarin 
suomalaisessa yhteiskoulussa 1906 — 1912 ja 
ruotsalaisen P. Katarinan seurakunnan kou- 
lussa 1907 — 1913. Toimitti »Uusi Inkeri» 
-lehteä 1906 ja »Neva»-lehteä 1907—1910 
sekä Kansalaiskalenteria. Oli Tsarskoje- 
Selon maalaishallinnon äänivaltaisena, ja 
sen koulukomitean jäsenenä 1907 — 1913, ku- 
vernementin äänivaltaisena jäsenenä 1912 — 
1913, Hatsinan kunnan äänivaltaisena jäse- 
nenä ja tilintarkastajana sekä luottamustoi- 
missa useissa yhdistyksissä ja seuroissa, 
mm. raittiusseuroissa. Suoritti ylioppilastut- 
kinnon 1912 ja fil. kandidaatin tutkinnon 
Helsingin yliopistossa. Keräsi Hevaalla kan- 
sanrunoja 1916. Toimi Kolppanan seminaarin 
seitsemäntenä johtajana 1917 — 1919. Siirtyi 
Suomeen 1919. Toimitti kirjan »Kymmenen 
kohtalokasta vuotta» 1929. 1918 hän toimi 
puheenjohtajana Inkerin suomalaisten kun- 
tien kunnallisen itsehallinnon toteuttami- 
seksi asetetussa valtuuskunnassa. Toimi 
Helsingin oppikoulujen lehtorina 30 vuotta. 
Oli Inkerin Liiton johtokunnan jäsenenä. 
Puoliso Lilja Maria Piipponen. 



Pietarin suomalaisen yhteiskoulun johtaja 
JUHANA PERÄLÄINEN 

Juhana Peräläinen syntyi 1877 Kolppanan 
Salusissa. Vanhemmat: talollinen Pietari 
Peräläinen ja Maria, o.s. Läträ. J.P. tuli 
Kolppanan seminaariin 1892 kansakouluval- 
mistuksella, päätti 1896 opettaja-lukkari- 
todistuksilla. Hän tuli ylioppilaana Helsin- 
gin yliopistoon 1901 ja valmistui filosofian 
kandidaatiksi 1910. Hän on toiminut opet- 
tajana Pietarin suomalaisessa ylemmässä 
kirkkokoulussa, samoin Helsingin uudessa 
yhteiskoulussa venäjänkielen opettajana 
1905, Sörnäisten yhteiskoulun venäjänkie- 
len opettajana 1908 — 1911. Pietarin suoma- 
laisen yhteiskoulun johtajana hän toimi v. 
1911 — 1917. Hän on harjoittanut opintoja 
Pietarin yliopistossa Helsingin yliopiston 
stipendiaattina, julkaissut tilastollisen kat- 
sauksen Inkerinmaan seurakuntien kirjas- 
toihin, toimittanut »Jouluvieras inkeriläisiin 
koteihin» -lehteä 1903 — 1906, avustanut 
»Inkeri»-, »Uusi Inkeri»- ja »Neva »-lehteä. 
Hän on kirjoitellut eräisiin Suomen aika- 
kauslehtiin sekä ottanut osaa kotoisiin sivis- 
ty srient öihin raittius- ja valistusseurojen 
johtokuntien jäsenenä. Puoliso fil. kand. 
Aale Nieminen ja myöhemmin Elsa Ukko- 
nen. Peräläinen kuoli 1931. 

Johtajana yhteiskoulussa oli Peräläinen 
suosittu; ainoa josta häntä arvostelimme, 
oli hänen tapansa venyttää historian tunnit 
niin pitkiksi, että välitunnit menivät huk- 
kaan. Kotonaan hän oli syventynyt omiin 
maailmoihinsa, lukemiseen ja kirjoittami- 
seen, valvoen usein aamuyöhön saakka. 




Juhana Peräläinen 



13 



O p e tt a j i sto 



Kolppanan seminaarissa valmistui vuosi- 
na 1863—1917 noin 250 opettajaa, joilla 
useimmilla oli lukkari-urkuritodistukset. 
Vallankumouksen jälkeen 1917 valmistui se- 
minaareissa vielä parisataa suomalaista kan- 
sakoulunopettajaa. Kaikki Inkerin opettajat 
joutuivat toimimaan opetustyönsä ohella 
monissa muissa tehtävissä, jonka osoittavat 
seuraavat selostukset näistä toimeliaista 
miehistä. 



RICHARD FINNE 

R.F. syntyi 1877 Roslaavin kaupungissa 
Smolcnskin läänissä. Vanhemmat kansakou- 
lunopettaja Vilhelm Finne ja Klaara, o.s. 
Schild. Tuli seminaariin kansakouluvalmis- 
tuksella 1896, päätti opettaja- ja lukkari- 
todistuksilla 1900. Toiminut opettajana Ty- 
rön Simonkonnussa 1900 — 1904, kielenkään- 
täjänä Hämeen lääninhallituksessa 1904 — 
1907, v.t. lukkarina Hämeenlinnan kaupun- 
gin kirkossa 1905 — 1906, Lappeenrannan 
ylemmän kansakoulun v.t. johtajana 1907 ja 
v.t. lukkarina Tampereen Johanneksen kir- 
kossa 1907, opettajana Kupanitsan Osnakan 
kansakoulussa ja siitä lähtien Toksovan 
Luuppolassa. Edistänyt osuustoimintaa Ku- 
panitsan Osnakassa osuuskaupan perusta- 
jana ja johtokunnan jäsenenä, samoin 
Luuppolan toisen osuusyhtiön esimiehenä. 

ADAM HALTSONEN 

A.H. syntyi Hietamäen Nuutilassa 1873. 
Vanhemmat talollinen Jooseppi Haltsonen ja 
Maria, o.s. Puranen. Tuli seminaariin kan- 
sakouluvalmistuksella 1888, valmistui opet- 
taja- ja lukkaritodist uksilla 1892. Täydensi 
myöhemmin tietojaan opettajien yleissivis- 
tävillä tarhanviljelys ym. kursseilla. Opet- 
tajana Tyrön Ylikylässä 1892—1897, Hieta- 
mäen Rospeekassa 1897 — 1902 ja siitä läh- 
tien Pietarin suomalaisessa alustavassa kou- 
lussa Katrinanhovissa. Opettajatoimensa 
ohella toiminut raittiusyhdistys »Inkerin» 
sihteerinä, esimiehenä ja rahastonhoitajana 
vuorotellen v:sta 1898. »Alku» -raittiusyhdis- 
tyksen sihteerinä ja esimiehenä v:sta 1903. 
Kirjoittanut runsaasti raittiuskir joit uksia 



lehtiin. Pietarin suomalaisen yhteiskoulun 
kannattajayhdistyksen sihteeri v:sta 1907. 
»Soihtu» -seuran puheenjohtaja v.sta 1912. 
Avustanut »Inkeri»-, »Uusi Inkeri»- ja 
»Neva »-lehtiä. Viimeksimainitun toimitta- 
jana 1910—1912. Puoliso Matilda Anna Soh- 
vi Pokkinen. 

JUHO HIPELI 

J.H. syntji Lempäälän Hipelinmäellä 1867. 
Vanhemmat talollinen Sipret Hipeli ja Ma- 
ria, o.s. Steenar. Tuli seminaariin 1885 kan- 
sakoulu valmistuksella, päätti 1889 opettaja- 
ja lukkaritodistuksilla. Auskultoinut Por- 
voon, Kuopion ja Mikkelin kuuromykkäin 
kouluissa sekä Kuopion sokeain opistossa. 
Opettajana kuuromykkäin koulussa Ven- 
joella 1889 — 1891, sen jälkeen Lempäälässä. 
Valtakunnan Duuman välit sijamiehenä 1906. 
Lempäälän vaivaistalon holhoojana, seka 
kirkonmiehenä kaksi eri kertaa, kirjaston 
hoitajana, raittiusyhdistys » Inkerin» toimi- 
kunnan jäsenenä, puhujana ja luennoitsi- 
jana useissa juhla- ja iltamatilaisuuksissa. 
Puoliso kurromykkäinkoulun opettaja Hulda 
Maria Hakala. 

TOMMI HIRVONEN 

T.H. on syntynyt Tuuterin Hirvosissa 
1865. Vanhemmat: talollinen Adam Hirvo- 
nen ja Saara, o.s. Kiippa. Tuli seminaariin 
1880 Pietarin ylemmän kirkkokoulun 4. luo- 
kan valmennuksella, päätti 1884 opettajan- 
ja lukkarintodistuksilla. Käynyt sen jälkeen 
kasvatusopillisilla-, musiikki- ja maanvilje- 
lys- sekä tarhanhoidollisilla kursseilla. 
Opettajana Tuutarin Koirovalla 1884—1885, 
Tuutarin kunnan koulussa 1885 — 1894 ja 
vuodesta 1894 Humaliston koulussa. Virkan- 
sa ohella toiminut Tuutarin Kansantalon 
holhoojana, kunnan lainakassan ja maa- 
miesseuran puheenjohtajana, Viittalan palo- 
kunnan sihteerinä, raittiusyhdistys »Inke- 
rin» ja sen Tuutarin raittiusosaston puheen- 
johtajana. Kirjoittanut näytelmäkappaleen 
»Miirun valtiaat», joka kuvaa orjuuden päi- 
viä Inkerissä. Se oli suosittu teatterikappale, 
jota esitettiin juhlatilaisuuksissa. Puoliso 
Katri Rikkinen. 



14 






Richard Finne 



Adam Haltsonen 



Juho Hipeli 



AAPPO HÄMÄLÄINEN 

A. Hämäläinen syntyi Skuoritsan Mylly- 
kylässä 1872. Vanhemmat: talollinen Henrik 
Hämäläinen ja Anna t o.s. Rynkänen. Tuli 
seminaariin Hatsinan kaupunkikoulun 3. 
luokalta 1888, päätti opettaja- ja lukkari- 
todistuksilla 1892. Opettajana Annamoision 
kansakoulussa 1892 — 1906, Vesikkolan kan- 
sakoulussa 1906 — 1907 ja Puutostissa. Ollut 
kirkollisten tilien tarkastajana, Skuoritsan 
maamiesseuran esimiehenä ja Puutostin 
osuuskaupan esimiehenä. 



ANTTI HÄMÄLÄINEN 

Antti Hämäläinen on syntynyt 1897 Skuo- 
ritsassa. Suoritti opettajatutkinnon Kolppa- 
nan seminaarin 15. vuosikurssilla Helsingis- 
sä 1920 ja samoin Sortavalan seminaarissa. 
Suoritti useita tutkintoja Helsingin yliopis- 
tossa. Toimi ensin Itä-Hämeen kansanopis- 
ton johtajana, sittemmin kansakouluntar- 



kastajana Lapissa 1930 — 1937 sekä viimeksi 
samassa tehtävässä Turun piirissä 27 vuot- 
ta. Kun Hämäläinen joutui jatkosodan aika- 
na osallistumaan inkeriläisten siirtotehtäviin 
(Inkeristä Suomeen), hän innokkaana ja tai- 
tavana valokuvaajana ryhtyi ottamaan ku- 
via Inkeristä ja sen kansasta. Hän valo- 
kuvasi yhteensä n. 3000 kuvaa Inkeristä, 
sen maisemista ja ihmisistä, rakennuksista 
ja mikä tärkeintä — ihmisten elämän- ja 
työtavoista tallentaen siten korvaamattoman 
arvokkaita tietoja Inkeristä. Työnsä tulok- 
sista hän julkaisi teoksen »Kadonnutta In- 
keriä». Hämäläinen on myös julkaissut 
useita teoksia Lapista. Hän suoritti kansa- 
tieteellisiä tutkimuksia, keräsi Lapista 300 
kpl pääasiassa luuesineitä, jotka lahjoitti 
Kansallismuseolle. Hän tilasi Suomessa ole- 
vilta inkeriläisiltä näytteitä koristeesta, ns. 
olkisuutarista, josta julkaisi kuvauksen. Hä- 
mäläinen on kartuttanut Inkeri-tietoutta 
äänittämällä nauhalle haastattelemiaan in- 
keriläisiä, yhteensä 200 henkilöltä. Puoliso 
Tellervo, o.s. Salminen. Antti Hämäläinen 
kuoli Maariassa 1976. 






Tommi Hirvonen 



Antti Hämäläinen 



Aappo Hämäläinen 



15 






Johannes Häyhänen 



Antti Inkinen 



Juuso Jaakkimainen 



JOHANNES HÄYHÄNEN 

J.H. syntyi Slavankan Kaskisaarella 1855. 
Tuli seminaariin kirkkokouluvalmistuksella 
1873 ja päätti opettaja- ja lukkaritodistuk- 
silla 1876. Toimi opettajana Venjoen kirk- 
kokoulussa 1876 — 1904. Opettajantoimensa 
ohella ajeli 8 vuotena iltaisin ympäri seu- 
rakuntaa pitämässä lauluharjoituksia ja 
kiertokoulua. Pokrovan Volostin lainakassan 
hoitajana hän oli 12 vuotta, sekä myös luk- 
karin apulaisena ja lukkarina, kirkonmie- 
henä ym. Puoliso Karoliina Kymlander. 

ANTTI INKINEN 

A.I. syntyi Pietarissa 1880. Vanhemmat 
suutarimestari Paavo Inkinen ja Liisa. o. s. 
Miettinen. Tuli seminaariin ylemmän kirk- 
kokoulun päättäneenä 1896, päätti opettaja- 
todistuksella 1900. Toimi sen jälkeen opet- 
tajana Toksovan Purnussa 1900 — 1902 ja 
Lahdella 1902 — 1903. Suoritti ylioppilastut- 
kinnon 1902, Helsingin yliopistossa alemman 
hallintotutkinnon 1906 ja ylemmän 1907 
sekä tutkinnon Venäjän valtio-oikeudessa 
1910. 1903 — 1912 Suomessa useissa viroissa 
hallinnollisella alalla ja kielenkääntäjänä 
senaatissa. 1912 nimitys Turun ja Porin lää- 
ninsihteerin virkaan. Hallitusneuvos 1947. 
Puoliso Ida Maria Pesonen. 

JUUSO JAAKKIMAINEN 

Syntyi Tuutarin Koirovalla 1853. Van- 
hemmat talollinen Mooses Jaakkimainen ja 
Sofia, o.s. Mullo. Tuli seminaariin kansakou- 
luvalmistuksella 1870, päätti oppikurssin 
opettaja- ia lukkaritodistuksilla 1873. Kolp- 
panan seminaarissa apuopettajana 1873 — 



1874 ja sen jälkeen kansakoulun opettajana 
Hietamäen Annamoision koulussa 1874 — 
1875, Viipurinpuolen alustavassa kirkkokou- 
lussa Pietarissa vrsta 1875 alkaen. Opettajan- 
virkansa ohella Pietarissa on toiminut seu- 
rakunnan vaivaishoitokomiteassa sekä Suo- 
men Hyväntekeväisyysseurassa. Suomen 
Kansanvalistusseuran asiamiehenä 25 vuot- 
ta. Toisen kerran naimisissa Eedit Pyynyn 
kanssa. 

PEKKA KIIJÄRVI 

Pekka Kiijärvi on syntynyt 1904 Vuoleen 
Reppoissa, maanviljelijän poikana. Suoritti 
nelivuotisen kansakoulun Matoksissa, sa- 
massa paikassa myös 2-vuotisen jatkokurs- 
sin. Kävi Kolppanan opettajaseminaarin 
1919 — 1923. Opettajana Vuoleen kirkonkylän 
kansakoulussa kolme vuotta. Koulutyön 
ohella johti kylän sekakuoroa sekä toimi 
paikallisena urheiluohjaajana. Muussakin 
nuorisotyössä hän oli uutterasti mukana jär- 
jestäen iltamia ja urheilukilpailuja. Lenin- 
gradin kasvatusopillisessa korkeakoulussa 
hän jatkoi opintojaan 1926 — 1929. 1930 hän 
toimi aineopettajana Haapakankaan Jukin 
jatkokoulussa. Siirtyi Suomeen 1930. Suori- 
tettuaan täällä opintoja sai kansakoulun- 
opettajan pätevyyden 1934 tullen samana 
vuonna opettajan virkaan Viipurin pitäjän 
Sainion kansakouluun toimien tehtävässä 
talvisodan syttymiseen saakka 1939, viimei- 
set kaksi vuotta johtajaopettajana. Toimi so- 
ta-ajan sotatehtävissä. Sotien päätyttyä Kii- 
järvi toimi opettajana Ähtärin Vääräkosken 
kansakoulussa neljä vuotta ja sen jälkeen 
Hattulan Parolan kansakoulun johtajaopet- 
tajana vuoteen 1968. Puoliso Lempi Iivanai- 
nen. 



16 






Juho Kokkonen 



Pekka Kiijärvi 



Antti Kuivanen 



JUHO KOKKONEN 



ALEKSANTERI KUPRI 



J.K. syntyi Lempäälän Rokansaarella 
1875. Vanhemmat: talollinen Antti Kokko- 
nen ja Liisa, o.s. Husu. Tuli seminaariin 
kansakoulun valmistuksella 1896, päätti op- 
pikurssin opettajatodistuksella 1900. Toimi 
kansakoulunopettajana Vuoleen kirkkokou- 
lussa 1900 — 1908, Lempäälän Rokansaarella 
1908—1911 ja Inkerellä v:sta 1912. Virkansa 
ohella hän on ollut useissa luottamustoimis- 
sa: Vuoleella osuuskassan ja maatalousseu- 
ran sihteerinä, Toksova-Vuoleen raittius- 
seuran johtokunnan jäsenenä ja piirimiehe- 
nä, paikallisen sekaköörin johtajana, Lem- 
päälässä osuuskassan johtokunnan esimie- 
henä ja maatalousseuran johtokunnan jäse- 
nenä. Avustanut kirjoituksillaan »Inkeriä», 
»Uutta Inkeriä» ja »Nevaa». 



Syntyi Koprinan Saaprun kylässä 1879, 
vanhemmat talollinen Juhana Kupri ja Kat- 
ri, o.s. Juonolainen. Tuli seminaariin 1900 
käytyään 1 V2 vuotta Koussulan kansakou- 
lua, suoritti oppikurssin opettaja- ja luk- 
karitodistuksilla 1904. Toimi kansakoulun 
opettajana Hietamäen Rospeekassa 1904 — 
1905, Tyrön Papinkonnulla 1905 — 1913. Kir- 
joitteli eri aloilta sanomalehtiin kertomuk- 
sia kansan elämästä ja runoja. Hän oli ri- 
kashenkinen ihminen. »Fyysillinen kärsimys 
oli häntä nostanut ja kasvattanut ylemmä 
elämän arjesta», kirjoitti Aapo Iho Kupris- 
ta. Puoliso: opettaja Maria Naakka. A. Kup- 
ri kuoli rintatautiin 1913. 

JUHO MARTTINEN 



ANTTI KUIVANEN 

Syntyi Kolppanassa 1854. Vanhemmat 
opettaja Pietari Kuivanen ja Maria, o.s. Pu- 
pulainen. Tuli seminaariin Hatsinan piiri- 
kuntakoulun päättäneenä 1866 ja päätti se- 
minaarin opettaja- ja lukkari todistuksilla 
1870. Toimi opettajana Hietamäen Annamoi- 
sion koulussa 1870 — 1871 ja Kolppanan kou- 
lussa v:sta 1871 kuolemaansa saakka (1902) 
toimien samalla Kolppanan lukkarina. Kos- 
ka Kolppanan kansakoulu aina vuoteen 1908 
on ollut seminaarin harjoituskouluna, on 
Kuivasella ollut tärkeä tehtävä useiden op- 
pilasvuorojen opettajakokelaiden harjoitus- 
tuntien ohjaamisessa. Lisäksi Kuivanen 
työskenteli paljon kunnallisella alalla. Nai- 
misissa Aleksandra Finnen kanssa. 



J. Marttinen syntyi Spankovalla 1875. 
Vanhemmat: talollinen Mikkeli Marttinen 
ja Anna os. Vatjalainen. Hän tuli seminaa- 
riin kansakouluvalmistuksella 1892, päätti 
oppikurssin opetta j a-lukkaritodistuksilla 

1892. Kansakoulunopettajana Moloskovitsan 
kirkkokoulussa 1896 — 1898 ja Jamalaisin 
koulussa v:sta 1898. Naimisissa v:sta 1903 
Emilia Aleniuksen kanssa. Kuoli 1915. 

Marttinen oli hyvin monitaitoinen mies. 
Hän opetti mm. oppilaansa sitomaan kirjoja, 
joka työ kiinnosti niin, että pojat sitoivat 
kaikki saatavilla olevat painotuotteet, jopa 
mainosvihkosetkin. Opettaja Marttinen oli 
innokas mehiläisten hoitaja, ja hän koetti 
saada tätä harrastusta leviämään myös 
paikkakunnalla. Kaikki mehiläisten hoidos- 
sa tarvittavat välineet opettaja valmisti itse, 






Aleksanteri Kuvri 



Juuso Mustonen 



Jalmari Parkkinen 



myös hunajalingon, jonka toimintaa ihail- 
len seurattiin. Käsistään taitavana opettaja 
korjasi kyläläisten kellot, jopa tinasi naa- 
purien rikki menneet astiatkin. Hyvin ar- 
vokkaat olivat ne valistustilaisuudet, joita 
Marttinen järjesti koulussaan. Sinne ke- 
rääntyi monena talvi-iltana väkeä kaikista 
kuudesta Savelojan kylästä kuulemaan hä- 
nen esitelmiään maantieteestä, historiasta ja 
monista muista kiintoisista asioista. Pienem- 
mät pojat ja tytöt kerääntyivät seinällä ole- 
van heijastuskankaan eteen, sillä he tiesi- 
vät, että opettaja esittää myös sellaisia var- 
jokuvia, jotka ovat värillisiä ja lystikkäästi 
liikkuvia. 

JUUSO MUSTONEN 

Syntyi Markkovan Uudessakylässä 1887. 
Vanhemmat lukkari Matti Mustonen ja Ma- 
ria, o.s. Karhu. Tuli seminaariin kansakou- 




Juho Marttinen 



luvalmistuksella 1904, päätti oppikurssin 
opettaja- ja lukkaritodistuksilla 1908. V:sta 
1908 Kolppanan seminaarin harjoituskoulun 
ja samalla musiikin- ja piirustuksenopet- 
tajana. Toimi kapellimestarina Kolppanan 
seminaarin 50- vuotis juhlissa. Tallensi kuu- 
lemiaan kansanlauluja ja sovitti niistä kuo- 
rolauluja, jotka on julkaistu Inkerin Liiton 
toimesta kahtena vihkona. Toimi Suomessa 
valtion julkaisuvarastossa ja Inkerin Liiton 
sihteerinä. 



JALMARI PARKKINEN 

Syntyi Keiton Kolpinassa 1890. Vanhem- 
mat talollinen Jaakko Parkkinen ja Sofia, 
o.s. Thalus. Tuli seminaariin 1906 Pietarin 
ylemmän kirkkokoulun valmistuksella, 
päätti 1908 opettajatodistuksella. Opettajana 
v:sta 1908 Keiton Vanhassakylässä. Johti 
paikallista soittokuntaa ja toimi »Inkeri»- 
yhdistyksen ja »Soihtu»-seuran johtokun- 
nissa. Toimi monissa yhteiskunnallisissa 
riennoissa, mm. Inkerin kuntien kunnallisen 
itsehallinnon toteuttamiseksi asetetussa val- 
tuuskunnassa 1918. 



PEKKA PUTKONEN 

P.P. syntyi Tyrön Yhinmäellä 1869, kuoli 
Raumalla. Vanhemmat Sakari Putkonen ja 
Varpu, o.s. Otsalainen. Tuli seminaariin 1885 
kansa- ja venäläisen luotsikoulun valmis- 
tuksella, päätti 1888 opettaja- ja lukkaritut- 
kinnoilla. Ylioppilastutkinto Jyväskylän ly- 
seossa 1893. Fil. kandidaattitutkinto Helsin- 
gin yliopistossa 1894. Seminaarin päätet- 



18 






Pekka Putkonen 



Matti Ruotsi 



Otto O. J. Räikkönen 



tyään hän oli 1888 — 1892 seminaarissa las- 
kuopin ja käsitöiden opettajana. Antautui 
1897 sanomalehtialalle ollen »Haminan Sa- 
nomien» apu- ja sittemmin päätoimittaja. 
Muutti 1898 Raumalle »Rauman Lehden» 
toimittajaksi ja venäjänkielen opettajaksi 
sikäläisessä lyseossa. Toimi siellä myös kau- 
punginvaltuuston sihteerinä. Ylioppilasvuo- 
sinaan kokoili kansanrunoutta Inkerissä. 
Puoliso Ida Alina Pasia. 



Toksovan Koivukylässä 1905 — 1912 ja v.t. 
lukkarina Toksovan seurakunnassa 1905 — 
1908. Syksyllä hän suoritti tutkinnon Hel- 
singin Liikemiesten kauppaopistossa. Opet- 
tajatoimensa ohella O.R. on toiminut rait- 
tiuspuhujana ja ottanut osaa paikallisiin 
edistysrientoihin. Puoliso: Klaudia Tarhova. 



PAAVO RÄIKKÖNEN 



MATTI RUOTSI 

M.R. syntyi Keiton Virkkilässä 1875. Van- 
hemmat: talollinen Juhana Ruotsi ja Su- 
sanna, o.s. Pukki. Tuli seminaariin kansa- 
koulun valmistuksella 1892, päätti oppikurs- 
sin opettajan- ja lukkarintodistuksilla 1896. 
Suorittanut käsityöopettajan kurssin Pieta- 
rin opettajainstituutissa 1900 — 1901. Kansa- 
koulun opettajana Keitossa, Manuskalan 
koulussa 1896 — 1902 ja Aution koulussa v:sta 
1902. Ollut maatalousseuran esimiehenä ja 
vapaapalokunnan varaesimiehenä. Kirjoit- 
tanut seuranäytelmät »Orjina ollessa» ja 
»Ravintolassa» sekä joukon kaunokirjallisia 
sanomalehtikirjoituksia kansan elämästä 
sekä yhteiskunnalliselta alalta. Puoliso: Su- 
sanna Pärssinen. 

OTTO OSKAR ILMARI RÄIKKÖNEN 

Syntyi Lempäälän kirkonkylässä 1883. 
Vanhemmat kanttori Paavo Räikkönen ja 
Amalia, o.s. Lipponen. Tuli seminaariin kan- 
sakoulun valmistuksella 1900, päätti opet- 
taja-lukkaritodistuksilla 1904. Toimi v.t. 
lukkarina Lempäälässä 1899 — 1901, opetta- 
jana seminaarissa 1904 — 1905, opettajana 



Paavo Räikkönen syntyi Lempäälässä 
1857. Vanhemmat: Pietari Räikkönen ja Lii- 
sa, o.s. Rahkonen. Tuli seminaariin 1873 
kotivalmistuksella, päätti opettaja- ja luk- 
karitodistuksilla 1876. Toimi 1876—1879 
Kolppanan seminaarin apuopettajana, 1879 — 
1895 ja 1896 — 1899 Lempäälän kirkkokoulun 
opettajana, lukkarina Lempäälässä 1885 — 
1899 ja v:sta 1902 Toksovassa. Ollut sano- 
malehti »Viipurin» aputoimittajana ja sa- 
man lehden toimitussihteerinä 1907 — 1908, 
»Uuden Inkerin» toimittajana 1906, »Inke- 
rin» toimittajana 1908 — 1909. Julkaissut 
Kansan Kalenteria v.sta 1879 lähtien 35 
vuotta. Kirjeenvaihtajana useille Suomen 
lehdille. Puoliso (ensimmäinen) Amalia Lip- 
ponen, toinen Hanna Grankvist. 

JOHAN SAVOLAINEN 

Syntyi Spankkovan Bornitsassa 1861. Van- 
hemmat: talollinen Adam Savolainen ja 
Maria, o.s. Pamppa. Tuli seinaariin 1876 
kansakouluvalmistuksella, päätti opettaja- 
ja lukkaritodistuksilla. Jatkanut sen jälkeen 
opintoja 1880 — 1882 Pietarin venäläisessä 
opettajaseminaarissa, päättäen sen opettaja- 
todistuksella. Opettajana Kastinassa ja 



19 




Paavo Räikkönen Johan Savolainen 



Gabriel Suni 



Emil O. L. Suni 



Skuoritsassa 1882 — 1889. Ollut kunnankirju- 
rina ja kirjastonhoitajana Skuoritsassa, esi- 
miehenä Skuoritsan osuuskassassa, palokun- 
nassa ja osuuskaupoissa. Puoliso: Anna 
Pokkinen. 



GABRIEL SUNI 

G.S. syntyi 1843 Tuutarin Karhilassa. 
Vanhemmat talollinen Henrik Suni ja Eeva, 
o.s. Rikkinen. Tuli seminaariin 1866 käy- 
tyään kyläkoulun Tuutarissa, venäläistä 
kansakoulua Krasnoje Selossa ja eläinlää- 
käriopiston Harkovissa. Päätti seminaarin 
1870 opettaja- ja lukkaritodistuksilla. Jo, 
ennenkuin pääsi seminaarista, tuli opetta- 
jaksi Tuutarin kirkkokouluun ja saman 
seurakunnan lukkarinvirkaan 1871. Opetta- 
jan- ja lukkarintoimensa ohella hän toimi 
koko ajan eläinlääkärinä. Runoili ja kir- 
joitteli paljon sanomalehtiin. Kirjoitti las- 
tennäytelmiä, joita koululapset esittivät 
juhlatilaisuuksissa. Puoliso: Susanna Mon- 
tonen. 



EMIL OTTO LEO SUNI 

Syntyi 1876 Tuutarissa. Vanhemmat luk- 
kari Gabriel Suni ja Susanna, o.s. Monto- 
nen. Tuli seminaariin 1892. päätti sen opet- 
taja- ja lukkaritodistuksilla 1896. Oli v:sta 
1896 isänsä apulaisena Tuutarin kirkkokou- 
lussa, sitten opettajana kiertokouluissa Laa- 
kalassa ja Kaurasaarella ja v.sta 1904 opet- 
tajana ja lukkarina Tuutarissa. Varsinaisen 
virkansa ohella hoiti eläinlääkärin tointa, 
johon sai opetusta isältään ja yksityisopetta- 
jalta. Puoliso: Maria Nuikka. 



20 



ABRAM TIISNEKKA 

A. Tiisnekka syntyi Tyrössä 1845. Van- 
hemmat: suntio Mikkeli Tiisnekka ja Anna, 
o.s. Hokkanen. Alkeisopetuksensa hän sai 
kotiseurakuntansa kirkkoherran kotikoulus- 
sa. Avioliitossa v:sta 1878 Eeva, o.s. Huiman 
kanssa. Tuli Kolppanan seminaariin 1863, 
jonka päätti 1866 opettaja- ja lukkariurkuri- 
todistuksilla. Seminaarista päästyään toimi 
syyskauden opettajana Vahviaisissa, sitten 
seminaarin apuopettajana 1866 — 67, Tyrön 
kiertokoulussa 1867 — 1879, Pietarin suoma- 
laisen kirkkokoulun vt. johtajana 1879 — 
1880, Tyrön Riikolassa 1880 — 1889, Tyrön 
Kotsalassa 1889 — 1896, tämän ohella Tyrön 
vt. lukkarina ja vakinaisena lukkarina v:sta 
1890. Opettajan- ja lukkarintoimensa ohella 
oli »Pietarin Viikkosanomien», Pietarin 
Sanomien» ja »Inkerin» vakituisena avus- 
tajana kirjoitellen eri aloilta. Kolppanan 
seminaarin 25-vuotisjuhlaan hän kokoili 
tarkat tiedot ensimmäisistä kouluista Inke- 
rinmaalla ja laati niistä muistiinpanot. 
Kuoli 1911. 

Tiedot suomalaisten kansakoulujen var- 
haisimmasta toiminnasta olisivat nykyisin 
erittäin vaikeasti löydettävissä, ellei Abrarc 
Tiinsnekka olisi 1880-luvulla koonnut en- 
simmäisistä kouluista arvokasta muisti 
toa. Vanhin Inkerin suomalainen kansan 
lasten koulu (perustettu 1785) toimi lähelle 
Hatsinan kaupunkia Kolppanan kirkon lä 
hellä. Abram Tiisnekka on kuvannut tämä: 
talopoikaisen koulun toimintaa näin: »Ope 
tustapa oli alkuperäisintä laatua. Mitää: 
koulupöytiä eli pulpetteja ei ollut, lapse 
istuskelivat pitkin tuvan penkkejä lukii 



■ 



ääneensä kukin omasta kirjastaan, joko 
aapisesta, katkismuksesta, virsikirjasta — 
ja aina suureen ääneen — Raamattuun asti, 
aina sen mukaan millaisella ennätysasteel- 
la kukin oppilas oli. Koulumestari Kuiva- 
nen kiersi oppilaasta toiseen, kuunteli ja 
oikaisi lukua. Usein kuitenkin sattui, että 
opettaja teki omaa työtään lasten lukiessa: 
paikkasi kenkiä, laittoi rekeä ym., ja sil- 
loin oppilaat olivat omissa hoteissaan, kum- 
minkin opettajan silmän alla. Kouluhuo- 
neena oli perheen yhteinen tupa, jossa ta- 
lon väki toimitti kaikki askareensa: naiset 
kehräsivät ja ompelivat, miehet laittoivat 
työkaluja, samalla kun lapset lukea pörisi- 
vät kirjoistaan. Seurakunnan kirkkoherra 
kävi tuon tuostaan koulua katsomassa ja 
piti vuotuiset kylänlukuiset aina koululla». 

»Pietarin Sanomat» -lehdellä oli muuta- 
mia maaseutuavustajia. Jo ensimmäisessä 
numerossa 1870 oli nimimerkki T-kk (Tiis- 
nekka) Tyröstä julkaissut tervehdyksen 
ja kehotuksen inkeriläisille tutustua leh- 
teen. Valppaana kirjoittajana Tiisnekka 
laati uutisia lehdelle, kirjoituksia taloudel- 
lisista asioista, maaseudun siveellisen tilan 
kohentamisesta, kansallisuuden vaalimisesta 
ja kansansivistyksestä. Tiisnekka kirjoitti 
suorasukaisesti ja väliin kiivaastikin. Hä- 




Abram ja Eeva (o.s. Huima) Tiisnekka 

nen kansanelämää kuvailevat esityksensä 
olivat ihannoivia, mutta ne hän olikin tar- 
koittanut esikuviksi lukijoilleen. 



Maatalous 



Inkerin väestö oli sataprosenttisesti maan- 
viljelijäkansaa. Maataloustuotteilla oli In- 
kerissä hyvät markkinat miljoonakaupunki 
Pietarissa ja sen eteläpuolella olevissa kau- 
pungeissa. Maanviljelijät olivat Inkerissä, 
kuten olivat Suomessakin, perittyjä vanhoja 
viljelytapoja noudattavia. Poika viljeli maa- 
taan aivan samalla tavoin kuin isät ja esi- 
isät. Kuitenkin maataloutta ja puutarhata- 
loutta olisi ollut syytä kehittää ansiotason 
lisäämiseksi. Puutarhatuotteilla oli hyvä 
menekki kaupungeissa. Maatalous- ja puu- 
tarhakouluja olisi tarvittu; puuttui kuiten- 
kin tämän asian ajajia. Vasta vallanku- 
mouksen jälkeen perustettiin maataloustek- 
nikumi, joka nelivuotisena toimi entisen 
Rääpyvän Hovin maatilalla. Se valmisti 



maatalousneuvojia ja maatilatalouden opet- 
tajia maaseutujen keskuskouluihin. 

Inkerissä toimi 17 maanviljelysseuraa. 
Suomen mallin mukaan toimivina oli Inke- 
rissä 1917 120 osuuskauppaa ja 15 osuus- 
kassaa. 

Seuraavassa kuvataan eräiden inkeriläis- 
ten maatalousmiesten toimintaa. 



JOOSEPPI JAMALAINEN 

Jooseppi J. syntyi Hietamäellä 1830-lu- 
vulla. Hän oli jo kuollut 1890-luvulla ennen 
tämän kirjoittajan syntymää. Isältäni Adam 
Jamalaiselta olin kuullut Joosepista tietoja, 
jotka kiehtoivat mieltäni. Kotitaloni Jama- 



21 




Jooseppi ja Eeva (o.s. Hirvonen) Jamalainen 



laisin kylässä oli vähävarainen tila, jossa 
oli maata neljä revisää eli n. 16 hehtaaria. 
Isoisäni alkoi ensin käydä kauppaa sauna- 
vastoilla, joita hän kuljetti isoäitini kanssa 
Pietariin myytäväksi. Seuraava liikeyritys 
oli kivien räjäyttäminen omilta pelloilta ja 
kuljettaminen kaupunkiin. Pietaria raken- 
nettiin jatkuvasti ja kivellä oli kysyntää. 
Vähitellen hän rupesi urakoimaan myös 
naapuritalojen ja naapurikylien peltojen ki- 
viä. Hän varakoitui niin, että hankki kaksi 
sivutilaa, joissa toisessa oli kesäasukkaille 
vuokrattavia huviloita. Jooseppi ei ollut käy- 
nyt koulua, mihin hänen nuoruudessaan ei 
ollut tilaisuuttakaan koulujen puuttuessa, 
mutta hän oppi omin päin ja erään opettajan 
opastamana lukemaan ja kirjoittamaan suo- 
mea. Tärkeätä oli, että hän opetteli toi- 
sen opettajan johdolla lukemaan ja kir- 
joittamaan myös venäjää. Isoisäni valittiin 
jo melko nuorena kylän vanhimmaksi eli 
staarostaksi, jota tehtävää hän hoiti kolme 
kolmivuotiskautta. Tämän jälkeen hän tuli 
Sunkuran ensimmäiseksi starSinaksi eli kun- 
nanvanhimmaksi, jota tehtävää hän hoiti vii- 
si kolmivuotiskautta. Lopuksi hän tuli 
semstvon (maasäätyjen) jäseneksi. Semstvo 
oli keisari Aleksanteri II perustama maa- 
kunnallinen itsehallintoa suorittava elin. 
Sen jäseninä olivat aateliston, porvariston 



ja talonpoikien edustajat. Jooseppi oli Pie- 
tarhovin uj estin (kihlakunnan) talonpoikien 
edustajana kolme kertaa, jokaisella ker- 
ralla kolme vuotta. Semstvon jäsenyys oli 
korkein asema, johon suomalaisella talon- 
pojalla oli mahdollisuus päästä. Starsinalla 
oli näihin aikoihin melkoisesti valtaa. Hän 
saattoi mm. panna miehen kolmeksi vuoro- 
kaudeksi putkaan. Jos opettajat olivat äitien 
mielestä liian ankaria lapsille, nämä pai- 
nuivat syyssateilla hameen helmat pään yli 
suojaksi vedettynä kantelemaan Jamalai- 
sin starsinalle. 

Jo viime vuosisadan loppupuolella lähetti- 
vät eräät valistuneet talonpojat lapsiaan 
Inkeristä Suomeen opiskelemaan. Niin teki 
myös isoisäni. Vanhin pojista, Pietari-setäni, 
kävi Jyväskylän lyseon ja suoritti Helsingin 
yliopistossa filosofian maisterin sekä la- 
kitieteiden kandidaatin tutkinnon. Pietari- 
sedästä tuli myöhemmin Suomen postin 
pääjohtaja. Myös Aappo-setäni oli opiskele- 
massa yliopistossa lakia. Isäni Adam kävi 
Suomessa maanviljelyskoulun Kurkijoella. 
Vendla-tätini, kuten monet muut tytöt Inke- 
rissä, mm. äitini ja Anni-tätini, kävivät 
Kanneljärven kansanopiston Suomessa. 



ADAM JAMALAINEN 

Syntynyt Hietamäellä 1875, vanhemmat 
maanviljelijä Jooseppi J. ja Eeva, o.s. Hir- 




Adam Jamalainen 



22 




Kolmijäsenisen semstvon (maasäätyjen) johtomiehet 1909. Vasemmalta: Juhana Toikka, Juho 

Kekki ja hoviherra Liljefeldt-Toal. 



vonen. A. J. oli maanviljelijänä kotitilal- 
laan Jamalaisin kylässä Hietamäellä. Naimi- 
sissa Hertta, o.s. Tiisnekan kanssa. Suo- 
ritti kolmivuotisen asevelvollisuutensa Sa- 
rattovissa Volgan varrella. Aloitti Kolppa- 
nan seminaarin sitä päättämättä. Käynyt 
Kurkijoen maamieskoulun (koulu myöhem- 
min maatalousopisto) kolmivuotisen kurssin. 
Toimi Sunkaran starsinana. Toimi paikka- 
kunnallaan monipuolisesti maatalouden edis- 
täjänä ja osuustoimintamiehenä. Hän pe- 
rusti kotitaloonsa osuuskaupan, paikkakun- 
nalle maidon viennin osuuskunnan, joka ke- 
räsi maidon ja vei Pietariin. Hän perusti 
maamiesseuran, jonka esimiehenä itse toimi. 
(Maamiesseura järjesti mm. maatalousnäyt- 
telyltä.) Hän hoiti paikkakunnallaan maan 
suur jaon, jolloin yhdistettiin pienet pelto- 
tilkut suuremmiksi. Kotitilallaan hän jär- 
jesti paikalliskokeita eri kasvilajeilla, ja 
siellä toimi myös maatalouskoneiden lai- 
nauspiste. Hän siirtyi Suomeen 1943 ja kuo- 
li Helsingissä 1958. 



JUHO KEKKI JA JUHANA TOIKKA 

Juho Kekki syntyi Kupanitsan Pienessä 
Kikkerissä. Käytyään kansakoulun hän 
ryhtyi kotitilansa hoitajaksi saaden sen 
mallikelpoiseen kuntoon. Hän laajensi sitä 
ostojen kautta niin, että se oli Inkerin suu- 
rimpia viljelystiloja. Perusti kaupan, ja en- 
nen pitkää pienestä maalaiskauppiaasta 
kehittyi suurliikemies. Kotipaikkakunnal- 
laan joutui Kekki jo nuorena yleisiin luot- 
tamustoimiin: kunnan esimieheksi 1906 ja 
edelleen kunnan valtuusmieheksi, jossa oli 
18 vuotta. Vuonna 1906 hänestä tuli semst- 
von (maasäätyjen) jäsen. Hän perusti ko- 
tipaikkakunnalleen osuuskassan, jonka esi- 
miehenä toimi. Suomeen Kekki tuli vallan- 
kumouksen jälkeen, täällä hän toimi kaup- 



piaana Perkj arvalla. Puoliso: Katri, o.s. Os- 
tonen. Kekki kuoli 1964. 

Juhana Toikka syntyi Hietamäellä. Toi- 
mi maanviljelijänä, osallistui monipuolises- 
ti paikkakunnan rientoihin, oli mm. läänin 
maan jako järjestelykomitean jäsenenä. Hän 
oli Pietarhovin semstvon (maasäätyjen) kol- 
mas jäsen. Siirtyi myöhemmin Suomeen. 



PAAVO LANKINEN 

P. L. syntyi Inkeren pitäjässä 1889. Van- 
hemmat: maanviljelijä Matti Lankinen ja 
Maria, o.s. Kukkonen. Puoliso Siiri Niemi- 
nen Hollolasta. Ylioppilas Lahden yhteis- 
koulusta, agronomi 1914. Semstvoagronomi 
Pietarin läänin Uuden-Laatokan kihlakun- 
nassa 1914 — 1917, Pähkinälinnan kihlakun- 
nan agronomi 1917, maanviljelys- ja osuus- 
toimintakonsulentti Inkerissä 1918, Poh- 
jois-Inkerin kansanopiston johtaja ja opet- 
taja 1918 — 1920. Suomessa Parikkalan seu- 
dun maamieskoulun opettaja, Mikkelin lää- 
nin maanviljelysseuran sihteeri ja maa- 
miesseurakonsulentti 1922 — 1924, asutustar- 
kastaja v:sta 1924. Inkerissä kunnanval- 





Paavo Lankinen 



23 




Toivo Toikka 



tuuston jäsen 1917 ja sen puheenjohtaja 
1918. Pähkinänlinnan kihlakunnan valtuus- 
ton jäsen 1918, Inkerin nuorisoliiton joh- 
tokunnan jäsen 1917 — 1918, Toksovan kun- 



nan opettajayhdistyksen puheenjohtaja 
1920 — 1921, jäsen Inkerin suomalaisten kun- 
tien kunnallisen itsehallinnon toteuttami- 
seksi asetetussa valtuustossa 1918. 

TOIVO TOIKKA 

Syntyi Hietamäellä 1889, vanhemmat 
maanviljelijä Juhana Toikka ja Anna, os. 
Huttunen, puoliso Ruusa, os. Vesanto Ki- 
vennavalta. Agronomi 1914. Semstvon piiri 
agronomi Pietarhovissa 1915 — 1917, Piet ark 
Keskusosuuskunnan johtokunnan jäsen ja 
kylvösiemenosaston johtaja 1917 — 1918, In- 
kerin suomalaisten osuuskauppojen Keskus- 
kunta Aitan johtokunnan jäsen 1918. Suo- 
men Osuuskauppojen Keskuskunnan osas- 
tonhoitaja 1919 — 1931 ja elintarveosastor. 
apulaishoitaja v:sta 1931, kansanhuoltomi 
nisteriön kaupallisen osaston toimistopääl 
likkö 1940 — 1941. Julkaissut kirjoituksi 
ruokatavaraopin ja kaupan alalta. 



M usii kkimiehiä 



Inkerissä toimi useita kymmeniä laulu- 
kuoroja eli »köörejä» kuten niitä kutsuttiin. 
Torvisoittokuntia oli puolentoistakymmentä. 
Kuorojen ja soittokuntien johtajina toimi- 
vat useimmissa tapauksissa Kolppanan se- 
minaarin lukkari-urkurikoulutuksen saaneet 
opettajat. 



JUHO PENTIKÄINEN 

Syntyi Vuoleen seurakunnan Vuoleen ky- 
lässä 1879. Vanhemmat: talollinen Matti 
Pentikäinen ja Katri, o.s. Makara. Tuli se- 
minaariin kaupunkikoulun toiselta luokalta 
1896, päätti oppikurssin opettaja- ja luk- 
karitodistuksilla 1900. Opiskellut sen jäl- 
keen pianonsoittoa ja teoriaa Pollakin kurs- 
seilla, spesiaaliteoriaa Abbakumov'in kurs- 
seilla ja soololaulua Kansankonservatorios- 
sa. Toimi apuopettajana Kolppanan semi- 
naarissa 1900 — 1901, kansakoulunopettajana 
Kupanitsan Kikkerissä ja samalla uskon- 
nonopettajana Orbonjassa 1901 — 1902, 
Spankkovan Voiskovitsassa sekä soiton- ja 
laulunopettajana Kolppanan seminaarissa 
1902—1904. V:sta 1904 opettajana Alek- 



24 



sandrovskin koulussa Pietarissa, 1912 lau 
lunopettajana Pietarin suomalaisessa yhteis- 
koulussa. Opettajantoimensa ohella Pietaris 
sa johtanut Aleksandrovskin lauluseuraa ji 
soittokuntaa, »Alku »-yhdistyksen seka- 
kuoroa, Pietarin suutarien mieskuoroa ji 
mieskuoroa »Ukot» sekä ottanut osaa si- 
visty sr ientoihin toimikuntien jäsenenä »In- 
keri »-yhdistyksessä, »Alku» r.yissä ja Pieta- 
rin Suomalaisessa Hyväntekeväisyysseu- 
rassa. Esiintynyt lukuisien iltamien ja k on 
serttien ohjelmain suorittajana. Kirjoitelle 
sanomalehtiin. Säveltänyt kuorolauluja 
lauluja näytelmänkappaleihin. Naimisis* 
Elisabet Jämsän kanssa. 



MOOSES PUTRO 

Mooses Putro syntyi Tuutarin seurakur. 
nassa Nurkkalan Kyllisissä 1848. Vanhen 
mat: talollinen Matias Putro ja Maria, o. 
Kaipiainen. Tuli seminaariin koti- ja sm 
nuntaikoulun valmistuksella 1863, päät* 
oppikurssin opettaja-, lukkari- ja urkur. 
koulun valmistuksella 1866. Opintoj 
täydentämistä varten oli 1867 Liivinmaa 






Juho Pentikäinen 



Mooses Putro 



Juho Susi 



ritariston seminaarissa Valkissa, 1871 kuun- 
telijana Jyväskylän seminaarissa sekä ly- 
hyemmän ajan Helsingin kouluissa. Suoritti 
musiikilliset opinnot Keisarillisen Musiikki- 
yhdistyksen Konservatoriossa Pietarissa 
1874 — 1878 vapaataiteilijan diplomilla. M.P. 
on toiminut opettajana 1866 Tuutarin kirk- 
kokoulussa, 1868 — 1872 Kolppanan seminaa- 
rissa ja sen jälkeen aineopettajana Pietarin 
suomalaisen seurakunnan ylemmässä kirk- 
kokoulussa v:teen 1885 ja tämän jälkeen sa- 
man seurakunnan alustavassa kirkkokou- 
lussa. Opettajantoimensa ohella hän on ollut 
lukkari-urkurina Pietarin suomalaisen P. 
Marian seurakunnassa 1872 — 1879 ja sittem- 
min edelleen urkurina samassa kirkossa, 
»Inkeri »-lehden toimittajana 1885 — 1905 ja 
perustamansa Pietarin Suomalaisen Laulu- 
seuran johtajana v:sta 1872, lisäksi useissa 
pitempi- ja lyhyempiaikaisissa luottamustoi- 
missa ja tehtävissä Pietarin suomalaisten 
seurojen ja yhdistysten asioissa sekä muissa 
yhteistoimissa. Musiikin arvostelijana pit- 
kähkön ajan Kolppanan seminaarin päät- 
tä jäistutkinnoissa, »Laulusävellyksissä ja ko- 
koelmissa». Putro sävelsi omiin sanoihinsa 
sovellutettuna »Nouse Inkeri» -hymnin, joka 
esitettiin ensimmäisen kerran Kolppanan 



seminaarin 25-vuotisjuhlassa 1888. Puoliso: 
Nanna Sofia Juvonen. 

JUHO SUSI 

Juho Susi syntyi Hatsinan Porttilassa 
1871. Vanhemmat: talollinen Andreas Susi 
ja Eeva, o.s. Sintonen. Tuli seminaariin kan- 
sakoulun valmistuksella 1888, päätti oppi- 
kurssin opettaja- ja lukkaritodistuksilla 
1892. Opiskeli myöhemmin soololaulua lau- 
lajatar Lehmanin ja oopperalaulajain Gol- 
tissonin ja Shtellerin johdolla. Saanut ope- 
tusta musiikinteoriassa Abbakumovin mu- 
siikkikursseilla. Päätti 1913 kaksivuotiset 
kasvatusopilliset kaunoluku-(lausunta)-kurs- 
sit Pietarissa. Opettajana Mestilän koulussa 
1892 — 1896, Anolan koulussa 1897 — 1902 ja 
v.sta 1902 Särtsässä. Toiminut Kolppanan 
seminaarin musiikinopettajana. Ollut valit- 
sijana Duuman vaaleissa piiri- ja kuver- 
nementtikokouksissa, toimi Mosinan kunnan 
ja Zarskoje-Selon maalaishallintokokousten 
äänivaltaisena, raittiusyhdistys »Inkerin» 
sihteerinä ja esimiehenä. Esiintynyt inkeri- 
läisissä laulujuhlissa, konserteissa ja ilta- 
missa »köörien» johtajana ja soololaulajana. 
Naimisissa Maria Kristiina Hammarin kans- 
sa. 



Runoilijoita, kirjailijoita ja sanomalehtimiehiä 



Kirjallisuutta Inkeriin saatiin Suomesta; 
Pietarissa oli myös suomalainen kirjakaup- 
pa. Lisäksi Inkerissä versoi omaakin kirjal- 
lisuutta. 



JAAKKO RÄIKKÖNEN 

Syntyi 1830 Valkeasaaren Tipunassa maa- 
orjan poikana, kuoli 1882. Itseoppinut kan- 



25 





Jaakko Räikkönen 



Aappo Iho 



sanrunoilija. Toimi kylänvanhimpana (staa- 
rostana) ja kirkonmiehenä. Tuli kunnan- 
vanhimmaksi ja myöhemmin edusmieheksi 
maalaishallitukseen. Perusti kotikyläänsä 
kansakoulun. Räikkönen runoili monista 
aiheista julkaisten 1861 Suomettaressa ru- 
non maaorjien vapauttamisesta. Hän pohtii 
runoissaan maailman menoa monipuolisesti. 
Huomattavimpia Räikkösen runoja oli »Suo- 
melle», jossa hän polemisoi Ahlqvistia vas- 
taan. Suomen kielen kasvusta hän kertoo 
runossa »Kenpä tuon on kaiken tehnyt». 
Muuan Suomen tiedemiehistä oli sanonut 
Räikkösen kuoltua, että nouskoon vielä 
monta Räikkösen kaltaista miestä Inkerin 
suomalaisesta väestöstä. 



AAPPO IHO 

Aappo Iho syntyi 1891 Heimosissa Hieta- 
mäellä. Vanhemmat kyläseppä Andreas ja 
äiti Anni, o.s. Rappu. Puoliso: opettaja Aino, 
o.s. Huuhka. Käynyt Kolppanan seminaarin 
XIV oppilaskurssin tullen opettajaksi 1913. 
Jo seminaaria käydessään Iho julkaisi ru- 
noja, esim. Tuutarin raittiusjuhlissa lausut- 
tuja 1911, käyttäen »Airas»-nimimerkkiä. 
Siirryttyään Suomeen 1922 hän sai opetta- 
jan pätevyyden täkäläisiin kansakouluihin ; 
viimeksi hän toimi opettajana Räyringissä. 
Hänen runojaan ja kirjoituksiaan Inkeristä 
on julkaistu mm. »Inkeriläisten Viestissä». 
Hän julkaisi runokokoelman »Runoja» 1939. 



joissa runoissaan hän kaipaa kotimaataan ja 
muistelee menneitä. Aappo Iho kuoli 1979 
88 vuoden ikäisenä. 



MATTI KURIKKA 

Matti Kurikka on syntynyt Tuutarin Kar- 
hilan kylässä 1863. Vanhemmat: Aatami ja 
Anni, o.s. Pöyhönen. M.K. tuli ylioppilaaksi 
Helsingissä 1881. Hän kirjoitti näytelmän 
»Viimeinen ponnistus» 1884; se kuvaa maa- 
orjuuden lakkauttamisen aikoja. Näytelmä 
on eloisa ja todellisuuden tuntuinen kansa- 
tieteellinen kuvaus Inkeristä. Se on esitetty 
Suomalaisessa teatterissa Helsingissä, Vii- 
purin Suomalaisessa teatterissa ja kerran 
Inkerissäkin, Tuutarissa 1905. Kurikka jul- 
kaisi myös kaksiosaisen novellikokoelman 
»Pilvenhattaroita». Edellinen osa joutui ta- 
kavarikkoon kertomuksen takia, jossa kir- 
jailija kertoo inkeriläisen kansantarinan 
mukaan keisari Paavali I olleen suomalaista 
syntyperää. Myöhemmin Suomessa Kurikka 
antautui poliittiselle uralle. Sittemmin hän 
siirtyi Kanadaan perustaen siellä erikoislaa- 
tuisen suomalaisen siirtokunnan. Kurikka 
kuoli 1915. 



EEVERTTI (EETU) PÄRNÄNEN 

E. Pärnänen (1881 — 1958) syntyi Pietarissa 
käsityöläisen poikana ja vietti lapsuutensa 



26 




Matti Kurikka 



Sulo Haltsonen 



Antti Tiittanen 



enonsa luona Nurmijärven kappalaisen pap- 
pilassa. Opiskeli Helsingissä ja vihittiin pa- 
piksi 1906. Vrsta 1906 toimi pappina Inke- 
rinmaalla (Skuoritsa, Keitto, Markkova- 
Järvisaari, Tyrö). Toimitti 1911 — 1917 us- 
konnollista lehteä (Hyvä Sanoma), joka oli 
tarkoitettu Inkerin kristikansalle. Hän suo- 
ritti muitakin kirjallisia töitä. Pärnänen jul- 
kaisi 1923 historiallisen romaanin »Antti 
Kivekäs»; se kertoo tarunomaisesta inkeri- 
läisestä sissipäälliköstä, joka käy toivotonta 
taistelua Pietari I:n joukkoja vastaan. Teos 
on lajissaan erinomainen kuvaus Inkeristä. 

ANTTI TIITTANEN 

A.T. syntyi Inkerissä 1890. Toimi Suomes- 
sa Inkerin Liiton sihteerinä, kuoli 1927. 
Tiittanen oli lahjakas kynänkäyttäjä, joka 
siirryttyään Inkeristä Suomeen julkaisi 
Inkeriä kuvailevia kirjoituksia, inkeriläis- 
elämää kuvailevan novellikokoelman »Oma 
Inkerini». Hän julkaisi myös historiallisen 
näytelmän »Nuori orja» 1923. 



mittaja 1870 — 1873. Lehteä avusti Inke- 
rissä mm. opettaja Abram Tiisnekka kir- 
joituksillaan. Hagman oli lehden toimitta- 
jana todellinen demokraatti ja fennomaani. 



Inkerin Suomo loisten Historion lootijo 
SULO HALTSONEN 

Sulo Haltsonen syntyi 1903 Pietarissa. 
Vanhemmat: opettaja Adam Haltsonen, 
äiti o.s. Pokkinen. Kävi Pietarin suomalais- 
ta yhteiskoulua, tuli ylioppilaaksi Terijoen 
yhteiskoulusta. Suoritti filosofian maisterin 
tutkinnon 1934. Väitteli tohtoriksi Theodor 
Schvindtistä 1947. Sai professorin arvon. 
S.H. oli Suomalaisen kirjallisuuden Seuran 
palveluksessa ja toimi Helsingin yliopiston 
kirjaston slaavilaisen osaston esimiehenä. 
Hän suoritti arvokkaan työn »Inkerin Suo- 
malaisten Historian» laatijana. Kirja ilmes- 
tyi Helsingissä Inkeriläisten Sivistyssäätiön 
kustantamana 1969. Puoliso: Rauni Inkeri 
Anttila. S.H. kuoli 1973. 



JUHANA AUGUST HAGMAN 

Maisteri Hagman (1841 — 1884) oli Viipu- 
rissa »Ilmarinen»-lehden toimittaja v. 1868, 
Pietarin suomalaisen seurakunnan kirkko- 
koulujen tarkastaja 1870, »Pietarin Sano- 
mien» (ensimmäinen suomalainen sano- 
malehti Suomen rajojen ulkopuolella) toi- 



AAPO V/ESIKKO 

Syntyi Kupanitsan Vesikkolassa 1872. 
Vanhemmat: talollinen Juones Vesikko ja 
Katriina, o.s. Vanni. Tuli seminaariin käy- 
tyään Kupanitsan kansakoulun 1888, päätti 
opettajan- ja lukkarintodistuksilla 1892. 
Kansakoulun opettaja Tyrön Tammenkon- 
nulla 1892—1896, Tyrön Rapalassa (Kotsa- 



27 




Aapo Wesikko 



lassa) 1896 — 1900, Kupanitsan Vesikkolassa 
1900 — 1905. Sen jälkeen »Uuden Inkerin» 
aputoimittajana syksyyn 1906, kansakoulun 
opettajana Hietamäen Annamoisiossa 1906 — 
1908, »Nevan» toimitussihteerinä ja vastaa- 
vana 1908 — 1910, kansakoulun opettajana 
Toksovan Koivukylässä 1911 — 1912. Uudel- 
leen »Neva»-lehden toimittajana v:sta 1912. 
Kirjoittanut pakinoita nimimerkillä »Kuo- 
mankaima». Toimittanut myös »Kansalais- 
Kalenteria». Puoliso: opettaja Emmi Naak- 
ka. 



ay tte 1 1 j oi ta 



IISAKKI LATTU 



ANNI TIISNEKKA 



Iisakki Lattu syntyi Kolppanan Lätinässä 
1857. Vanhemmat Aaprami Lattu ja Saara, 
o.s. Kämpäs. Tuli Kolppanan seminaariin 
1873 käytyään Hatsinan kunnan kansakou- 
lua, päätti seminaarin 1876 opettaja- ja luk- 
karitodistuksilla. Toimi opettajana Liissiläs- 
sä yhden vuoden ja Rahikkalassa kotiopet- 
tajana samoin yhden vuoden. Tuutarin kun- 
nankoulussa 1878 — 1885 hoitaen samalla 
kunnankirjurin apulaisen virkaa. Muutti 
Suomeen Kansallisteatterin näyttelijäksi, 
jona toimi kuolemaansa saakka. Näy- 
tellyt yli 200 osassa. Ohjannut ja näyt- 
tämölle sovittanut useita näytelmiä. Esiin- 
tynyt omien sanojensa mukaan juhlati- 
laisuuksissa »lausujana, sadunkertojana, 
tanssijana ja silmänkääntäjänä». Toiminut 
Kansallisteatterin hallintoneuvoston pu- 
heenjohtajana useita vuosia. Valittu tai- 
teilijaseuran toimivaksi jäseneksi ja otta- 
nut osaa tauluillaan Taiteilijaseuran näyt- 
telyyn. Kirjoitellut kaunokirjallisia kerto- 
muksia sanomalehtiin, kalentereihin ja 
albumeihin. Suomentanut useita teoksia ve- 
näjän kielestä. Puoliso: Josefina Pitkänen. 



A.T. on syntynyt Tyrössä 1893, kuollut 
1976. Vanhemmat: lukkari Abram Tiisnek- 
ka ja Eeva, o.s. Huima. Käynyt Kanneljär- 
ven kansanopiston, kotiteollisuusopiston Hä- 
meenlinnassa ja suorittanut seminaariopin- 
not. Naimisissa tyröläisen opettajan Juuso 
Bulanovin kanssa. Toiminut kutomakoulun 
opettajana Pietarissa ja kansakoulunopet- 
tajana Toksovassa. 




Iisakki Lattu 



28 




Tyrön kirkonkylän tyttöjä, vasemmalla Anni Tiisnekka, oikealla Elsa Tiisnekka. 



Inkerissä harrastettiin innokkaasti näyt- 
telemistä. Juhlissa esitettiin pitkiä moni- 
osaisia näytelmäkappaleita, varsinkin yleis- 
inkeriläisissä kesäjuhlissa eri puolilla Inke- 
riä. Näyteltiin Minna Canthin näytelmiä 
ja muita: esim. »Työmiehen vaimo», »Roi- 
nilan talossa», »Kovan onnen lapsia», Tom- 
mi Hirvosen »Miirun valtiaat», Aleksis Ki- 
ven »Nummisuutarit» ja »Kihlaus», Teuvo 
Pakkalan »Tukkijoella» jne. Eräät näytel- 



mistä olivat siis pitkiä, vaatien paljon esit- 
täjiltään, mutta kyllä heitä suuresti arvos- 
tettiinkin. Ihmeteltiin näyttelijöiden muis- 
tia ja ihailtiin naispääosien esitysten sulok- 
kuutta. Anni Tiisnekka oli yksi etevimmistä 
naisnäytteli j öistä. 

Tämän kirjoittaja muistaa suuresti ihail- 
leensa kauniin Anni-tätinsä teatteriesityk- 



29 



RUOTSIN PUOLELTA 




VALENTIN VÄRKKI 
in memoriam 

Kun viime vuoden toukokuun 24. päivän 
iltana saimme viestin, että Valentin Värkki 
on kutsuttu ajasta iäisyyteen, oli se meille 
niinkuin monille muillekin — lähi omaisista 
puhumattakaan — kova isku. Ei sitä alkuun 
oikein millään olisi tahtonut todeksi us- 
koa. Olinhan vasta pari päivää sitten hä- 
nen kanssaan puhelinyhteydessä. Keskus- 
telimme seurakunnan asioista, myös sen ra- 
ha-asioista. Taisimme siinä vähän vitsailla- 
kin, sillä olihan Valentin huumoria taitava 
mies. Ja sitä hän oli erittäin myönteisessä 
mielessä. Sovimme siinä puhelimessa, että 
hoidetaan nämä finanssiasiat sitten kun ta- 
vataan. Ja meidänhän piti tavata toisemme 
jo sunnuntaina Radan kirkossa. 

Mutta korkeampi päättäjä puuttui asioi- 
den kulkuun: tuota meidän tapaamistamme 
ei enää tullutkaan. Se lopullinen päättämi- 
nen niistä seurakunnan raha-asioistakin jäi, 
ja sen sain yksin, ilman Valentinin viisaita 
neuvoja ratkaista. 

Suruviestin kuultuani en ensin millään 
jaksanut uskoa sitä todeksi, mutta kun lo- 
pulta oli myönnettävä se väistämättömäksi 
tosiasiaksi, tuli tuo meille kaikille ominainen 
kysymys: Miksi? Miksi sinä Hyvä Jumala 
otit pois meiltä miehen, jota vielä olisi ki- 
peästi tarvittu niin monissa asioissa? Va- 
lentinia olisi tarvittu meidän suomenkieli- 
sessä seurakuntapiirissämme, jonka puheen- 
johtaja hän oli, Valentinia olisi tarvittu kah- 



dessa kirkkokuorossa, niin ruotsalaisessa 
kuin suomalaisessakin, Valentinia olisi tar- 
vittu Harry dan kunnan valtuustossa, johon 
hän kuului ja Valentinia olisi tarvittu Ra- 
dan kirkkovaltuustossa ja monissa muissa 
luottamustehtävissä. Hänen paikkansa näis- 
sä kaikissa on nyt tyhjä. Mutta jos missä 
niin kotona puolison ja isän tyhjä paikka 
koetaan kaikkein kipeimmin. Nämä luotta- 
mustehtävät olivat jo omiansa osoittamaan, 
että Valentin Värkki oli mies johon luo- 
tettiin. Leipänsä hän ansaitsi työskentele- 
mällä Göteborgissa Götaverkin telakalla in- 
sinöörinä. 

Valentin oli myös vakaumuksellinen kris- 
titty. Ei hän ollut se, joka olisi ollut todis- 
telemassa uskovaisuuttaan. Hän todisti sen 
elämällään. Yli kahden vuosikymmenen ajan 
sain olla hänen kanssaan kantamassa vas- 
tuuta suomenkielisen seurakunnan toimin- 
nasta. Siinä ajassa oppii jo tuntemaan mie- 
hen. 

Erityisesti panin merkille hänen suhtau- 
tumisensa rahan käyttöön seurakunnassa. 
Kun oli kysymys kirkko-kolehdeista, hän 
asetti aina lähetykselle kannettavat kolehdit 
etusijalle. Usein hän sanoi tähän tapaan: 
Lähetys kuuluu seurakunnalle: kun me 
olemme päässeet evankeliumista osallisiksi, 
niin meidän on mahdollisuuksiemme mu- 
kaan vietävä sitä eteenpäin. Näin ei puhu 
epäuskoinen ihminen. 

Valentinia muistellessa ei vieläkään tah- 
do osata sanoa muuta kuin: Miksi? Miksi 
juuri hänen, parhaassa iässä, menevän mie- 
hen piti poistua tästä ajasta? Ja meille vas- 
tataan: »Minun ajatukseni eivät ole teidän 
ajatuksianne, eivätkä teidän tienne minun 
teitäni. Sanoo Herra. Vaan niin paljon kor- 
keampi kuin taivas on maasta, ovat minun 
tieni korkeammat teidän teitänne». Jes. 55: 
8, 9. 

Valentin oli syntynyt 1. 7. 1927 Kosemki- 
nan seurakunnassa Inkerissä, ja 24. 5. 1981 
hänen vaelluksensa päättyi Mölnlyckessä. 
Tai oikeastaan voimme sanoa: hänen juok- 
sunsa päättyi. Sillä hän — urheilumies kun 
oli — oli tavanomaisella juoksukierroksel- 
laan, kun tuo kutsu tapahtui. Sydänkoh- 



30 



tauksen saaneena hän kaatui tielle, josta 
hänet löysi toinen juoksija. Oli hälytetty 
ambulanssi ja toimitettu Mölndalin kes- 
kussairaalaan, mutta mitään ei ollut enää 
tehtävissä: henki oli jo liidellyt erääseen 
paikkaan, jonka nimi on »Kauniit Satamat» 
katso Ap. t. 27: 8. 

Oli kaunis alkukesän päivä kun Radan 
kirkko täyttyi hiljaisesta saattoväestä. Ti- 
laisuus oli vaikuttava, kun pastori Adolf 
Värkki siunasi vanhimman veljensä ylös- 
nousemuksen aamua odottamaan. Yhtyneet 
kuorot lauloivat ruotsiksi samoin kuin suo- 
meksikin. 

Muistohetki seurakuntakodilla muodostui 
juhlaksi: puheita pidettiin niin ruotsiksi 
kuin suomeksikin ja kuoron sekä yhteisesti 
lauletut laulut kaikuivat. Kirkkotarhaan ko- 
honnutta kumpua jäi peittämään tavallista 
lukuisampien kukkalaitteiden värikäs lois- 
to. Valentin Värkki jätti kauniin muiston, 
jota me tänne jääneet kunnioitamme. 

A. Tervo 



FOLKE DAHLBÄCK 
in memoriam 

Inkeriläisten suuresti rakastama, Ruotsin 
kirkon ystävämme, kirkkoherra Folke Dahl- 
bäck sai kutsun kotiin joulun toisena päi- 
vänä. Hänen tarkoituksenaan oli vielä saar- 
nata Enslövsin kirkossa jumalanpalveluk- 
sessa, mutta sydän sammui sakastissa, ja 
hän vaipui elottomana pöytää vasten. Fol- 
ke Dahlbäck oli yksi Ruotsin kirkon ystä- 
vistämme, joka ojensi auttavan kätensä 



Inkerin pakolaisille jo aivan alkupäivistä 
lähtien. Hän oli jatkuvasti yhteydessä inke- 
riläisten seurakuntaelämään. Hän oli järjes- 
tämässä piispa Bengt Jonzonin kanssa 28. 4. 
48 Ruotsin suomenkielistä Pakolaiskirkko- 
komiteaa ja kuului itse siihen. Viimeksi 
hän oli mukana Inkeriläisten kesäjuhlissa 
Boräsissa kesällä vuonna 1978, Hänen to- 
mumajansa kätkettiin Enslövsin kirkkomaa- 
han odottamaan vanhurskasten ylösnouse- 
musaamua. 

Inkeriläiset kaikkialla Ruotsissa muiste- 
levat ystäväämme Dahlbäckiä suurella kii- 
tollisuudella ja kunnioituksella ja muista- 
vat hänen arvokasta työtään Inkerin kansan 
hyväksi täällä vieraalla maalla. 

Raamattu kehottaa muistamaan johta- 
jiamme. 

Mikko Närhi 



Joukostamme poistuneita 

Amalia Telkkinen synt. 9. 8. 1898, kuoli 
14. Ii. 198 i Fagersta. 

Eino Närhi, synt 26. 7. 1929, kuoli 29. II. 
I98i Göteborgissa. 



Lahjoituksia Inkeriläisten Viestille 

Elina Rosen 100 kr, Helena Ukkonen 25 
kr, Lempi Leino Hämeenlinna 50 mk, Sai- 
ma Suominen Helsinki 400 mk. 



INKERILÄISTEN YHDISTYS RY:N 
VUOSIKOKOUS 

Marianpäivänä 28. maaliskuuta 1982 klo 14.00 Inkerikodissa Karj alatalossa Kapyiän- 
kuja I, Helsinki. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Erovuorossa: vakinaiset jäse- 
net Anneli Korkkinen (Vantaa), Matti Vironmäki (Helsinki) ja Eino Vironseppä (Salo) 
sekä varajäsen Keijo Korkka. 

Johtokunta 



31 



Ajankohtaisia ilmoituksia 



HELSINGIN PAIKALLISOSASTO 

Paikallisosaston vuosikokous Kalevalan- 
päivänä 28. helmikuuta, maaliskuun tilai- 
suus 28, 3. 1982. Tilaisuudet alkavat klo 
14.00. Tervetuloa. 

Larin Parasken patsaalle kokoonnumme 
Kalevalanpäivänä klo 10.00 kunnioittamaan 
Inkerinmaan runonlaulajan muistoa. 



OPISKELIJA- 
STIPENDIT 

Haettavaksi julistetaan kaksi Josef Jama- 
laisen stipendirahastosta neljän vuoden 
ajaksi annettavaa stipendiä suuruudeltaan 
500 mk vuodessa. Stipendit on tarkoitettu 
Helsingin yliopiston opiskelijoille, joiden 
suku on Inkeristä peräisin. Hakemukset 
osoitetaan Helsingin yliopiston opintotuki- 



lautakunnalle ja on ne jätettävä yliopiston 
kirjaamoon viimeistään kuluvan vuoden 
huhtikuun loppuun mennessä. 
Helsingissä tammikuussa 1982 
Osastopäällikkö M. Malmberg 

SEUKKOSEURA 

kokoontuu helmikuussa torstaina 25. 2. 1982 
klo 13.00. Tervetuloa. 

Susanna Kössi, puh, 335 058, vastaa Seuk- 
koseuran toimintaa koskeviin tiedusteluihin. 

RUOTSIN 

KESÄJUHLAT 

BORÄSISSA 

Ensi juhannuksena pidetään Ruotsin ke- 
säjuhlat jälleen kerran Borasissa. Tarkem- 
min maaliskuun ja muissa kevään nume- 
roissamme. 



Tilaa asiamiehiltämme 
Inkeri-aiheista kirjallisuutta 
Levitä Inkeri-tietoutta 



Sulo Haltsonen ym. 

Inkerin suomal. historia 
Saini Laurikkala 

Rovasti S. J. Laurikkalan 

elämäkerta 
Aapo Iho 

Hietajyvä, valitat runot 
Hellin Suominen 

Mooses Putron elämäkerta 
Pertti Virtaranta 

Inkeriläisiä sananlaskuja 

ja arvoituksia 
Isien Usko, muistojulkaisu 
Postikortti, Haaparannan muistolaatta 
Postikortti, örebron muistokivi 



100 mk <115 kr) 



25 mk (30 kr) 



18 mk (25 kr) 



10 mk <15 kr) 



20 mk <25 kr) 

10 kr 

lkr 

lkr 



Kemppi: Fenno-Ingrian lauluja 5 kr 

Kemppi: Ristiltä ripille 10 kr 

Äänilevyjä 

Inkerlkuoro 

Nouse Inkeri ym* 15 mk (20 kr) 

Lauri Santtu 

Murrejuttuja 15 mk (20 kr) 

Gävlen kuoro 30 mk (35 kr) 

Inkerin karttoja 40 mk (45 kr) 

Inkerin lippuja 10 mk (15 kr) 

Inkerin postimerkkejä sarja 50 mk (60 kr) 

Adresseja 15 mk (20 kr) 

Inkeriläisten Viesti vuodeksi 1982 olisi syy- 
tä tilata. Hinta 50 mk (55 kr). 



Vammala 1982» Vammalan Kirjapaino Oy 



inkeriläisten viesti 




viesti 



TOIMITUS Päätoimittaja : 

Matti Vironmäki, puh. 90-631 285 

Toimitussihteeri : 

Anja Luoma, puh. 90-892 460 (iltaisin ja 

viikonloppuisin) 

Koivikkotie 6, 01620 Vantaa 62 

(toimituksen osoite) 

KONTTORI Lehden ym. tuotteiden tilaukset, osoitteet, 

jäsenmaksut yms. 

Inkerikoti, Karj alatalo, Käpylänkuja 1, 
00510 Helsinki 61 
Puh. 90-793 796 tai 90-8732 095 
Postisiirtotili Hki 30636-4 

TILAUSHINTA 50 mk/vsk kotimaassa, Ruotsissa 55 kr 

v. 1982 

ILMOITUSHINNAT 1/1 sivu mk 400,— 

1/2 » » 250,— 
1/4 » » 150,— 
Kuolinilmoitukset 50, — 
Kiitos- ym. ilm. 40, — 
Kuva ilmoituksessa 70, — 

Lehti ilmestyy kerran kuukaudessa 
Kustantaja ja julkaisija: 
INKERILÄISTEN YHDISTYS R.Y. 

PÄÄASIAMIES Armas Paakkonen 

RUOTSISSA Tingsgatan 35 

50253 Boräs. Puh. 033/101 850 

Postisiirtotili 626047-5 

(lehden ym. tuotteiden tilaukset) 

SIVISTYSSAÄTIÖ Hallituksen puheenjohtaja : 

Matti Vironmäki, 
puh. 90-631 285 
Asiamies: 
Hannu Vironmäki 
PL 362, 00121 Helsinki 12 
Puh. 90-662 668 
Postisiirtotili 416608-9 



KANSIKUVA KERTOO: Inkerinmaan huomattavin miesrunonlaulaja Ontropo Melikov Poh- 
jois-Inkerin Vuoleen pitäjän Sohvolasta. — Kuva Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkis- 
tosta. Ks. pääkirjoitusta! 



Matti Vironmäki: 



Inkerin miehet runonlaulajina 



On tunnettua, että Inkerinmaa oli 
aikoinaan rikas kansanrunouden laula- 
jista. Heistä naiset olivat valtavana 
enemmistönä ja tulivat kuuluisiksi, ku- 
ten esim. Larin Paraske. Mutta varsin 
suuri määrä oli mieslaulajiakin. Yh- 
teensä näet yli sata heistä tunnetaan ni- 
meltä. Valitettavasti kerääjät aikoinaan 
kirjoittaessaan muistiin runoja tyytyi- 
vät mainitsemaan lyhyesti vain laula- 
jan nimen ja paikkakunnan sekä ainoas- 
taan joskus iän. Seuraavista neljästä 
Inkerin mieslaulajasta kuitenkin tiede- 
tään jonkin verran enemmänkin kuin 
vain nimi. 

Länsi-Inkerissä Kaprion lahteen las- 
kevan Hevaanjoen rantamailla eleli 
aikoinaan monia sekä naisia että mie- 
hiä, joilla oli verraton runonlaulajan 
taito. Niinpä siellä keräysmatkoilla liik- 
kunut Kolppanan seminaarin ensimmäi- 
nen johtaja Fredrik Oskar Ground- 
stroem tiesi v. 1861 kertoa, että »He- 
vaan Tönttölä, ylen kurja ja köyhä 
kylä, on rikas noita-akoista, mies- ja 
naislaulajista, vaikka siellä ei muuten 
ole edes kunnon tupaa». 

Paras mieslaulaja, jonka Ground- 
stroem sanoo tavanneensa, oli Sinoi- 
ukko. Hän oli ollut mukana sodassa 
Napoleonia vastaan v. 1812 ja oli mie- 
lestään siten oppinut tuntemaan suur- 
ta maailmaakin. Haastattelija kertoo, 
että Sinoi osasi koko joukon lauluja, 
osaksi omia tekemiään, kuten sanoi, 
osaksi taas ikivanhoja, jotka oli oppi- 
nut. Ukko kuitenkin kuulemma lauloi 
niin nopeasti, että kirjuri ei ehtinyt 
saada läheskään kaikkea paperille. Tä- 



mä vanha soturi, on arveltu, »ehkä piti 
kunnialleen sopimattomana hidasta tah- 
tia». Sinoi-ukon laulajamaine eli vielä 
lehtori Volmari Porkan paikkakunnalla 
liikkuessa kesällä v. 1883, vaikka van- 
hus oli jo aikoja sitten siirtynyt manan 
majoille. 

Inkerinmaan läntisimmän seurakun- 
nan Kosemkinan Konnun kylässä Vol- 
mari Porkka kertoo tavanneensa Kor- 
moi-nimisen mieslaulajan, jota paljon 
kiiteltiin, mutta joka ei kumminkaan 
antanut virsiään kerääjälle. Kerran 
näet »joku juomaveikko Pietarissa oli 
selittänyt, että laulaja joutuu hirveään 
edesvastuuseen toisessa maailmassa». 
Mutta eräs toinen mies, Hevaan Vep- 
sänkylästä metsänvartija Oleksei-ukko, 
tuli itse tarjoutumaan laulajaksi. Hän 
oli Porkan mielestä »muihin miespuo- 
lisiin runoniekkoihin verrattuna kaikis- 
ta etevin ja tunsi paljon runoja, vaikkei 
häntäkään voinut asettaa parhaitten 
naislaulajien rinnalle». Tässä Oleksei- 
ukossa oli todennäköisesti jotakin var- 
sin »mahtavaa tietajäiänikuista», kos- 
ka häntä kuulemma tavallisesti puhu- 
teltiin nimellä »Kristus». Ukko oli myös 
ollut pahoillaan ja suuttunut, jos esim. 
naislaulajia kehuttiin. 

Kansanrunouden kerääjän ja tutki- 
jan, profesori Väinö Salmisen mieles- 
tä Inkerinmaan ehkä etevin mieslaulaja 
oli Ontropo Melikov, joka oli syntynyt 
Vuoleen seurakunnan Sohvolan kylässä 
v:n 1834 paikkeilla ja kuoli noin v. 
1915 isänsä kotitalossa Sohvolassa. Hän- 
tä pidettiin aikanaan Pohjois-Inkerin 
taitavimpana mieslaulajana. Isä kuu- 



lui runotaidostaan laajalti tunnettuun 
inkeroisheimoiseen sukuun, äiti oli ko- 
toisin Suomen puolelta Raudusta. On- 
tropolla oli paljon runoja, joita hän 
lauloi monelle suomalaiselle runojen 
kerääjälle. Ensimmäisenä häntä laulat- 
ti F. A. Saxbäck v. 1859, jolloin Ontropo 
oli maatöissä Miikkulaisissa. Työvouti 
kielsi Ontropoa laulamasta ruoka-aj al- 
la, mutta mies ei totellut, joten hänet 
ajettiin kesken lepoaikaa työhön. Sil- 
loin Ontropo alkoi »virren pontta pyöri- 
tellä» työtä tehdessään ja kerääjä Sax- 
bäck istui aidalla kirjoittaen minkä 
kerkisi. »Palkkioksi Ontropo sai laulat- 
tajalta ruplan ja Venäjän herralta sei- 
käänsä. Raipparangaistus tapahtui seu- 
raavana lauantaina julkisesti moision 
pihalla», kertoo Salminen. 

V. 1889 Aksel Borenius, myöh. Läh- 
teenkorva, oppinut kansanrunouden ja 
kansansävelmien kerääjä ja tutkija, 
kirjoitti muistiin Ontropon runoja. V. 
1908 Ontropoa laulatti Väinö Salminen, 
joka on kertonut laulajasta mm. näin: 
»Hän osasi suurimman osan sukunsa 
perintätiedosta, mutta kova kohtelu mo- 
nine raipparangaistuksineen oli saanut 
tämän pohjaltaan herkän ja runollisen 
miehen niin umpimieliseksi, ettei hän 
vieraille suurinta osaa runovarastostaan 
ilmaissut. Kuinka rikas tämän suvun 
virsivarasto oli, todistaa sekin, että 
Ontropon sukulainen, 37-ikäinen Lukeri 
Melikov esitti Pajulalle 188 runoa. 

Väinö Salminen on kertonut Ontro- 
posta myös, että tämä 12 — 15-vuotiaana 
oli ollut kesäisin Larin Parasken kans- 
sa paimenessa Vuoleen ja Lempäälän 
välisissä metsissä, ja nämä kaksi olivat 
jo silloin kilpailleet laulutaidossa. Kum- 
pikin pyrki kotonaan oppimaan loma- 
päivinä toistaan enemmän virsiä, ja poi- 
kaa pidettiin silloin taitavampana. Sal- 
misen kysyessä, miksi Ontropo ikämie- 
henä oli jäänyt runotaidossa Paraskesta 
jälkeen, vanhus selitti, että mieheltä, 
joka julkisesti kärsii raipparangaistuksia 
kuin pahantekijä »jäykät niskat niksah- 
taa ja vielä muistikin murenee». Paljon 
on kuitenkin Ontropolta saatu talteen 
laulelmia. Niitä on arkistossa noin kah- 
deksankymmentä. 



ELONLYHTY 

Miksi mietin turhia 

ja tuhlaan aikaa hyvää 

lyhyttä ja kallista 

elämälle pyhää. 

Miksi turhia murehdin 

huolehdin ja touhuan 

aivan niin kuin kaikki oisi 

ikuista ja halpaa. 

Miksi en elonlyhtyä 

järkevästi käytä 

ja toisillekin kulkijoille 

polunpäätä näytä. 



Ella Ojala 



Ontropo-laulaja sai käydä, kuten La- 
rin Paraskekin, myös Suomen puolella 
»virsiänsä virittelemässä». Porvoossa 
häntä laulatti edellämainittu Borenius 
ja Helsingissä K. Krohn 1890-luvulla. 
Ukko oli kuitenkin Porvoon matkallaan 
huonovointinen eikä kuulemma jaksa- 
nut esittää kuin vain kymmenkunta ru- 
noa. V. 1909 Ontropo oli Metsäpirtissä, 
jossa kuvanveistäjä Alpo Sailo muo- 
vaili hänestä veistoksen. Sailo on myös 
kertonut mallistaan: »Vanha mies, har- 
va parta, vakava ja vaitelias. Isä oli 
ollut suuri laulaja ja tältä hän oli lau- 
lunsa oppinut. Jo 9-vuotiaana hän on 
käynyt orjan töissä. N. 15 vanhana hän 
sai ensimmäisen raippasaunan, 18-vuo- 
tiaasta on hän täyttä miestä vastannut. 
Ontropon elämäkerta on kirjavin mitä 
olen kuullut. Hänen vallan liian kouk- 
kuinen selkänsä, arpinen päänsä ja ar- 
ka katseensa puhuivat vakuuttavasti 
kertomusten todenperäisyydestä». 

Professori Salminen on myös muis- 
tellut erästä käyntiään Ontropon talos- 
sa, jolloin vanhuksella oli kova pään- 



Laskiainen ennen vanhaan 



Laskiainen oli ennen vanhaan iloista 
aikaa Inkerissä. Sitä pidettiin koko viikko. 
Emännät hyörivät ja pyörivät joka kodissa 
ja paistoivat laskiaiskakkaroita: vehnä-, oh- 
ra- ja kaurakakkaroita. Kaikilla emännillä 
oli oma vapaus tehdä mitä halusivat. Tämä 
oli rauhan aikaa vuosina 1912 — 1913. Myös 
Inkerin miehet ja ukot olivat ahkeria töissä 
ja toimissaan. Kun laskiaisviikko alkoi, niin 
ukot hevosen valjaihin suuhkan, suomeksi 
kirkkoreen. Hevosen harja koristettiin ku- 
killa ja vempeleeseen sidottiin silkkinau- 
hoja, ja sen jälkeen »aisakello aisahan ja 
porokello kaulahan». Ja ukko suuhkaan is- 
tumaan ja ajamaan laskiaista Hatsinan kau- 
punkiin. Siellä Hatsinassa asui suomalaisia 
sekä -venäläisiä. Venäläiset herrat kysyivät: 
»Skolkka soiit, veikka.» Ja suomalainen 
veikka ukko vastaa: »Veikka soiit 30 ko- 
peika.» 

Siinä siis oli koko viikko laskiaisen ajoa 
ja kellojen helinää. Pietarin kaupungissa 



ajelivat Pietarin lähellä olevien kylien ukot. 
Siellä ajelivat Keiton miehet ja ukot muual- 
ta. Se oli ruskii maasliniissa (= venäläinen 
laskiainen). Niin suomalaiset ukot tienasivat 
hyvät laskiaisrahat. Pojat ja tytöt ajelivat 
laskiaista naapurikylään. Hevonen valjaihin, 
rekeen pojat ja tytöt ja haitari mukaan. Ja 
sitten sitä ajettiin pitkin kyliä ja soitettiin 
ja laulettiin: 

»Laulust tyttöä lakkii vietii, 
tuo kylän vanha ukko, 
ei ne muut laulaa ossaa 
ko lukkari ja kukko. 
Ko myö ajoimme tähä kyllää, 
ajoimme yli sillan, 
luulimme myö olevan teil 
iloisemman illan.» 

Semmoista mukavaa elämäntouhua oli 
Inkerissä vuosina 1912 — 14. 

S. Kouru 



44 44 44 44 44 44 44 ^4 A» 
w w W w w f? w ^r *r 



särky eikä hän jaksanut aluksi nousta 
jalkeille. »Ukko vain makasi kökötti». 
Silloin hänen vaimonsa Anni, noin 15 
vuotta nuorempi ja kotoisin Raudusta, 
alkoi sanella Raudun Palkealan puolen 
virsiä. Kun Anni istui rahin nenälle, 
Ontropo sanoi varottaen: »Laula vaan 
hyvästi, elä heitä porsaan reikiä.» Kun 
sitten vaimo oli jonkin virren sanellut, 
kohosi ukko vuoteeltaan ja tuskaili on- 
nettomana: »Ääh, mitä käyt laulamaan, 
kun et muista rääylleen!» Samassa 
»ukko itse istahti pöydän päähän ja al- 
koi lauleskella häävirsiä». Ne hänelle 
olivatkin tuttuja, sillä »pitkävirsuna» 
eli puhemiehenä häissä Ontropo oli 
vuosikymmenien aikana ties miten 
usein joutunut juuri näitä runoja esit- 
tämään. 

Inkeriläinen Ontropo Melikov, ylvään 
laulajasuvun jälkeläinen, lahjakas ja 



rohkea runonlaulaja, elämänsä vaiheita 
muistellessaan saneli mm. seuraavat sä- 
keet, jotka tähän pantakoon näytteenä 
hänen tyylistään: 

»Mies oli ennen miun isoni, 
mies oli miehien parissa, 
miesten kesken kelpaeli. 
Nainen ennen miun emoni, 
nainen naisien parissa. 
Heä miusta miestä toivoi, 
toivoi kyllin kyntäjäistä, 
aina atran painajata, 
ken kyllin kesällä kynti, 
joute joulua piteli, 
peäte kaute peäsiäistä. 
Ei pojasta tullutkaa, 
tult ei kyllin kyntäjäistä, 
ain ein atran painajaista. 
Vähä virren väärin lauloin, 
pikkaraisella pilasin . . .» 



Larin Parasken muistomerkillä 
Kalevalanpäivänä 



Taiteilija Isse Hopean sitoman kukka vih- 
kon vaaleanvihreät lehdet kertovat yli tal- 
ven huoneessa säilyneistä versoista, samoin 
kuin punertavat kotoiset pajunkissamme 
kertovat pakkasessa säilyneestä uudesta 
elämästä. 




Larin Paraske jalkojensa juuressa taiteilija 
Hopean sitoma kukkavihko. — Valok. Aili 
Jukarainen. 

Papyryskaisla on huomaamattomasta ul- 
komuodostaan huolimatta arvaamattoman 
arvokas meille, sillä ilman sitä eivät olisi 
meille säilyneet Homeroksen Odysseija eikä 
Platonin viisaus. Oli toki aikoinaan monta 
tarinaa Odysseuksesta, mutta me tunnem- 
me vain Homeroksen laulaman, meillä oli 
monta versiota Kalevalan runoista, mutta 
me tunnemme vain Lönnrotin Kalevalan. 
Kalevala oli Suomen ensimmäinen anti 
maailmankirjallisuudelle. 

Oli muitakin runonkerääjiä, mutta Por- 
voossa tunnetaan parhaiten Ad. Neovius, 
joka laulatti Kantelettaren runoja taitanut- 



ta Larin Paraskea. Ad. Neovius, köyhä Por- 
voon piispan sihteeri, oli se mies, joka tal- 
lensi meille valtamäärän Kantelettaresta; 
toki oli muitakin lyyristen runojen laula- 
jia, mutta Parasken Kanteletar on. 

Ei ole Paraskea ilman Neoviusta, eikä 
maailmankuulua Neoviusta ilman Paraskea. 
Näin kaksi ihmistä, kumpikin omaan hen- 
kiseen perintöönsä ankkuroituneina ja ky- 
kenemättöminä muuttamaan toisen kulttuu- 
riin, pelastivat yhteistyössä meille sen, mitä 
he pitivät arvokkaana. 

Näin meillä on ottaa omasta takaa, nos- 
taa omista varastoistamme täällä koeteltua 
elämänviisautta, varmaa tulevaisuuden- 
uskoa täällä pahaisilla pajupuroilla, sillä 

»Elettiinpä ennenkin 
vaikk' ojan takaa oltiin 
ojapuita poltettiin 
ja ojast' oltta juotiin.» 

Olemme tänään Kalevalanpäivänä La- 
rin Parasken muistomerkin äärellä Hel- 
singissä oppimassa, yrittämässä itse huo- 
mata, mitä nimetön kansannainen Larin 
Paraske tahtoo meidän tänään itse huomaa- 
van, sillä ei Paraskesta ole valtoja neuvo- 
maan, eikä Neoviuksesta, vaikka hän osasi- 
kin lukea ja kirjoittaa. En tiedä, en ole 
varma, mutta luulen niin, suomusten tulisi 
pudota silmistämme voidaksemme nähdä 
miten kauniin tuloksen voi aikaansaada 
kahden erilaisen kulttuurin, suomenkielisen 
ja ruotsinkielisen, yhteistyö, kun kumpikin 
arvostaa omaansa ja tahtoo kunnioittaa toi- 
sen näkemystä ja raivata sille tilaa. 

Onnetonta, jos emme välitä omasta nä- 
kemyksestämme, siinä kohtaamme kuole- 
man, totuutemme kuoleman ja oman kuo- 
lemamme, meillä ei ole mitään annettavaa 
ei itsellemme eikä maailmankulttuurille. Ei 
sanoja, ei säkeitä, ei toivoa, ei papyruksen, 
ei pahaisten purojen pajujen sanomaa. 

Siksi toivomme, että saisimme Porvooseen 
muistomerkin Larin Paraskelle ja Ad. Neo- 
viukselle sille paikalle, missä tositilantees- 
sa itäinen ja läntinen ojensi kätensä toisil- 
leen yhteistyöhön. 

Lilli Aunela 



6 



Kotiseurakuntani 
Rääpyvä 




Rääpyvän kirkko sisältä. 



Inkerin kartalta löytyy pieni pitäjä, jossa 
oli viisitoista suomalaista kylää ja kaksi ho- 
via. Rautatie halkoi kyliä, ja sen varsilla 
oli huvila-asutusta. 

Pitäjä oli luonnonkaunis järvineen ja jo- 
kineen. Kyliin muuttivat kesäisin kaupunki- 
laiset suurin joukoin ja näin vilkastuttivat 
kyläläisten elämää. 

Kotikyläni lähellä olevan Pukeroj arven 
rannat olivat hiekkaa ja sen vesi hopean- 
kirkasta. Lähellä oli Pitkäjärvi ja vielä 
Kuismajärvi, kaksi tekojärveä. Joki juoksi 
halki syntymäkyläni, joka oli nimeltään 
Myllyoja. Sitten kohti Laatokkaa virtasi 
pitäjän reunassa Leppäsaaren joki. 

Rääpyvän pitäjä oli viljavaa seutua, ja 
lypsykarjan hoito oli siellä etualalla. Kesäi- 
sin oli tuttu näky, kun paimenet ajoivat ko- 
ko kylän karjan joelle juomaan, ja laitu- 
milta lehmän kellon kalkatus kuultiin joka 
suunnalta. Rääpyväläiset olivat hartaita 



Kirjoja Inkeristä 

Harvoin eksyn uskonnollisesti »oikeaoppi- 
selta» tieltä muitten uskontokuntien pariin. 
Mutta eräänä päivänä sain terveisiä van- 
halta ystävältäni kirjan muodossa, jonka 
saisin lukeakseni ja jossa kerrottiin inkeri- 
läisistä. Haluan kuitenkin tietää mahdolli- 
simman paljon harrastamistani asioista ja 
kerätä niitä koskevia kirjoja hyllyyni. Sik- 
si menin helluntaiseurakunnan kirjamyyn- 
tiin. 

Ostin kaksi kirjaa. Ensimmäinen on Tuo- 
mo Huuhtasen kirjoittama Vallankumouk- 
sen vaiheilta; kustantaja Ristin Voitto, pai- 
nettu 1976, 82 sivua, hinta 11 mk. Se ker- 
too vallankumouksen tienoolla tehdystä 
työstä hengellisen herätyksen vainioilla. 

Toinen kirja on Tapani Sopasen kirjoitta- 
ma Hänen siipiensä alla; kustantaja Ristin 
Voitto, painettu 1982, 306 sivua, hinta 65 
mk. Kirja kertoo talvisodan ajasta ja toisen 
maailmansodan aiheuttamasta kurjuudesta 
Inkerissä. Rungon muodostavat erään per- 
heen ja heidän läheistensä kärsimykset, 
mutta kaiken takana näkyy Jumalan joh- 
datus. En voinut jättää kirjaa pois kädes- 
täni ennenkuin sain sen luetuksi keskiyöllä. 

Hiljattain saimme lukea Himiläisen kir- 
joittaman kirjan, ja voisi sanoa, että tämä 
varsin erilainen, Sopasen kirjoittama kirja 
lähimenneisyydestämme kuuluu mm. Inke- 
rin suomalaisten kirjakaappeihin. Suositte- 
len lämpimästi! 

Eero Rautajoki 



seurakuntalaisia. Pitäjän kirkko, Regina, 
seisoi korkealla mäellä. Se oli rakennettu 
jo v. 1778 ja toimi vuoteen 1931 saakka. 
Nyt on enää vain muistot näistä kaikista. 
Tässä kuvassa on kirkon alttari. Se on tut- 
tu siinä kirkossa ennen käyneille Rääpyvä- 
läisille. 

J/U. 



Helsingin paikallisosasto 
toimii vireästi 



Vuosikatselraus Inkerikodissa 
28. helmikuuta 

Paikallisosaston vuosikatselmukseen oli 
tänä vuonna tullut poikkeuksellisen vähän 
väkeä. Aamulla oli kuitenkin tehty perin- 
teinen Kalevalanpäivän vierailu Larin Pa- 
rasken patsaalle. Siitä toisaalla lehdessäm- 
me. 

Osaston puheenjohtajan Yrjö Korkkisen 
toivotettua vieraat tervetulleiksi hänet va- 
littiin vuosikokouksen puheenjohtajaksi. 
Hän kutsui sihteeriksi osaston sihteerin Aili 
Jukaraisen. 

Kun kokous oli todettu lailliseksi ja pää- 
tösvaltaiseksi, sihteeri luki vuoden 1981 toi- 
mintakertomuksen. Siitä päätellen osasto oli 
kuluneenakin vuotena toiminut kiitettävän 
vireästi. Oli järjestetty matkoja (Eskilstu- 
nan kesäjuhlille sekä Turkuun Pyhäinpäi- 
vänä), osallistuttu tarmokkaasti Helsingin 
kesäjuhlien järjestelyihin, pidetty ompelu- 
seuroja ja myyjäisiä, joiden tuotolla oli 
tuettu mm. Inkeriläisten Viestiä varsin kun- 
nioitettavalla 3000 mk:n summalla. Erityis- 
tä kiitosta saivat ahkerat emännät Anneli 
Korkkinen, Sanni Kössi, Aune Liljeblad ja 
Helmi Ruska. Inkeri-kuoron toiminta todet- 
tiin antoisaksi. Siitä on Anneli Korkkisen 
laatima kertomus jäljempänä. 

Tilikertomuksessaan rahastonhoitaja Aune 
Liljeblad totesi ilahtuneena, että menoista 
huolimatta tilit olivat plussan puolella: 
voittoa viisikymppisen verran. Tilit hyväk- 
syttiin yksimielisesti. 

Toimintasuunnitelma kuluvalle vuodelle 
oli edellisen kaltainen: tuetaan kuoron, 
ompeluseuran ja kyykkääjien toimintaa 
sekä Inkeriläisten Viestiä mahdollisuuksien 
mukaan, osallistutaan kesäjuhlien ja mat- 
kojen järjestämiseen jne. 

Osaston puheenjohtajaksi kuluvaksi vuo- 
deksi valittiin uudelleen yksimielisesti Yrjö 
Korkkinen sekä sihteeriksi Aili Jukarainen. 
Erovuoroiset hallituksen jäsenet ja muut 
toimihenkilöt valittiin niinikään uudelleen. 
Jäsenmaksuja keräämään Anneli Korkkisen 
ja Maria Paasosen lisäksi tuli Toivo Kaja- 



va. Osaston edustajiksi Inkeriläisten Yhdis- 
tyksen vuosikokoukseen valittiin Yrjö 
Korkkinen ja Toivo Kajava. 

Perinteiset piirakkakahvitkin oli juotu 
kokouksen välillä, ja lopuksi keskusteltiin 
mm. Boräsin kesäjuhlamatkasta, jonka hin- 
naksi ilmoitettiin 320 mk. Puheenjohtaja 
kiitti kokoukseen osallistujia hyvästä yh- 
teistyöstä, ja tilaisuus päättyi n. klo 16 yh- 
dessä laulettuun »Olet maamme armahin 
Suomenmaa». 

Inkeri-kuoro 

Kuoron johtajana on ollut edelleenkin 
Kerttu Hiltunen, ja kuluneen vuoden aikana 
ovat mukana olleet seuraavat jäsenet: Anni 
Husu, Ruth Hämeen-Anttila, Hilkka Kan- 
tanen, Edla Karvanen, Anneli Korkkinen, 
Marjatta Kujanen, Lilja Kurppa, Helena 
Kärkkänen, Sanni Kössi, Maija-Liisa Laak- 
konen, Mirjami Lahtinen, Anja Luoma, 
Raija Mattiin, Liisa Mäki-Reinikka, Anna- 
Kaisa Mörttinen, Hilkka Nikkola, Mari Paa- 
sonen, Ida Riipinen ja Emilia Simpanen. Osa 
joukosta on ollut mukana ainoastaan ke- 
vätkauden ja osa tullut mukaan vasta syys- 
kaudella. 

Harjoituksia on ollut kevätkaudella 19 
ja syyskaudella 6 kertaa. Kuoron toiminta 
on ollut vilkasta varsinkin kevätkaudella. 
Harjoitukset alkoivat 13. tammikuuta ja 
jatkuivat tiiviinä koko kevään ajan. 

Paikallisosaston kuukausitilaisuuksissa 
Inkerikodissa kuoro esiintyi kevätkaudella 
kolme kertaa. 

Harjoitusten yhteydessä on vietetty pie- 
niä kahvitilaisuuksia kuorolaisten nimi- ja 
syntymäpäivien, tai muun tapahtuman mer- 
keissä. 

Juhannuksena kuoro oli pienempänä ryh- 
mänä mukana Ruotsissa, Eskilstunan kesä- 
juhlilla, jossa se esiintyi kolmessa eri ti- 
laisuudessa. Vuoden päätapahtuma oli kui- 
tenkin Helsingissä pidetyt kesäjuhlat 4. ja 
5. pnä heinäkuuta. Ohjelmaa oli kovasti 
harjoiteltu ja niin sitten kaikuivatkin laulut 
Karjala-talon suuressa juhlasalissa 17 hen- 



MERKKIPÄIVIÄ, ONNITTELUJA 



Antti Pettisen 65-vuotismerkkipäivä 

22. joulukuuta 1981 täytti Antti Pettinen 
Kanadassa 65 vuotta. Hän vietti syntymä- 
päiviään Vancouverissa. »Lähetän sen joh- 
dosta 500 mk Inkeriläisten Viestille», hän 
kirjoitti lähettämänsä summan saatteeksi. 
Antti on usein muistanut Viestiä paitsi ra- 
halahjoin, myös kirjoituksillaan. Toivo- 
tamme sydämellisesti onnea ja lausumme 
parhaat kiitoksemme. 



tehtyyn Inkerin suomalaisten veriryhmätut- 
kimukseen, jonka käynnistäjänä H. R. Ne- 
vanlinna oli. 

Inkeriläisten Yhdistys ry ja Inkeriläisten 
Sivistyssäätiö lähettivät sähkeitse onnentoi- 
votuksensa professori Nevanlinnalle. 



Suomen kulttuurirahaston tunnustus- 
palkinto Aale Tynnille 



Onnentoivotukset professori 
Nevanlinnalle 

»Pte el männä venäläisel, 

tulloo vereniikko, 
sattuu lapsi syntymää, 
ni tehhää linkerikko.» 

(Hokema Hietmäeltä, muistiin merkinnyt 
Aapo Iho) 

Veren perintötekijöiden tutkija, professori 
H. R. Nevanlinna vietti 60-vuotismerkkipäi- 
väänsä 6. helmikuuta. 

»Hieman kärjistäen voidaan sanoa, että 
Inkerin suomalaiset osoittautuivat suoma- 
laisemmiksi kuin maamme nykyiset asuk- 
kaat, kun asiaa tarkastellaan vertaamalla 
heitä minkä tahansa yksityisen maakunnan 
asukkaisiin.» Näin totesi esitelmässään pro- 
fessori H. R. Nevanlinna Helsingissä inke- 
riläisten kesäjuhlilla vuonna 1972 (kirjoitus 
LV. 9/72). Esitelmä perustui vähän aiemmin 



Kirjailija Aale Tyrmin viime vuosien mer- 
kittävimpiä saavutuksia on Islannin kansal- 
liseepoksen Eddan sankarirunoelmien suo- 
mennostyö (1980). Aale Tynni on syntynyt 
Inkerin Kolppanassa, jossa hänen isänsä 
maisteri Kaapre Tynni oli seminaarin joh- 
tajana. Inkeriä kirjailija on kuvannut ru- 
noissaan mm. runokokoelmassa Ylitse vuo- 
ren lasisen. 

Onnittelemme sydämellisesti tunnustus- 
palkinnon johdosta. 

Suomen Kulttuurirahasto jakoi myös 
apurahoja. 10 000 apurahan sai mm. f il. lis. 
Aili Nenola-Kallio, joka esitelmöi 
Inkeriläisten kesäjuhlassa Helsingissä vii- 
me kesänä, Inkerin itkuvirsiä käsittelevään 
väitöskirjatyöhönsä. Hänen lisäkseen on- 
nittelemme myös karjalais- ja inkeriläis- 
piireissä tunnettua käsityöneuvos Tyyne- 
Kerttu Virkki ä, joka sai 5000 mk:n apu- 
rahan retrospektiivisen näyttelyn valmista- 



gen voimalla. Kuorolaisten toiminta näitten 
kesäjuhlien yhteydessä ei rajoittunut pel- 
kästään Iauluesityksiin, vaan jokainen oli 
mukana myöskin muussa toiminnassa autta- 
massa omalta osaltaan juhlien järjestelyissä 
ja läpiviemisessä. 

Kevätpuolen aherruksen jälkeen kesä- 
loma jatkuikin sitten tavallista pitempään. 
Syksyllä kokoonnuttiin harjoituksiin muu- 
taman kerran lokakuussa, mutta koska 
usealla kuorolaisella oli työ- ym. esteitä, 
pidettiin vielä muutaman viikon tauko ja 
kokoonnuttiin vasta 17. 11., jolloin alettiin 
harjoitella joululauluja. 



Kuoro esiintyi paikallisosaston joulujuh- 
lassa 6. 12. Karjala-talon yläsalissa, ja tä- 
hän lämminhenkiseen joulujuhlaan päättyi- 
kin vuoden toimintakausi. Joululomalle läh- 
dettiin monta vuoden aikana koettua miel- 
lyttävää yhdessäolohetkeä ja kokemusta 
rikkaampana. 

Kuorolaiset esittävät lämpimät kiitoksen- 
sa kuoronjohtajalle, joka suurella antau- 
muksella ja innolla on tehnyt työtä kuoron 
hyväksi nyt jo neljän vuoden ajan. Myös- 
kin kiitämme Helsingin paikallisosastoa, jo- 
ka on antanut rahallisen tukensa kuoron 
toiminnalle. 



TERVEHDYKSIÄ 



Hyvät ystävät 



Tervehdys Hämeenlinnasta 




Tämän viehättävän kuvan Tampereen Ka- 
levan kirkosta on oljesta sommitellut tam- 

pereella asuva Katri Putrolainen, jonka kä- 
sialaa olivat mm. Helsingin paikallisosaston 
joulumyyjäisten taiteelliset ja viehättävät 
nuket. 



Talvinen sää tekee reippaaksi, niin että 
haluan Teille, hyvät lukijat, lausua talviset 
terveiset täältä mein puolest'. Myö ko ol- 
laan näät »hittait hämäläisii», eihän se 

ain luista niin sutjakkaasti kynäkään kä- 
dessä. 

Monasti minä mielessä pidän asiaa, mut- 
ta ei meikäläinen muuhun pysty kuin täl- 
laisia tyhjiä sanoja paperille piirtämään. 
Joskus yöllä unettomina hetkinä olis val- 
mista tekstiä mielessä, vaan ei kehtaa nous- 
ta yöllä kirjoittamaan, eikä sitä enää huo- 
menna muista, eikä silloin kun ehkä olis 
aikaa istua. 

»Oho, kultaista kotia, maan parasta paik- 
kastamme.» 

Poissa hyvä, mutta kotona paras! 

Aina mieli reissaamaan, mutta aah, niin 
ihana kotiin palata. 

»Ihmiset toistanne suvaitkaa ja kohti 
taivasta tavoittakaa.» 

ER. 



Nyt uuden vuoden alkaessa toivotan teille 
kaikille oikein hyvää tätä vuotta. Samalla 
lausun sydämelliset kiitokset Teille, ahkerat 
käsityöihmiset, sillä teidän ansiostanne 
myyntipöytämme joulujuhlissamme koreili 
niin arvokkaan somasti. Sanotaahan: yhteis- 
pelillä se sujuu. Kaikkia meitä tarvitaan, jo- 
kainen on arvokas yksilö. Siitähän oli taas 
todellista näyttöä joulujuhlissakin. Kiitän 
myös teitä kaikkia lämpimistä tervehdyk- 
sistä, joita kauttani esititte paikallisosastolle. 
Oli rohkaisevaa huomata, miten yhteistyö 
jatkuu, vaikka samoin ajattelevat ovatkin 
niin kaukana toisistaan — jopa eri maissa. 
Yrittäkäämme edelleenkin tehdä parhaam- 
me hyvän asian puolesta. 

Hyvää kevättä Teille, ystävät. 

Aili Jukarainen 

Helsingin paikallisosaston sihteeri 



Inkeriläisten Viestiä ovat tukeneet 

Turun paikallisosasto 500 mk 

Antti Pettinen, Kanada 500 mk 

Västerasin Inkeriläisten Kerho 400 mk 

Viesti kiittää. 



10 



RUOTSIN PUOLELTA 



Hoi, voi! kevät on jo tulos... 



Istuimme sissoin kans täss talvihämä- 
riköös ja muistelimme vanhoi aikoi; oljkii 
metkaa ko sisollain on niin hyvä muisti, 
paljon paremp ko miul, vaik olen monta 
vuotta nuoremp hänest. . . »Juu, vanhuus 
tulloo väkisin ja välist viel», vikisin, »jo- 
tain huonoa mukana». 

Muistelimme ko viikkoo ennen piäsiäistä 
käytii kummiloi ja ristjissöi virpomaas, ja 
se viel pitj olla punaista pajjuu oksat linttji- 
löin (rusetit) kans. Meil itseel ko ei olt pu- 
naista pajjuu, ni juoksin Juakkelin ämmäält 
virpovitsoi kysymää, heil olj paljon. Ämmä 
sanoi: »Vaik sie uot niin vallaton, ni miä 
ota itse, älä vua kaikkii oksii taittele.» Sa- 
noin, jot miul onkii vua neljä kummii tiäl, a 
kummitätilöiltäin suan tuomisii muuten- 
kii. . . 

No, viikkoo ennen piäsiäistä otin paju- 
putsjukan ja juoksin ylj pellon Viholaisen 
kummii virpomaa: sanat tulliit suust kuin 
pitjkii: »Virpoi, varpoi vitsat siul ja kanan 
kellaist munat miul, viikooks velkais, enem- 
määks ei kelpaa.» Ja jätin ne pajunoksat 
pantikkoineen, annoin kummiin kättee, ja 
kummi just paistoi ruisleipää ja tuvas olj 
hyvä haju, »No tahot sievoita leipää mais- 
taa?» — »Jaa, kiitoksii.» Avoi ko se olj 
hyvvää, sievoiruisleipä. Manin toiseel kum- 
millein, samat sanat tulliit suust ja pajun- 
oksat annoin kättee, ja ulos. No viel kahes 
paikaas pitj käyvä. Kolmannen ja neljännen 
kummin välil olj pitemp matka ja miul käi 
vahinko. Suustain puotin hampaan (olin 6- 
vuotias). No, juoksin kottii huutain, en löy- 
vä mistää hammastain, vaik miten etsin. 
Äitiin hymaht sitä tavallista rauhallista 
hymmyy, samoin sissoin; a veikkoin ko olj 
terävämpi, ni selitti, jot sellain kaikiilt lap- 
siilt hampaat putovaat ja sitten kasvaat 
uuvet ajan piäst. Nyt ei miul ennää oltkaa 
piäsiäiskysymys. Panin suuhuin ettee Valko- 
sen rievun ja aloin uotella uusiin hampain 
tulemista ja vanhoin puttoomista. Mikkää 



aika ei olt niin pitkä. A piäsiäisuattoon 
pitj lähtee kuostii ajamaa. Muistan ko sis- 
soin ompeel miul oikein potran esiliinan 
kormanoin (taskut) kans. Sain kuostipussilloi 
monta, niis olj kuorittu kananmuna, omena 
ja erilaisii littjilöi (karamelleja). Ja ihmi- 
sii sattui vastaa: »No mitäs siul on riepu 
suun ies?» Sanoin, miul pakottaa hammasta. 
Tulj yks täti ja kysy: Avoi ko potra esliina, 
kuka sen ompeelj?» Vastasin ylpeest: mein 
aika tyttö. A sit ko viel laitettii piäsiäiseeks 
liekkuloi taloloihin, suuret tytöt ja pojat 
liekkuit itse ja lauleliit, a meil sannoit: 
»Mänkää pakkoo, kuka pieniist liekkuu en- 
nen piäsiäistä, ni suatte takapuoleen rup- 
pee.» A myö Nipun kans läksimmä uamu- 
puoleel ja koittelimma vähän liekkuu, mut 
tuo Nipu olj vast viis vuotta, ni hiä juoks 
liekkulauan ettee, ja pats: otsa halkeis. No 
just sattui tulemaa hänen settään kottii ja 
valjaast hevosen ja ajoi Nipun Suariil 
boljnjitsaa, siel ommeltii otsa yhtee ja hyvä 
olj. Sit myö sovimma, ko myö täs ollaa 
kaks läsivää, toiseelt otsa ommeltu ja miul 
pakotti hammasta, ni ollaa myö yhes ja 
pelataa yhes meil; miul olj paljon tytinlius- 
koi. . . No ensi työ olj, jot tarkastettii mein 
liävääs, tuljkos meil ruppee takapuolee. Ei 
siel mittaa ruppee olt. »Hyvä on pienii pe- 
tellä, vakahaisii valehella». Sit viel pelkä- 
simmä, ett suahhaa vitsaakii maistaa. Ei, ei 
suatu. Kuostit käytii ottamaas, hampaat 
unohtuit, ja piäsiäispäivään piäsin äitiin se- 
kä sissoi ja veikkoin kans, ja oikeen linnan 
kirkkoo (siis Leningradin). Voi ko siel olliit 
potrat kattokruunut, ja potrii kuvvii sei- 
niil. 

Niin, onpa elämän päivät ihmeelliset, 
aivan kuin Herran työt. Muistot säilyy sie- 
lun kolkissa ja ihmeellisen kirjavaa on tä- 
mä elämän aika, — Tapaus oli 52 vuotta 
sitten. 

Lempi S. 



11 



Mikä ja millainen nainen 



Kuulopuheet Jeeuksen toiminnasta, ker- 
tomukset hänen seurustelutavoistaan ihmis- 
ten kanssa — varsinkin hänen myötämieli- 
nen suhtautumisensa julkisyntisiin, asettu- 
misensa vähäosaisten puolelle, syrjittyjen 
kannalle — oli ennen kuulematonta, hurs- 
kasten mieliä ärsyttävää, ja maine tästä 
levisi kauas, kulki hänen edellään, talosta 
kylään, kylästä kaupunkiin, ihmisten kor- 
ville. 

Luukas kirjoittaa päivän evankeliumissa 
tällaisen viestinnän kulkeutumisesta; hän 
kertoo: »Kun Jeesus saapui kaupunkiin, 
pyysi eräs fariseus — lakianoudattavan, 
kiihkomielisen puolueen jäsen — häntä ko- 
tiinsa ruualle kanssaan.» Luuk. 7:36 — 50. 

»Jeesus suostui miehen pyyntöön, meni 
hänen taloonsa ja asettui aterialle isännän 
ja hänen ystäviensä kanssa.» 

»Ja katso», jatkaa evankelista mielen- 
kiintoiseksi käypää kertomustaan, »siinä 
kaupungissa oli nainen, joka eli syntisesti, 
ja kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterial- 
la fariseuksen talossa, tuli hän sinne, itki ja 
rupesi kastelemaan Jeesuksen jalkoja kyy- 
nelillään ja kuivaamaan niitä hiuksillaan.» 

Kas siinäpä kuvaus naisesta, kaupungin 
pimeiltä kujilta ja pahamaineisilta veräjiltä. 
Siinä kertomus ihmisestä, joka sydämensä 
hädässä, ihmisten pilkasta ja ivasta välittä- 
mättä, juoksee fariseuksen hienoon kotiin, 
keskeyttää siellä miesten aterioinnin, hei- 
dän keskustelunsa, ja heittäytyy Vapahta- 
jan jalkain juureen syntejään itkemään, sa- 
noitta anteeksiantamusta pyytämään, armoa 
anomaan. 

Ajatelkaa! Muinaisessa Galilean kaupun- 
gissa asui kaikkien hylkimä syntinen ihmi- 
nen, menneisyyttään katuva ja itkevä nais- 
parka. 

Löytyisikö vielä tänään menneisyyttään 
katuvaa ja syntejään itkevää ihmisparkaa 
tällä paikkakunnalla, tässä Boräsin kau- 
pungissa? 

Joku hurskasmielinen sielu • — kertomuk- 
sen kuultuaan — vaipuu kenties miettei- 
siinsä, alkaa muistella kohtaamiaan ihmi- 
siä, ja sieltä heidän joukostaan, hän löy- 
tyi: se syntinen ihminen, petollinen mies, 
ilkeä nainen. 

Näinhän kävi fariseuksen kodissakin, 



hurskaan miehen sydämessä, kun hän ar- 
vosteli vieraitaan: »Jos tämä Jeesus, kuten 
hänestä kerrotaan, olisi profeetta, tietäisi 
hän, mikä ja millainen tuo nainen on, joka 
häneen koskee: että hän on syntinen, tun- 
nettu paheistaan kautta koko kaupungin». 

Olihan Simon oikeassakin, eikä nainen 
menneisyyttään puolustanut, syntejänsä vä- 
heksynyt, olivathan ne liian julkisia. Mutta 
Simon oli väärässäkin, kun hän katseli vain 
mitalin toista puolta — kodissaan itkevää, 
kummallisesti käyttäytyvää naista — ja 
näin tehdessään, häntä tuomitessaan hän 
unohti mitalin kuvarikkaamman puolen, 
naisen syntikumppanit, hänen ruumiinsa 
himoitsijat — monet miehet. 

Nainen ei suinkaan yksin syntiänsä har- 
joittanut, paheisiinsa sortunut — pitihän 
hänellä olla ystävänsä, miespuoliset asiak- 
kaansa, jotka käyttivät hänen ruumistaan 
hyväkseen, turmelivat hänen elämänsä, ve- 
tivät hänen kunniansa ja maineensa lokaan, 
itse siitä vähääkään kärsimättä, mainettansa 
tahrimatta. 

Nähdessään Simonin halveksivan katseen, 
ymmärtäessään hänen ajatustensa laadun, 
sanoi Jeesus hänelle: »Simon, minulla on 
jotakin sanomista sinulle.» Tämä vastasi: 
»Opettaja sano, minä kuuntelen.» »Kuule- 
han Simon, olen tässä miettinyt erästä mies- 
tä, jolla oli kaksi velallista: toinen oli vel- 
kaa viisisataa denaria, toinen viisikymmen- 
tä. Ja kun heillä ei ollut millä maksaa lai- 
naa takaisin, antoi hän molemmille velan 
anteeksi.» 

»Miten sinä Simon päättelet? Kumpi heis- 
tä siis rakastaa häntä enemmän, lainan an- 
teeksi antajaa?» »Minun mielestäni se, jolle 
hän antoi enemmän anteeksi», vastasi ovela 
mies. »Oikein sinä ratkaisit asian, tämän 
velkakysymyksen», sanoi Jeesus miettien. 

Sitten hän kääntyi itkevään naiseen päin 
ja kysyi: »Simon, näetkö tämän naisen, jota 
sinä mielessäsi halveksit? »Kun minä tulin 
sinun hienoon taloosi, et sinä voidellut öljyl- 
lä minun päätäni, mutta tämä, vähävarai- 
nen nainen, voiteli hajuvoiteella minun jal- 
kani.» 

Nyt hän siirsi läpinäkevän katseensa fa- 
riseuksen silmiin ja kysyi: »Simon, muistat- 
han vielä, mitä sanoit velallisista, että se 



Kuulumisia Västeräsista 



Västeräsin inkeriläisten kerhon vuosi- 
kokous pidettiin tammikuun 24, päivänä, 
Gideonsbergin seurakuntasalissa. Kokouk- 
seen oli saapunut 20 kerhomme jäsentä. 

Puheenjohtaja Juho Myllärinen avasi ko- 
kouksen ja toivotti jäsenet tervetulleiksi. 
Sen jälkeen kokous sujui kerhon sääntöjen 
määräämällä tavalla sekä ahkerasti puheen- 
vuoroja käyttäen ja hyvässä yhteisymmär- 
ryksessä. Kokous valitsi johtokunnan ja 
muut toimihenkilöt uudelleen yhdeksi vuo- 
deksi. Johtokunta: Juho Myllärinen, Erkki 
Kuortti, Peter Vaskinen, Ilmari Friis ja Lil- 
ja Pönni. Pöytäkirjan tarkastajat ja samal- 
la ääntenlaskijat: Ella Björn ja Lilja Pönni. 
Tilintarkastajat: Katarina Vaskinen ja Ma- 
ria Toikka. Retkeily- ja urheilujaoston ve- 
täjä: Lilja Pönni. Askartelu- ja käsityöjaos- 



ton vetäjä: Lempi Kuortti. Edustajat ISK:n 
vuosikokoukseen, Boräsiin juhannuksena: 
Maria Toikka, Henrik Toikka, Lempi Kuort- 
ti ja varalle Erkki Kuortti. Inkeriläisten 
edustajana Västeräsin kaupungin maahan- 
muuttolautakunnan referenssiryhmän ko- 
kouksiin: Juho Myllärinen ja varalle Ilmari 
Friis. 

Kokouksen lopussa puheenjohtaja kiitti 
kerhon jäseniä menneestä vuodesta ja hy- 
västä yhteistyöstä. 

Lopuksi vielä Ella Björn ansaitsee par- 
haimmat kiitoksemme, hyvästä kahvista, 
kotona leivotuista maukkaista pullista ja 
kakuista. 

Juho Myllärinen 

Västeräs 



*L AL AL AL AL 
w w w w w 



heistä, joka sai suuremman lainan anteek- 
si, se rakastaa enemmän hyväntekijäänsä. 
Nyt minä sanon sinulle omien sanojesi pe- 
rusteella, että tämän naisen paljot synnit, 
monet hävettävät teot, ovat hänelle anteek- 
si annetut, koska hän uskoi minuun, ja us- 
kossaan rakastaa paljon. Simon, minulla 
olisi sinulle vielä eräs kysymys: Mitä arve- 
let, kumpi teistä kahdesta rakastaa minua 
enemmän, sinäkö elämässäsi onnistunut 
lainoppinut mies, ihmisten kunnioittama 
fariseus, vain tuo nainen, tunnettu 'hou- 
kutuslintu' kaupungin myöhäisiltä kujilta 
ja öisiltä piilopaikoilta?» 

Aina sanavalmis mies jää sanattomaksi, 
vastauksen velkaa, sillä hänelle alkaa sel- 
vitä kertomuksen tarkoitus, anteeksi saami- 
sen välttämättömyys, rakastamisen salai- 
suus. 

Simon sai opetuksen Jumalan edessä kel- 
paamattomasta hurskaudestaan, kouraan- 
tuntuvan ojennuksen rakkaudettomuudes- 
taan langennutta lähimmäistään kohtaan. 
On sitten aivan eri asia, ottiko hän ope- 
tukset varteen, paniko ne mieleensä, ja ai- 
koiko harjoittaa niiden neuvoja elämässään, 
kansan parissa liikkuessaan, ihmisiä ta- 
vatessaan. 



Syntejään itkeneelle naiselle kävi parem- 
min, onnellisemmin: Hän sai syntinsä an- 
teeksi, rauhan sieluunsa, eheytyvän elä- 
män, uusia ystäviä, uuden päämäärän ja 
tulevaisuuden. Hänelle sanoi Jeesus sydä- 
mellisesti, rakastavasti, vakuuttaen: »Sinun 
syntisi ovat anteeksi annetut, uskosi on si- 
nut pelastanut, mene rauhaan.» 

Olisiko Herralla jotakin sanottavaa, jota- 
kin muistutettavaa « — fariseuksen kodissa 
käydyn keskustelun välityksellä, siellä teh- 
dyn rakkauden teon kautta — miettikääm- 
me sitä: minä, näiden rivien kirjoittaja, ja 
sinä, niiden lukija. 

Älkäämme kuitenkaan jääkö isännän 
vieraiden, hänen ateriakumppaniensa kans- 
sa hölmistelemään, mielessämme kysele- 
mään: Kuka tämä on, joka synnitkin an- 
teeksi antaa? Laskeutukaamme sensijaan 
armahdetun naisen tavoin Jeesuksen j aikain 
juureen pyytelemään: Herra, anna minulle- 
kin eheytyvä, uusi elämä, uusi tulevaisuus 
jo tässä ajassa ja kerran iankaikkisuudessa. 
Sano minullekin sydämellisesti, hellästi: 
Poikani, tyttäreni, sinun syntisi ovat si- 
nulle anteeksi annetut, uskoni on sinut pe- 
lastanut, mene rauhaan, ja tapahtukoon si- 
nulle niin kuin uskot. Jussi Jänis 



13 




Joukostamme poistunut 

SAARA PYLSY 

o. s. Kirjonen 

s. 10. 9. 1892 Venjoen seurakunnassa Inke- 
rissä 
nukkui hiljaa pois 13. 11. 1981 Jönköpingissä. 
Siunattiin haudan lepoon 27. 11. 1981 Jön- 
köpingin Skogskyrkogärdenin hautausmaal- 
le. 
Kiitollisuudella muistellen ja kaivaten 

Omaiset 



* 



JOUKOSTAMME POISTUNEITA 

Vieno Kuronen, synt. 14.9.1917, kuoli 2. 
12. 1981 Nackassa. 

Tahvo Pajunen, synt. 1.8.1925 Tyrön 
seurakunnassa, kuoli 13. 1. 1982 Angeredissa. 



TERVEISIÄ BOBÄSISTA 

Palaamme taas kesäjuhla-asiaan. 

Aikaisemmin mainittuihin näyttelyihin 
osanottajat voivat tietoja saadakseen ottaa 
yhteyden puhelimitse: Taide- ja valokuva- 
näyttelyyn: Aleksander Kondrell, puh. 033- 
104800. Museonäyttelyyn : Helena Rikkinen, 
puh. 033-129511 tai Inkeri Rinne, puh. 033- 
107729. Muusta ohjelmasta ilmoitamme huh- 
tikuun numerossa. 

Inkeri-Kerho, Boräs 
Juhlatoimikunta 



♦ 



KEVÄTLEIRI FJÄRÄSISSA 

GSIK järjestää tavanmukaisen kevätlei- 
rinsä Koitjärvelle 20. — 23. toukokuuta. Koit- 
järvi on eestiläisten kesäkoti, joka sijaitsee 
Fjäräsissa, noin 35 km Göteborgista etelään. 

Maksu, johon sisältyy mm. ruoka ja yöpy- 
minen, on aikuisilta 40 kr päivää kohti, lap- 
silta alle 16 v sekä eläkeläisiltä 25 kr. 

Ilmoittautumisia Alina Kekkoselle, puh. 
0302—206 96, ja Elviira Paakkoselle, puh. 
031-88 26 05. Tervetuloa mukaan! 

AK 



VÄRLÄGER I FJÄRÄS 



# 



ETSITÄÄN 

Pekka P a r r i, Antin poika. Syntynyt 
1914 Tuutarin seurakunnassa Inkerissä. Jos 
hänestä jotain tiedätte, vastannette ystäväl- 
lisesti Inkeriläisten Viestin toimitukseen 
(osoite ja puhelinnumero etukannen sisäsi- 
vulla). 



GSIK anordnar sitt traditionella värläger 
i Koit järvi den 20 — 23 maj. Koit järvi är 
estländarnas sommarhem och ligger i Fjär- 
äs ca 3,5 mii söder om Göteborg. 

Avgiften, som bl.a. inbegriper kost och 
logi, är för vuxna 40 kr/dag, och 25 kr för 
barn under 16 är samt pensionärer. 

Anmäiningar tili Alina Kekkonen tfn 
0302-206 96, eiier tiii Elviira Paakkonen tfn 
031-88 26 05. Välkommen! 

AK 



14 



Finska eller svenska 



Lange har man pä särskilt hali i Finland 
taiat om hur viktigt det är att ingerman- 
länningarna världen över behäller finskan 
som sitt modersmäl. Som största argument 
stär, att det som binder ingermanlänningar- 
na samman är det finska spräket. Jag själv 
är inte helt säkert pä det. I Finland törs 
inte en del ingermanlänningar tala om sitt 
ursprung, de kanske viii siippa bli kallade 
gränsryssar som karelarna blivit. Dä spelar 
inte finskan nägon roll, om man inte viii 
kannas vid sitt ursprung. Det mäste vara 
viktigare att vara medveten om sitt ur- 
sprung, sin slakt och sitt folks historia, an 
att tala ett visst spräk. Spräket i sig säger 
nastan ingenting om historien och ursprun- 
get. Visserligen är det bra att kunna finska 
och andra spräk, men häller man Ingerman- 
land för en finskspräkig angelägenhet kom- 
mer det »ingermanländska» tanför Finlands 
gränser dö ut inom en mycket snar fram- 
tid. I Sverige i synnerhet, där det finns 
mänga avkomlingar tili de ingermanlän- 
ningar som kom efter kriget, gäller det att 
fänga upp sä mänga som möjligt tili en 
verksamhet som är anpassad tili nutida 
förhällanden. 

Föreningarnas verksamhet 

De ingermanländska föreningarna i Sve- 
rige har haft en stor social betydelse, de 
har värit en knutpunkt för mänga innan 
man lärt sig det ny a spräket, innan man 
funnit sig tillrätta i den nya miljön. Sadan 
verksamhet är knappast aktuell för dem 
som är födda i Sverige. Det behövs en 
verksamhet som verkar för spridning av 
ingermanländsk kultur, historia osv. Inger - 
manlänningarna har en tragisk nutidshisto- 
ria och den fär vi inte glömma. Vi mäste 
komma ihäg att historien förpliktar. Ska vi 
nä ut med värt budskap mäste vi mer 
aktivt arbeta for att fä med de yngre. Hur 
mänga yngre är involverade i ISK:s verk- 
samhet idag? Vi saknar praktiskt taget en 
hei generation i verksamheten. Det gäller 
att nu existerande föreningar tar tag i 
detta och vidtar ätgärder innan det är för- 
sent. En verksamhet som skulle locka mer 
än den nuvarande, är t ex studiecirklar i 



ingermanländsk litteratur, dikt, säng, dans 
osv. Listan kan göras längre, men ta litte- 
raturen som exempel. Det finns faktiskt en 
mängd intressant litteratur, tili och med 
svenskspräkig sadan. 

Titta bara i referenslitteraturlistan i Inke- 
rin Suomalaisten Historia. Vidare kan man 
syssla med släktforskning, spräkkurser i 
finska, studieresor tili Finland och Inger- 
manland. Förslagen är mänga, det är bara 
att satta igäng. 

Spräket 

En förutsättning för verksamheten är att 

svenskan likställs med finskan, annars 
kommer man aldrig att nä dem man be- 
höver, de som fätt växa upp i helt svenska 
miljöer utan kontakt med väre sig släkt 
eller det finska spräket. Det torde vara 
naturligt att i sädana lägen använda svens- 
ka. När dessutom en överväldigande majo- 
ritet av ingermanlänningarna i Sverige 
behärskar svenska borde inga tvivel uppstä. 

Fin landiseringen 

Finlandisering är ett begrepp som blivit 
brännande aktuellt nu under finska presi- 
dentvalet. Finlandisering innebär att Fin- 
land efter kriget ville och fortfarande viii 
föra en politik oberoende av stormakterna, 
men samtidigt bibehälla de »vänskapliga» 
förhällanden som räder mellan Finland och 
dess store granne i Öster. Detta har gjort 
att man i Finland är försiktigt med att 
publicera uppgifter om det förgängna och 
särskilt känsliga frägor. Vad angär detta 
oss? Jo, jag hoppas att finlandiseringen be- 
gränsas tili Finland, och att ingermanlän- 
ningarna i Sverige talar om för sinä barn 
och aven för svenskar vad som hände 
under den sovjetiska perioden i Ingerman- 
land. Vi fär inte tveka att skriva och prata 
om sädana saker, trots att de klassas som 
känsligt material och därför undanhälles 
offentlighet. En dag kommer sanningen 
f ram! Nu hoppas jag pä en livlig debatt. 
Jag emotser med intresse vad andra har att 
säga i dessa frägor. RoUna R%adfiMt 

Göteborg 



15 



Ajankohtaisia ilmoituksia 



HELSINGIN PAIKALLISOSASTO 



TURUN PAIKALLISOSASTO 



Paikallisosaston maaliskuun tilaisuus 
28. 3. 1982 on samalla Inkeriläisten Yhdis- 
tyksen vuosikokous. Huhti- ja toukokuun 
tilaisuudet: 25.4. ja 23.5. Kaikki tilaisuu- 
det alkavat klo 14.00. Tervetuloa. 

Larin Parasken patsaalle kokoonnumme 
Kalevalanpäivänä klo 10.00 kunnioittamaan 
Inkerinmaan runonlaulajan muistoa. 



SEUKKOSEURA 

kokoontuu torstaina 11. ja 25. 3. 1982 sekä 
15.4. ja 13.5. klo 13.00. Tervetuloa. 

Susanna Kössi, puh. 335 058, vastaa Seuk- 
koseuran toimintaa koskeviin tiedusteluihin. 



Turun paikallisosaston pääsiäisjuhla Kar- 
jalaisten talossa Itäpellontie 2 toisena pää- 
siäispäivänä 12. 4. klo 14.00. 



Iltamat vanhaan malliin Turussa 

Iltamat vanhaan malliin pidetään Turun 
Karjalaisten talossa Itäpellontie 2 lauantai- 
na 17. 4. 1982 klo 19.00. Ohjelmassa mm. 
Auralan kansalaisopiston näytelmän esit- 
tämä sananlaskuihin ja -parsiin perustuva 
näytelmä »Rakastaa, ei rakasta», ohjaajana 
Aino Susi; kansantanhuja, esittäjinä »Rai- 
sion pyry siskot». Lisäksi puffetti, ja lopuksi 
tanssitaan. Lippuja »Torstaikerhon» jäsenil- 
tä ja Kauppahallista Aila Siippalaisen mei- 
jerituotemyymälästä. 



inkeriläisten viesti 

Osoiteosasto, Inkerikoti, Käpylänku- 
ja 1, 00610 Helsinki 61. Puh. 793 796 
tai 8732 095. 

MUUTATTEKO? 

Kiinnittäkää tähän osoite viimeksi 
saamastanne Inkeriläisten Viestistä. 
Kirjoittakaa alle uusi osoitteenne ja 
postittakaa meille ensi tilassa. 



NIMI 



UUSI LÄHIOSOITE 



UUSI POSTITOIMIPAIKKA 



MUISTAKAA 

testamenteilla ja lahjoituksilla 
Inkeriläisten Sivistyssäätiöta* 

Testajnenttiasioissa voi kysyä 
neuvoja päätoimittajalta, rovasti 
Matti Vironmäeltä, puh. 631285. 



Vammala 1982, Vammalan Kirjapaino Oy 





numero 4 



huhtikuu 1982 



inkeriläisten viesti 



TOIMITUS Päätoimittaja: 

Matti Vironmäki, puh. 90-631 285 

Toimitussihteeri : 

Anja Luoma, puh. 90-892 460 (iltaisin ja 

viikonloppuisin) 

Koivikkotie 6, 01620 Vantaa 62 

(toimituksen osoite) 

KONTTORI Lehden ym. tuotteiden tilaukset, osoitteet, 

jäsenmaksut yms. 

Inkerikoti, Karj alatalo, Käpylänkuja I, 
00610 Helsinki 61 
Puh. 90-793 796 tai 90-8732 095 
Postisiirtotili Hki 30636-4 

TILAUSHINTA 50 mk/vsk kotimaassa, Ruotsissa 55 kr 

v. 1982 

ILMOITUSHINNAT l/I sivu mk 400 — 

1/2 » » 250,— 
1/4 » » 150,— 

Kuolinilmoitukset 50, — 

Kiitos- ym. ilm. 40, — 

Kuva ilmoituksessa 70, — 

Lehti ilmestyy kerran kuukaudessa 
Kustantaja ja julkaisija: 
INKERILÄISTEN YHDISTYS R.Y. 

PÄÄASIAMIES Armas Paakkonen 

RUOTSISSA Tingsgatan 35 

50253 Boräs. Puh. 033/101 850 

Postisiirtotili 626047-5 

(lehden ym. tuotteiden tilaukset) 

SIVISTYSSÄÄTIÖ Hallituksen puheenjohtaja: Matti Vironmäki, 

Tehtaank. 5 E 43, 00140 Helsinki 14, 
puh. 90-631 285 



KANSIKUVA KERTOO: Eestin ja Inkerin perinnetapahtuman yleisöä. Vasemmalta taiteilija 
Silvia Aulio Eestin puvussa, maisteri Eeva Meloni Sakkolan puvussa, rovasti Matti Vironmäki, 
koululainen Ingrid Heickell inkerikkojen puvussa. Oik. päätoimittaja Boris Karppela ja teks- 
tiilitaiteilija Talvikki Lausala äärim. oik. Taustalla Silvia Aulion ompelutyö, nukkuva tyttö 
kukkapellolla sekä poppanoita ja käspaikkoja. 



Eero Rautajoki: 



Sananlaskuja ja sanontoja 



Aloitin Inkeriläisten Viestissä nro 3/1980 
kertomukseni keräyksistäni, jossa sananlas- 
kut, sanonnat ja runot voitiin riimitellä ker- 
tomukseksi. Materiaalia olen saanut lukui- 
silta ystäviltäni Suomesta ja Ruotsista. Mat- 
kustaessamme sukulaisten ja tuttavien luok- 
se pitäisi meidän jatkuvasti tallentaa loppu- 
mattomalta tuntuvaa kansanviisautta. Seu- 
raavassa jatkoa em. kirjoitukseeni. 

Lasta körötel taessa jalan päällä on ollut 
käytössä seuraava loru: 

Lempäälässä: 
»Körö körö kirkkoo, 
äijälästä ämmälää, 
hiirakaal hevoseel, 
leveäl reel.» 

Spankkovalla: 

»Körö körö kirkkoo, 
pappilan muorin penkkii, 
valkoisella varsalla, 
liinaharja ruunalla, 
kirjavalla kissalla». . . 

Ajanlaskussa ovat ikä ja syntymäaika ol- 
leet tärkeitä. Niinpä esim. hämäläiset so- 
tilaat ilmaisivat jatkosodan aikana kave- 
riensa syntymäajat seuraavasti: »Ville on 
syntynyt nolla neljä, Kalle nolla kahdeksan 
ja Lennu on vasta kuustoista ikäluokkaa» 
jne. 

Eräs tuutarilainen tuttavani esitti asian- 
sa näin: »Vaimo on syntynyt toiseest vuu- 
veest ja mie yheksänneest vuuveest.» (Vai- 
mo s. 1902 ja mies 1909.) Keskustellessani 
kerran hietamäkeläisten sisarusten kanssa 
sain napattua talteen maininnan: »Myö mo- 
lemmat uomme yheest vuuveest.» (Samana 
vuonna syntyneet.) — Saman tapainen jär- 
jestysnumerointi tulee esiin puheesta mää- 
riteltäessä sukulaisuussuhteita: »Hiä olj en- 
simmäiseest mieheest.» »Katri on toiseest 
naiseest.» »Myö ollaa toiset seukot» (pikku- 
serkut). 



Kun inkeriläiset siirrettiin sotaa pakoon 
Suomeen, monet täällä ihmettelivät heidän 
työtaito jaan ja erilaisia tapojaan. Samoin 
olen kuullut inkeriläisten arvostelevan työn 
tehokkuutta. — Inkerissä lattia luututtiin 
kumarassa, Suomessa työ tehtiin polvillaan 
ja venäläiset luistelivat jaloillaan rätin 
kanssa. — Esimerkissämme vaikein asento 
on Inkeristä, mutta ehkä myös tehokkain. 
Suomessa oli keksitty jo helpompi työasen- 
to, joka oli hieman hitaampi. Venäläiset te- 
kivät työn pintapuolisemmin ja näkivät 
siitä vähiten vaivaa. 

Eräs nuori nainen tuli käymään luonani 
ja keskustelu siirtyi sananlaskuihin. Hän 
kertoi mummonsa aikanaan käyttäneen sa- 
nanlaskua, joka oli jäänyt hänen mieleen- 
sä. »Jos ihmiset omenan päiväs söisiit, ni 
liäkärit takkiise leivääst möisiit.» 

Lempaalainen mies kertoi kerrääjä (ker- 
jäläinen) Pekkasesta, jolla oli tapana sa- 
noa: »As mokoma ko kosk jalkaa. Oissiks 
emännäl pala leipää?» — Tarina ei kerro 
oliko jalka kipeä vai ei, mutta tietty vai- 
kutus sillä sanonnalla saattoi olla kerjä- 
tessä. 

Minulla oli Helsingissä täti (1884—1949), 
joka ei hyväksynyt käsitettä minä itse. 
Niinpä muistan hänen korjanneen 1930- 
luvulla asiaa näin: »Minä ite, kanan kaki.» 
Asialla ei olisi muuten merkitystä, mutta 
olen saanut Spankkovalta kaksi asiaa kos- 
kevaa merkintää. Ensimmäinen henkilö 
(1858 — 1935) sanoi: »Minä itse, kanan kak- 
ka.» Toinen henkilö (1893 — 1963): »Itse ko- 
ko (kasa) kujan nurkaas.» 

Suomenkielestä ovat eräät venäläistyneet 
paikkakuntien nimet saaneet alkunsa. Ruot- 
sissa kuoli vuosikymmeniä sitten mies, jo- 
ka kertoi Kandokopsinan pysäkin nimen al- 
kuperän. Inkerin maitomummot kantoivat 
kuksinoita (maitokannuja) junaan. He nou- 
sivat junaan ja palatessaan poistuivat sa- 
malta pysäkiltä. Tästä tuli sanonta kan- 
taa kuksinoita eli venäjäksi muutettuna 
Kandokopsina. . 



Minulle kerrottiin Mujan kylästä seuraa- 
va tarina. Kylän myllärillä oli tytär nimeltä 
Inga. Kun tytärtä huudettiin kotiin, kään- 
tyi Inga venäläisten suussa nimeksi Mnga. 
Aikanaan se sitten muuttui uuteen suoma- 
laiseen muotoon Mu ja eli kylän nimeksi 
Järvisaarella. — Liekö tarinaa vai totta. 

Maitomummot tekivät Linnan (Pietari, 
Leningrad) matkojaan. Tapana oli sanoa 
heidän junamatkoistaan, jossa he vierek- 
käin istuivat: »Niin istuut ko Pestovan kul- 
jut.» — Pestova 15 km kaupungista etelään. 
Siellä oli tsainoi (teehuone) ja sen räystäit- 
ten alla istuivat kyyhkyset rivissä. 

Milloin joku kuuli juorun ystävästään, 
saattoi hän puolustukseksi sanoa lyhyesti: 
»Siin ei uo totta mustan kynnen vertaa- 
kaa.» Näin ainakin Spankkovalta on ker- 
rottu. 

Isännän palattua reissuiltaan kotiinsa 
saattoi emäntä takavarikoida alkoholin ja 
piilottaa sen. Hietamäkeläinen kertoi asian 
sanomalla: »Se olj peitetty mieheltä.» 

Ahkeruus oli hyve Inkerissäkin. »Kenen 
jalka kapsaa, sen suu napsaa.» Mutta tuh- 
laamistakaan ei parantunut harjoittaa. 
»Kerraal ko syö härkä, ni huomeen on näl- 
kä.» Samoin tuomittiin juominen sanomal- 
la: »Juopuneel on monta juonta, yhtäkää 
ei hyvvää.» (Tuutarilaisen Aatami Vainikan 
kokoamat.) — Em. ylensyöminen huomioi- 
tiin Spankkovalla sanomalla: »Tännäan on 
härkä, huomeen on nälkä.» — Nykyään sa- 
notaan, ettei omaisuutta kannata kerätä 
verottajan iloksi. Ehkäpä hieman samaa tar- 
koitti spankkovalainen sanomalla raha- 
unesta : 

»Hop ja huolta, 

vaski vaivaa, 

paper pahhaa mieltä.» 

Länsisuomalainen olisi varmaan ihme- 
tellyt, jos olisi kuullut jonkun huutavan: 
»Hei poika! Hevonen on munas!» — Ehkä- 
pä hänen mieleensä olisi tullut pullo, jonka 
sisään on rakennettu purjelaiva pienois- 
koossa. Mutta että hevonen mahtuu mu- 
naan. . . Tietysti huudolla tarkoitettiin Hie- 
tamäen Sunkuralla, että hevonen oli peru- 
nassa/perunapellossa (munassa). 



Lapsuus Inkerissä 



Kuinka rikas sä olit mun syntymä paikka, 
mun mielessä olet sä jokainen aika. 
Siel luonnon herkut ne ruokitsi meitä, 
kun kuljimme vielä lapsuuden teitä. 

Nosti keväällä virpelo harmaata päätä, 
oli maalla vielä lumi ja suollakin jäätä. 
Kun aurinko lämmöllään taivahan täytti, 
silloin sängellä pökkökin päätänsä näytti. 

Suolaheinäkin kaikista parhainta oli, 
niistä keittokin joskus perheelle tuli. 
Putketkin kesällä pehmeet ja hyvät 
niinkauan kun tähkihin tulivat jyvät. 

Pähkinät ne vaosta vatsamme täytti, 
niitä hampailla purra se kovalta näytti. 
Ja herneistä syötihin herneet ja kuoret, 
ei väliä ollut vaik olivat tuoreet. 

Puna-apilasta ja kukista imettiin mettä, 
ja mahlaa juotiin, se oli parempi vettä. 
Jälttäkin syötiin, ja kaikkea muuta; 
kalukepitkin lapsilla oli pitkin suuta. 

Kun marjojen aika kesällä tuli, 
oli manssikka ensin joka suuhun suli. 
Oli hauskinta mustikkapiiraita syöden: 
lapsilla suutkin oli korvia myöden. . . 
Tuomenmarjatkin kovineen lainattiin allaa, 
oli kielikin musta kuin lampahalla. 

Kun syksyllä metsästä korjattiin sienet, 
niin korvihin* pantiin ne, suuret ja pienet. 
Ukon tuuhat ne männessä jalalla lyötiin, 
mutta kaupungissa näin: niitä torilla 

myötiin. 
Karpaloita poimimassa käytiin vesisoista. 
Kiisseliä niistä tuli, se oli suurenmoista. 

Nyt olen jo vanha, syön pullaa ja voita, 
mut koskaan en unhoita herkkuja noita. 

Otto Järvisaarelta 

* korvihin 'korihin, koriin'; kori = eestin 
kielessä korv 



Eestin ja Inkerin perinnetapahtuma 



Luova ajattelu ja luova toiminta ovat 
tunnetusti se voima, joka vetää ihmisiä 
Vokki-Virkin käsityömuseon perinnetapah- 
tumiin. Pääkaupungin lehtien menolistoilla 
oli 6. 3. monenlaista nähtävää. Ne jotka oli- 
vat valinneet Vokki-Virkin käsityömuseon 
penkiltä istumapaikan Eestin ja Inkerin 
heimojuhliin, saivatkin vahvasti nauttia 
edellä nimettyjen heimomaitten kulttuurista 
ja perinteestä. 



Perinteisesti yleisö edusti kolmea suku- 
polvea. Nuorimpien joukossa näkyi tällä 
kertaa Karjalaisen Kulttuurin Edistämis- 
säätiön hallintoneuvoston jäsenen, varatuo- 
mari Risto Piepposen tytöt Elina 
ja Anna-Kaarina sekä taiteilija Osp 
H eic kellin lapset Ingrid ja Art- 
turi. 

Lehtori Aili Simonsuuri oli nuori morsian, 
kun hänen miehensä Lauri Simonsuuri, 




Virkki-käsityömuseossa kahvilla: vasemmalta taiteilija Silvia Aulio, päätoimittaja Boris Karp- 
pela, heinjokelainen Juhani Hyytiäinen vaimonsa kanssa ja koululainen Ingrid Heickell. 



Samanaikaisesti oli esillä taiteilija Sil- 
via Aulion näyttely töitä: tekstiilejä, ke- 
ramiikkaa ja maalauksia. Silvia Aulio, 
jonka sukusiteet vievät Eestiin, on tällä 
kertaa erikoistunut mm. suurikokoisiin hen- 
kilöaiheisiin aplikaatiotöihin. 

Illan esiintyjistä lehtori Aili Simon- 
suuri ja käsityöneuvos Tyyne-Kerttu 
Virkki olivat asettaneet näytteille valo- 
kuvia ja käsitöitä, jotka valaisivat Eestin 
ja Inkerin elämää siitä ajankohdasta, jota 
kumpikin omalla työalallaan oli päässyt 
henkilökohtaisesti katselemaan. 



tunnettu kansatieteen tutkija ja kerääjä läh- 
ti tekemään tieteellistä työtä Inkeriin v. 
1937 — 38. Tieteen ja kansanperinteen kan- 
nalta oli onni, että Simonsuuret olivat val- 
tavan työteliäitä ja tarkkoja työssään, sillä 
sota pyyhki Inkeriä maan tasalle. 

Tiedemiehen nuori vaimo oli tarkkasil- 
mäisenä kansanpukujen ja käyttötekstiilien 
tuntijana koonnut kiintoisan kokoelman, 
joka — ilmeisesti oli vain osa isommasta — 
kertoi omaa kieltään heimokansamme in- 
keriläisten kansannaisten tyylin ja korkea- 
tasoisen käsityötaidon osaamisesta. Näyt- 



teillä oli inkerikkojen kansannaisen puku, 
jota Ingrid Heickell esitti katselijoille. 

Illan toinen Inkerin- tunti ja oli kirkko- 
herra Matti Vironmäki. Hänen sukunsa 
lähti Pyhäjärven pitäjästä Laatokan ran- 
nalta, josta viime vuosisadan alussa paljon 
suomalaisia muutti Inkerinmaalle monen- 
laisia vaikeuksia pakoon. 

Välittömästi vanhan rajan toisella puo- 
lella oli Vuole-Miikkulaisten Ylä- ja Ala- 
kylät. Siellä oli hyviä viljelysmaita, jotka 
siirtolaiset saivat hankittua omikseen, ja 
sinne vievät helsinkiläisen Matti Vironmäen 
sakusiteet. 

Miikkulaisten Yläkylään oli Vironmäelle 
kohonnut vauras talo, jota kansan keskuu- 
dessa sanottiin Vironhoviksi. Talon varak- 
kuutta osoittivat metsät, viljavat pellot ja 
mm. hevosten määrä, noin neljäkymmentä. 
Kun Vironmäen maita perinnön yhteydessä 
jaettiin, sai yksi veljeksistä tilan aivan Laa- 
tokan rannalta Toserovan kylästä, kymme- 
nisen kilometriä vanhalta rajalta. Tämän ta- 
lon isännän pojanpoika Matti oli kirkko- 
herra Matti Vironmäen ukki. 

Perinneillan loistavien puhujien matkas- 
sa vei lehtori Eeva Niinivaara kuulijat 
vuorostaan Eestin kirjallisuuden historiaan. 
Eeva Niinivaaraa oli hieman aikaisemmin 
juhlittu hänen 80-vuotispäivänään akatee- 
misin kunnianosoituksin mm. juhlakirjan 
välityksellä. »Kasvumaa», joka sisältää Eeva 
Niinivaaran kirjoituksia vuosilta 1923 — 1981, 
ilmestyi Suomalais-ugrilaisen Seuran jul- 
kaisusarjassa. 

Vokki-Virkissä Eeva Niinivaara kertoi 
Noor-Eesti-ryhmän suuresti arvostamasta 
kirjailija Juhan Liivistä (1864 — 1913), joka 
oli Aleksis Kiven aikalainen ja sukulais- 



sielu ilmaisussaan, Kiven kaltainen nerou- 
dessaan ja kohtalossaan Kiven lailla onne- 
ton, mielisairas. Isänmaallisena runoilijana 
Liiv samaistaa oman kohtalonsa isänmaan 
kärsimysten kanssa. 

Tyyne-Kerttu Virkki oleskeli ennen tois- 
ta maailmansotaa Eestissä Kehtnan kotita- 
louskorkeakoulun ja kotitalouskeskikoulun 
kudonnan ja sommittelun opettajana vuosi- 
na 1934 — 36. Siteet Eestiin ja siellä oleviin 
ystäviin tulee tarkistetuksi ainakin kerran 
vuodessa Eestistä saapuvien joulukorttien 
muodossa: tänä vuonna jälleen sieltä tuli 
enemmän kortteja kuin koti-Suomesta. 

Yhteydenpito tietenkin on tässä muodossa 
aina muistissa, jos ystävät ovat etäällä toi- 
sistaan. Tyyne-Kerttu on aika ajoin tavan- 
nut vanhoja oppilaita ja opettajatovereita, 
joiden kanssa silloin kauan sitten kudottiin, 
sommiteltiin malleja, värjättiin ja toimit- 
tiin muuten vain. 

Perinnejuhlissa on aina musiikkia. Eestin 
ja Inkerin illassa soitti viulua majuri Aaro 
Asikainen säestäjänään musiikinopetta- 
ja Hilkka-Liisa Sonninen. 

Kun perinneväki erosi, sanoi Tyyne- 
Kerttu Virkki vierailleen: »Mie nyt sanon 
teille ihan tosissain, että työ saatte etsii 
miulle tänne seuraajan. Tätä asiaa pittää 
nyt ihan tosissaa miettii.» 

Ostin lähtiessäni Tyyne-Kerttu Virkki- 
Säätiön julkaisun 1978 — 1980 »Itse tuon sa- 
noiksi virkki». Katsoin käsityöneuvoksen 
henkilöhistoriaa: synt. 5.6.1907 Sakkolassa 
ja melkein aina sata rautaa tulessa. Mistä 
sellaisen seuraajan löydät, kyselee 

Naapuriheimon Tyttö 
ASTA HEICKELL 



Lahden seudun Inkeri-kerhon vuosikokous 
ja sitä seurannut johtokunnan kokous 



Vuosikokous pidettiin 8. 2. 1982 Joutjär- 
ven kirkon huoneistossa. Puheenjohtajaksi 
valittiin kokouksen avaaja Juhani Jääske- 
läinen ja sihteeriksi kerhon sihteeri Marjat- 
ta Rämö, pöytäkirjan tarkastajiksi Raija 
Kari ja Inkeri Nuorimaa. 

Rahastonhoitajamme Arvo Korkkinen luki 
kerhon tilikertomuksen ja tilintarkastajien 
lausunnon. Tilit hyväksyttiin kiitollisuudel- 
la ja myönnettiin johtokunnalle vastuuva- 
paus. Luettiin kerhon toimintakertomus v:lta 
1981, se hyväksyttiin. 

Kerhon puheenjohtajaksi valittiin yksi- 
mielisesti entinen puheenjohtaja teol. toht. 
Juhani Jääskeläinen. Samalla valittiin muut 
6 johtokunnan jäsentä ja 2 varajäsentä. Ti- 
lintarkastajiksi valittiin uudelleen Erkki 
Ojala ja Armas Ovaska, varalle Saima 
Aakala ja Aino Lehtinen. 

Toimintasuunnitelmassa todettiin mm., et- 
tä tämä Lahden Inkeri-kerho saa tehtäväk- 
seen Inkerin suomalaisten kesäjuhlan jär- 
jestämisen ensi kesänä. Siitä päättänee In- 



keriläisten Yhdistys vuosikokouksessaan 
28. 3. 1982. Kerhomme edustajiksi tulivat 
tähän kokoukseen Leena ja Arvo Korkki- 
nen sekä Juhani Jääskeläinen. — Vuosiko- 
koukseen menijöille päätettiin maksaa mat- 
kat ja 50 mk päivärahaa. 

Puheenjohtaja julisti sitten vuosikokouk- 
sen päättyneeksi. Sen jälkeen kuultiin vielä 
kerhomme jäsenen Helmi Leppäsen nimittä- 
mä mukava runo, veisattiin iltavirsi ja 
luettiin yhdessä Herran siunaus. 

Valitun johtokunnan jäsen rva Marja Rä- 
mö kutsui uuden johtokunnan kotiinsa ko- 
koukseen 25. 2. 1982. Johtokunnan virkaili- 
joiksi valittiin tällöin entiset: varapuheen- 
johtajaksi Veikko Huuhtanen, sihteeriksi 
Marja Rämö ja rahastonhoitajaksi Arvo 
Korkkinen. — Koska johtokunnalle tuottaa 
paljon huolta Lahdessa järjestettävä kesä- 
juhla, päätettiin, että johtokunta kokoontuu 
seuraavaan kokoukseensa jo 29.3. klo 18.30 
johtokunnan jäsenen Kaija Karin kotiin. 

J.J. 



ENNUSMERKKEJÄ 



VALIKOITUJA VIISAUKSIA 



Jos tammikuussa vettä sataa, saa kyl- 
vää vaikka suon napaan. 



Kahdesta pahasta älä valitse kumpaa- 
kaan. 



Helmikuun hellät tuulet maaliskuus- 
sa maksetaan. 



Niin kauas kuin tuo pieni kynttilä 
sädehtii, niin loistaa hyvä teko pahassa 
maailmassa. — Shakespeare 



Jos takitta lakitta maaliskuussa hal- 
koja hakkaa, niin kintaat kädessä tou- 
kokuussa sontaa kattaa. 



On parempi saada suoritetuksi pieniä 
asioita kuin vain suunnitella suuria. — 
George Marshall 



Kävin Lapinlahdella 



Päivä oli eräs viime heinäkuun alkupäi- 
vistä, jolloin poikkesin Lapinlahden hau- 
tausmaalla ja inkeriläisten haudalla. Olivat 
jo vanhat puuristit poissa, luterilaisten ja 
ortodoksien, jotka vuosikymmeniä olivat 
haudoilla olleet. Niiden tilalla on jykevä, 
harmaagraniittinen, n. 2 metriä korkea 
muistokivi. Sehän paljastettiin elokuussa 
1978. Oli kuin lohkare entisen Inkerin ko- 
tikalliosta. Inkerin rannikkoseuduillahan 
oli graniittisia mukulakiviä ja Pohjois-Inke- 
rissä suurimmat graniittilohkareet. Näin- 
hän inkeriläinen opettaja Juuso Mustonen 
kertoo v. 1930 julkaistussa kirjoituksessa. 
Kiven edessä kukkivat runsaslukuisina 
ahkeraliisat, samoin myös ruohomaton kat- 
taman pitkän hautapenkereen molemmissa 
päissä. Jotkut hautausmaalla käyneeet tie- 
sivät kertoa, kuinka monasti ovat nähneet 
tuoreita leikkokukkia kiven edessä. Näin 
oli' silloinkin, tuona heinäkuisena päivänä: 
kymmenen tummanpunaista ruusua malja- 
kossa ja viereen oli jätetty kortti, joka 
välitti sanomallaan senkertaisen pysähtyjän 
tervehdyksen. 



»Tiedät, mitä varten me 
taaskin tänne kokoonnuimme, 
nälkään nääntyy sielumme, 
jos et auta Jeesuksemme. . .» 
(Siionin virsi 120, 2) 



pikemminkin vaikuttivat. Osallistujia oli sa- 
toja eri puolilta, lähinnä Pohjois-Savosta. 
Oli kuulijaa aina vauvasta vaariin. Jumalan 
sanaa, Siionin virsiä, ystävien tapaamisia 
ym. Siinä sitä ruisleipää, jolla Herra kan- 
saansa ruokki. Näinhän evästettiin 38 vuot- 
ta sitten inkeriläisiä, jotka samassa isossa 
luokassa virsiä veisasivat ja veisatessaan 
niukat ilonsa ja paljot murheensa Jumalalle 
ilmoittivat. — Portaanpäässä sanottiin hy- 
vinkin paljon. Terveisinä Jeremia 31, jae 9 
v:n 1926 Raamatun käännöksen mukaan: 
»Itkien he tulevat ja rukoilevaisina minä 
heitä kuljetan.» Ja puhuja selvensi luke- 
maansa sanoen: »Ketä Jumala johtaa, tämä 
ei voi olla rukoilematta.» Toinen puhutellut 
ajatus: »Ei se kynttilä valaise, joka itse 
tietää valaisevansa. Kyllä se on toisten 
nähtävä.» Ja puhuja jatkoi: »Pääasia, mikä 
meidän on tiedettävä on se, että Jeesus Kris- 
tus on hyvä». 



Hautausmaa oli tänä maaliskuisena sun- 
nuntaina kauttaaltaan pehmeän valkoisen 
lumen peitossa. Ja lunta satoi tuona päi- 
vänä jatkuvasti. Inkeriläisten hautakivestä 
oli vain yläosa näkyvissä. Se odotti siinä 
lumen alla uuden kevään tuloa. 

Itsekukin vasfedes haudalle pysähtyes- 
sään yhtynee Inkerin oman runoilijan Aapo 
Ihon ajatukseen: 



Näin veisattiin alkajaisiksi Portaanpään 
opistolla, Lapinlahdella maaliskuun 12. — 13. 
pnä vuotuisilla opistolais-, myös opiston 
ystävien päivillä. »Mini -herättäjä juhlilta» ne 



»Täällä nykyisyyden eläjillä tiedossaan 
on järkkymätön rauha, tiensä vaikeim- 
mankin loppupää. . .» 

Heljä Huttunen 



Äiti pienenä 



Monasti sattui, että ruokapöydässä isä 
ja äiti tulivat kertoilleeksi ennenvanhasta. 
Isä kertoili miten hän kävi yhden talven 
kiertokoulua omatekoisilla suksilla. Enem- 
pää aikaa koulunkäyntiin ei sitten liiennyt- 
kään. Lienee ollut opetus tehokasta kun hän 
oppi lukemaan ja kirjoittamaan. Äidin ta- 
rinat kääntyivät usein sota-aikaan, ensim- 
mäinen maailmansota ja vallankumous. 
Tuo aika oli levotonta ja tuskan täyteistä. 
Sotaväki vaihtui niin, ettei amulla tien- 
nyt ketkä yön aikana olivat kylään tulleet: 
valkoisten tilalle saattoi tulla valkoisia, 
mutta saattoivat punaisetkin olla välillä. 
Joskus värvättiin miehiä väkipakolla ja 
varmuuden vuoksi peloteltiin ja uhkailtiin 
kylän asukkaita salaamisen ehkäisemiseksi. 
Kerran äitiäkin uhattiin kotona ampumisel- 
la, jos ei ilmoita missä talon miesväki pii- 
leksi. Ei ollut mitään salattavaa, miehet 
olivat vielä poikasia. . . 

Tietysti, kuaskuttii eläjist, lukuisist, ky- 
lässä seisoneista sotilaista ja näiden pitä- 
mistä juhlista ilotulituksineen • — limonat- 
seist. Kartanpiirtäjäsotilailta pyydettiin ky- 
nänpätkiä ja niitä saikin. Liekkuloil käy- 
misest muisteltiin haikein mielin. Kyläkei- 
nut vetivät nuorisoa. 

Pienempien kuullen ei kerrottu karmeim- 
pia tarinoita. Äiti kertoi omakohtaisena ko- 
kemuksena tällaisen tositapahtuman. Kyläs- 
sä seisoivat valkoiset joukot. Miehet olivat 



villin ja julman näköisiä, peloittavia. Kylä- 
läiset nimittivät heitä paskiroiks • — ehkä 
aasialaisia. Äiti tuli kylältä ja näki kanan 
lennähtäneen kujan luukulle. Paikalle osu- 
nut sotilas sieppasi sen ja repäisi samassa 
jaloista kahtia ja rupesi syömään. . . Ihan 
puistattaa vieläkin. 

Oli uusien perunoiden aika ja niitä kei- 
tettiin iso padallinen kerrallaan, syöjiä kun 
oli monta. Kastikkeeksi kaadettiin lauta- 
selle maitoa sievvoin kera ja siihen sitten 
kastettiin. Ei sanottu kastiketta vaan »mak- 
kuu»: onks makkuu tartun kans? Uusilla 
perunoilla herkutellessa muistui äidille jo- 
ku asia mieleen ja hän sanoi: silloin ko mie 
olin pien. . . Voi, meidän äiti oli pieni! Oli- 
ko meidän äiti pieni? Meillä olikin sitten 
pieni äiti! Mutta kuka silloin ruokaa lait- 
toi? — puhkesi yksi pienimmistä ihmettele- 
mään, tosissaan. Pien äit, hän oikein mais- 
teli miltä se maistui ja tuntui. Vaikea oli 
saada otetta ja vesseli ratkesi raikuvaan 
nauruun. . . Kuka sitten. . . No, ei teitä vie- 
lä silloin ollutkaan. Johan nyt jotakin: pien 
äit, eikä meitä ollutkaan. Ei, tätä ei kerta 
kaikkiaan voinut ottaa todesta. Satujahan 
äiti nyt kertoi, kuaskuloi, vaikka olikin 
kertovinaan oikeaa asiaa. . . 

Lie silti jäänyt siemen itämään ajoista, 
jolloin ei elämä ollutkaan tämän päivän 
kaltaista. 

»Toiseks suur» 



LAHJOITUKSIA INKERILÄISTEN 
VIESTIN TUKEMISEKSI 



Heikki Kontala, örebro 
Aleksander Elvi, örebro 

Viesti kiittää tuesta. 



100 kr 
100 kr 



ARVOITUKSIA INKERISTÄ 

Yks botska, kahellaist olutta. (Kosemkina) 



Ovetoin aitta — ruokaa täynnä. (Skuoritsa) 



Onneton, ponneton, pohjaton, kanneton. 
(Lempäälä) 

* 

Uus tupa umpinain, eij uo ikkunaa eikä 
usta. (Kosemkina) 

* 
Ympyyrläinen, ämpyyrläinen, ei uo pohjaa 
eikä kantta. (Lempäälä) 

Näihin kaikkiin on sama vastaus: muna 
(Arvoitukset Pertti Virtarannan kokoelmas- 
ta »Inkeriläisiä sananlaskuja ja arvoituk- 
sia».) 



9 



Inkerin suomalaisten kesäjuhlat 

ensi kesänä Lahdessa 10. — 11. 7, 1982 

Inkeriläisten yhdistyksen vuosikokous Helsingissä teki virallisen päätöksen 
28. 3. 1982, että sanottu kesäjuhla pidetään ensi kesänä Lahdessa lauantaina ja 
sunnuntaina 10. — 11.7. 1982. Alustavasti voidaan esittää, että juhlassa tulee ole- 
maan seuraavanlainen ohjelma: 

Lauantaina 10. 7. klo 13.00 kyykkäkilpailut Joutj arven kirkon lähellä olevalla 
Kiveriön ala-asteen koulun kentällä. 

Klo 16.00 avataan juhlakanslia Joutj arven kirkon eteisessä (Ilmarisentie 1). 
Jaetaan mm. maksulliset rintamerkit. 

Klo 18.00 Inkeri-ilta Joutjärven kirkon seurakuntasalissa (Ilmarisentie 1). 
Alkuvirsi, Tervehdyspuhe, Yksinlaulua, Muistelu Tuutarista ja 
erittäinkin Kavelahdesta (Helmi Othman Turusta), Kuorolaulua, 
(Helsingin Inkeri-kuoro), Tervehdyksiä, Kyykkäkilpailujen pal- 
kintojen jako. Illan sana: Rovasti Timo Airas Lahdesta. Päätös- 
virsi. 

Sitten ruokailu Joutjärven kirkon ravintolahuoneessa. Toivotaan asettu- 
mista pöytiin Inkerin seurakuntien mukaan. — Järjestelijänä toimii Marja 
Rämö Nastolasta. — Pöydissä keskustellaan seurakuntiin liittyneistä muis- 
toista. Ruokailusta maksetaan »emännille». 

Sunnuntaina 11. 7. 

Klo 10.00 Juhlajumalanpalvelus ja H. P. Ehtoollinen Joutjärven kir- 
kossa (Ilmarisentie 1). Liturgina Juhani Jääskeläinen. Päivä- 
saarna: Rovasti Pentti Murto Heinolasta. Kuorolaulua: Hel- 
singin Inkeri-kuoro. Uhrilahja kannetaan Inkeriläisten yh- 
distyksen työn hyväksi. (Ehtoollisen jakajina 4 pappia.) 

Klo 11.30 Ruoka- ja kahvitarjoilua Joutjärven kirkon ravintolahuo- 
neessa. 

Klo 12.45 Järjestetään linja-automatka ja tutustutaan Lahden kau- 
pungin nähtävyyksiin. 

Klo 14.00 Päiväjuhla Joutjärven kirkon seurakuntasalissa, joka laajen- 
netaan (Ilmarisentie 1). Nouse Inkeri, Tervehdyssanat, Runo: 
sepittäjä ja lausuja Helmi Leppänen Orimattilasta, Soittoa: 
kaksinsoittoa tai perhetrio, Juhlapuhe tai -esitelmä, Laulua: 
Nastolan naistrio, Päätössanat, Maamme. 
(Salissa on valokuvanäyttely) 

Tarjoilu Joutjärven kirkon ravintolahuoneessa (Ilmarisentie 1) lauantaina Inke- 
ri-illan jälkeen ja sunnuntaina klo 8:sta alkaen sekä jumalanpalveluksen 

jälkeen. 



10 



INKERI-AIHEISTA KIRJALLISUUTTA 



Maaseudun Sivistysliiton 
Julkaisemana 

Runonlaulaja 
Larin Paraske 



Larin Parasken ympärillä käytyyn kes- 
kusteluun ja hänen elämäntyönsä aiheutta- 
maan taiteelliseen innostuksenaaltoon on 
tullut uusi lisä. Maaseudun Sivistysliitto on 
juuri julkaissut uuden kaunokirjallisuusker- 
hoille tarkoitetun kirjasen Runonlaulaja La- 
rin Paraske. 

Kirjan sisällön on ideoinut työryhmä, jos- 
sa on ollut jäseniä Suomalaisen Kirjallisuu- 
den Seurasta ja Maaseudun Sivistysliitosta. 
Toimitustyön on tehnyt kulttuurisihteeri 
Liisa Suuria, 

Runonlaulaja Larin Paraske jakautuu 
kahteen pääjaksoon. Perinnetutkimukselli- 
sessa osassa Suomalaisen Kirjallisuuden 
Seuran tutkija Senni Timonen kertoo Larin 
Parasken elämänvaiheista ja hänen runou- 
destaan kansanrunouden tutkijan näkökul- 
masta. Senni Timosen osuudessa on run- 
saasti runoesimerkkejä. 

Kaunokirjallisessa jaksossa filosofian li- 
sensiaatti Liisa Entvald-Aho esittelee Larin 
Paraskea kuvaavaa Anu Kaipaisen romaa- 
nia Poimisin heliät hiekat. 

Runonlaulaja Larin Paraske soveltuu käy- 
tettäväksi monin tavoin. Se on kirja taval- 
lisen lukijan kädessä. Se on myös opinto- 
aineisto, johonka kerhot voivat rakentaa 
työskentelynsä. Sitä voidaan pitää myös 
teoksena, joka antaa taustatietoa aiemmin 
julkaistujen Larin Paraske-teosten ymmär- 
tämiseen ja analyyttiseen käsittelyyn. Sen 
vuoksi opintokerhoille suositellaan perinne- 
tutkimuksellisen jakson rinnalle SKS:n 
runoteosta. Näin lauloi Larin Paraske ja 
kaunokirjallisen jakson rinnalle Anu Kai- 
paisen romaania. 



Inkerin bibliografia 

Aivan äskettäin, vuoden 1981 lopussa, on 
ilmestynyt Inkeriä ja inkeriläistä perinnettä 
tutkiville mielenkiintoinen kirja, Inkerin 
bibliografia. Se on Castrenianumin toimit- 
teita, ja sitä on tarkoitus lunastaa myös 
Inkeriläisten Sivistyssäätiölle, josta sitä 
myöhemmin on saatavissa. Kerromme kir- 
jasta lisää myöhemmin. 



Kirjan kuvitus on pääasiassa SKS:n ja 
Museoviraston kuvakokoelmista. Kirjassa 
on esitelty Larin Parasken kannalta keskei- 
set perinnetutkijat Axel Borenius, Kaarle 
Krohn ja Adolf Neovius. Kirjan lopussa on 
kahden kriitikon Marja-Riitta Vainikkalan 
ja Hannes Sihvon näkemykset Anu Kaipai- 
sen romaanista. 

Runonlaulaja Larin Paraskea saa tilaa- 
malla Maaseudun Sivistysliitosta, Pursimie- 
henkatu 15, 00150 Helsinki 15, puhelin 90- 
170 311. Kirjan hinta on 30 markkaa. 



11 



Ruotsin puolelta 



Eskilstunan kesäjuhlien yhteenveto 



34. Inkerinsuomalaisten kesäjuhla Eskilstunassa v. 1981. 



Tulot: 

Kirkkoneuvoston avustus 

Kulttuurilautakunnan avustus 

Myyty voileipiä ja juomia 

Juhlamerkit ja ohjelmat 

Kolehdit 

Sisäänpääsyliput Inkeri-iltaan 

Pääsyliput urheilukentälle 



2.000 


kr. 


2.000 


kr. 


1.364 


kr. 


1.143 


kr. 


2.536 


kr. 


4.470 


kr. 


2.020,65 kr. 


15.533,65 kr. 



Menot: 

Merkit ja ohjelmat, painatus 1.291 kr. 

Voileipätarpeet ja juomat 1.785,76 kr. 

Kutsuvieraat ja vahtimestari 1.555 kr. 

Ohjelmansuorittajat 2.175 kr. 

Vuokra Folkets Hus, Inkeri-ilta 550 kr. 

Sekalaisia kuluja 1.095,80 kr. 

Urheilukilpailujen palkinnot 626 kr. 

9.078,56 kr. 



Ylijäämä: 15.533,65 
— 9.078,56 






6.455,09 kr. 






josta Keskusliitolle 20°/» 


= 1.291 kr* 


(ISK) 


Jäännös EJ«SJ£«:lle 


6.455,09 
-1.291,00 

5.164,09 kr. 





Eskilstunan Inkerin Suomalainen Kerho 
puheenjohtaja Juho Kemppi 
kassanhoitaja Paavo Vainikka 



12 



RUOTSIN INKERINSUOMALAISTEN KESÄJUHLAT 

BORÄSISSA 

Inkerinsuomalaisten 35. kesäjuhlat pidetään Boräsissa 25. — 27. 6. 1982 



OHJELMA 

Juhannusaatto 25. 6. 1982 

15.00 Kanslian avaus (Gustav Adolfin seurakuntakodissa) 
16.00 ISK:n vuosikokous 
18.00 Avajaistilaisuus 
21.00 Kokkoilta 

Juhannuspäivä 26. 6. 1982 

08.00 Jumalanpalvelus 
12.00 Urheilukilpailut 
16.00 Juhlaseurat 
19.30 Inkeri-ilta 

Sunnuntai 27.6.1982 

08.00 Ehtoollisjumalanpalvelus 
11.00 Päättäjäisseurat 



Kanslia, näyttelyt sekä tarjoilu ovat tämän ohessa auki määrättyinä aikoina, 
joista ilmoitetaan juhlaohjelmassa. 

Niinkuin jo aikaisemmin on ilmoitettu, voivat ne jotka haluavat osallistua 
näyttelyihin, ottaa yhteyttä puhelimitse seuraaviin henkilöihin: 

Taide- ja valokuvanäyttely — Aleksander Kondrell 033-10 48 00 

Museonäyttely — Helene Rikkinen 033-12 95 11, Inkeri Rinne 033-10 77 29 
Majoitukset hotellissa sekä seurakunnan kesäkodeilla. Lähempiä tietoja puhe- 
limitse: Aleksander Kondrell, puh. 033-10 48 00 (toistaiseksi). 

Kesäjuhlissa tavataan — kaikki sydämellisesti tervetulleita, läheltä ja kaukaa! 



Juhlatoimikunta 

Boräsin Inkerin Kerho 



13 



Lappeenrannan 
hautausmaan multiin 
kätkettyjä inkeriläisiä 

Eskilstunan terveisinä tuli toimitukseen 
kirje, jossa kerrotaan 92-vuotiaan Abram 
Peussan käyneen Lappeenrannan hautaus- 
maalla. Hän oli tutkinut kaikki sodassa kaa- 
tuneiden hautakivet ja löytänyt sieltä kaik- 
kiaan 24 :n inkeriläisen nimet: 

Aleksander Ruohonen, Nikolai Rikunov, 
Juho Larionov, Juho Vintti, Heikki Romanov, 
Pekka Virolainen, Paavo Kojonen, Juho 
Voinolainen (tai Vainolainen), Nikolai Vi- 
rolainen, Antti Lösä (tai Läsä), Viktor Hyn- 
ninen, Tuomas Ahava, Viktor Jurkin, Ni- 
kolai Huopalainen (tai Huopolainen), Reino 
Väärä, Paavo Juvonen, Antti Kekki, Nolai 
Matikainen (tai Nikolai), Aleksander Ser- 
geev, Mikko Soini (Söeni?), Juho Turkiainen, 
Kirii Galkin, Ville Berofleev, Reino Ropo- 
nen (tai Reponen). 

Koska kirje oli käsin kirjoitettu, ja käsi- 
ala hiukan epäselvä, voi joissakin nimissä 
olla virheellisyyksiä. Todennäköisimmät vir- 
heet on toimitus merkinnyt sulkeisiin (). 



KEVÄTLEIRI FJÄRÄSISSA 

GSIK järjestää tavanmukaisen kevätlei- 
rinsä Koit järvelle 20. — 23. toukokuuta. Koit- 
järvi on eestiläisten kesäkoti, joka sijaitsee 
Fjäräsissa, noin 35 km Göteborgista etelään. 

Maksu, johon sisältyy mm. ruoka ja yöpy- 
minen, on aikuisilta 40 kr päivää kohti, lap- 
silta alle 16 v sekä eläkeläisiltä 25 kr. 

Ilmoittautumisia Alina Kekkoselle, puh. 
0302—206 96, ja Elviira Paakkoselle, puh. 
031-88 26 05. Tervetuloa mukaan! 

AK 



VÄRLÄGER I FJÄRÄS 

GSIK anordnar sitt traditlonella värläger 
i Koit järvi den 20 — 23 maj. Koit järvi är 
estländarnas sommarhem och ligger i Fjär- 
äs ca 3,5 mii söder om Göteborg. 

Avgiften, som bl.a. inbegriper kost och 
logi, är för vuxna 40 kr/dag, och 25 kr for 
barn under 16 är samt pensionärer. 

Anmälningar tili Alina Kekkonen tfn 
0302-206 96, eller tili Elviira Paakkonen tfn 
031-88 26 05. Välkommen! 

AK 



JOUKOSTAMME POISTUNEITA 

Liisa Pönniö, synt 16. 10. 1893 Lempää- 
lässä, kuoli 6. 2. 1982 Boräsissa. 



14 



Hyvä tietää, hyvä muistaa 



ETSITÄÄN 

Matti Juhanan-poika Karhu, 
synt. Lempäälän Takakylässä, asuu nykyään 
Ruotsissa, tullut Suomeen 1918. Omaiset et~ 
sivät Ota yhteys Liisa Makaraan, osoite 
Takasenkatu 7, 08150 Lohja 15. 



Haluaisin tietoja isäni sisaren Ida T a- 
bellin (s. Pielavedellä 3.1.1892) pojasta 
Mikosta. Ida Tabell oli naimisissa Rää- 
pyvällä Inkerissä 1910-luvun lopulta Niko- 
lajevin kanssa. Heillä oli ehkä kuusi lasta, 
joista Mikko Nikolajev (s. Rääpy väliä 1920, 
myöh. Nikovaara) on ollut sota-aikana Suo- 
messa. Jos joku hänestä tai muista sisaruk- 
sista jotain tietää, pyydän ystävällisesti ot- 
tamaan yhteyden os. Veikko Tabell, PL 10, 
72600 Keitele. Pienikin vihje on tervetullut. 



Helena Alatulkkila Ylitorniosta 
haluaisi mielellään tietää niiden inkeriläis- 
perheiden kohtalosta, jotka olivat hänen 
vierainaan ennen Ruotsiin muuttoa (v. 1944 
— 45). Erityisesti hän haluaisi tietää, mitä 
sen jälkeen on tapahtunut sille inkeriläis- 
perheelle, jolta hän sai kauniin lasimaljan 
lahjaksi. Jos näette tämän ilmoituksen, ot- 
takaa ystävällisesti yhteys os. Helena Ala- 
tulkkila, 95600 Ylitornio. 



Juhlamatka Boräsiin 



Ruvetkaamme reissuun Ruotsin, 
matkaan maalle Svea-mamman 



Jälleen ensi juhannuksena lähdemme 
joukolla Ruotsin inkerinsuomalaisten 
järjestämille kesäjuhlille, tällä kertaa 
Boräsiin, jonne meitä hartaasti odote- 
taan; näin olemme kuulleet. 

Lähtö Helsingistä torstaina 24. 6. 1982 
klo 17.00 Aurorankatu 7:n edestä. Laiva 
lähtee Turun satamasta. Hyttipaikkoja 
laivalla saatavana. 

Paluu sunnuntaina 27. 6. 1982 yölai- 
valla. 

Matkan hinta edestakaisin ilman hyt- 
tiä 320 mk. 

Ilmoittautumisia ottavat vastaan: Ida 
Riipinen, Linnankoskenkatu 8 B, 00250 
Helsinki 25, puh. 445 701 sekä Yrjö 
Korkkinen, Vehkatie 15, 01300 Vantaa 
30, puh. 835 857. 



INKERIKOTI AVOINNA 
TARVITTAESSA 

Halutessanne asioida Inkerikodissa otta- 
kaa ensin yhteys toimistonhoitajaan Anneli 
Korkkiseen, puh. 8732 095 tai 793 796 (Hel- 
singin suunta 90), 



INKERIKOTIA 


VUOKRATAAN 


häitä, hautajaisia ym. tilaisuuksia 


varten. Tilaukset Yrjö Korkkinen, 


puh. 835 857. 



15 



Ajankohtaisia ilmoituksia 



HELSINGIN PAIKALLISOSASTO 

Paikallisosaston huhti- ja toukokuun ti- 
laisuudet: 25. 4. ja 23. 5. Tilaisuudet alkavat 
klo 14.00. Tervetuloa. 



TURUN PAIKALLISOSASTO 

Helluntai juhla Karjalaisten talossa 30. 
5. kello 14. Tervetuloa! 

Johtokunta 



SEUKKOSEURA 

kokoontuu huhti- ja toukokuussa vain ker- 
ran huhti- ja toukokuussa eli torstaina 15. 4. 
ja 13. 5. klo 13.00. Tervetuloa. 

Susanna Kössi, puh. 335 058, vastaa Seuk- 
koseuran toimintaa koskeviin tiedusteluihin. 



Tilaa asiamiehiltämme 
Inkeri-aiheista kirjallisuutta 
Levitä Inkeri-tietoutta 



Sulo Haltsonen ym. 

Inkerin suomal. historia 
Saini Laurlkkala 

Rovasti S. J. Laurlkkalan 

elämäkerta 
Aapo Iho 

Hietajyvä, valitut runot 
Hellin Suominen 

Mooses Putron elämäkerta 
Pertti Virtaranta 

Inkeriläisiä sananlaskuja 

ja arvoituksia 
Isien Usko, muistojulkaisu 
Postikortti» Haaparannan muistolaatta 
Postikortti, örebron muistokivi 





Kemppi: Fenno-Ingrian 


lauluja 5 kr 


100 mk (115 kr) 


Kemppi: Ristiltä ripille 
Äänilevyjä 




10 kr 


25 mk (30 kr) 


Inkerikuoro 
Nouse Inkeri ym. 




15 mk (20 kr) 


18 mk (25 kr) 


Lauri Santtu 
Murrejuttuja 




15 mk (20 kr) 


10 mk (15 kr) 


Gävlen kuoro 
Inkerin karttoja 




30 mk (35 kr) 
40 mk (45 kr) 




Inkerin lippuja 




10 mk (15 kr) 


20 mk (25 kr) 


Inkerin postimerkkejä sarja 


50 mk (60 kr) 


10 kr 


Adresseja 




15 mk (20 kr) 


ilstolaatta 1 kr 


Inkeriläisten Viesti vuodeksi 


1982 olisi syy- 


ivi 1 kr 


tä tilata. Hinta 50 mk 


(55 kr). 



Vammala 1982, Vammalan Kirjapaino Oy 



inkeriläisten viesti 




inkeriläisten viesti 



TOIMITUS Päätoimittaja: 

Matti Vironmäki, puh. 90-631 285 

Toimitussihteeri : 

Anja Luoma, puh. 90-892 460 (iltaisin ja 

viikonloppuisin) 

Koivikkotie 6, 01620 Vantaa 62 

(toimituksen osoite) 

KONTTORI Lehden ym. tuotteiden tilaukset, osoitteet, 

jäsenmaksut yms. 

Inkerikoti, Karjalatalo, Käpylänkuja 1, 
00610 Helsinki 61 
Puh. 90-793 796 tai 90-8732 095 
Postisiirtotili Hki 30636-4 

TILAUSHINTA 50 mk/vsk kotimaassa, Ruotsissa 55 kr 

v. 1982 

ILMOITUSHINNAT 1/1 sivu mk 400,— 

1/2 » » 250,— 
1/4 » » 150,— 
Kuolinilmoitukset 50, — 
Kiitos- ym. ilm. 40, — 
Kuva ilmoituksessa 70, — 

Lehti ilmestyy kerran kuukaudessa 
Kustantaja ja julkaisija: 
INKERILÄISTEN YHDISTYS R.Y. 

PÄÄASIAMIES Armas Paakkonen 

RUOTSISSA Tingsgstan 35 

50253 Boras. Puh. 033/101 850 

Postisiirtotili 626047-5 

(lehden ym. tuotteiden tilaukset) 

SIVISTYSSÄÄTIÖ Hallituksen puheenjohtaja: Matti Vironmäki, 

Tehtaank. 5 E 43, 00140 Helsinki 14, 
puh. 90-631 285 
Säätiön postisiirtotili 146660-1 



KANSIKUVA KERTOO: Venjoen Mestilän koulu. Opettajat vasemmalta: Anna Maria ja 
Katri Toivonen sekä Lyydi Kokka sylissään tytär Hilma. Kuvan lähetti Lilja Nikkarinen 
Ruotsista, os. Bergmansvägen 18, 81041 Forsbacka. 



Matti Vironmäki 



Ihmisen osa 



Erään helsinkiläisen päivälehden sunnun- 
tainumerossa oli äskettäin kaksipalstainen 
artikkeli, jonka otsikkona olivat sanat: 
»Ohjaako sattuma elämän kehitystä?» Ar- 
tikkelissa selostettiin sata vuotta sitten ma- 
nan majoille menneen luonnontutkijan ja 
tiedemiehen Charles Darwinin käsityksiä, 
Darwinin teos »Lajien synty», kuten tun- 
nettua, herätti aikoinaan laajaa huomiota. 
Siinä esitetty teoria « — sanotaan — »murs- 
kasi ihmisen aseman luomakunnan kruu- 
nuna ja ihmisestä tuli eläin muiden eläin- 
ten joukossa». Onko näin? Oliko Darwin 
käsityksissään ihmisestä oikeassa? 

Vastausta etsiessämme on syytä muistaa, 
että tämä ongelma, mikä on ihminen, on 
askarruttanut ihmisiä kaikkina aikoina. Jo 
muinoin monet olivat samalla tavalla kuin 
Darwin »biologisen ihmiskäsityksen» kan- 
nattajia. Heidän mielestään ihminen on 
vain ajallinen olento ja ainoastaan osa kas- 
vi- ja eläinkuntaa. Monet tämän näkemyk- 
sen edustajat ovat saattaneet jopa opettaa, 
että ihminen on kone eikä sen enempää. 
Myöskin on ollut ja on meidänkin päivi- 
nämme paljon niitä, jotka ovat »sosiologisen 
ihmiskäsityksen» lumoissa. Sen mukaanhan 
ihminen on ympäristönsä tuote. Millaisissa 
oloissa ihminen kasvaa, se ohjaa hänen elä- 
mänsä kehitystä. Olisiko tämäkään totuus 
ihmisestä? 

Nämä edellämainitut näkemykset poik- 
keavat suuresti »kristillisestä ihmiskäsityk- 
sestä», kuten jokainen ymmärrämme. Meis- 
tä useimmat ovat jo lapsuutemme oppikir- 
jassa katekismuksessa oppineet, että »Ju- 
mala on minut ja kaikki olennot luonut». 
Ihminen on saanut osansa itse Luojalta, 
joka on myös luotujensa elämän kehityk- 
sen ohjaaja. Ihmisessä on tosin paljon sel- 
laista, mitä on luonnon elämässäkin. »Ih- 
minen kasvaa kuin kukkanen kedolla ja 



iakastuu» on Pyhän Kirjan opetus. Mutta 
siihen ei kaikki suinkaan lopu, kun me 
vuorollamme lakastumme. Ihminen ei ole 
sattuman varassa kuin kukkanen tai eläin, 
vaan me elämme, kuten jo muinoin tuhan- 
sia vuosia sitten kovia kokenut heimopääl- 
likkö Job ajatteli, Jumalan edessä ja kädes- 
sä. »Sinä pidät minua silmällä ja viet käy- 
mään oikeutta kanssasi», uskoi Job, jonka 
näkemys oli myös tämä: »Ihmisen päivät 
ovat määrätyt ja hänen kuukausiensa luku 
on sinun tiedossasi, Herra. Sinä olet aset- 
tanut hänelle määrän, jonka ylitse hän ei 
pääse» (Jobin kirja 14:5). Näihin Jobin kä- 
sityksiin liittyivät myös Uuden Testamentin 
ajattelijat, joista meille rakkain on Her- 
ramme Kristus. Hänen opetuksensa taivaal- 
lisesta Isästä ovat meille jokaiselle hyvin 
tuttuja. 

Kristillistä käsitystä ihmisen osasta ei 
meidän kylläkään ole aina helppo uskoa. 
Meistä jokainen usein epäilee, onko kaiken 
takana sittenkään meitä rakastava Isä. 
Mutta elämän monenlaisten vaikeuksien 
keskellä pyritään sittenkin olemaan »kui- 
tenkin-uskon» ihmisiä. Tämä »kuitenkin- 
usko» sanoo pimeimpinäkin aikoina: »Kui- 
tenkin minä pysyn alati sinun tykönäsi, 
sinä pidät minua kiinni oikeasta kädestäni. 
Sinä, Herra, talutat minua suunnitelmiesi 
mukaan ja korjaat minut viimein kun- 
niaan» (Ps. 73 : 23 — 24). 

Ihmisen vaikeaa osaa eläessään inkeri- 
läinen äiti-vainajani jo vuosikymmeniä sit- 
ten opetti meille lapsilleen hengellisen lau- 
lun, jonka sanoja toivon aina muistavani: 



»Sinun tiesi on sittenkin parhain, 
vaikka meistä ei tuntuisi niin, 
vaikka veisi se kuoleman alhoon 
tai kyyneliin, kärsimyksiin.» 



Inkeriläisten Yhdistyksen vuosikokous 

Helsingissä 



Inkeriläisten Yhdistys ry:n vuosikokous 
pidettiin Marianpäivänä 29. 3. 1982 Inkeri- 
kodissa, jossa se on pidetty aina Inkerikodin 
valmistumisesta eli vuodesta 1975 lähtien. 
Läsnä kokouksessa oli tänä vuonna harvi- 
naisen vähän väkeä, vain 31 henkeä. 

Yhdistyksen puheenjohtaja Matti Viron- 
mäki avasi kokouksen kello 14, ja alkajai- 
siksi laulettiin yhdessä virsi »Soi kunniaksi 
Luojan». Sen jälkeen valittiin vuosikokouk- 
sen puheenjohtajaksi Turun paikallisosas- 
ton edustaja Keijo Korkka, joka kutsui sih- 
teeriksi yhdistyksen sihteerin Anneli Tuo- 
himäen. Pöytäkirjantarkistajiksi valittiin 
Yrjö Korkkinen Vantaalta ja Toivo Kajava 
Kauniaisista, varalle Anneli Korkkinen ja 
Anja Luoma, molemmat Vantaalta. 

Vuosikokous todettiin laillisesti koollekut- 
sutuksi ja päätösvaltaiseksi; siitä oli vanhan 
tavan mukaan ilmoitettu Inkeriläisten Vies- 
tissä riittävän hyvissä ajoin. Sen jälkeen 
yhdistyksen puheenjohtaja rovasti Matti 
Vironmäki luki erinomaisesti laatimansa 
vuoden 1981 toimintakertomuksen. Sen liit- 
teinä olivat paikallisosastojen, Seukkoseu- 
ran sekä Inkeri-kuoron toimintakertomuk- 
set sekä Inkeriläisten Viestin vuosikerta, 
josta puheenjohtaja totesi yhdistyksen men- 
neen vuoden toiminnan käyvän pääpiirteis- 
sään selville. 

Toimintakertomuksesta pantiin ilolla mer- 
kille, että viime kesän kesäjuhlat Helsingis- 
sä olivat onnistuneet erinomaisesti seka 
tuottaneet yhdistyksen laihaan kukkaroon 
mukavantuntuisen rahasumman. Kiitos täs- 
tä kuuluu suurimmaksi osaksi yhdistyksem- 
me tarmokkaalle puuhanaiselle Ida Rupi- 
selle, jota myös »Äiteeksi» kutsutaan. Erin- 
omaisena organisaattorina hän pääemännän 
ominaisuudessa vastasi siitä, että kesäjuh- 
lien keittiö pelasi. Hänen ansiokseen on 
myös suurimmaksi osaksi luettava myyjäis- 
pöytien tavarain runsaus joulujuhlissamme: 
hänen vetämänsä ompeluseuran työn tulosta 
ovat olleet ne lukemattomat koltut ja essut, 
sukat, lapaset ja myssyt, joiden tuotolla on 
tuettu niin Viestiä kuin muutakin inkeri- 



läisten toimintaa. Hän apulaisineen ansaitsee 
parhaat kiitokset. Kiitosmaininnan erino- 
maisesta toimintakertomuksesta sai puheen- 
johtaja. Jussi Vesa halusi lisäksi tarkentaa 
vuosikertomuksen alussa ollutta mainintaa 
yhdistyksen perustamisesta todeten, että 
ennen kuin yhdistys perustettiin, oli olemas- 
sa lukuisia kerhoja, joten niitä ei yhtäkkiä 
synnyttänyt vastaperustettu yhdistys. 

Rahastonhoitaja Anneli Korkkinen luki 
tuloslaskelman ja taseen vuodelta 1981 sekä 
tilintarkastuskertomuksen, joiden perusteel- 
la tilivelvollisille myönnettiin tili- ja vas- 
tuuvapaus. 

Johtokunnan jäsenten palkkioissa päätet- 
tiin menetellä kuten tähänkin asti: pitkä- 
matkalaisille maksetaan matkaraha laskun 
mukaan. 

Erovuoroiset varsinaiset jäsenet olivat 
tällä kertaa Anneli Korkkinen, Matti Viron- 
mäki ja Eino Vironseppä sekä varajäsenistä 
Keijo Korkka. Heidät kaikki valittiin yksi- 
mielisesti uudelleen. 

Tilintarkastajiksi valittiin vuodelle 1982 
entiset, eli Seppo Kekki ja Eino Rännäa 
(varsinaiset tilintarkastajat) sekä Toivo Iho 
( varatilintarkasta j a) . 

Yhdistyksen jäsenmaksu päätettiin kulu- 
van vuoden (1982) pitää ennallaan mutta 
korottaa se vuoden 1983 alusta 15 mark- 
kaan. 

Yhdistyksen puheenjohtaja luki toiminta- 
suunnitelman vuodelle 1982 sekä talousar- 
vion, jotka molemmat hyväksyttiin. Profes- 
sori Eino Jamalainen ehdotti tässä yhteydes- 
sä, että paikallisosastot tekisivät enemmän 
tunnetuksi inkeriläisten historiaa keskuu- 
dessaan. Samalla hän esitti toivomuksen, 
että yhdistykselle hankittaisiin dioja, joita 
jäsenet voisivat lainata ja keskuudessaan 
esittää. Vaihtoehtona hän mainitsi, että 
mahdollisesti Sivistyssäätiö voisi huolehtia 
diojen hankkimisesta. 

Vuoden 1983 vuosikokouspäi vaksi sovit- 
tiin jälleen, vanhan tavan mukaan, Marian- 
päivä ja paikaksi Inkerikoti. Kokouksesta il- 



Aforismeja rakkaudesta 

Rakkaus ei koskaan kuole, 
mutta se saattaa muuttaa majaa 
siksi sitä on hellin hoivattava, 
että se pysyisi siinä majassa 
jonne se sattumalta on eksynyt 

Rakkaus on kuin nousuhumala: 
makeimillaan, kun kuvittelee 
miten ihanaa humalatila on 
ja sitten, kun sen on saanut 
huomaakin miten kamala se on: 
jälkeenpäin tulee pahoinvointi 
ja myöhemmin krapula, 
lopuksi tottumus, 

* 
Ainoa kestävä rakkaus on: 
äidin rakkaus lapseen/ 
lapsen rakkaus äitiin/ 
on miten sen ottaa. 
Inkerissä sanottiin: 
vanhemman rakkaus lapseen, 
lapsen kylmää kivvee 

Piilon Piika 



Kärpänen 



Kärpänen jostakin eksynyt 

huoneeseeni 

surisee lentää 

ja minä kuin lapsi 

riemuitsen: 

huoneessani joku muukin 

elää 

minun lisäkseni hengittää 

on yksinäisyyteni tipotiessään 

ja lapsuus on palannut 

takaisin 

ja kaikki taas kukkii 

elää ja elää 

ja sielussa tuhannet 

kärpäset helää 

ja tuoksut ja kukat ja mehiläiset 

ja hunajan maku huulilla 

ja aurinko paistaa 

ja kärpäset lentää 

on poutaa ja kiirettä 

heinäntekoon 

ja kärpäset lentää ja lentää 



Piilon Piika 



moitettaisiin Inkeriläisten Viestissä kuten 
ennenkin. 

Koska johtokunnalle ei ollut tullut esityk- 
siä kunniajäsenistä, ei tässä kokouksessa 
kunniajäseniä lainkaan kutsuttu. 

Keskustelu Inkeriläisten Viestin painatus- 
kustannusten noususta johtokunnan ko- 
kouksessa johti siihen, että johtokunta eh- 
dotti Viestin tilausmaksua vuoden 1983 alus- 
ta lähtien korotettavaksi 60 markkaan ja 
Ruotsissa 75 kruunuun. Vuosikokous hyväk- 
syi johtokunnan ehdotuksen yksimielisesti. 

Aikaisempien vuosien ajoilta kertyneet 
siirtosaamiset päätettiin poistaa yhdistyksen 
tileistä Juhani Jääskeläisen tehtyä asiasta 
ehdotuksen vuosikokoukselle. Hänen eh- 
dottamansa yhdistyksen sääntöjen muutta- 
minen ei saanut kannatusta, eikä sitä yh- 
distyksen sääntöjen mukaan voitu edes tässä 
vuosikokouksessa käsitellä. Tohtori Jääske- 



läinen otti esille myös ruotsinkielisten teks- 
tien julkaisemisen Viestin palstoilla, jolloin 
todettiin, että johtokunta oli jo aikaisem- 
min tehnyt päätöksen, että Viestissä julkais- 
taan Ruotsissa asuvien inkeriläisten toivo- 
muksesta myös ruotsinkielistä tekstiä. Lo- 
puksi pastori Mustonen esitteli Juhani Jääs- 
keläisen väitöskirjaa, jota oli vielä muu- 
tama kappale jäljellä. 

Puheejohtaja päätti erittäin napakasti pi- 
tämänsä ja johdonmukaisesti edenneen vuo- 
sikokouksen nuijankopautuksella n. klo 16, 
ja uusi (»vanha») johtokunta lähti järjestäy- 
tymään Karjalatalon kerhohuoneeseen. 

Lopuksi jälleen kiitokset emännille erin- 
omaisesta kahvitarjoilusta niin johtokun- 
nan kokouksessa kuin vuosikokouksessakin. 
Mainiolta maistuvat Idan ym. emäntien pii- 
raat sekä kahvi pitivät osanottajat pirteänä 
kokouksen loppuun saakka. 



IKUISIA KYSYMYKSIÄ 



Kuinka usein ahkeruus tulkitaan ahneu- 
deksi ja ahneus ahkeruudeksi. Näillä kah- 
della asialla on niin suuri ero kuin yöllä ja 
päivällä. Ei yötä voi verrata päivään, eikä 
päivää yöhön. Kuitenkin ne ovat sidottu 
toisiinsa erottamattomasti. Kuten tyhmyys 
ja viisauskin. On ihmisiä, jotka viisaita ja 
silti tyhmiä. Ja tyhmiä, jotka ovat viisaita. 
Ensiksi mainitut ihmiset ovat usein hyvä- 
sydämisiä, he eivät vahingoittaisi toista ih- 
mistä mistään hinnasta, he ahertavat puh- 
taalla omallatunnolla, tekevät toisen hy- 
väksi kaiken voitavansa jääden itse pait- 
sioon. 

Meillä täällä Pohjolassa hyvin lyhyenä 
vuoden aikana, tarkemmin sanottuna kesä- 
kuussa Juhannuksen tienoilla päivää ei ero- 
ta yöstä eikä yötä päivästä. Näin on mai- 
nitsemillani ahkeruudella ja ahneudella, 
kuten viisaudella ja tyhmyydellä. Niin ovat 
sidotut toisiinsa myös hyvä ja paha. Joskus 
ei hyväkään ihminen erota hyvää pahasta. 
Onko se tyhmyyttä, kun on hyvä sydän ja 
herkkä mieli, eikä osaa sanoa oikeata sanaa 
oikeaan aikaan. Vaikka ajattelee ja sisim- 
mässään on sanomassa juuri niin kuin ajat- 
telee, vaan nielaiseekin sen, kun pelkää 
loukkaavansa vastapuolta viisaudellaan ja 
oikeilla näkemyksillään. Tässä tullaan taas 
kohtaan, jossa herää kysymys oikeudesta ja 
vääryydestä. Onko väärin, kun suojelee sitä 
mikä pitäisi ilmi antaa, mikä on suorastaan 
rikollista. Rikollisuus on taas sidottu ran- 
gaistukseen. 

Vaan kuinka usein he, jotka ovat tyhmiä, 
ovatkin viisaita, vai pitäisikö sanoa ovat 
ovelia. Onko oveluuden vastakohta hölmöys? 
Onko hölmö, jos vaikka on kuinka viisas ja 
antaa narrata itseään. Tämä kysymys johtaa 
taas viekkauteen ja rehellisyyteen. Sano- 
taan: rehellisyys maan perii. Näyttää usein 
kuitenkin siltä, että se perii sen minkä 
röyhkeydellään omakseen omii. 

Röyhkeys on taas sidottu kainouteen. 
Kaino ihminen ei ole koskaan röyhkeä ih- 
minen. Hän odottaa nöyrästi, että oikeus 
voittaa, vaan voittaako oikeus? Eikö usein 
vääryys voita, ainakin näennäisesti. Näin 



on myöskin vääryys sidottu oikeuteen, ku- 
ten oikeus vääryyteen. Yö ja päivä ikuisesti 
toisiinsa sidotut. Kuten avuttomuus ja avun- 
anto. Miten usein hyvä ihminen antaa i> 
sensä, uhraa kaiken, kuten kerran teki ris- 
tinpuulla ihmisistä jaloin, ja miten pienet 
ihmiset ylimielisesti kulkivat ohi huulilla 
hymähdys: »Muita hän on auttanut, itseään 
hän ei voi auttaa.» 

Tämäkö on ikuinen kiertokulku? Onko 
totuuden paikka vain ristinpuu? Jäävätkö 
perimmäiset kysymykset ikuisiksi huudoik- 
si? 

EUa Ojala 



Josef Jamalaisen stipendirahaston stipen- 
dit 1982 — 1985 (500 mk vuodessa) on myön- 
netty HuK Jari Karhulle ja teol.yo. Ilkka 
Pyysiäiselle. 



AAVISTUS 

Se meni ohi 
niin kuin kesä 
jota ei ollutkaan 
ja kuitenkin se oli 
niin kuin aavistus 
se oli niin kuin 
lupaus 
kuin toivo, 
joka elää unelmissa 
kuin kaipaus 
kesän lämpöön 
kestoon/kehtoon 
lapsuuteen. 



Ella Ojala 



6 



SUOMEN KIELI VAI RUOTSI 



Viittaan Roland Randefeltin ruotsinkieli- 
seen kirjoitukseen »Finska eller svenska» 
(Suomen kieli vai ruotsi) Inkeriläisten Vies- 
tin maaliskuun numerossa 1982, sivulla 
15. Kirjoituksessa on paljon mielenkiintoi- 
sia kohtia. Luin ja ymmärsin kirjoituksen, 
jopa käänsin koko kirjoituksen suomen kie- 
lelle. Kirjoituksessa sanotaan: »Inkeriläiset 
säilyttävät suomen kielen kautta maailman 
äidinkielenään. Se joka sitoo inkeriläisiä yh- 
teen, on suomen kieli.» Sitten kirjoittaja 
lausuu: »Minä itse en ole varma siitä.» 
Kirjoittaja väittää, että inkeriläiset Suo- 
messa pelkäävät ilmaista inkeriläisyyttään, 
kun ehkä heitä nimitetään rajavenäläisiksi. 
— Minä väitän: eivät pelkää. Minä, joka 
olen syntynyt Inkerissä ja olen ollut Suo- 
messa koulupojasta lähtien (v:sta 1925), en 
ole. koskaan inkeriläisyyttäni hävennyt. 
Siksi en ole hävennyt, kun v.een 1917 asti 
jokainen luterilainen inkeriläinen voi pan- 
na päänsä pantiksi, ettei häneen luterilaisena 
Inkerissä ole missään sukupolvessa tullut 
^ •'«Qv^V.^n ypnäläist2^_yprfg koska lakina _ 
oli, että seka-avioliitossa syntynyt lapsi (oli 
mies tai vaimo kreikkalaiskatolinen), oli 
aina venäläisen papin kastettava venäläiseen 
uskoon, eikä kreikkalaiskatolisesta uskosta 
saanut kääntyä muuhun uskoon. 

Inkerinsuomalaisuudesta on vielä syytä 
muistaa: Inkerissä oli v:een 1917 asti 27 
luterilaista pappia, joista useimmat olivat 
Suomessa syntyneitä. Edelleen: Kolppanan 
suomalainen opettajaseminaari oli perustet- 
tu Inkeriin jo v. 1863 eli samana vuonna 
kuin Suomeen perustettiin ensimmäinen 
suomenkielinen seminaari, mutta Inkeriin se 
perustettiin muutamia kuukausia ennen kuin 
Suomeen. Suomen Lähetysseuran lähetys- 
koulussa ensimmäisiä oppilaita oli Inkerin 
suomalainen mies, Martti Rautanen Nova- 
solkan Tikanpesänkylästä. Hänestä tuli ko- 
ko Raamatun kääntäjänä Ambomaan »Agri- 
cola», ja Suomi teki hänestä jumaluusopin 
kunniatohtorin. Pietarin suomalais-ruotsa- 



lainen seurakunta on Pietarin luterilaisista 
seurakunnista vanhin. Tsaari nimitti kerran 
(v. 1820) suomalaisen miehen Sakari Cyg- 
naeus nuoremman laajan Pietarin konsisto- 
ripiirin piispaksi, ja häntä pidettiin Inkerin 
suomalaisten seurakuntien varsinaisena jär- 
jestäjänä. Vuosina 1879 — 1888 oli luterilaisen 
kenraalikonsistorin presidenttinä suomalai- 
nen mies Theodor Bruun. Pietarin suoma- 
laisella seurakunnalla oli kevääseen 1918 
asti Suomen mallin mukainen yhteiskou- 
lunsa. Inkerin 22 seurakunnassa oli vallan- 
kumoukseen asti suomalaiset lainakirjaston- 
sa, joita käytettiin ahkerasti. (Viittaan näis- 
sä asioissa tohtorinväitöskirjaani »Inkerin 
suomalainen evaikelip terilainen kirkko 
neuvostojärjestelmän t. immäisenä vuosi- 
kymmenenä 1917 — 1927», erittäinkin kirjan 
johdantoon.) 

Suomalaisuudesta mainittakoon vielä, et- 
tä Suomen ruotsalaisten piispakin kannat- 
taa julkisesti, että Ruotsin suomalaiset, joi- 
hin kuuluvat toki myös inkerinsuomalaiset, 
saavat saman laisen asema n Ruotsi n val tios- 
sa kuin ruotsalaisilla on Suomessa, so. hoi- 
tavat ja hallitsevat suomalaisuuttaan. 

Liittykää toki mukaan (myös nuoret) 
suomalaisiin seuroihin, käykää suomenkie- 
lisissä tilaisuuksissa ja tilatkaa myös esim. 
Ruotsissa julkaistuja suomenkielisiä lehtiä 
(niitä kuuluu olevan 2). Käykää toki suo- 
men kielen kursseilla ja ostakaa suomen 
kielen kielioppeja joko suomen- tai ruotsin- 
kielisinä. Inkeriläisten ei pidä suomalai- 
suuttaan missään hävetä! 

Huom! Saksan Liittotasavallassa toimii 
13 suomalaista luterilaista seurakuntaa. Sa- 
moin on suomalaista luterilaista seurakunta- 
toimintaa Yhdysvalloissa (ehkä on ollut n. 
100 vuotta), Kanadassa ja jopa Australiassa. 

Kirjoittaja kysyy: kuinka käy suomalai- 
suuden Inkerissä? Emme sitä kukaan tiedä, 
mutta muutos parempaan suuntaan on mah- 
dollista. 

Juhani Jääskeläinen 



Inkerin suomalaisten kesäjuhlat 

LAHDESSA 

10,— IL 7, 1982 

Inkeriläisten kesäjuhla pidetään ensi kesänä Lahdessa lauantaina ja sun- 
nuntaina 10. — 11. 7. 1982. Juhlassa tulee olemaan pääpiirteissään seuraavanlai- 
nen ohjelma: 

Lauantaina 10. 7. 

Klo 13.00 kyykkäkilpailut Jout järven kirkon lähellä olevalla Kiveriön 
ala-asteen koulun kentällä. 

» 16.00 avataan juhlakanslia Joutjärven kirkon eteisessä (Ilmarisentie 
1). Jaetaan mm. maksulliset rintamerkit. 

» 18.00 Inkeri-ilta Joutjärven kirkon seurakuntasalissa (Ilmarisentie 1). 
Alkuvirsi, Tervehdyspuhe (Inkeri Ojala), Yksinlaulua (Suvi 
Lehtonen), Muistelu Tuutarista ja erittäinkin Kavelahdesta 
(Helmi Othman Turusta), Kuorolaulua (Helsingin Inkeri-kuoro), 
Tervehdyksiä, Kyykkäkilpailujen palkintojen jako. Illan sana: 
Rovasti Timo Airas Lahdesta. Päätösvirsi. 

Sunnuntaina 11. 7» 

Klo 10.00 Juhlajumalanpalvelus ja H. P. Ehtoollinen Joutjärven kirkossa 
(Ilmarisentie 1). Liturgina Juhani Jääskeläinen. Päiväsaarna: 
rovasti Pentti Murto Heinolasta. Kuorolaulua: Helsingin Inkeri- 
kuoro. Uhrilahja kannetaan Inkeriläisten yhdistyksen työn hy- 
väksi. (Ehtoollisen jakajina 4 pappia.) 

» 11.30 Ruoka- ja kahvitarjoilua Joutjärven kirkon ravintolahuoneessa. 

» 12.45 Järjestetään linja-automatka ja tutustutaan Lahden kaupungin 
nähtävyyksiin. 

» 14.00 Päiväjuhla Joutjärven kirkon seurakuntasalissa, joka laajen- 
netaan (Ilmarisentie 1). Nouse Inkeri, Tervehdyssanat, Runo: 
sepittäjä ja lausuja Helmi Leppänen Orimattilasta, Soittoa: 
kaksinsoittoa tai perhetrio, Juhlapuhe tai -esitelmä, Laulua: 
Nastolan naistrio, Päätössanat, Maamme. 
(Salissa on valokuvanäyttely) 

Ruokailu Joutjärven kirkon ravintolahuoneessa lauantaina Inkeri-illan 
jälkeen ja sunnuntaina klo 8:sta alkaen. 

Kesäjuhlien ajaksi 10. — 11. 7. 1982 asuntoa tarvitseville suositetaan Lah- 
dessa seuraavia matkustajakoteja tai hotelleja: Matkakoti Patria, puh. 918- 
23783, osoite Vesijärvenk. 3, 15100 Lahti 10; hotelli Musta Kissa, puh. 918-37851, 
osoite Rautatienk. 21, 15100 Lahti 10; hotelli Lahti, puh. 918-49901, osoite 
Hämeenk. 4, 15110 Lahti 11. 

Jos joku haluaa käyttää miehille ja naisille erikseen varattuja seurakun- 
nan huoneita, hänen on tullessaan tuotava makuuvaatteet (seurakunnan puo- 
lesta on vain patjat). Soitettava asiasta vahtimestari Veikko Huuhtaselle, puh. 
918-333 522. 

Lahden Kauppatorilta E-pysäkiltä pääsee linja-autolla nro 16, 18 ja 83 
Joutjärven kirkon eteen. 



Lahden Inkeri-kerhossa 
8. 3. 1982 



Taas, ystävät, yhdessä ollaan täällä 
ihanimmalla kevättalven säällä. 
Näin kiireittenkin jälkeen yhteen tullaan 
ihastuksesta tohtorinnan pullaan. 

Kyir me Kaisan kanssa kahvit keitetään, 
kun työt ja väsymykset poies heitetään. 
Kyllä työtä meikäläiselle riittää. 
Osaisipa siitä vain Luojaa kiittää! 

Kaikillehan ei suotu työniloa. 
Nyt he ihailee auringonkiloa. 
Miten kauniisti aurinko paistaakaan! 
Tekee mieli kirkkautta maistamaan. 

Kyllä Taivaan Isä ihanuutta suo, 
valon lähettää meidän syntisten luo. 
Voisko ihminen olla iloisempi, 
kuljettava tie olla siloisempi? 

Ihminen ei voi mihinkään tyytyä, 
vastoinkäymisestä voi hymy hyytyä. 
Ehkä ei muisteta aikoja sotain. 
Olisko nyt meillä vertaista jotain! 

Mikä meit' ihmisiä oikein vaivaa, 
ihan kuin kaipaisimme loistolaivaa. 
Sitten kun me sen oikein omistamme, 
köyhyyttämme me silloin valitamme. 

Kun aika kuluu ja kevään me saamme, 
lumen alta näkyy ihana maamme, 
vapauttaa, herkistää ihmismielet, 
kirvoittaa silloin lauluun soitot, kielet. 



Kevättä kohti me kaikki kuljemme. 
Siltäkö me muka silmät suljemme? 
Emmehän me niin nyt mitään tehdä voi. 
Aatokset lentävät ilmaan kuin koi. 

Jospa Herra meille terveyttä suo, 
silloin ystävät saapuvat meidän luo 
katsomaan, kuinka juhlissa pärjäämme, 
harmaat hapsetko mustiksi värjäämme. 

Jospa joku teistä kirjoittaa runon. 
Minä hänelle aiheen kyllä punon. 
Sanotte ehkä: »En pysty siihen». 
— Minä täytän sen kuin lyhteillä riihen! 

Tää ihminen osaa ja taitaa mitä vain. 
Tekee nyt arjesta vaikka sunnuntain. 
Mitähän te toiset tähän sanotte? 
Minuako kirjoittamaan anotte? 

Jollei toistakaan löytyisi parempaa, 
kynänkäyttäjää minua varmempaa, 
niin silloin minä kyllä voin suostua. 
Ei saa paperi ja kynä ruostua! 

Taas iloitsemme yhdessäolosta, 
ja selviämmekin kahvikilosta. 
Lauletaan taas ja kahviakin juodaan, 
tohtorinnalle kiitos siitä suodaan! 



Helmi Leppänen 



ARVOISAT INKERILÄISTEN 
YHDISTYS RY:n JÄSENET 

Tämän numeromme välissä on jälleen yh- 
distyksemme jäsenmaksukortti, jolla voitte 
suorittaa vuoden 1982 (tämän vuoden) jäsen- 
maksunne, jos ette ole sitä vielä muistaneet 
tai ehtineet tehdä paikallisosastojenne 
kautta tai muuten. Paikallisosaston jäsen- 
maksu on samalla myös yhdistyksen jäsen- 
maksu. Tässä yhteydessä mainittakoon, että 
jäsenmaksu ensi vuonna (1983) on 15 mk/ 
henkilö. 

Inkeriläiset Ruotsin puolella. Tiedättehän, 
että Inkeriläisten Yhdistys ry:n jäseneksi voi 
liittyä Ruotsissakin käyttämällä suomalais- 
ta maksukorttia. Se kelpaa myös Ruotsin 
postitoimistoissa. 



ETSITÄÄN 

Lilja Kekkonen Hatsinan rajoonista, 
Räikkölän kylästä tiedustelee sisartensa 
(serkkujensa?) Puolakaisen tyttöjen Hilman, 
s. 1925, Elinan, s. 1927 ja Lempin, s. 1931 
olinpaikkaa. Tyttöjen isä oli nimeltään Antti. 
Mahd. vastaukset Viestin toimitukselle. 

Etsin isääni Juho Kemppiä, synt. 
26. 9. 1912 Tuutarin seurakunnassa, Hanno- 
lan kylässä. Isä! Poikasi Birger Kemp- 
pi (Ruotsissa) haluaisi tavata sinut, vaikka 
vain yhden kerran. Olemmehan nyt miehiä 
molemmat. Tai jos joku tietää isästäni, pyy- 
täisin ottamaan yhteyden os. Birger Kemp- 
pi, Prästgärdsvägen, PL 187, 43800 Land- 
vetter, Ruotsi. 



9 



Ruotsin puolelta 




Katriina Saija 
in memoriam 

Kaikkivaltias Jumala on hyväksi katsonut 
kutsua pois Rakkaan äitimme 

Katriina Saijan 
synt. 10. 8. 1905 Kosemkinassa 
kuoli 2. 5. 1981 Boräsissa 

Jälleennäkemisen ihanassa toivossa 

Olavi 
Lilja 
sukulaiset, ystävät ja tuttavat 

Sillä elämä on minulle Kristus, 
Ja kuolema on voitto. 
Fp. 1:21 

Herra palkitse äidin vaivat 
palkitsematta ne meiltä jäivät. 



Tällainen pieni ilmoitus oli Boräsin leh- 
dessä noin vuosi sitten. Ja lisänä siinä oli 
vain kutsu muistotilaisuuteen. Tähän voisi 
todeta: Niin haurast' tietä ihmislapsi vael- 
taa. Kun tuuli käy hänen ylitsensä ei hä- 
nen asuinsijansa häntä enään tunne. Ja 



kuinka vaikea tästä onkaan ollut paperille 
laittaa. Mutta sinä, äiti rakas, riensit taasen 
kerran auttamaan, vaikka oletkin jo elon- 
taisteluista pois siirtynyt. Se tapahtui näin: 
Löysin kaapistasi vihkosen, ja siihen olit, 
kalleimpamme, piirrellyt näin jostakin lu- 
kemastasi hyvästä kirjasta: »Jumalan kiitos, 
että tämä kirkas enkeliparvi vartioi hau- 
dan pitkää hiljaista unta. Älä siis enää 
sano, että vainaja makaa yksin ja että hau- 
ta on kova ja kylmä. Haudassa ei kärsitä. 
Samalla kun väsynyt ruumis saa virkistyä 
viimeisestä levosta, iloitsee henki Jumalan 
luona autuaassa riemussa. Mutta tiedämme- 
hän, että ruumis mätänee ja muuttuu mul- 
laksi. Niin kylläkin. Tosin se ajatus on 
apea, mutta siinä on toivoa: ruumis on sie- 
men, joka putoaa maahan ja kuolee, mutta 
ei kuolekaan, vaan versoakseen uutta elä- 
mää. Maa on kaikkien meidän äitimme. 
Haudassa se ottaa meidät jälleen syliinsä. 
Lapsikin käy kohti kuolemaa ja häviötä, 
mutta vainajat käyvät kohti uutta ja ian- 
kaikkista elämää. Siksi loistaa toivo kirk- 
kaampana haudan kuin kehdon yllä. Kuol- 
lut ruumis on siemen, josta kirkastetun 
ruumis on nouseva. Näin on hauta ja maa 
kirkastetun ruumiin äidinhelma. Anna hau- 
dan rauhan rauhoittaa mielesi. Hetki minkä 
vietät kuolleitten puutarhassa, on tekevä 
sinut taivasmieliseksi. Älä lähde koskaan 
haudalta, ennenkuin olet kohdannut Juma- 
lan rukouksessa.» 

Enempää en haluakaan, äiti rakas, kirjoit- 
taa sinusta näihin maanpäällisiin paperei- 
hin. En aio kirjoittaa elämäsi historiaa. Sa- 
non vain, ettei elämä ollut sinulle ruusuinen. 
Mutta Jumalan Sanan lupauksiin nojaten 
sait varmaankin kukkaisseppeleen Herrasi 
luona, jonka veren ansioon ja voimaan aina 
yritit luottaa. Jeesuksen haavoihin luottaen 
sitten kerran taasen tavataan. 



Näissä merkeissä: 



Näkemiin, Äiti Rakas. 
Lapsesi Lilja ja Olavi 



10 



Rakkaat äitini 
rukoukset 

Miten paljon lie päiviä kulunut siitä, 

minun laskutikkuni siihen ei riitä, 

kun oltiin pieniä taimia taivaan, 

sinä hoitelit hellien, apus annoit sä vaivaan. 

Miten paljon sä touhusit valvoit vainen, 

mutta Herrasi edessä olit vain vajavainen. 

Sinä hellien lämmintä yllemme käärit. 
Kuka laskea voi mihin ehdit ja häärit. 
Sinun anteeksiantamuksesi riitti. 
Tuskin lapsesi koskaan sua siitä kiitti. 
Teit kaikkesi uhraten, sinä, rohkea nainen, 
mutta Herrasi edessä olit vain vajavainen. 

Kului aikaa ja lapsesi suuriksi varttui. 
Siitä vain yhä huolenpitosi karttui. 
Puhuit Herrallesi sä usein siitä: 
Herra, nääthän, omat voimani ei riitä. 
Olit Herrasi oma, olit uskovainen, 
mutta Herrasi edessä olit vain vajavainen. 

Yhä hätäsi kasvoi ja sä itkit illoin. 
Yhä kyselit: Herra, milloin, milloin, 
minun lapseni Sinun edessäsi taipuu? 
Enhän tiedä koska omat voimani vaipuu. 
Olit äitini rakas taivaanmatkalainen, 
mutta Herrasi edessä olit vain vajavainen. 

Tämän vajasi tunsit usein äitini rakas. 
Sua lohdutti Hän, sinun ystäväs paras. 
Käydään yhdessä rukoustaistelua, 
ja se oli kuin Jaakobin-paineilua. 
Sinä äitini rakas taivaankansalainen, 
mutta Herrasi edessä olit vain vajavainen. 

Kuinka oma äiti on kaikille kallis meille. 

Miten voisimmekaan sen palkita heille. 

Ihan avuttomia me olemme tässä. 

kun pitäisi olla sua kiittämässä. 

OI os kerran loppuvi vajavainen. 

kun päättyvi Herrassa matkasi mainen. 

Ja mekin Herran armosta tulla saamme, 
kotiin taivaan, siellä kanssasi ilon jaamme. 
Minä puhtaimman kyyneleen kiittäen toisin, 
ehkä ymmärrät, sydämestäin sen soisin. 
Oi, sinä rakkahin äiti, uhraavainen, 
siellä koskaan et enää ole vajavainen. 

Lilja Saija 



BORÄSILAISET! 

Me olemme kesäjuhlien järjestäjinä nyt 
juhannuksena. Boräsiin tulee monta pitkän 
matkan vierasta. Inkeriläisten vieraanvarai- 
suuteen kuuluu se hyvä tapa että pidetään 
yövieraita. Jos sinulla on vapaita yöpaik- 
koja, ilmoita asiasta majoituspäällikölle 
Aleksanteri Hynniselle, puh. 033-13 08 24. 
Voitat uuden ystävän loppuiäksesi! 

A.P. 



KYYTI KESÄJUHLILLE BORÄSIIN 

Olemme ISKrn aloitteesta yrittäneet viime 
vuosina järjestää yhteisiä linja-automatkoja 
kesäjuhlille, mutta olemme epäonnistuneet 
johtuen siitä, että on ollut liian vähän läh- 
tijöitä. Koska kuitenkin on ihmisiä, jotka 
haluaisivat kyytiä ajattelimme auttaa seu- 
raavalla tavalla. Eri paikkakunnilla on ni- 
metty yhdyshenkilöitä, jotka lupaavat aut- 
taa tässä asiassa. Siis: 

— Jos sinulla on tyhjä paikka henkilöautos- 
sasi, ilmoita yhdyshenkilölle että voit ot- 
taa kyytiin jonkun kesäjuhlille lähtevän. 

— Jos haluat kyytiä, ota samoin yhteys sa- 
maan henkilöön ja hän ilmoittaa kenellä 
on paikkaa autossa. 

Sopikaa keskenänne ajoista ja korvauk- 
sista, yhdyshenkilö ei puutu tähän. Molem- 
mat osapuolet voittavat menetelmässä. 
Autonomistajan bensiinikustannukset tule- 
vat halvemmaksi ja matkustaja pääsee hel- 
posti suoraan juhlille. Yhdyshenkilöt ovat: 
Eskilstuna Väinö Kemppi 016-1168 66, 
Gävle Lilja Hedbom 026-678 92, Göteborq 
Aarni Kahäri 031-53 44 38, Helsingborg Sulo 
Turvikas 042-13 75 07 ? Jönköping Aleksi Ka- 
panen 036-751 04, Mölnlycke Viktor Jakdal 
031-88 21 21, Stockholm Nikolai Reho 08- 
61 12 69, Värmland Helmi Skoglund 0550- 
172 61, Västeräs Juho Myllärinen 021-554 29. 
örebro Nikolai Rokka 019-13 42 52. 

Eikö voitaisi ajatella samaa menettelyä 
Suomen kesäjuhlille Lahdessa 10. — 11. päivä 
heinäkuuta? 

A.P. 



11 



Beskrivning av en folkgrupp 
ingermanländarna 



(Del I) 
Armas Paakkonen 



HISTORISK TILLB AK ABLICK 

Namnet 

Namnet Ingermanland är troligen bortät 
1000 är gammalt och anses ha svenskt ur- 
sprung. Men sä har ocksä omrädet kring 
floden Neva hört närä ihop med den svenska 
historien frän ungefär är 800 tili början av 
1700-talet. Svearna besökte under vikinga- 
tiden flitigt omrädet och ,hade en viktig 
handclsväg genom Finska viken och Neva 
tili Ladoga och därifrän vidare inät landet 
pä de stora floderna. De grundade även 
flcra bosättningar i omrädet, bland dem 
Aldeigjuborg (nuvarande Staraja Ladoga) ej 
längt frän Lava-än, som 800 är senare kom 
att bilda gräns mellan Sverige och Ryssland. 
När Rurik-ättlingen storfurste Jaroslav 
av Novgorod (gamla Holmgärd) är 1019 gifte 
sig med sveakonungen Olov Skötkonungs 
dotter Ingegerd sä lär hon ha fätt omrädet 
kring Neva i morgongäva. Befolkningen där 
skulle dä ha fätt benämningen lngegerds 
män eller ingrer och landet lngegerds mäns 
land eller ingermanland. Pä finska blev 
namnet Inkerinmaa eller enbart Inkeri, pä 
ryskä Ingermanlandija eller Izorskaja 
zemlja (ingrernas land) och pä lätin Ingria, 
De lärde är dock inte eniga om ursprunget 
tili namnet Ingermanland. 

Andra folk 

Omrädet runt Finska viken har befolkats 
av flera finsk-ugriska folkstammar. En kal- 
lades ingrer, pä finska inkerikot eller inke- 
roiset, pä ryskä izory och utgjorde tillsam- 
mans med en annan finsk folkstam, senare 
känd som voter, pä finska vatjalaiset, pä 
ryskä vod, och bodde väster om ingrerna, 
den huvudsakliga befolkningen i omrädet 
ända tili 1470-talet. Ingrer och voter om- 
vändes tidigt frän hedendom tili grekisk- 
ortodox tro och de behöll denna tro ända 



tili vara dagar trots idoga försök av bäde 
päven och senare av lutherska lärans repre- 
sentanter. 

Svensktiden 

Gränsen för omrädet Ingermanland var 
länge diffust. De gränser som blev mest 
kända fastställdes vid Stolbova-freden 1617, 
dä Ingermanland blev svenskt. Ingerman- 
land omfattade dä ett omräde som i nord- 
sydlig riktning var ca 6 mii pä vardera 
sidan om Neva och i ost-västlig riktning 
frän Narva i väster tili Lava-än i Öster en 
sträcka pä ca 20 mii. Svensktiden varade 
i Ingermanland ungefär frän är 1610 tili 
1704, frederna slöts dock först 1617 i Stol- 
bova respektive 1721 i Nystad. Svensktidens 
gränser, indelning i socknar, namnen pä 
byar och myeket annat torde vara bäst 
dokumcnterade pä Anders Andersins be- 
römda »General Charta öfver Provincien 
lngermanneland». Kartan är över en meter 
i fyrkant och myeket detaljrik. Den för- 
varas pä Kungliga Biblioteket i S.v tholm. 
Efter svensktiden anger ryskä kartor frän 
1700-talet endast omrädet söder om Neva 
som Ingermanlandija medan omrädet norr 
om floden räknas tili Karelija (Karelen). 

Befolkningen 

När ingermanland blev svenskt i början 
av 1600-talet var landet glest befolkat pä 
grund av längvariga krig, hungersnöd och 
flykt undan svenskarna. Under svensktiden 
befolkades landet av lutheraner, främst 
finnar frän Sveriges dävarande Östra riks- 
halva Finland, men även av tyskar, svens- 
kar, ester, holländare med flera. De som 
idag kallar sig ingermanlandare, pä finska 
inkeriläiset eller Inkerin suomalaiset, är i 
huvudsak efterkommande tili dessa män- 
niskor och tili senare frän Finland in- 
flyttade finnar. En stor del av finnarna kom 

Tili sidan 14 



12 



RUOTSIN INKERINSUOMALAISTEN KESÄJUHLAT 

Inkerinsuomalaisten 35. kesäjuhlat pidetään Boräsissa 25. — 27. 6. 1982 

OHJELMA 



Juhannusaatto 25. 6. 1982 

15.00 Kanslian avaus 
(Gustav Adolfin 
seurakuntakodissa) 

16.00 ISK:n vuosikokous 

18.00 Avajaistilaisuus 

21.00 Kokkoilta 



Kutsuvieraina ovat 

ISK:n kunniapuheenjohtaja 
kapteeni Uno Hammarström 
Piispa Jukka Malmivaara 
Rovastit Matti Vironmäki ja 
Aatami Kuortti 
Teol.lis. Markku Pyysiäinen 
Pastorit Tiihonen, Oskar Björk- 
lund ja Adolf Värkki sekä Borä- 
sista lääninrovasti Ragnar Lun- 
dell 

Rovasti Juhani Rantanen ja 
pastori Vilho Kuru joki 



Juhannuspäivä 26. 6. 1982 

08.00 Jumalanpalvelus 
12.00 Urheilukilpailut 
16.00 Juhlaseurat 
19.30 Inkeri-ilta 

Sunnuntai 27. 6. 1982 

08.00 Ehtoollisjumalanpalvelus 
11.00 Päättäjäisseurat 

Urheilu 
Yleisurheilu: 

Miehet: 100 m, 400 m, 1500 m, pituushyppy, korkeushyppy, kuula 
Ikämiehet: 100 m, 1500 m 
Naiset: 100 m 

Pojat ja tytöt eri ikäluokissa: 60 m, 100 m, pituushyppy, korkeushyppy, kuula 
Lentopallo-ottelu. 

Yksityislajeissa täytyy olla vähintään kolme osanottajaa, ennen kuin laji vie- 
dään läpi. Urheilun osanottajat eivät ole vakuutettuja juhlan järjestäjien ta- 
holta. 

Ilmoittautumiset urheiluun (laji ja syntymävuosi) osoitteella: Victor Kainelai- 
nen, Svedjegatan 25, 502 53 Boräs puh. (033) 12 04 66. Mahdollisuus ilmoittautua 
välittömästi ennen kilpailujen alkua urheilukentällä. 
Urheilukilpailut alkavat klo 12.00 Ramnavallenin kentällä. 

Kanslia, näyttelyt sekä tarjoilu ovat auki määrättyinä aikoina, joista ilmoite- 
taan juhlaohjelmassa. 

Ne jotka haluavat osallistua näyttelyihin, voivat ottaa yhteyden puhelimitse 
seuraaviin henkilöihin: 

Taide- ja valokuvanäyttely — Aleksander Kondrell (033) 10 48 00 
Museonäyttely — Helena Rikkinen (033) 12 95 11, Inkeri Rinne (033) 10 77 29 

Majoitukset hotellissa sekä seurakunnan kesäkodeilla. Majoitus-tilauksia ottaa 
vastaan Aleksander Hynninen, os. Regementsgatan 6, 50258 Boräs, puh. (033) 
13 08 24. 
Kesäjuhlissa tavataan ■ — kaikki sydämellisesti tervetulleita, läheltä ja kaukaa! 

Juhlatoimikunta 

Boräsin Inkerin Kerho 



13 



Beskrivning av . . . 

frän Äyräpää härad pä Karelska näset. 
Dessa kallades sedermera pä finska för 
äyrämöiset. En annan stor grupp kom frän 
landskapet Savolax och benämndes savakot. 
(Jag själv lär vara en ättling tili savakot). 
Ar 1696 genomfördes en mantalskrivning 
och av namnen framgär att befolkningen 
härstammade frän praktiskt taget hela Fin- 
land: Hämäläinen, Savolainen, Pohjalainen, 
Kainulainen osv. I början av 1930-talet 
fanns i Inger mani and ca 150.000 finnar, ca 
20.000 ingrer och ca 500 voter. Ryssarna 
dominerade givetvis bilden da miljonstaden 
Leningrad lag mitt i omrädet. Pä lands- 
bygden, där de f les ta finnar bodde, var dock 
finnar och ryssar ungefär lika mänga. Av 
lngermanlands ca 1.100 byar var 760 helt 
finska. I en stor del av de övriga fanns 
finsk befolkning. Byarna var i mänga fall 
antingen rent finska eller rent ryskä byar 
och dessa hade praktiskt taget inget samröre 
med varandra trots att avständen var smä 
mellan dem. Sarskilt markant var detta för- 
hällande pä det religiösa och kulturella 
planet. De finsktalande umgicks enbart 
bland de sinä. Ve den finska flicka som blev 
kär i en rysk pojke! Hon blev of ta bespottad 
för denna sin degenerering. Att nedläta sig 
at en ryss! 



och likasom biltoge gjorde eller flychtige 
utur sitt land, hafwa the besinnat sig, ock 
när the äter inslepptes, svarat, att the före- 
nat sig . . . ty i stellet för böter och straff 
brukades thä understundom bortförelse til 
Ingermanland. . .» ödets nycker har velat sä 
att just Boräs har blivit nägot av centrai 
punkt för ingermanländarna i Sverige. 
Manne det vara ättlingar tili förvisade sju- 
häradsbor, som ätervänt tili sinä hemtrak- 
ter! 

Förryskning 

Da freden slöts efter den Stora ofreden i 
Nystad 1721 tillföll Ingermanland äter Ryss- 
land. Hela 1700- och 1800-talet blev en svär 
tid för den ingermanländska befolkningen. 
Byar och kyrkor brändes, folk fängslades 
och deporterades tili Sibirien. Den ryskä 
regeringen beordrade ryssar att bosätta sig 
i Ingermanland. Flera helt igenom ryskä 
byar och städer växte upp. Den största, S:t 
Petersburg (sedermera Petrograd och Le- 
ningrad), byggdes upp mitt i ett finsktalande 
omräde. Som arbetskraft användes tili stor 
del slavar och tvängskommenderade inger- 
manländare. De ursprungligen fria finska 
bönderna blev livegna under ryskä gods- 
ägare. 



Förvisningsort 

Tidvis användes Ingermanland av svenska 
myndigheter som förvisningsort för brotts- 
lingar. Om nägon anträffades med tjuvjakt 
pä de fridlysta älgarna pä Aland, sä skulle 
vederbörande enligt kungligt brev av är 
1620 mistä livet. Men om det fanns för- 
mildrande omstandigheter, skulle brotts- 
lingen mistä ali sin egendom och för livs- 
tid landsförvisas tili Ingermanland. Kanske 
härstammar just frän dylika förvisningar 
sädana ingermanländska efternamn som 
Rospijk eller Rospigg (frän Roslagen) och 
Ruotsalainen (svensk). Likaledes berättas 
det att storbönderna tredskades da konung 
Gustaf II Adolf 1619 ville grunda en stad, 
där nuvarande Boräs ligger. Nils Hufweds- 
son Dal säger i sin bok Boerosia utgiven 
1719: »Thä hafwer Konungen skolat sagt: 
Thet stär ännu halfwa Ingermanland öde 
som behöfwer bönder, gär ut och betänken 
Eder har pä. Effter bönderne befarade thet 
the mätte blifwa til Ingermanland bortförde 



Kulturell utveckling 

Ett viktigt ärtal i lngermanlands histo- 
ria är 1861. Da upphävdes livegenskapen i 
Ryssland. Bönderna fick köpa smä jordbitar, 
vilka de nu fick bruka som fria bönder. 
Livegenskapens upphävande äterverkade i 
hög grad pä den kulturella utvecklingen i 
Ingermanland. Redan 1863 grundades ett 
folkskoleseminarium i Kolppana med finsk 
lararkraft. I skolorna bedrevs undervisning 
pä finska. Läroböckerna, katekeserna och 
psalmböckerna beställdes frän Finland. 
Förutom folkskoleväsendet mä nämnas att 
det i nastan varje församling fanns ett 
finskt bibliotek. I skolorna fanns finska 
skolbibliotek med läsning at barnen. Kon- 
firmationsundervisningen och söndagsskola 
bedrevs pä finska i varje socken. I fiertalet 
socknar verkade sängkörer och amatör- 
teater med folkliga skädespel. Arligen hade 
man stora sängarfester, som lockade folk 
frän när och f j ärrän. Verk av finskspräkiga 
poeter och författare trycktes. Finskspräkiga 



14 



tidningar började utges. Den första, Pietarin 
Sanomat, utkom första gängen är 1870. 
Efter en tid kom det emellertid dekret om 
att ali undervisning i Ryssland skulle ske 
pä ryskä, sä även i Ingermanland. Endast 
religionsundervisning fick ske pä finska. 

Svara tider 

Efter den ryskä revolutionen 1917 tycktes 
det ljusna igen för Ingermanland. Folk- 
skoleväsendet blev finskspräkigt igen, semi- 
nariet utbyggdes, finska lärare anställdes, 
finskspräkiga folkhögskolor grundades, fins- 
ka präster predikade äter. Men denna frihet 
varade inte länge. Den bolsjevikiska reger- 
ingens framfart drabbade Ingermanland 
härdare än nägonsin tidigare. Gärdarna, 
boskapen och redskapen tvängsförenades i 
kollektivjordbruk, kolchoser. De lutherska 
kyrkorna förvandlades tili nöjeslokaler och 
sädesmagasin. Prästerna fängslades om de 
dessförinnan inte hunnit fly tili Finland. 
Tiotusentals ingermanländare stämplades 
som »kulaker» och förvisades tili arbets- 
läger i Sibirien med familjer och alit. 1937 
beslagtogs alla finska läroböcker och ali 
undervisning skulle hädanefter äterigen ske 
pä ryskä. 

Antalet finsktalande ingermanländare pä 
sovjetiskt omräde var före andra världs- 
kriget bortät 200.000. Detta antal är ju av 
nastan samma storleksordning som den 
finska arbetskraften utgör i Sverige för när- 
varande. Om vi dessutom häller i minnet 
att dessa bodde pä en yta av ungefär Väster- 
götlands storlek, sä konstaterar vi, att inom 
en begränsad yta av Sovjetunionen frodade 
finsk kultur av ansenliga mätt. 

Frihetskampen 

I samband med Finlands och Estlands 
frihetskamp 1918 — 20 försökte även inger- 
manländarna frigöra sig frän Sovjetunionen. 
Detta frihetskrig, som understöddes av Est- 
land, misslyckades dock. Vid freden i Dorpat 
(Tartu) 1920 tillerkändes ingermanländarna 
kulturautonomi, vilket bolsjevikregeringen 
senare helt negligerade. Under frihetskriget 
flydde 8.500 ingermanländare tili Finland 
och 1.000 tili Estland. 

Kulturautonomi 

Fredsfördraget mellan Finland och Sovjet- 
unionen undertecknades den 14 okt. 1920 i 



Dorpat. Ingermanlands sak nämns inte i 
själva fredsfördraget utan endast i ryskt 
meddelande tili protokollet pä finnarnas f ör- 
frägan: 

»Ryskä delegationen förklarar i Ryskä 
Socialistiska Federativa Rädsrepublikens 
regerings namn, att den finska befolkningen 
i Petersburgska guvernmentet i fullt mätt 
ätnjuter alla de rättigheter och förmäner, 
som Rysslands lagar medgiva minoritetsna- 
tionaliteter. Detta avser särskilt att: 

— sagda finska befolkning har rätt att inom 
gränserna av rikets allmänna lagar och 
författningar fritt ordna f olkupplysnings- 
verksamheten, den kommunala och inter- 
kommunala förvaltningen samt den loka- 
la rättsvärden, 

— rätt att vidtaga alla erforderliga gemen- 
samma ätgärder för höjandet av sin 
ekonomiska ställning, 

— rätt att genomföra förenämnda uppgifter 
genom erforderliga representations- och 
verkställande organ, vilka erhälla till- 
räckligt understöd ur allmänna medel i 
enlighet med gällande lagstiftning, 

— rätt att i sin folkupplysningsverksamhet 
och jämväl i sinä andra inre angelägen- 
heter fritt använda den lokala befolk- 
ningens spräk.» 

(Fortsätter) 



ISK:n VUOSIKOKOUS 

pidetään Boräsin kesäjuhlan yhteydessä per- 
jantaina 25. 6. 1982 klo 16.00 Gustaf Adolfin 
seurakuntatalolla, Salängsgatan 1. Kirjalli- 
nen kutsu jäsenseuroille. Kaikki inkeriläi- 
sestä toiminnasta kiinnostuneet ovat ter- 
vetulleita kokoukseen. 



Puheenjohtaja 



ILMOITUS 

Toisen maailmansodan aikana sotarinta- 
milla olleet kokoontuvat Boräsissa, Gustaf 
Adolfin seurakuntakodissa 26. p. kesäkuuta 
klo 15.00 keskustelemaan mahdollisen yh- 
distyksen perustamisesta. 

Valmistava toimikunta 



15 



Ajankohtaisia ilmoituksia 



Juhannuksena Boräsiin joukostamme poistuneita 



inkerinsuomalaisten kesäjuhlille 

Lähtö Helsingistä torstaina 24. 6. 1982 klo 
17.00 Aurorankatu 7:n edestä. Laiva lähtee 
Turun satamasta. Hyttipaikkoja laivalla 
saatavana. 

Paluu sunnuntaina 27. 6. 1982 yölaivalla. 

Matkan hinta edestakaisin ilman hyttiä 
320 mk. 

Ilmoittautumisia ottavat vastaan: Ida Rii- 
pinen, Linnankoskenkatu 8 B, 00250 Hel- 
sinki 25, puh. 445 701 sekä Yrjö Korkkinen, 
Vehkatie 15, 01300 Vantaa 30, puh. 835 857. 



Jaakko Kaskelainen, synt. 21. 8. 1910 Tuu- 
tarissa, kuoli 30. 12. 1981 Forssassa. 



SEUKKOSEURA 

Susanna Kössi, puh. 335 058, vastaa Seuk- 
koseuran toimintaa koskeviin tiedusteluihin. 



POSTIPANKKI ♦ POSTISIIRTO & POSTBANKEN • POSTGIRO Sd 



Maksun saaja Betalnlngsmottagare 

Inkeriläisten Yhdistys r.y. 
Käpylänkuja 1 
00610 HELSINKI 61 



Tiedonanto Meddelande 

Jäsenmaksu v:lta 1982 
synt . a i ka 



2300 2 



cc 
o 

«o 
O 

z 



-i Maksajan nimi ja osoite Betalaren* namn och adress 

UJ 

CD 



synt .paikka 



c 
2 

es 

I 

o 
E 



> 



O Tilisiirto Glrerlng | Tlllllepanoieima inbet.stämpal 








s 


* Allekirjoitus Underskrlft 

z 
< 

Q. 
UJ 


» 

2 

c 
Ä 


^ Pvm Datum 

3 


Tililtä Fran konto 


Tiiiiie Tili konto 

306 36-4 


mk 


10,- 


c 

S 

il 



+03063640> 



Vammala 1982, Vammalan Kirjapaino Oy 



inkeriläisten viesti 




inkeriläisten viesti 



TOIMITUS Päätoimittaja: 

Matti Vironmäki, puh. 90-631 285 

Toimitussihteeri : 

Anja Luoma, puh. 90-892 460 (iltaisin ja 

viikonloppuisin) 

Koivikkotie 6, 01620 Vantaa 62 

(toimituksen osoite) 

KONTTORI Lehden ym. tuotteiden tilaukset, osoitteet, 

jäsenmaksut yms. 

Inkerikoti, Karj alatalo, Käpylänkuja 1, 
00310 Helsinki 61 
Puh. 90-793 796 tai 90-8732 095 
Postisiirtotili Hki 30636-4 

TILAUSHINTA 50 mk/vsk kotimaassa, Ruotsissa 55 kr 

v. 1982 

ILMOITUSHINNAT 1/1 sivu mk 400 — 

1/2 » » 250 — 
1/4 » » 150 — 
Kuolinilmoitukset 50, — 
Kiitos- ym. ilm. 40, — 
Kuva ilmoituksessa 70, — 

Lehti ilmestyy kerran kuukaudessa 
Kustantaja ja julkaisija: 
INKERILÄISTEN YHDISTYS R.Y. 

PÄÄASIAMIES Armas Paakkonen 

RUOTSISSA Tingsgr.tan 35 

50253 Boris. Puh. 033/101 850 

Postisiirtotili 626047-5 

(lehden ym. tuotteiden tilaukset) 

SIVISTYSSÄÄTIÖ Hallituksen puheenjohtaja: Matti Vironmäki, 

Tehtaank. 5 E 43, 00140 Helsinki 14, 
puh. 90-631 285 
Säätiön postisiirtotili 146660-1 



KANSIKUVA KERTOO: Tuutarin laulujuhlat 1918. »Inkerin laulujuhlat osoittivat harvi- 
naista henkisten voimien keskitystä samoin kuin sitkeätä sivistystahtoa. Ne olivat koko kan- 
san yhteislaulutilaisuuksia, joissa eri puolilta Inkeriä saapuneet musiikin harrastajat ja ystä- 
vät sekä omakielisiä henkisiä pyrintöjä seuraavat miehet ja naiset kokoontuivat ja tunsivat 
kuuluvansa yhteen inkeriläiskansana.» Näin kerrotaan Inkerin suomalaisten historiassa. Ta- 
vallaan jokavuotisia inkerinsuomalaisten kesäjuhlia voi pitää jatkona näille laulujuhlille, 
vaikka nykyisissä juhlissamme musiikin osuus jääkin vähemmälle. Olihan noilla entisillä 
laulujuhlilla jo pelkästään laulajia ja soittajia useita satoja, mutta yleisöäkin oli silloin tu- 
hatmäärin. Myös näytelmiä ja muuta senkaltaista ohjelmaa noissakin vanhoissa musiikki- 
juhlissa esitettiin. 



Matti Vironmäki 



Inkerin bibliografia 



Vieraskielisellä sanalla bibliografia 
tarkoitetaan j ärj estelmällist ä kir j oj en 
ja yleensä kirjallisten tuotteiden luet- 
teloa. Esim. »Inkerin suomalaisten his- 
torian» lopussa olevasta Sulo Haltsosen 
kokoamasta luettelosta, joka käsittää 
toistakymmentä sivua Inkeri-kirjalli- 
suutta, voidaan käyttää sanontaa bib- 
liografia. Mutta viimemainittu on vain, 
kuten kirjoittajakin mainitsee, valikoi- 
ma Inkeriä koskevia painotuotteita. 
Laajempi Inkerin bibliografia meiltä on 
tähän asti puuttunut. 

Senvuoksi varmasti kaikki Inkerin- 
maata ja inkeriläistä perinnettä tutki- 
vat ovat hyvillään viime vuoden lo- 
pussa ilmestyneestä kirjasta »Inkerin 
bibliografia», josta lehtemme huhtikuun 
numerossa lyhyesti mainittiin. Se on 
126-sivuinen teos, jossa on samojen kan- 
sien sisällä systemaattisesti esitettynä 
kaikki arvokkain, mitä aikojen kulues- 
sa on kirjoitettu Inkerinmaasta ja siellä 
asuneista inkerinsuomalaisista, Inkeroi- 
sista ja myöskin vatjalaisista. 

Teos on Helsingin yliopiston suomen 
kielen laitoksen Castrenianumin julkai- 
suja. Sen on toimittanut Jarmo Elomaa 
ja jakelu on Suomalais-ugrilaisen seu- 
ran. Teoksen esipuheesta ilmenee, että 
hankkeen idea on peräisin professori 
Seppo Suhoselta, joka on myös rohkais- 
sut tekijää työssä, mikä on varmasti 
kysynyt paljon kärsivällisyyttä ja tark- 
kuutta. Kirja jakaantuu tieteenalan 
mukaan kolmeen pääosaan: kielitiede, 



perinnetieteet ja muut Inkerinmaata ja 
inkeriläisiä sekä vatjalaisia koskevat 
kirjoitukset. Teoksen toimittaja esipu- 
heessaan myös mainitsee, millaisia 
mahdollisuuksia bibliografia antaa eri- 
laisille tutkijoille. »Kieli- ja perinnetie- 
teilijöille kolmas osa tarjoaa taustakir- 
jallisuutta, joka hyödyttänee myös esim. 
historiantutkijaa. Lisäksi bibliografiaan, 
varsinkin kieli- ja perinnetieteelliseen 
osaan > sisältyy joukko sanomalehti- 
artikkeleita. Näistä monet ovat aika 
yleistajuisia ja valtaosa niistä on ilmes- 
tynyt inkeriläisten (Inkerin suomalais- 
ten) lehdistössä. Nämä perinteenku- 
vaukset, muistelukset ja esim. murre- 
jutut kiinnostanevat jonkin verran 
myös tutkijoita, vaikka esim. murre- 
juttujen kieli lienee aitoudeltaan vaih- 
televaa», toimittaja huomauttaa. Myös 
eräs aineksen valintaa koskeva rajoitus 
mainitaan. »Selvästi ei-tieteelliset jul- 
kaisut ja lähinnä poliittissävyiset lehti- 
kirjoitukset sekä kaunokirjalliset teok- 
set on bibliografiasta jätetty pois, jos- 
kin monissa tapauksissa ratkaisu on 
ollut tulkinnanvarainen». 

Kirjallisuuden lisäksi teoksessa mai- 
nitaan joukko painamattomia tutkiel- 
mia. Niistä kerrotaan: »Ne ovat vähin- 
tään laudaturtyön (vastaavasti neuvos- 
toliittolaisen diplomityön) tasoisia töitä, 
joista monilla on varsin suuri tieteel- 
linen arvo. Näiden säilytyspaikka on 
luettelossa ilmoitettu. Myös joitakin 
sellaisia töitä on mainittu, jotka ovat 



Eero Rautajoki: 



Sananlaskuja ja sanontoja 



Edellisen kirjoitukseni johdosta sain pa- 
lautetta. Ystäväni Sohvi kertoi, ettei Hieta- 
mäen Sunkuralla perunaa sanottu munaksi. 
Oikea paikka olisi ollut Tyrö. Olipa asia 
niin tai näin, se oli minulle kerrottu kir- 
joitetulla tavalla. Ehkäpä kertojani on sa- 
nonut: »Se oli jossain Sunkuralla päin.» 
Tietysti virheenkin mahdollisuus on ole- 
massa. 

Toinen täydennys tuli Ruotsista. Pitkä- 
aikainen kirjeenvaihtokaverini kertoi tun- 
teneensa »kerrääjä» Junni Pekkasen. Sa- 
malla sain hänestä seuraavat tiedot (vapaas- 
ti lyhennettynä): 

»Pekkanen oli luultavasti kotoisin Musti- 
lan kylästä Lempaalasta. Hän oli hyvin 
omalaatuinen ukkeli. Muistan hänet hyvin 
vuodelta 1928, jolloin itse olin vasta seitse- 
män vuotta. Miehellä oli aina keppi kädes- 
sään, jota hän heilutteli kävellessään. En 
muista hänen jalkansa olleen kipeä. Pek- 
kasen tapoihin kuului lyödä mutkauttaa 
kepillään kahleissa olevia koiria taloihin 
tullessaan. 

Kerran näin jo kaukaa Pekkasen tulevan 
meille. Koiran kahleitten seinäkoukkuna oli 
seitsemän tuuman naula. Autoin tongeilla 
koukkua suoremmaksi ja menin itse piiloon 
katsomaan kuinka Pekkasen Junni pärjää. 
Siinä kävi kuten tavallisesti. Pekkanen 



muttasi kepillään ... ja voi sitä rähinää 
mikä siitä syntyi. Suuri koira hyppäsi mie- 
hen kimppuun hampaat kalisten, mutta 
koukku kesti. Toisella riuhtaisulla koira 
pääsi irti ja ketjut lensivät Pekkasen yli. 

Koira yritti purra Pekkasta kurkkuun, 
mutta hän sai kätensä eteen. Hiha repesi 
irti. . . Sitten minua vietiin. Juoksin sisälle 
sanomaan enolleni, että Pekkanen löi kepil- 
lään koiraa ja sen onnistui päästä irti. Siellä 
se nyt pureksii Junnia. Ennenkuin apua ehti 
tulla oli housutkin rikki. 

Pekkasen vaatteet paikattiin, haavat si- 
dottiin ja torumisien päälle Junni sai ison 
lasin viinaa. Sen juotuaan Pekkanen virk- 
koi: 'Nyt oiskii kaik hyväst, ko tuo p. . . ei 
ois purrut.' Muistoja oli niin kädessä kuin 
kinkussakin. Sen jälkeen ei Pekkanen meil- 
le enää poikennutkaan.» 

Vaikka Pekkanen kerjäsi, hän tuotti mai- 
tomiehellä kaupungista viinaa. Hänen filo- 
sofiansa mukaan ei siinä mitään ristiriitaa 
ollut ja viinan piti olla konjakkia. 

Pekkasesta kerrotaan seuraavakin tarina. 
Mies oli sanonut eläessään, että kuka Pek- 
kaselle kirstun ja seppeleen ostaa, kun hän 
kuolee. Ei niin kukaan. Siksi Junni ulasi 
itselleen tammikirstun ja peltisen seppeleen. 
Niitä säilytettiin pitkään Lempäälän kirkos- 
sa. 



kadonneet ao. kirjaston tai laitoksen 
hyllystä. Nämä löytynevät yleensä teki- 
jän hallusta. Bibliografiasta on jätetty 
pois kaikki vähäisemmät käsikirjoituk- 
set kuten yliopistoissa tehdyt seminaa- 
riesitelmät ja vastaavat sekä esim. eri 
tieteellisten seurojen ja kirjastojen ko- 
koelmiin sisältyvät kansatieteelliset ku- 
vaukset ja kertomukset.» 



Tämän monella tavalla mielenkiin- 
toisen ja tervetulleen teoksen varmaan 
mahdollisimman moni Inkeriläisten 
Viestin lukija kiirehtinee hankkimaan. 
Sitä on tarjolla mm. alkavan suven ke- 
säjuhlillamme, jossa on kirjapöydällä, 
kuten tavallista, myös muuta Inkeri- 
kirjallisuutta. 



Mutta niin filosofi ja köyhä kuin hän oli- 
kin, ei Pekkanen saanut varauksistaan hyö- 
tyä. Vuonna 1936 hänet vangittiin ja eva- 
kuoitiin irtolaisena raja-alueelta Keski- 
Aasiaan, jonne hän aikanaan kuoli. 



Inkerin eri puolilla puhuttiin erilaisia 
murteita. Murteitten tutkijat väittävät mur- 
teissa esiintyneen pientä erilaisuutta jo naa- 
puriseurakuntienkin välillä. Sana voitiin 
sanoa vähän eri tavoin ja mm. lauseessa 
esiintyvä sanajärjestys on ollut tutkimuk- 
sen kohteena. Em. seikkoja saadaan selville 
yli 30 vuoden kuluttua siirrosta suorite- 
tuista tallennuksista. Ja miksi ei saataisi) 
sillä hyvin monet ihmiset painottavat pu- 
hettaan samalla tavalla kuin kotiseudullaan 
ennen vanhaan ja höystävät sitä murre- 
sanoilla. Näin on myöskin Suomessa syn- 
tyneitten laita. 

Suomalaisille rikas sanonnan moninaisuus 
tulee sananlaskuissa esiin. Hämäläiset sa- 
novat: »Vie mennessäs, tuo tullessasi» Sama 
sananlasku tunnettiin myös Inkerissä. Toi- 
nen ilmaisu oli »Yks tie, kaks asjaa.» Mil- 
loin kaksi keskustelijaa sattuivat sanomaan 
yhtä aikaa saman asian, toinen heistä kos- 
ketti toista ja virkkoi: »Siun mustaas, miun 
onnein. » 

Hää-, liekku- ja sotaväkeenlähtölaulut 
ovat varsin pitkiä ja niitä on palstatilaa 
vievinä turha tämän lehden sivuilla kerrata. 
Kuitenkin laitan pienen pätkän malliksi sii- 
tä, ettei vanhaksipiiaksi joutumista pidetty 
suotavana Inkerissäkään. Liekkulaulu on 
ollut käytössä 1930-luvun alkuvuosina (ties 
kuinka pitkään) Piähkinämiäen liekuilla 
Tuarvitsan kylässä Spankkovalla. 

»Päivä paistaa, vettä sattaa, 
taitaa tulla kesä. 
Täs kylässä taitaa olla 
vanhain piikoin pesä.» 

Sama runonpätkä oli käytössä muuallakin 
ja tuutarilainen muisteli kuulleensa sen 
muodossa : 

»Päivä paistaa, vettä sattaa, 
tuutarloisii hauvataa, 
mustal mullal peitetää, 
porokellol soitetaa.» 



Pääsihän se vanhapiikakin pälkähästään 
aikanaan, kun ensin osoitti mielenmuutok- 
sen merkkejä (Tuutari): 

»Lennä, lennä, leppätiero, 
mist päin sulhaist tulloot, 
Suomest vai suarest 
vai kirkon kynnys alt.» 

Sulhasten saapuessa oli tytöillä kapioita 
jo melkoinen kasa ja lisää piti ennen häitä 
saada. Mutta myöskin pukeutumisen piti 
olla kunnossa. Esiliinan nauhojen sidonnas- 
ta sain talteen hauskan sanonnan (Tuutari): 

»Mäne sie siso sikält> 
mie mänen täti täkält, 
kyl myö yhtee yhytää.» 

Muutamien sukunimien alkuperäismuoto 
olisi hyvä tietää. Joku on sanonut Hem- 
berg-nimen muuttuneen Inkerissä eri muo- 
toihin, mutta on myös sanottu nimen olleen 
melkoisella varmuudella alun perinkin suo- 
malaisen. Nimestä oli ainakin seuraavat 
muodot: Hempetti, Hömpetti ja Hömpötti. 
Lisäksi Suomessa tunnetaan muitakin muo- 
toja. 

Vierasperäisistä nimistä mainitsen vain 
kaksi. Entinen Murov muuttui muotoon 
Muru ja Tarasov (linnanpoika) muotoon 
Tarassu. — Nimistä olisi paljonkin kerrot- 
tavaa ja täytyy valittaen todeta monien 
harvinaisuuksien hävinneen esim. ruotsa- 
laistamisen johdosta. Miten se olikaan sa- 
nanlasku nimestä. . . »Ei nimi miestä pa- 
henna, jos ei mies nimeään,» 

Luonnossa monet kasvit ovat meille tut- 
tuja. Seuraava varsin vaatimaton luettelo 
voisi saada ahkerilta kirjoittajilta täyden- 
nystä. (Otan mielelläni tietoja vastaan!) 



Inkerissä: 
poroviekka 
koivutatti 
tielehti (käytet- 
tiin haavoissa) 
haapatatti 
pulpukka 
maitoheinä 



Suomessa: 
herkkutatti 
koivun punikkitatti 

j.iharatamo 
punikkitatti 
ulpukka 
voikukka 



Monista sanoista selityksineen on apua 
tutkijoille. Tosin heillä niitä runsaasti onkin 
(esim. Suomen kielen nauhoitearkistossa) ja 



Juhannustaikoja 
Inkerissä 



Kyykkäkilpailut 



Seuraava hauska juhannusjuttu oli sat- 
tunut Jussi Vesan silmiin Helsingissä ilmes- 
tyvästä viime maaliskuun 20. päivän Ilta- 
Sanomista: 

»Tätä hulluutta Sanotaan wielä Inge- 
ren Maalla olewan. Se Emändä, joka ha- 
laja paljon woita, ja on wähän lehmiä, 
Rjsu itzens alasti hajalla hiuxet, otta 
kirnun Reisjns wäljn, Johanneksen yön- 
nä aja Kirnuns Cansa ratzain ja männän 
Cansa Kirnu, Kirnundus. Muutama jäl- 
len Sanowat että Coko Johannexen yön 
kirnua ja pese maito astioita. Muutamel- 
len Sanowat Para kanda maito ja woita 
Saapi oivvallisesti. 

(Vanhat merkkipäivät: juhannus Inke- 
rissä 1810-luvulla).» 

Tällaisin konstein sitä ennen voivuoria 
koettiin kasvattaa. Vieläköhän tepsisi. Koet- 
takaapa, vaikka tänä juhannuksena. 



Lahden inkeriläisten kesäjuhlien yhtey- 
dessä järjestetään kyykkäkilpailut lauan- 
taina 10. 7. 82 alkaen klo 13.00 Lahdessa 
Kiveriön ala-asteen koulun kentällä, Oksa- 
katu 17, Lahti. — Kyykkäjoukkueet kut- 
sutaan erikseen. — Ruotsin ja Lahden inke- 
riläisten joukkueet ovat myös tervetulleita. 
Joukkueeseen kuuluu neljä pelaajaa, mutta 
kolmekin riittää. 

Kaikki ne, jotka ovat kiinnostuneita 
kyykkäpelistä, inkeriläisittäin niin kutsu- 
tusta linnapelistä tai popista, ovat terve- 
tulleita sitä seuraamaan lauantaina jo klo 
13.00. Nähtävää riittää. Otteluita on paljon. 
Kyykkä sopii kaikenikäisille. Ulkonaolo pi- 
ristää. Siihen innostuu ja se tempaa mu- 
kaansa. Kokeile sitä jo Lahdessa! Lisätie- 
toja kyykänpeluusta kiinnostuneille antaa 
O. Toivokainen p. (90) 534 875 iltaisin. 



tutkijat löytävät lisää sanoja tallennuksista. 
En kuitenkaan tarkoita venäläisperäisiä sa- 
noja, vaan suomalaisia harvinaisuuksia, joi- 
ta ei enää juuri käytössä ole. 



hotkut 
imisä 
kulju 
kulli 

käsmielin 

lainota 

nuppu 

orasa 

pehko 

riehtilä 

riäty 
rupkonnikainen 



kokous 
naaras 

kyyhkynen, pulu 
astutussika, paistettaessa 
liha haisi virtsalle 
käsin tunnustelemalla 
niellä 
nuttura 
uros 
pensas 

varreton matala paistin- 
pannu 
rivi 

rupikonna, 
rupisammakko 
joutui 



syrjäläinen 

säplä 

tapajaa 

tihmoo 

uukset 



sivullinen 

riehtilän nostin 

riittää 

vihmoo 

viikset, huuliparta 



Olen koettanut kolmessa artikkelissani 
tuoda esiin Inkerin sanojen, sananlaskujen, 
sanontojen ja runonpätkien rikkautta. Kun 
hiljattain tutustuin Inkerin kylien nimis- 
töön (n. 1200 nimeä), tunsin selailevani jo- 
tain hyvin arvokasta ja vanhaa suomalaista 
aarteistoa. Tutkijat tekevät arvokasta työ- 
tään ja heillä on riittävä perustietous. Usein 
ns. kansanihmiset tallentavat muistojaan 
vuodesta vuoteen paperille ja yltävät erit- 
täin suuriin saavutuksiin. Näin saadaan 
vuosittain talteen tuhansia pieniä ja suu- 
rempiakin asioita, jotka ilman ahkeria ihmi- 
siä menisivät unohduksiin maan mustaan 
multaan. 



Tuutari 
kotiseurakuntani 

Koskaan Tuutarin kaunista maata 
monien muistojen tallettamaa 
en sitä sielusta pyyhkiä saata, 
mulla se säilyy aikojen taa. 

Miten vois Inkerin lauluni häipyä, 
lapsuuden ajan pyyhkiä pois? 
Alati muistelen maatani ylvästä, 
toivoisin: lauluni kuuluis ja sois. 

Tuutarin lauluni herkästi helää, 
suruista, iloista muistutellen. 
Tuskien keskellä riemu voi elää — 
ja huumori, huoletkin lieventäen. 

Herra on johtanut kansojen teitä 
kourissa karujen kohtaloitten. 
Koskaan ei Herra hoitoaan heitä, 
tunnemme sen — joka ihminen. 

On Inkeri poissa mut inkeriläisyys — 
se kai ei syntynyt hävitäkseen. 
Toivon, viel lastemme lapsilla säilyis 
Inkerin perintö ihmeellinen. 

Lempi Sjöberg 



Terve kesä armainen 

Suomen sulo aika, se on ihana tämä ke- 
sän lämmin pehmeä tuuli. Valoisin aika ja 
lämmin, mikäpä sen parempaa enää voisi 
olla. 

»Maamies peltoon pehmeään, kyntää, kyl- 
vää siementään ». Luoja kasvun antaa. 

Ihmismieli virkistyy kesän tullen, herää 
aivan kuin karhu talviunestaan. Kaikki 
uudistuu kesän tullen, luonto on vihreä ja 
kaunis kaikkialla, kun katselee ympärilleen 
kulkiessaan. 

»Taas linnut laulujansa 
visertää kauniisti, 
myös eikö Herran kansa 
Luojaansa kiittäisi!» 

Näillä suvivirren sanoilla tervehdin teitä 
kaikkia vanhat sekä nuoret ystävät. 
Hämeenlinnassa 1 pv. kesäkuuta 

EK 



VALTAMEREN TAKAA 

Rakkaiden vanhempieni muistolle 

»Onpa taivaassa tarjona lapsillekin, 
jotka Jeesusta rakastavat, 
kultakruunut ja valkeat vaattehetkin, 
harput, joilla he soittelevat. 
Puhdas kulta on tie, jota astelevat 
kera laulaen enkelien. 
Karitsan siellä kasvoja katselevat, 
veriuhria syntisien. 
Siellä istuvat elämän lähtehellä, 
elon leipää he nauttia saa. 
Pois on yö, poissa kuolema häiritsevä, 
siellä Jumala ain valistaa. 
Siellä murheen ja surujen taukosi vuo, 
ikilohdutus virtaelee. 
Ylistystänsä autuas Herralle tuo, 
hänen rinnoillaan lepäelee.» 
Isäni, Paavo Johanneksen poika Voipää, 
oli syntynyt Inkerissä Kosemkinan seura- 
kunnassa Kallivieren kylässä 23. tammikuu- 
ta 1862. Hän nukkui kuolon uneen kotona 
Kallivieressä 30. syyskuuta 1936. Hänet 
haudattiin Kalliviereen »isäni omalle kyn- 
netylle saralle». Isäni siunasi haudan le- 
poon, ylösnousemusaamua odottamaan sil- 
loinen pastorimme Reino Ylönen. Isäni on 
nukkunut kotimaan povessa kohta jo neljä- 
kymmentäkuusi pitkää vuotta. 

Äitini, Valborg Topiaan tytär Voipää, os. 
Muurahainen, oli syntynyt Inkerissä Ko- 
semkinan seurakunnassa Kirjamon kylässä 
8. huhtikuuta 1863. Äitini nukkui kuolon 
uneen 28. syyskuuta 1932. Hänet siunasi, 
kuten isänikin, Reino Ylönen. Äiti on nuk- 
kunut kotimaansa maaemon sylissä jo mel- 
kein viisikymmentä pitkää vuotta. Me lap- 
set ja lastenlapset muistelemme rakkaita 
vanhempiamme ja uskomme vielä näke- 
vämme heidät) ja silloin usko vaihtuu nä- 
kemisen iloksi. 

Näin muisteli tytär (o. s. Voipää) 
Maria Mehiläinen New Yorkissa 

Viime helmikuussa 84 vuotta täyttä- 
nyt ystävämme Maria Mehiläinen New 
Yorkista tahtoi vielä näin Viestin pals- 
toilla muistella kauan sitten pois men- 
neitä vanhempiaan. Haikeana hän muis- 
telee Suomen ihania valkeita kesäöitä ja 
lähestyvää »juhlaa jumalaista», juhan- 
nusjuhlaa, ja lähettää rakkaat tervei- 
sensä myös kaikille Viestin lukijoille. 



Ruotsin puolelta 



Viktor Pajunen 



Inkeriläiset Ruotsissa 



I osa 



(»Föreningen Norden» on julkaissut tämän artikkelin Ruotsissa 

suomen kielellä. Se pohjautuu Viestin ruotsinkielisillä sivuilla 

julkaistuun aineistoon. Suomennos: Mailis Salmi.) 



Ensimmäinen suuri maahanmuutto Ruotsiin 

Inkeriläiset olivat miehitettyjen Baltian 
maiden pakolaisten ohella ensimmäisiä suu- 
ria maahanmuuttajaryhmiä, joiden kanssa 
ruotsalaiset joutuivat kosketuksiin. Vastuus- 
sa olevilla Ruotsin viranomaisilla ei siihen 
aikaan ollut lainkaan kokemusta siirtolais- 
ten vastaanottamisesta, ja vaikka hyvää 
tahtoa riittikin, sattui valitettavasti monia 
ikävyyksiä. Suurin tragedia oli balttilaisten 
luovutus, mutta myös inkeriläisiä karkotet- 
tiin ja he saivat Neuvostoliitossa kovia ran- 
gaistuksia. Neuvostoliiton lain mukaan 
maastapako nimittäin rinnastetaan maanpe- 
tokseen. Ne inkeriläiset, jotka poliittisina 
pakolaisina saivat jäädä, ovat enimmäkseen 
sopeutuneet hyvin uuteen kotimaahansa. Nyt 
seuraa lyhyt kuvaus Inkerin kansan histo- 
riasta ja selostus heidän Ruotsissa oloajas- 
taan aina tähän päivään asti. 



INKERI 



LYHYT HISTORIIKKI 



Historiallinen maakunta 

Monet ovat ne jäljet, jotka suurvalta-ajan 
Ruotsi on jättänyt eri puolille Eurooppaa. 
Inkerin suomalainen kulttuuri on muistoja 
siltä ajalta, jolloin Ruotsi esiintyi yhtenä 



Euroopan suurvalloista. Suomi kuului silloin 
osana Ruotsiin. Vuosina 1561 ja 1595 Ruotsi 
valloitti Eestin. Venäjälle jäi kuitenkin pää- 
sy Suomenlahden sisäosiin. Alue oli strate- 
gisesti merkittävä, ja täältä kulki tärkeä 
kauppareitti Sisä-Venäjälle. Stolbovan rau- 
hassa (Stolbova sijaitsee Laatokan eteläpuo- 
lella) vuonna 1617 Venäjä joutui luovutta- 
maan Ruotsille Inkerin ja Käkisalmen lää- 
nin. Siten Venäjältä estettiin pääsy ranni- 
kolle, ja Ruotsi hallitsi nyt yhtenäistä Itä- 
meren ympärillä olevaa aluetta aina Väinä- 
joen suistoon saakka. 

Alkuaan suomalaisaluetta 

Suomenlahtea ympäröivän alueen asutti- 
vat alkuaan suomalais-ugrilaiset heimot. In- 
kerikkojen tiedetään asuneen alueella aina- 
kin 1 100-luvun alusta lähtien ja vatjalaisten 
sitäkin aiemmin. 

Venäläistäminen 

Alue liitettiin Novgorodin valtapiiriin, 
mutta tapahtuman tarkkaa ajankohtaa ei 
kuitenkaan tiedetä. Kun Novgorod — ja si- 
ten myös Inkeri — vuonna 1478 joutui Mos- 
kovan yliherruuteen, alkoivat ensimmäiset 
venäläistämisyritykset. Maahan siirrettiin 
suuri määrä venäläisiä perheitä, ja nämä 
saivat huostaansa parhaat maa-alueet. Sitä 



8 



paitsi kantaväestö joutui 1500-luvun loppu- 
puolella maaorjuuteen. 

Ruotsin vallan aika 

Kun Ruotsi vuonna 1617 sai haltuunsa 
Inkerin, alue oli pitkällisten taistelujen ja 
nälänhädän takia autioitunut. Sitä paitsi 
kansaa pakeni Venäjälle, koska Ruotsin hal- 
litus yritti väkivalloin käännyttää sitä 
kreikkalaiskatolisesta uskosta luterilaisuu- 
teen. Kuolemanrangaistuksen uhkakaan ei 
pystynyt estämään tätä väestönpakoa. 

Saksalaisia uudisasukkaita 

Kustaa II Adolf yritti ensin kansoittaa 
autiota maata houkuttelemalla saksalaisia 
maanomistajia asettumaan sinne. Heille 
jaettiin parhaat alueet, mutta he saivat ot- 
taa vain omia maanmiehiään palvelusväek- 
seen. Tämä sen vuoksi, jotta saataisiin 
useampia uudisasukkaita. Inkerin uudelleen 
kansoittamisyritys tällä tavoin kuitenkin 
epäonnistui. Uudisasukkaiden määrä oli 
liian vähäinen, ja useimmat heistä palasivat 
kotiin. Varsinkin sotavuosina 1651 — 1658 
moni saksalainen jätti Inkerin. 

Karkotuspaikka 

Ruotsista karkotettiin Inkeriin myös ri- 
kollisia. Eräästä kuninkaallisesta kirjeestä 
vuodelta 1620 ilmenee, että se, joka oli ta- 
vattu Ahvenanmaan rauhoitettujen hirvien 
salametsästyksestä, tuli tuomita kuolemaan, 
tai lieventävien asianhaarojen vallitessa 
karkottaa eliniäkseen Inkeriin. Samoin ta- 
lonpoikia, jotka asettuivat poikkiteloin Kus- 
taa II Adolfin halutessa perustaa kaupungin 
nykyisen Boräsin paikalle, karkotettiin In- 
keriin. 

Maahanmuuttoa Suomesta 

1600-luvun jälkipuoliskolla käynnistyi se 
maahanmuutto, jonka perua nykyinen Inke- 
rin suomalaisväestö on. Savosta ja Äyräpään 
kihlakunnasta muutti talonpoikia viljavaan 
Inkeriin. Kieli ja luterilainen usko sitoivat 
nämä savakot ja äyrämöiset niin lujasti yh- 
teen, että kaikki myöhemmät venäläistämis- 
yritykset ovat epäonnistuneet. Nyt kanta- 
väestökin alkoi kääntyä luterilaisuuteen, ja 
Inkerin suomalaisväestö alkoi nopeasti kas- 
vaa. 



Jälleen Venäjän yhteyteen 

Tsaari Pietari I:n käskystä kenraali 
Apraksinin sotilaat hyökkäsivät Inkeriin 
vuonna 1701. Kyliä poltettiin ja väestöä sur- 
mattiin. Kun kenraali raportoi tsaarille toi- 
mistaan, tämä kielsi enempää tuhoamasta 
maata, koska se tämän jälkeen tulisi kuulu- 
maan Venäjään. Ruotsin valta Inkerissä 
kesti 104 vuotta. Uudenkaupungin rauhassa 
vuonna 1721 Ruotsi joutui luovuttamaan In- 
kerin Venäjälle. 

Uusi venäläistäminen 

Inkerin väestölle koitui nyt pitkä ja vai- 
kea aika. Asutuksia poltettiin ja väestöä 
karkotettiin Siperiaan. Venäläisiä käskettiin 
siirtymään Inkeriin. Tällä tavoin syntyi pal- 
lon venäläisasutusta. Suurimmaksi näistä 
kasvoi Pietari, nykyinen Leningrad. Suoma- 
laiskyliä hävitettiin, ja venäläiset käyttivät 
niiden asukkaita pakkotyövoimana raken- 
nuksillaan. Aiemmin vapaista suomalaisista 
talonpojista tuli venäläisten maanomistajien 
alaisia maaorjia. 

Kulttuurin kehitys 

Vasta vuonna 1861 alkoi Inkerin suoma- 
laisille koittaa valoisampi aika. Venäjällä 
lakkautettiin silloin maaorjuus, ja talonpojat 
saivat ostaa viljeltäväkseen pieniä maapals- 
toja. Maaorjuuden lakkauttaminen vaikutti 
Inkerissä suomalaisen kulttuurin kehityk- 
seen. Syntyi kouluja, joissa opetuskielenä oli 
suomi. Oppikirjoina käytettiin. Suomesta 
tuotuja virsikirjoja ja raamattuja. Jo vuon- 
na 1863 perustettiin Kolppanaan suomenkie- 
linen kansakouluseminaari. Suomalainen 
kulttuuri alkoi nyt kukoistaa. Musiikki- ja 
teatteriryhmien toiminta käynnistyi. Perus- 
tettiin kuoroja ja järjestettiin vuotuisia lau- 
lujuhlia. Suomenkielisten runoilijoiden ja 
kirjailijoiden teoksia julkaistiin ja niitä oli 
kaikkien saatavilla lähes joka seurakuntaan 
perustetussa kirjastossa. Alettiin julkaista 
suomenkielisiä lehtiä. Ensimmäinen, Pieta- 
rin Sanomat, ilmestyi ensi kertaa vuonna 
L870. Jonkin ajan kuluttua annettiin kui- 
tenkin asetus, jonka mukaan Venäjällä an- 
nettavan opetuksen tuli tapahtua venäjän 
kielellä. Asetus koski myös Inkeriä. Ainoas- 
taan uskonnonopetusta saatiin edelleenkin 
pitää suomeksi. 



9 



Vallankumous 

Tsaarivallan kukistuttua vuonna 1917 In- 
kerin suomalaisväestön olot taas helpottui- 
vat. Koululaitoksesta tuli jälleen suomen- 
kielinen ja opetustointa lisättiin. Kirkoissa 
saarnattiin taas suomeki. Vaikutti siltä kuin 
maaorjuutta ja sortoa nyt vihdoinkin seu- 
raisi vapaus. Vuoden 1917 väestölaskennan 
mukaan Inkerin suomenkielisen väestön 
määrä oli 160 870. Näistä oli suomalaisia 
140 370, Inkeroisia 20 000 ja vatjalaisia 500. 
Inkerin noin 1 100 kylästä 7G0 oli täysin 
suomalaista, Monissa muissakin kylissä oli 
suomalaisväestöä. Tämä 15 000 neliökilomet- 
rin suuruinen alue oli siis suomalainen maa- 
kunta, vaikkakin se sijaitsi heti Suomen ra- 
jan ulkopuolella. 

Vapaustaistelu 

Vuosina 1918 — 1920 Suomen ja Eestin va- 
paustaistelun yhteydessä inkeriläisetkin 
yrittivät vapautua Neuvostoliitosta. Tämä 
Eestin tukema vapaussota kuitenkin epäon- 
nistui. Tarton rauhassa inkeriläisille taattiin 
kulttuuriautonomia, jota bolsevikkihallitus 
ei myöhemmin lainkaan ottanut huomioon. 
Vapaussodan aikana Suomeen pakeni 8 500 
ja Eestiin 1 000 inkeriläistä 

Stalinin ajan terrori 

Stalinin hallituskaudella Neuvostoliiton 
vähemmistökansat joutuivat kovemman vai- 
non kohteeksi kuin koskaan aikaisemmin. 
Vuonna 1929 alkoi Inkerin talonpoikaisomis- 
tuksessa olevan maanviljelyksen pakkokol- 
lektivointi kolhooseiksi. Uskontoa vainottiin, 
pappeja vangittiin ja kirkkoja suljettiin. Yli 
50 000 inkeriläistä leimattiin kulakeiksi ja 
karkotettiin Siperian työleireille. Vuonne. 
1937 takavarikoitiin kaikki suomenkieliset 
oppikirjat ja opetusta ryhdyttiin taas anta- 
maan venäjäksi. 

Toinen maailmansota 

Kaikkien Inkerin suomalaisten kestämien 
koettelemusten kukkuraksi syttyi sitten sota. 
Hitlerin hyökättyä Neuvostoliittoon vuonna 
1941 rintama piiritetyn Leningradin ympä- 
rillä kulki aivan Inkerin halki. Noin 30 000 
inkeriläistä jäi piiritykseen. Useimmat heis- 
tä saivat julman kuoleman, harvat pääsivät 
ehkä saattueissa Laatokan yli. Loput 70 000 



jäivät miehitetylle kotiseudulleen. Tuhansia 
näistä nääntyi nälkään vaikeiden sotavuo- 
sien aikana. Sitä paitsi 3 000 inkeriläistä 
vietiin Saksaan hevosmiehiksi ja maatyöläi- 
siksi. Suomen hallitus onnistui myöhemmin 
hankkimaan luvan inkeriläisten evakuoin- 
tiin saksalaisten miehittämältä alueelta Suo- 
meen. He olivat suomea puhuvia ja maatöi- 
hin tottuneita, minkä vuoksi he pystyivät 
vaikeuksitta korvaamaan Suomen rintamal- 
la olevan työvoiman. 

Paossa 

Vuosina 1943 — 1944 lähetettiin jäljellä ole- 
vat inkeriläiset junalla Eestiin. Paldiskin 
satamakaupungista laivattiin Suomeen kaik- 
kiaan 61 163 pakolaista. Saksasta evakuoi- 
tiin niin ikään useimmat aiemmin sinne vie- 
dyt inkeriläiset, Inkerissä ei enää ollut suo- 
malaisväestöä. Suomen ja Neuvostoliiton 
vuonna 1944 sopiman välirauhan mukaisesti 
Neuvostoliitolle luovutettiin 55 000 inkeri- 
läistä. Ainoastaan 8 000 jäi Suomeen ja 
näistä jatkoi jokseenkin heti yli puolet 
Ruotsiin. Ruotsista muutti sitten osa Kana- 
daan, USA:han ja Australiaan. 

Epävarma kohtalo 

Neuvostoliittoon palanneiden inkeriläisten 
kohtalo oli epävarma. He päätyivät usein 
Sisä-Venäjälle kauaksi kotiseudultaan. Ei 
ole tarkkaa tietoa siitä, montako inkeriläistä 
Neuvostoliitossa on ja missä he ovat. Kui- 
tenkin heitä tiedetään olevan Inkerissä 
Eestissä ja Itä-Karjalassa. Vuoden 1959 
väestölaskennassa 93 000 Neuvostoliiton 
kansalaista ilmoitti olevansa suomalainen. 
Vuosien 1970 ja 1979 väestölaskentojen vas- 
taavat luvut ovat 85 000 ja 77 000. 

Kansa hajaantuneena 

Niinpä taas kerran mahtavampien naapu- 
rien tahto on koetellut vähemmistökansaa ja 
hajottanut sen maailman tuuliin. Vai voi- 
vatko inkeriläiset ehkä vielä kerran yhteis- 
voimin ja kuuluisan suomalaisen sisun avul- 
la yhdistyä ja luoda omakielisen ja omaan 
kulttuuriin rakentuvan tulevaisuuden. 

Inkeri tänään 

Sallittakoon minun myös lyhyesti kertoa 
vaikutelmista, joita tämän päivän Inkeri 



10 



ulkopuolisessa vierailijassa herättää- Venä- 
jää osaamattoman ei ole Inkerissä helppoa 
löytää minnekään. Tienviittoja ja paikka- 
kuntakilpiä on äärimmäisen säästeliäästi, ja 
kun niitä on, niissä on venäläistetyt nimet. 
Maaseutu on alavaa, korkein kohta, Äijän- 
mäki, on 167 metriä korkea. Näkee suuria, 
viljavia alueita, paikoitellen lehtimetsän 
rikkomina- Siellä täällä hajallaan on pie- 
niä, harmaita kyliä. Kun saapuu kylään, 
kohtaa melkein aina saman näyn. Kapean, 
kuoppaisen soratien molemmin puolin on ri- 
vissä pieniä taloja. Talot ovat usein ulko- 
näöltään tyypillisiä inkeriläisiä, pääty kylä- 
kadulle päin. Toinen pääty on rakennettu 
kiinni ulkorakennukseen, joissa ainakin en- 
nen pidettiin usein lehmää. Jokaista taloa 
ympäröi seiväsaita. Tämän takana on pieni 
maatilkku, jossa kasvatetaan kotitarpeiksi 
vihanneksia. Talossa on keittiö ja yksi tai 
kaksi huonetta. Keittiötä hallitsee sekä tuli- 
sijana että lämmönlähteenä toimiva uuni. 
Kalustus on hyvin niukkaa. Ihmiset työs- 
kentelevät useimmiten muutaman kylän kä- 
sittävillä kollektiivimaatiloilla. Aiemmin su- 
pisuomalaisissa kylissä on nykyään venäläi- 
nen leima. Elämä tuntuu kulkevan täällä 
vanhaa latuaan, mutta Inkeri on saanut 
uuden kansan, uuden kielen ja uuden kult- 
tuurin. 



VUODET RUOTSISSA 



Pakolaisvirta Ruotsiin 

Koska inkeriläiset olivat Neuvostoliiton 
kansalaisia. Suomi ci voinut myöntää heille 
maastapoistumislupaa. Heidän oli siksi pak- 
ko paeta laittomasti Suomesta. Pakolaisvirta 
alkoi sen jälkeen kun Neuvostoliiton ja Suo- 
men välillä oli syksyllä 1944 solmittu väli- 
rauha, jonka mukaisesti inkeriläiset oli luo- 
vutettava. Erityinen valvontakomissio huo- 
lehti kolmen vuoden ajan rauhan solmimi- 
sen jälkeen siitä, että rauhansopimusta nou- 
datettiin. Inkeriläiset pakenivat Ruotsiin 
useimmiten joko Tornionjoen tai y lilasta- 
tuissa kalastusaluksissa Selkämeren yli. En- 
simmäisinä saapui muutama sata sotilasta 
Heimopataljoona 3:sta ja Erillispataljoona 
6:sta. Neuvostoliiton lain mukaan nämä so- 



tilaat katsottiin karkureiksi, ja jos heidät 
luovutettaisiin, he saisivat erittäin kovia 
rangaistuksia- HP 3 koostui Puna-armeijaan 
kuuluneista sotavangeista, jotka taistelivat 
Suomen riveissä, koska heille oli luvattu 
Suomen kansalaisuus. ErP 6:een kuuluvat 
olivat »vapaaehtoisia», jotka vallitsevan nä- 
länhädän takia oli houkuteltu Saksan ar- 
meijaan ja sitten siirretty Suomen riveihin. 
Vähitellen alkoi Ruotsiin hakeutua myös in- 
keriläisiä siviilihenkilöitä Neuvostoliittoon 
luovuttamisen pelosta. Pakolaisvirta oli suu- 
rin ensimmäisinä sodanjälkeisinä vuosina, 
mutta se jatkui 1940-luvun loppupuolelle 
saakka. Kaikkiaan Ruotsiin saapui noin 
5 000 inkeriläistä, mutta arviolta 500 heistä 
jatkoi matkaansa muihin maihin. Päästyään 
Ruotsiin pakolaiset saivat puhtaat vaatteet, 
poliisi kuulusteli heitä, ja heidät sijoitettiin 
sitten eri pakolaisleireihin. Saamaansa vas- 
taanottoa inkeriläiset muistelevat vielä tä- 
näänkin syvästi kiitollisina. Moni saattoi nyt 
ensi kertaa elämässään tuntea olonsa tur- 
valliseksi. Pakolaisille sattui kuitenkin jon- 
kin verran ikävyyksiä. Kommunistilehdis- 
tössä oli artikkeleita, joiden tarkoituksena 
oli saattaa idästä tulleet pakolaiset epäilyt- 
tävään valoon. Venäläisiä »lähetystövirkai- 
lijoita» kävi pakolaisten oleskelupaikkakun- 
nilla heitä uhkailemassa ja pelottelemassa. 
Vähitellen Ruotsin viranomaiset ehkäisivät 
kuitenkin tällaisen toiminnan. Välttääkseen 
neuvostoliittolaisesta alkuperästään aiheutu- 
vat epäluulot inkeriläiset esiintyivät useim- 
miten suomalaisina. Näin varsinkin olles- 
saan kanssakäymisissä myöhemmin Ruotsiin 
tulleiden suomalaisten kanssa. Aluksi Ruotsi 
ei katsonut kaikkia inkeriläisiä poliittisiksi 
pakolaisiksi. Tämä johtui osittain siitä, että 
inkeriläiset pelkäsivät ilmoittautua sellaisik- 
si ja osittain siitä, etteivät he saaneet infor- 
maatiota poliittisen pakolaisuuden merki- 
tyksestä. Lopulta pakolaisille myönnettiin 
Ruotsissa poliittinen turvapaikkaoikeus, pal- 
jolti ns. Inkeriläiskomitean ja sitä lähellä 
olevien henkilöiden tekemän työn ansiosta. 

(Jatkuu seuraavassa numerossa) 



11 



Beskrivning av en folkgrupp 
ingermanländarna 



(Del II) 



Armas Paakkonen 



Kulaker 

Säsom kulaker betecknades i borjan av 
1930-talet förmögnare ingermanländare, sä- 
dana som intagit en ledande ställning i sam- 
hället, använt sig av främmande arbets- 
kraft, d.v.s. haft en eller flera tjänare, 
innehaft affär eller värit ledande krafter 
inom kyrkan eller nägon slags andlig rörel- 
se. I början räknades bönder, som hade tex. 
5 kor och 2 hästar tili kulakerna, men senare 
utvidgades begreppet tili att omfatta även 
dem, som hade blott 2 kor och 1 häst. I slut- 
skedet kunde man bli stämplad som kulak 
oavsett ens ekonomiska ställning. Angiveri 
med riktiga men i lika hög grad oriktiga, 
okontrollerade uppgifter florerade. 

Snart började man kalla dem som inte 
deltog i bolsjevikernas kamp mot kulakerna 
de sistnämndas hantlangare. Sädana som 
genom släktskaps- och vänskapsband ville 
halla kontakt med kulaker, blev själva miss- 
tänkta och bespottade som kulakernas efter - 
löpare, s.k. svansar. I första hand blev 
kulakerna »beskattade individuellt» d.v.s. 
tvä tili tre gänger sä högt som övriga med- 
borgare. Därtill förlorade de sin rösträtt och 
andra medborgerliga rättigheter. 

En av flyktingarna, hemmahörande i 
Keitto, berättar att hans moder, 45 är gam- 
mal, hans tvä systrar pä 14 och 12 är och 
tre smä bröder pä 9, 7 och 3 är häktades och 
bortfördes under päsknatten (1931 ?). Hans 
far hade redan i februari deporterats tili 
Solovjets-Öarna, Varför? Familjens egendom 
bestod före plundringen av 6 ha jord, 3 kor, 
1 häst, 3 svin och 1 fär. Korna bortfördes 
redan föle jul, dä familjen inte kunde be- 
tala den oerhört tunga skatten om 2.600 
rubel, som den hade att erlägga under 
hösten. Efter jul älades familjen att erlägga 
30 °/o av denna summa, Dä den ej förmädde 



det, dömdes den tili 3.900 rubels böter. I 
februari tillades en skatt pä 2.600 rubel. 
Dä inte heller denna summa kunde betalas 
konfiskerades familjens hela äterstäende 
egendom: kreatur, husgeräd, byggnader, 
jordbruksredskap, äkdon och alla bättre 
kläder. Därpä följde hela familjens depor- 
tering. 

Kulakernas barn fick inte tillträde tili 
hogre skolor. Vidare älades kulakerna ett 
slags »arbetsskatt» i form av tunga arbets- 
beting vid skogsavverkning eller andra all- 
männa arbeten. Härvid mäste de naturligt- 
vis själva utföra arbetet och fick ej an- 
vända sig av annan arbetskraft. Ett exempel 
pä dylik arbetsskatt är att en kvinna älades 
att under en vinter fälla träd samt säga och 
trava 200 m» ved. Med dätida däliga hand- 
redskap! De i städerna bosatta kulaker el- 
ler annars rättslösa (präster, lekmannapre- 
dikanter, kontrarevolutionärer) älades ex- 
empelvis gaturengöring, särskilt efter stora 
snöfall. 

De som blivit stämplade som kulaker kal- 
lades allmänt för den döende klassen och 
regeringens motständare, som mäste undan- 
röjas frän den sociala utvecklingens väg. 
Därför började man sända dem jämte fa- 
miljer i tusental i förvisning tili obeboda, 
klimatiskt ogästvänliga trakter. De som 
skickades tili Sibirien harnnade allmänt i 
omrädet mellan floderna Jenisej och Lena. 
Somliga skickades tili Kasachstans bomulls- 
odlingar med sitt heta kiimat, som var syn- 
nerligen ovant för dessa människor. Andra 
harnnade pä ön Sachalin norr om Japan. 
Atskilliga förvisades tili Kolahalvön. Sär- 
skilt Ökänt blev där gruvan Hiipinä (pä 
ryskä Hibinogorsk senare: Kirovsk) med 
apatitbrytning, Andra harnnade i skogsarbe- 
ten i norra delen av det vida Sovjetunionen. 



12 



Förvisningsorterna utsägs mer eller mindre 
slumpmässigt av GPU:s (Gozudärstvennoje 
Polititjeskoje Upravlenije, Statens politiska 
förvaltning) arbetskraftsbyrä. Alit berodde 
pä var de fann behov av arbetskraft just 
för stunden. Därför har ingermanländarna 
spritts ut över ett stort omrade. Andelen 
döda i förvisningen var mycket hög. Detta 
berodde pä stora arbetsbeting kombinerat 
med daliga bostäder och lite föda och prak- 
tiskt taget ingen hälsovärd. De förvisade 
fick i allmänhet kort tid pä sig att för- 
bereda den länga resan och fick taga med 
sig endast det allra nödvändigaste. Detta 
försvärade ocksä livet i förvisningen. 

Förvisningarna följde vanligen följande 
mall. Pä kvallen kom beväpnade poliser tili 
byn och häktade de husbönder i gärdarna 
som var utsedda att förvisas och förde dem 
med sig som fängar. Det har hänt att den 
utsedde inte var hemma och da tog man 
grannen i stället, ty kvoten skulle upp- 
f ylläs! Familjen i övrigt fick vanligen 24 
timmar pä sig att göra sig redo för resan. 
Varthän visste de inte. De fick lov att taga 
med sig kläder 30 — 50 kg men mat blott 
nägot litet ty man förklarade att »mat finns 
där nog». Därefter fördes de med kollek- 
tivets hästskjuts tili närbelägen järnvägs- 
station, där ett godstäg stod berett och in- 
väntade dem. När kvinnorna och barnen 
förts ombord pä täget, införpassades i sista 
stund de fängslade fäderna dit. Dörrarna 
stängdes och täget satte sig i rörelse mot ett 
ökänt mäl och en för passagerarna okänd 
framtid. Varje ansökan om rättslig hjälp 
med stöd av lagen var fäfäng. Anarki rädde 
i samhället. Man räknar med att 50.000 in- 
alles frän Ingermanland förvisats frän sinä 
hem. Därtill kommer de som enbart fänslats. 

Grundandet av kolchoser 

De flesta ingermanländare levde av jord- 
bruk. Det var lätt att finna avsättning för 
jordbruksprodukter i Petersburg (Petrograd, 
Leningrad). Efter revolutionen 1917 förstat- 
ligades storgodsen (hoven) medan de mindre 
jordbruken förblev i enskild ägo. Aren 
1925 — 26 genomfördes en jordskiftesreform, 
som syftade tili att en familj skulle ha hela 
sin jord i sammanhängande lott. Man an- 
vände uttrycket »flytta tili huuttari» för 



reformen. I praktiken innebar det att bo- 
stadshusen skulle flyttas tili ny plats, huut- 
tari. Detta resulterade i att en för Inger- 
manland sä typisk by-gemenskap med 
husen samlade pä ömse sidor om byvägen 
splittrades. De första kolchosbildningarna 
började 1928 genom inflyttade Kanada-fin- 
nar. Dessa strävanden stöddes av stats- 
makterna, men först 1929 blev det större 
fart pä kolchosgrundandena. Självägande 
ingermanländska bönder var inte nämnvärt 
intresserade av kolchoser, gemensamt ägan- 
de och brukande. Grundandet följde of ta 
samma monster: Tvä eller tre statstjänste- 
män kom tili byn och samlade bybefolk- 
ningen tili ett möte, där de framhöll av- 
sikterna med och fördelarna av kollektivt 
jordbruk. Därefter vidtog omröstning varvid 
de församlade först tillfrägades vilka som 
var emot kollektivisering. Detta skulle de 
tillkänage genom handuppräckning. Nägra 
händer höjdes, men dessa personer rtörsvann 
snart. När man senare anordnade omröst- 
ning vägade ingen rösta emot. Därpä be- 
slöts att »dä ingen var däremot» skulle 
kollektiv införas i byn och protokoll om 
detta uppsattes. Man tillsatte föreständare 
eller ordförande (pä ryskä predsedätelj) och 
valde styrelse. Följande dag fick bönderna 
leda sinä kor och hästar tili samma ladu- 
gärd. De av kulakerna, som av en eller 
annan orsak inte blivit förvisade, överläm- 
nade of ta sin jord och sinä kreatur tili kol- 
lektivet och flyttade frän byn tili annan 
ort eller tili staden och började där arbeta 
i fabrik. Ty den kulak som bodde kvar i 
kollektivets närhet var i ständig fara att 
bli anklagad för nägot, säsom skyldig tili 
den ofärd som kunde inträffa i kollektivet. 
Om t.ex. en häst eller ko insjuknade eller 
om det uppstod missväxt pä ett äkerstycke, 
ansägs kulaken vara skulden därtill. Man 
försvärade livet för kulaken i ekonomiskt 
avseende. Han fick varken köpa eller sälja 
nägot förrän han betalat de först bestämda 
skatterna tili kollektivet. Ofta fick han där- 
efter ingenting över. 

Det religiosa livet 

I Ingermanland fanns det 32 lutherska 
församlingar, som var den dominerande 
trosriktningen. Efter bolsjevikrevolutionen 



13 



blev nastan alla de ingermanländska präs- 
terna tvungna att, för att rädda sinä liv, 
bege sig tili Finland. Sälunda hade är 1930 
endast 4 församlingar en tjänstgörande präst 
kvar. Den siste prästen i Ingermanland Se- 
lim Jalmari Laurikkala var tvungen att 
1937 flytta tili Finland. Laurikkala verkade 
som själasör.iare bland ingermanlandare 
ären 1909 — 37 i Ingermanland och 1952 — 57 
i Sverige i Boräs. Mänga folkskollärare och 
lekmannapredikanter fick sköta prästernas 
äligganden. Före revolutionen lydde Inger- 
manlands lutherska kyrka under Peters- 
burgs konsistorium, vars ledning läg i tyska 
händer. Tili en början fick man 1918 n 
finskspräkig avdelning tili konsistoriet. Men 
man ville bilda en egen kyrklig förvaltning 
eftersom det tyska konsistoriet efter första 
världskriget var handlingsförlamat. Den 3 
mars 1921 godkände Sovjetunionens evange- 
lisk lutherska biskopsmöte i Moskva Inger- 
manlands finska evangelisk-lutherska kon- 
sistorium som självständigt stift. Av sty- 
relsens sju ledamöter skulle minst tvä vara 
präster, de övriga lekmän. Laurikkala var 
ledamot av konsistoriet under hela dess 
existenstid. Tili församlingarnas represen- 
tantmöte skickades ombud efter folkmängd. 
Flera av konsistorieledamöterna blev seder- 
mera fängslade och förvisade tili arbets- 
lager, där de gick tidig död tili mötes. Under 
ären 1923 — 26 gick en stor andlig väckelse- 
rörelse över Ingermanland. Andliga fester 
med 5 — 6.000 deltagare hölls, sängkörer 
bildades. Kyrkorna fylldes och hänförelsen 
var stor. Redan 1926 förbjöd sovjetiska 
myndigheter andaktsstunder i privatbostäder 
och utomhus. I kyrkorna och bönchusen fick 
man ännu fritt samlas. Men snart började 
trakasserierna. De uppträdandes pass kon- 
trollerades mitt under pägäende gudstjänst. 
Besökande kalladcs tili tjekans ämbetslokal 
och fick där förklara varför de besökt kyr- 
kan. 1929 började sä i Ingermanland det 
egentliga förintandet av kyrkan och den 
verkliga trosförföljelsen. Länga rader av 
ledande inom kyrkligt liv sasom kantorer, 
församlingsföreständare, lekmannapredi- 
kanter förvisades och de omkom oftast i 
förvisningen. Kyrkorna stängdes för reli- 
giöst bruk och började användas för andra 
andamäl. Som exempel kan nämnas att Rää- 
pyvä kyrka blev ladugärd och i Kosem- 



kina kyrka tog man bort altartavlan och 
placerade dit Lenins porträtt och började 
använda kyrkan som samlingslokal. Andra 
kyrkor förvandlades tili danslokaler. 

Andra världskriget och evakueringen tili 
Finland 

Ovanpa alla vedermödor som finnarna i 
Ingermanland fick utstä kom sä kriget. När 
Tyskland anföll Sovjetunionen 1941 kom 
frontcn runt det belägrad att frän septem- 
ber mänad samma är att gä tvärs igenom 
Ingermanland. Ungefär 30.000 ingerman- 
landare blev kvar innanför inringningen. De 
flesta av dessa gick en grym död tili mötes. 
Endast ett fätal slapp ut ur 900 dagars in- 
ringning med lastbilskonvojerna över Lado- 
gas is. Större delen av ingermanländarna, 
ca 70.000, blev kvar i sin ockuperade hem- 
bygd. 

Av tyska planer (Generalplan Ost) fram- 
gär vid ärsskiftet 1941 — 42 att Ingermanland 
skulle pä 25 är förtyskas tili 50%. I de- 
cember 1941 meddelar tyskarna finska re- 
geringen att 50.000 ingermanlandare, ome- 
delbart efter det att Finska viken tillfrusit, 
mäste förflyttas tili Finland. De hotas av 
hungersnod. Mat fanns endast för ett par 
mänader. Den finska regeringen ansäg sig 
pä grund av egna svärigheter och brist pä 
transportfordon inte kunna lämna bindande 
löften om mottagande. I slutet av 1941 nädde 
finska trupper sinä östligaste positioner 
under kriget. Dä planerade man pä allvar 
att förflytta ingermanländarna tili öde byar 
i Öst-Karelen. I januari 1942 uppvaktade 
ingermanlandare i Finland den finska re- 
geringen och observatörer skickades tili 
Ingermanland. Den 1 december 1942 beslöt 
den finska regeringen att Finland var be- 
rett pä en evakuering. Den tyngst vägande 
orsaken var brist pä arbetskraft pä hemma- 
fronten, särskilt inom lantbruket. Bland 
ingermanländarna fanns mänga mjölkerskor 
och därigenom kunde man undvika nödslakt 
i Finland. Därtill kunde man vädja tili na- 
tionssamhörighetskänslor. Men nu var inte 
tyskarna langre sä intresserade av evakue- 
ring ty de behÖvde själva den civila ar- 
betskraften bakom fronten. Nu vidtog diplo- 
matiska förhandlingar som sä smäningom 
resultcrade i att under tiden 29. 3. 1943 — 
17. 6. 1944 överskeppades frän hamnstaden 



14 



TERVETULOA 



MUISTATTEHAN! 



Boräsin Inkerin Kerhon lasten kesäleirille, 

joka pidetään 1982-07-24—1982-07-31 ker- 
hon mökillä Kräkeredissa. 

Olemme saaneet uuden ohjaajan, joka on 
Liisa Häyhänen Jönköpingistä. Liisa 
on ollut apulaisohjaajana leirillämme jokin 
vuosi sitten, joten lapset tuntevat hänet hy- 
vin. 

Myös emäntä on uusi, nimittäin Inkeri 
Rinne. 

Lisää tietoja voit saada Victor Kainelai- 
selta, puh. 033/120 466. 



RUOTSIN INKERINSUOMALAISTEN 
KESÄJUHLAT BORÄSISSA 

Ruotsin inkerinsuomalaisten 35. kesäjuh- 
lat ovat juhannuksena (25.— 27. 6. 1982) 
Boräsissa. Juhlan ohjelma pääpiirteissään 
sekä tiedot juhlan yhteydessä pidettävistä 
näyttelyistä, majoituksesta ym., sekä juh- 
lien järjestelyihin osallistuvien ja majoituk- 
sesta huolehtivien osoitteet ja puhelinnume- 
rot löytyvät kaikki lehtemme toukokuun 
numerosta, sivulla 13 olevasta juhlailmoi- 
tuksesta. Myös s. 11 on kesäjuhla-asiaa. 

Olette kaikki sydämellisesti tervetulleita 
— läheltä ja kaukaa. 

Boräsin Inkerin Kerho 



VÄLKOMMEN 

Tili Boräs Inkerin Kerhos barnläger, 

som är under tiden t982-07-24— 1982-07-31. 
Vid Kerhos stuga i Kräkered. 

Vi har en ny ledare nämnligen Liisa 
Häyhänen frän Jönköping. Liisa har 
värit bitr. lägerledare pä var läger för 
nägra är sedän. Alla barnen känner henne 
väl. 

Även husmor är ny, nämnligen Inkeri 
Rinne. 

Vili du veta mer om lägret sä ring tili 
Victor Kainelainen 033/120 466. 



SUOMEN INKERINSUOMALAISTEN 
KESÄJUHLAT LAHDESSA 

Suomen inkerinsuomalaisten kesäjuhlat 
ovat Lahdessa 10. ja tt. heinäkuuta 1982. 
Tiedot majoituksesta ja ruokailusta sekä 
juhlan ohjelma pääpiirteissään on kerrottu 
sekä huhti- että toukokuun Viestissä s. 10 
ja s. 8 olevissa ilmoituksissa. Niistä löydät 
myös majoituspaikoiksi sopivien hotellien 
osoitteet ja puhelinnumerot ym, tärkeitä 
tietoja. 

Sydämellisesti tervetuloa juhlillemme — 
sankoin joukoin, läheltä ja kaukaa. Järjes- 
täjänä Lahden Seudun Inkerin Kerho. 

Juhlatoimikunta 



Paldiski (Baltischport) i Estland sammanlagt 
61.163 ingermanländare tili Finland. Under 
krigsären svalt nägra tusen ingermanlän- 
dare ihjäl och 3.000 hade förflyttats (delvis 
frivilligt) tili Tyskland. Av dessa sistnämnda 
förflyttades sedermera 2,700 tili Finland. 
Sälunda evakuerades närmare 64.000 inger- 
manländare tili Finland under slutskedet 
av andra världskriget. En princip frän 
finnarnas sida i förberedelserna av evaku- 
eringen var att denna skulle ske pä fri- 
villig basis. Tili Finland kom sälunda en- 
dast sädana som sjalva hade önskat detta. 

(Fortsätter) 



ETSITÄÄN 

Simo Aatamin poika L i s k i, syntynyt 
1910 Venjoella, asuinpaikka nykyisin Lenin- 
gradin lähistöllä. Henkilöitä, jotka tietävät 
hänen olinpaikkansa ja osoitteensa, pyyde- 
tään ystävällisesti ottamaan yhteys rovasti 
Matti Vironmäkeen, puh. (90) 631 285. 



Saima Kohanti etsii pikkuserkkuaan (se- 
dän pojan tyttöä) Siina Riippistä, syn- 
tynyt 1929 Korpikylässä (Volossovan rajoo- 
ni, Leningradin alue). Äiti: Katri, isä: Mik- 
ko, isoäiti: Anna, isoisä; Juhana. Siina Riip- 
pinen asui vuonna 1944 Seinäjoella. Mah- 
dolliset vastaukset pyydetään ystävällisesti 
lähettämään Inkeriläisten Viestin toimituk- 
seen (os. Koivikkotie 6, 01620 Vantaa 62). 
Kuoreen merkintä: »Saima Kohanti». 



15 



Ajankohtaisia ilmoituksia 



HELSINGIN PAIKALLISOSASTO 



TURUN PAIKALLISOSASTO 



Linja-automatka Lahden kesäjuhlille 

Teemme yhteisen bussimatkan Helsingis- 
tä Lahden kesäjuhlille (10. — 11. 7. 1982). 

Lähtö Aurorankatu 7:n edestä lauantaina 
10.7. klo 10.00. 

Paluu sunnuntaina 11.7. välittömästi juh- 
lien jälkeen. 

Ilmoittautumiset: Ida Riipinen, Linnan- 
koskenkatu 8 B, 00250 Helsinki 25, puh. 
445 701 tai Yrjö Korkkinen, Orvokkitie 24 B, 
01300 Vantaa 30, puh. 835 857. 



Turusta kesäjuhlille Lahteen 

mennään linja-autolla. Lähtö 10. heinäkuu- 
ta, paluu välittömästi juhlien jälkeen sun- 
nuntaina 11. heinäkuuta. Ilmoittautumisia 
ottavat vastaan Keijo Korkka, puh. 580 201 
sekä Lilja Stenvall, puh. 362 904. Heiltä saa 
myös kaikki tarkemmat tiedot lähtöpaikasta 
ja -ajasta ym. 



Lahjoituksia Viestin tukemiseksi 

Maria Mehiläinen, New York 20 $ 



Tilaa asiamiehiltämme 
Inkeri-aiheista kirjallisuutta 
Levitä Inkeri-tietoutta 



Sulo Haltsonen ym. 

Inkerin suomal. historia 
Saini Laurikkala 

Rovasti S» J. Laurikkalan 

elämäkerta 
Aapo Iho 

Hietajyvä, valitut runot 
Hellin Suominen 

Mooses Putron elämäkerta 
Pertti Virtaranta 

Inkeriläisiä sananlaskuja 

ja arvoituksia 
Isien Usko, muistojulkaisu 
Postikortti, Haaparannan muistolaatta 
Postikortti, örebron muistokivi 





Kemppi: Fenno-Ingrian 


lauluja 5 kr 


100 mk (115 kr) 


Kemppi: Ristiltä ripille 
Äänilevyjä 




10 kr 


25 mk (30 kr) 


Inkerikuoro 
Nouse Inkeri ym. 




15 mk (20 kr) 


18 mk (25 kr) 


Lauri Santtu 
Murrejuttuja 




15 mk (20 kr) 


10 mk (15 kr) 


Gävlen kuoro 
Inkerin karttoja 




30 mk (35 kr) 
40 mk (45 kr) 




Inkerin lippuja 




10 mk (15 kr) 


20 mk (25 kr) 


Inkerin postimerkkejä sarja 


50 mk (60 kr) 


10 kr 


Adresseja 




15 mk (20 kr) 


listolaatta 1 kr 


Inkeriläisten Viesti vuodeksi 


1982 olisi syy- 


ivi 1 kr 


tä tilata. Hinta 50 mk 


(55 kr). 



Vammala 1982. Vammalan Kirjapaino Oy 




Joutj arven kirkko 



Tätä Unto Ojosen suunnittelemaa kirkkoa pidetään, eikä syyttä, eräänä kauneimmista kirkois- 
tamme. Valmistumisvuosi 1962, Istumapaikkoja kirkkosalissa on 650 ja salit yhdistettyinä 890 
henkilölle. 



Inkerin suomalaisten 
KESÄJUHLA 

Lahdessa 10.— 11. 7. 1982 



"Terve tänne tultuanne, 
siskot, veikot, vierahamme, 
juhlahetkemme iloksi, 
päivän kuulun kunniaksi, ** 



LAUANTAINA HEINÄKUUN 10 PÄIVÄNÄ 

Klo 13 kyykkäkilpailut Kiveriön ala-asteen koulun kentällä (Oksak. 17). 
Klo 16 Juhlakanslia avataan Joutjärven kirkon eteisessä (Ilmarisentie 1) 

Klo 18 INKERI-ILTA Joutjärven kirkon seurakuntasalissa 
(Ilmarisentie 1) 

Virsi 558:1—3, 5 

Tervehdyspuhe: Rouva Inkeri Ojala 

Yksinlaulua: Suvi Lehtonen 

Helvi Othman: "Muistelu" Tuutarista 

Kuorolaulua: Helsingin Inkeri-kuoro 

Tervehdyksiä: 1) Tampereen piispan Paavo Kortekankaan 

tervehdys (lukee teol. toht. Juhani Jääskeläi- 
nen) 

2) ISK:n tervehdys Ruotsista 

3) Rovasti Matti Vironmäen tervehdys 
Inkeriläisten Yhdistyksestä 

4) Paikallisosastojen tervehdyksiä 
(Helsinki, Turku) 

5) Jaetaan kyykkäkilpailujen palkinnot 
Illan sana: (Joku pappi) 

Virsi 

Siirrytään kirkon ravintolahuoneen pöytiin Inkerin seurakuntien 
mukaan (ohjailee rva Marja Rämö) 



SUNNUNTAINA HEINÄKUUN 11 PAIVANA 

Klo 10 JUMALANPALVELUS JA H.P. EHTOOLLINEN 
Joutjärven kirkossa 

(2 seppeltä tuodaan kirkon etupenkkiin n. klo 10:ksi) 
Saarnan pitää rovasti Pentti Murto ja liturgina on teol. toht. Ju- 
hani Jääskeläinen. — Saarnan päätyttyä laulaa Helsingin Inkeri- 
kuoro. Sitten rovasti Pentti Murto ilmoittaa: "Tästä juhlasta lä- 
hetetään seppeleet viime sodissa kaatuneiden sankarihaudalle ja 
Karjalaan jääneiden muistomerkille." Seppelten viejät lähtevät 
viemään. — Ehtoollisen jakajina 4 pappia: Juhani Jääskeläinen, 
Pentti Murto, Matti Vironmäki ja Joutjärven srk:n oma pappi. 

Noin klo 11.30 RUOKA- JA KAHVITARJOILU Joutjärven kirkon ra- 
vintolahuoneessa 

Klo 12.45 lähtevät linja-autot Lahden kaupungin näköalapaikoille. (Matkat 
ovat maksulliset) 

Klo 14.00 PÄIVÄJUHLA Joutjärven kirkon seurakuntasalissa 

Nouse Inkeri 

Tervehdyssanat: Rovasti Matti Vironmäki 

Kuorolaulua: Helsingin Inkeri-kuoro 

Runo: Sepittäjä ja lausuja rva Helmi Leppänen 

Viulunsoittoa: Koulul. Tony Papp, säestäjänä teol.kand. Mirjam 
Jokiranta 

Esitelmä Inkeristä: Teol. toht. Juhani Jääskeläinen 

Laulua: Nastolan naiskvartetti 

Näytetään rainoja Inkeristä: Arvo Korkkinen ja 
Juhani Jääskeläinen 

Päätössanat: Insinööri Erkki Ojala 

Maamme 

TARJOILU JOUTJÄRVEN KIRKON RAVINTOLAHUONEESSA: lauan- 
taina Inkeri-illan jälkeen, sunnuntaina klo 8:lta alkaen ja jumalanpalveluk- 
sen jälkeen. 



VIRSI 558:1—3, 5 



3. 



Taas kukkasilla kukkulat, 
Oi Herra, kaikki vyötät 
Ja laumat lukemattomat 
Sä laitumilla syötät. 
Näin kaikki maa nyt iloissaan 
Sinulle veisaa kiitostaan, 
Sun, Herra kunniaasi. 



Sun askeleistasi on maa 

Nyt saanut lihavuuden, 

Sun siunauksesi saa 

Peltomme voiman uuden. 

Sä laaksot, kunnaat kaunistat, 

Myös työmme siunaat, vahvistat, 

Suot nousta kultaviljan. 



2. 



5. 



On täynnä vettä virtasi, 
Sä janoovaiset juotat 
Ja runsaan siunauksesi 
Maan kasvuille sä tuotat. 
Sä lehtehen ja kukkaan saat 
Auringon nousun, laskun maat 
Iloksi ihmisille. 



On autuas, ken olla saa 
Sun, Herra, kartanoissas 
Ja nimes suurta kunniaa 
Ylistää asunnoissas. 
Sä pyhyydellä templisi 
Ja hyvyydellä huoneesi 
Ravitset köyhän sielun. 



NOUSE INKERI 



2. 



Nouse, Inkeri, jo herää työhön, 
aamun koi ja sulle heijastaa. 
Valoa jo elämäsi yöhön leviää, 
oi, armas synnyinmaa. 
Väikkyen jo aamun sätehissä 
Toivo herää lastes sydämissä. 
Nouse, Inkeri, jo loppuu yö, 
nouse, nouse, sun hetkes lyö. 



Kerran kaikuu vielä kaunis soitto 
kautta kallihimman synnyinmaan, 
valon, vapauden ompi voitto, 
riemuiten käy kansa laulamaan. 
Kuullen kutsumusta mielin innoin 
kaikuaapi silloin täysin rinnoin: 
Nouse, Inkeri, sun laulus soi, 
nouse, päiväks jo vaihtuu koi! 



MAAMME 



Oi, maamme, Suomi, synnyinmaa 

soi sana kultainen! 

Ei laaksoa, ei kukkulaa, 

ei vettä rantaa rakkaampaa 

kuin kotimaa tää pohjoinen, 

maa kallis isien. 



Sun kukoistukses kuorestaan 
kerrankin puhkeaa, 
viel lempemme saa nousemaan 
sun toivös, riemus loistossaan, 
ja kerran laulus, synnyinmaa, 
korkeimman kaiun saa! 



LEVITÄ OMAA LEHTEÄ! INKERILÄISTEN VIESTI on yhdysside Suomessa, Ruot- 
sissa ja muissakin maissa asuvien entisten inkerinsuomalaisten välillä. Pyydä tuttaviasi 
lehden tilaajiksi. Yritä hankkia myös jokin maksullinen ilmoitus. 



INKERILÄISTEN SIVISTYSSÄÄT1Ö ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja. Ot- 
takaapa yhteys. Säätiön osoite on: Inkeri-koti, Karjalantalo, Käpykuja 1, 00610 Helsin- 
ki 61. 




numero 7—8 



heinä— elokuu 1982 



inkeriläisten viesti 

TOIMITUS Päätoimittaja: 

Matti Vironmäki, puh. 90-631 285 

Toimitussihteeri : 

Anja Luoma, puh. 90-892 460 (iltaisin ja 

viikonloppuisin) 

Koivikkotie 6, 01620 Vantaa 62 

(toimituksen osoite) 

KONTTORI Lehden ym. tuotteiden tilaukset, osoitteet, 

jäsenmaksut yms. 

Inkerikoti, Karj alatalo, Käpylänkuja 1, 
00610 Helsinki 61 
Puh. 90-793 796 tai 90-8732 095 
Postisiirtotili Hki 30636-4 

TILAUSHINTA 50 mk/vsk kotimaassa, Ruotsissa 55 kr 

v. 1982 

ILMOITUSHINNAT 1/1 sivu mk 400,— 

1/2 » » 250,— 
1/4 » » 150,— 
Kuolinilmoitukset 50, — 
Kiitos- ym. ilm. 40, — 
Kuva ilmoituksessa 70, — 

Lehti ilmestyy kerran kuukaudessa 
Kustantaja ja julkaisija: 
INKERILÄISTEN YHDISTYS R.Y. 

PÄÄASIAMIES Armas Paakkonen 

RUOTSISSA Tingsgatan 35 

50253 Boräs. Puh. 033/101 850 

Postisiirtotili 626047-5 

(lehden ym. tuotteiden tilaukset) 

SIVISTYSSÄÄTIÖ Hallituksen puheenjohtaja: Matti Vironmäki, 

Tehtaank. 5 E 43, 00140 Helsinki 14, 
puh. 90-631 285 
Säätiön postisiirtotili 146660-1 



KANSIKUVA KERTOO: 20-vuotias Mölnlycken kuoro. Radan suomalainen kirkkokuoro 
täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Tämän johdosta järjestettiin kirkkokonsertti Radan kauniis- 
sa kirkossa 6. 6. 1982. Yleisöä tuli noin sata henkeä. Kuoromme perustettiin vuoden 1962 alus- 
sa. Ajatuksen kuoron aloittamisesta sai Aatami Kouru, joka alkoi kysellä olisiko lauluna- 
luisia niin paljon, että saisi kuoron kokoon. Olihan meitä sen verran. Ensimmäisenä kuoron- 
johtajana meillä oli Sylvi Kariranta. Hänen muutettuaan Tukholmaan jatkoi Adolf Värkki 
hänen työtään. 15 viimeistä vuotta tässä työssä on toiminut uuttera ja väsymätön Kaisu Leit- 
zinger. Kuoron toiminnasta voin mainita, että lähinnä tietysti laulamme omissa jumalanpal- 
veluksissa ja seuroissa. Olemme laulaneet myös monissa hautajaisissa, kansallis juhlissa, mo- 
nilla inkeriläisten kesäjuhlilla, Suomen itsenäisyyspäivillä, joulujuhlissa, äitienpäivillä. Mon- 
ta kertaa olemme laulaneet muillakin paikkakunnilla, kuten Skövdessä kirkkopäivillä, Borä- 
sissa, örebrossa jne. Onnea kuorolle ja sen johtajalle! Toivon että jaksamme laulaa vielä 
monta vuotta. Vahvistusta kuoroon tarvitaan. — V.J. 



Teol. lis. Markku Pyysiäinen 



Inkeriläisenä muuttuvassa 
maailmassa 




Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen 
useammin kuin kerran kuullut puhujien ja 
esitelmöitsijöiden Suomessa viittaavan ta- 
valla tai toisella siihen muutokseen, joka 
yhteiskunnassamme ja koko meidän maail- 
massamme on tapahtunut toisen maailman- 
sodan jälkeen. Valitessani tämän esitelmän 
aiheeksi »Inkeriläisenä muuttuvassa maail- 
massa» tunnen nämä aiheeseen liittyvät ra- 
sitteet. Ehkä kuitenkin aiheen liittäminen 
nimenomaan inkeriläisyyteen antaa sille 
esittämisen oikeuden. Tässä juhlassa haluan 
siis puhua pikemminkin toisen polven inke- 
riläisenä kuin yhteiskunnan muutoksen 
lainalaisuuksista kiinnostuneena tutkijana. 
Ehkä kuitenkin on tarpeen jotenkin viitata 
siihen muutokseen, joka tässä meidän maa- 
ilmassamme tällä vuosisadalla on tapahtu- 
nut — siitäkin huolimatta että se kokemuk- 
sesta on käynyt meille vuosien varrella tu- 
tuksi. 

Jokainen vanhemman polven edustaja on 
varmasti voinut havaita, kuinka yhteiskun- 
nan elinkeinorakenne niin Suomessa kuin 
Ruotsissa on viimeisten vuosikymmenten 
aikana muuttunut. Maataloudesta saa yhä 
harvempi ihminen suoranaisesti elantonsa. 
Maatalouden kustannuksella ovat sen sijaan 
kasvaneet teollisuus ja viime vuosina ennen 
kaikkea erityisesti palveluammatit. Tämä 
elinkeinorakenteen muutos on aiheuttanut 
teollisuusmaissa mm. muuttoliikettä, suur- 
ten ihmisryhmien muuttoa maaseudulta 
kaupunkeihin ja asutuskeskuksiin. Suomes- 
sa tämä ihmisten virta on kulkenut erityi- 
sesti Pohjois- ja Itä-Suomesta Etelä-Suomen 
asutuskeskuksiin. 

Siirtyessään maaseudulta kaupunkeihin 
tai kaupunkimaisiin olosuhteisiin ihmiset 
ovat suuressa määrin irtautuneet aiemmista 
perinteistä sekä sukuun ja maaseutuympä- 
ristöön liittyvistä siteistä. He ja heidän lap- 
sensa ovat joutuneet opettelemaan uuden- 



laista elämisen tapaa. Sille on ominaista 
ennen muuta se, että vanha yhdessä elä- 
misen ja tekemisen malli on kadonnut. 
Opiskelu, työ, vapaa-aika, harrastukset ja 
kotielämä ovat irtautuneet ja eriytyneet toi- 
sistaan. 

Maaseudulla ihmiset tekivät työtä ja eli- 
vät samassa ympäristössä. Työhön opiskelu, 
työnteko, vapaa-ajan vietto ja kotielämä ta- 
pahtuivat kaikki samoissa yhteisissä puit- 
teissa. Perhe ei hajonnut aamulla perheen 
jäsenten lähtiessä työhön ja kouluihin ko- 
koontuakseen sitten illansuussa yhteisen 
aterian äärelle — vain hajotakseen illalla 
jälleen uudelleen. Kaikki elämän toiminnat 
tapahtuivat ennen samassa ympäristössä. 
Tämä elämänmuoto oli yhteistä ja tuttua 
niin lapsille, vanhemmille kuin isovanhem- 
mille. Lapset eivät olleet päivähoidossa, isä 
omalla työpaikallaan ja äiti omallaan eivät- 
kä isovanhemmat vanhainkodissa — kuten 
nykyään usein on asian laita. 

Nykyisestä kaupunkimaisesta elinympä- 
ristöstä Suomessa tai Ruotsissa on todella 
hyvin pitkä matka siihen vuosisadan alun 
inkeriläiseen kyläyhteisöön, jota suomalai- 
nen kansanrunouden kerääjä Samuli Paula- 
harju kuvaa näin: 

»Omituisia ovat inkeriläiset kylät 
siitä, ken ei ole ennen näillä main mat- 
kustellut. Kahden puolen kylätietä ovat 
talot, joskus oikein virstamääräisessä 
jonossa, vieri vieressä, miltei kaikilla 
päätypuoli tielle käännettynä. Ja kum- 
mannäköisiä ovat kylän talot: pyöreis- 
tä hirsistä salvetut seinät niin matalat, 
että miltei käsin voi tavoittaa räystää- 
seen, mutta oljista rakennettu katto on 
hyvin jyrkkä ja kohottaa haarukka- 
puilla suojatun harjansa korkealle. Ta- 
lon huoneisto on rakennettu umpinai- 
seksi pienen neliskulmaisen pihan ym- 
pärille. Tällä sivulla on asuinrakennus, 
toisilla puolilla ovat läävät, katoksen 
alatse vie leveähkö ajoportti kylätieltä 



pihalle, ja toinen ajoportti pihan pe- 
rältä antaa pellolle. 

Mutta ulkopuolella asuinrakennusten 
ryhmää ovat aitat, saunat ja riihet, 
olkikattoisia inkeriläisrakennuksia ne- 
kin.» 

Etäisyys omaan asuinympäristöön tuntuu 
ainakin näin nuoremman polven edustajasta 
pitkältä. Silti ne molemmat ovat peräisin 
tältä vuosisadalta. Useimmat teistä ovat ne 
molemmat myös omassa elämässään koke- 
neet. Turhaan ei puhuta muuttuvasta maa- 
ilmasta. Muutos ei kuitenkaan rajoitu 
ainoastaan meidän ihmisten ulkoiseen elin- 
ympäristöömme ja elämäntapoihimme. Ih- 
misen kasvu- ja elinympäristön muuttuessa 
ovat myös asenteet, arvostukset ja katso- 
mukset muuttuneet. Nykyään puhutaan pal- 
jon moniarvoisuudesta. Enää ei olekaan 
itsestään selvää, että se mihin minä uskon 
ja minkä varassa minä elän, olisi samaa 
kuin se, mihin minun naapurini uskoo ja 
minkä varassa hän elää. 

Arvojen moninaisuus on johtanut maallis- 
tumiseen, etääntymiseen uskonnosta yleensä 
ja meillä länsimaissa erityisesti kristinus- 
kosta ja kirkosta vieraantumiseen. Moni- 
arvoisuuden ja maallistumisen eteneminen 
on merkinnyt kyllä vapautumista monista 
yksipuolisuuksista. Mutta samalla se on saa- 
nut aikaan sellaista vapautta ja kaikkien 
arvojen suhteelliseksi tulemista, jossa ihmi- 
set ovat tulleet neuvottomiksi ja epävar- 
moiksi. He ovat julistautuneet vapaiksi 
aiemmista katsomuksista ja arvoista, mutta 
eivät ole löytäneet elämälleen uutta kiinne- 
kohtaa, jonka varassa jaksaisi elää. Ihmis- 
ten epävarmuuden ja vierauden tunnetta 
lisäävät myös keskenään kilpailevat erilai- 
set yhteiskuntaryhmät, joiden välillä vallit- 
see jännitystä ja etujen ristiriitaa. Ristirii- 
taisen ja erilaisen tiedon keskellä on vaikea 
usein ratkaista, mihin uskoa ja mitä ajatel- 
la. 

Tässäkin suhteessa elämä vuosisadan alun 
perinteisessä inkeriläisessä kyläyhteisössä 
oli hyvin toisenlaista. Elämän kristillinen 
arvopohja oli kiistaton. Elettiin kristillisessä 
kulttuurissa. Tilanne säilyi pitkään tällai- 
sena myös ulkoisten olosuhteitten muutut- 
tua. Kristinuskon ja kirkon keskeisestä ase- 
masta annettiin sanomalehti »Inkerissä» v. 
1894 sattuva kuvaus, kun sen kirjeenvaih- 
taja kirjoitti: 



»Arvaamattoman suuri on papin 
merkitys kansamme keskuudessa. Hä- 
nestä, ja melkein yksin hänestä riip- 
puu — niin paljon kuin ihmisestä riip- 
pua voi — ei ainoastaan nimenomainen 
hengellinen, vaan ylipäätänsä kaikki 
henkinen, siveellinen, ja milteipä kan- 
sallinen ja yhteiskunnallinenkin elämä 
maaseurakunnassamme. » 



Ehkä tätä muuta kuin hengellistä vaiku- 
tusta kuvaa Moloska vitsan papin pojan 
E. V. Palanderin kertomus vuodelta 1866, 
kuinka talonpojat pelätessään lääkäreiden 
suorittamia »pilkkomisia» ja »leikkaamisia» 
saapuivat suurin joukoin pappien luo saa- 
dakseen apua näiden kotivalmisteisista lää- 
keneuvoista (Haltsonen 1965, 50). Enpä tä- 
nään tunne ainakaan Suomessa enää pap- 
pia, joka tällä tavoin uskaltaisi lähteä kil- 
pailemaan lääkäreiden kanssa! 

Monessa suhteessa maailman muuttumi- 
nen on merkinnyt kehitystä meidän kannal- 
tamme parempaan suuntaan. Elämä on 
mennyt eteen päin. Armas Aavikko kuvasi 
v. 1911 Kupanitsan Luumitsan kylän asuin- 
huoneita näin: 

»Asuinhuoneet olivat hyvin ahtaat. 
Akkunain sanotaan olleen erittäin pie- 
net. Jos esim. kissa sattui hyppäämään 
akkunalle, niin sekin jo haittasi huo- 
neessa työskentelevää kun ei ollut tar- 
peeksi valoa. Jos pitkinä syys- ja talvi- 
iltoina oli valoa tarvis, ei ollut muuta 
neuvoa kuin sytyttää kuusisesta tai 
mäntysestä puusta kiskottuja päreitä, 
muuta valonantajaa ei ollut.» 



Tänä päivänä kenenkään meidän kissan 
hankintamme ei varmasti enää kaadu sa- 
manlaisiin syihin, kuin kenties tuossa kupa- 
nitsalaisessa talossa oli käynyt. Valoa ja 
avaruutta riittää! 

Jotain arvokasta on kuitenkin varmasti 
kaiken tämän muutoksen keskellä menetet- 
ty. Lainaan vielä kerran Samuli Paulahar- 
jua ja hänen kuvaustaan illasta Keiton ky- 
lässä: 

»Istuu tyttöä, istuu poikaa vieri vie- 
reen ison nelikantimisen liekun neljälle 
istuinlaudalle ja asettuu seisomaan 
kunkin kannatinpuun viereen kiikun 
käyttövoimaksi. Siitä liekku heilumaan 
ja laulu soimaan. On joukossa joku 
tyttö »iellälaulajana», hän yksinään 
heläyttää parisäkeisen sävelen, ja sit- 



ten toiset kiikkujat kajauttavat samat 
sanat koko joukolla. Sillä aikaa edellä- 
veisaaj a muistelee jatkoa ja taas esiin- 
tyy yksinään, ja heti taas koko kiikku 
kajahtaa. 

Näin lauletaan ja liekutaan, naure- 
taan ja iloa pidetään, vaihdetaan ym- 
märtäviä silmäyksiä, lämmetään ja hy- 
myillään ja elämä näyttää aivan iha- 
nalta.» 

Tänä päivänä tällaista koko kylän yhteis- 
tä elämää tuskin enää tapaa. Me olemme 
pahasti vieraantuneet yhdessä elämisestä ja 
tekemisestä. Jotain olemme kadottaneet sii- 
tä, mitä nuo ihmiset Keitossa omistivat. 

Rehellisyyden nimissä on todettava, että 
itselleni kuvaukset elämästä Inkerissä eivät 
synnytä henkilökohtaisia muistoja. Olen ■ — 
kuten alussa totesin — toisen polven inkeri- 
läinen: syntynyt Helsingissä ja pääosan elä- 
määni siellä elänyt. Isäni suku sen sijaan 
on lähtöisin Inkeristä, Järvisaarelta. Sieltä 
pakenivat isovanhempani perheineen v. 1943 
Viron kautta Suomeen. Uusi koti pystytet- 
tiin Haus järvelle, Oittiin, josta myös pää- 
osa äitini suvusta on lähtöisin. Inkeriin ja 
inkeriläisyyteen minua yhdistävät kuitenkin 
niin sukusiteet isäni kautta kuin myös 
kaikki ne kertomukset, joita lapsena olen 
saanut elämästä Inkerissä kuulla niin isäl- 
täni kuin isovanhemmiltani. Heidän kaut- 
taan myös Inkerin murre on käynyt mi- 
nulle tutuksi. Se on kuin toinen kotimur- 
teeni. Siksi haluankin lukeutua inkeriläisten 
joukkoon. 

Tänään haluan oman taustani tietäen ky- 
syä yhtä paljon itseltäni kuin meiltä kai- 
kilta: Mitä inkeriläisyys meille tässä muut- 
tuvassa maailmassa merkitsee? Onko se 
kenties vain paluuta tavoittamattomaan 
menneisyyteen, yhteisten muistojen äärelle? 
Vai onko sillä jotain annettavaa meille ja 
tälle maailmalle myös keskellä tätä päivää 
ja aikaa, jossa me nyt elämme? Säilyykö 
jotain inkeriläisyydestä myös muuttuvan 
maailman keskellä? 

En kuvittele, että voisin vastata kaikkien 
meidän täällä olevien puolesta esittämääni 
kysymyksiin. Eivät vastaukset ole itsestään 
selviä edes itselleni. Tästä huolimatta yri- 
tän — erehtymisen kustannuksellakin ■ — 
hahmotella jotain siitä, mitä inkeriläisyys 
meille tämän maailman muutosten keskellä 
voi tarjota. Lyhyesti haluan viitata kolmeen 
meitä yhdistävään tekijään: kulttuuriperin- 



teeseen, sukulaisyhteyteen ja kristilliseen 
uskoon. 

Ensinnäkin meitä yhdistää toisiimme 
kaikkien muutosten keskellä ainutlaatuinen 
kulttuuriperinne, joka on säilynyt ja kehit- 
tynyt äärimmäisten vaikeitten ulkoisten olo- 
suhteitten paineissa. Kansanrunoustietein jät 
toisensa perään ovat osoittaneet, kuinka In- 
kerin kansanrunous on harvinaisen moni- 
puolista ja toisinnoista rikasta. Samuli Pau- 
laharju sanoo, että jo Inkerin nimi »saattaa 
jokaisen suomalaisen kansatieteilijän ja 
kansanrunouden harrastajan mielihyvästä 
nytkähtämään». Inkeristä ja Vienan Karja- 
lasta on saatu talteen suomalaisen kansan- 
runouden parhaat aarteet. Sinne on Lönn- 
rothin ja Europaeuksen ajoista lähtien teh- 
ty lukematon määrä keräys- ja tutkimus- 
matkoja. 

Kulttuuriantropologit ovat osoittaneet, 
että kansan tai kansanheimon elämä ei riipu 
ainoastaan aineellisista arvoista. Inkeriläis- 
ten historia on esimerkki siitä, mikä mer- 
kitys omaleimaisella kulttuurilla on aineel- 
listen arvojen pettäessä. Tämän päivän ma- 
terian täyttämässä länsimaisessa maailmas- 
samme meidän inkeriläisten on syytä pitää 
tämä mielessämme ja omalla elämällämme 
kertoa myös muille toisenlaisen elämänta- 
van olemassaolosta. 

Minua itseäni on inkeriläisyydessä ehkä 
eniten puhutellut se sukulaisrakkaus, jota 
olen saanut inkeriläisten keskellä kokea. 
Kristillisen alkuseurakunnan keskeinen tun- 
tomerkki oli keskinäinen rakkaus. Jotain 
samaa olen saanut kokea myös tässä yhtei- 
sössä. Siksi siihen on ollut myös helppo 
samaistua. Tässä maailmassamme, jossa jo 
ydinperheetkin yhä useammin hajoavat, 
meillä inkeriläisinä on olemassa malli kes- 
kinäisestä yhteydestä ja rakkaudesta. 

Kolmantena tekijänä meillä inkeriläisinä 
on muuttuvan maailman keskellä tukenam- 
me kristillinen uskomme. On kyllä totta, 
että kristinusko ei ole sidottu mihinkään 
tiettyyn kulttuuriin eikä kansanheimoon. Se 
on tarkoitettu kaikille kansoille. Mutta in- 
kerinsuomalaisten historia osoittaa, mitä 
kristinusko ja omaleimainen kulttuuri yh- 
dessä merkitsevät niin koko kansanosalle 
kuin sen yksityisille jäsenille. Ilman sitä ei 
ehkä olisi jaksettu tähän päivään saakka. 
Sen varassa voi jatkaa myös tästä eteen 
päin. 




Juhannusjuhlat 
Boräsissa 




Ruotsin inkerinsuomalaisten kesä- 
juhla juhannuksena Boräsissa oli jäl- 
leen onnistunut, mieliävirkistävä ta- 
pahtuma, Aurinkoinen sää suosi juh- 
lia, joiden järjestämisestä 35-vuotias 
Boräsin Inkeri-kerho oli hyvin huo- 
lehtinut. Juhlatoimikunta oli lehtitie- 
tojen mukaan odottanut tuhatta juh- 
lavierasta, mutta eri tilaisuuksissa ar- 
vioitiin olevan kolmen päivän aika- 
na lähes puolitoista tuhatta, Valta- 
osa oli luonnollisesti eri puolilta Ruot- 
sia, mutta monia kymmeniä oli, kuten 
tavallista, myös Suomesta. Olipa eräi- 
tä kaukaa Inkerinmaalta ja jopa Ka- 
nadasta a'stt, 

Jo avajaistilaisuudessa aattoiltana Gustav 
Adolfin tilava seurakuntakoti oli täynnä 
juhlaväkeä, Tervehdyspuheessaan Boräsin 
Inkeri-kerhon puheenjohtaja Aino Kekko- 
nen-Koch muisteli 35 vuotta sitten alkanut- 
ta inkerinsuomalaisten toimintaa, »Tuskin 
kukaan aavisti kesällä 1948, jolloin kokoon- 
nuttiin ensimmäisille kesäjuhlille, miten 
kauaskantoisen perustan juhlien järjestä- 
jät silloin laskivat», puhuja sanoi, »Silloin 
meitä inkerinsuomalaisia kerrotaan olleen 
Boräsissa ja sen lähiympäristössä lähes tu- 
hatpäinen joukko, Olimme saapuneet eri 
puolilta Inkeriä. Meillä oli samat matkan 
vaiheet, Monen tie oli käynyt Hatsinan, 
Kloogan, Paldiskin ja Hangon kautta Suo- 
meen, josta matka jatkui meren yli Ruot- 
siin, Yhteiset matkat ja leiriä j at jäivät läh- 
temättömästi mieleen. Oli saatu kokea, että 
kuulumme erottamattomasti samaan kan- 
saan ja tarvitsemme toistemme tukea ja yh- 
teistä toimintaa, Monet joukostamme ovat 
jo poissa, He ovat kilvoituksensa kilvoitel- 
leet ja juoksunsa päättäneet. Meidän vel- 
vollisuutemme ja oikeutemme on jatkaa 
heidän työtänsä», puhuja tähdensi. 

Alkajaisjuhlassa ISK:n eri Inkeri-kerho- 
jen puolesta esitettiin sydämellisiä terveh- 
dyksiä. Puheissa ilmeni kiitollisuus men- 



neestä ja toivorikas mieli tulevaisuudesta, 
örebron kerhon terveisten tuoja Aleksanteri 
Halttunen puhui vetoavasti nuorten puoles- 
ta, joita juhlassa olikin varsin runsaasti. 
Paikallisen suomenkielisen seurakuntaväen 
tulkkina puhui pastori Vilho Kuru joki, joka 
on monet vuodet toiminut sielunpaimenena 
Boräsissa. Sydämestä lähteneen ja sydämiä 
koskettaneen runon »Lapsi Inkerinmaan» 
esitti Lilja Saija. Runo on luettavissa seu- 
raavassa numerossamme, jossa kerromme 
lisää Boräsin juhlista, Lisäksi kuultiin 
yksinlauluesityksiä ja muuta musiikkia. 
Kuorolaulua, jota esitti Radan suomenkieli- 
nen kirkkokuoro Mölnlyckestä, johti Kaisu 
Leitzinger, Illan kuluessa vielä puhuivat 
rovastit Aatami Kuortti ja Matti Vironmäki. 
Viimemainittu toi samalla Inkeriläisten Yh- 
distyksen ja Inkeriläisten Sivisty ssäätiön 
tervehdyksen ja menestyksen toivotukset 
35-vuotiaalle Boräsin kerholle. Rovasti Vi- 
ronmäki myös kiitti siitä hyvästä yhteis- 
työstä, mikä on vallinnut ISK;n ja Suomessa 
toimivien inkerinsuomalaisten välillä. Illan 
ohjelman kuuluttajana toimi »oma poika», 
pastori Jussi Jänis, Hän puhuessaan mm. 
mainitsi, että juhlaan saapuneen piispa Juk- 
ka Malmivaaran isoisän Vilhelmi Malmi- 
vaaran isä, herännäisjohtaja Niilo Kustaa 
Malmberg toimi aikoinaan 1800-luvun puo- 
livälissä pappina Pietarissa Inkerinmaalla, 
jolloin siellä laajoissa piireissä syttyivät 
Jumalan tulet. 

Alkujuhlan jälkeen mentiin kaunista ke- 
säiltaa viettämään kokkotulien äärelle In- 
keri-kerhon kesämökille. Siellä ohjelman 
»vetäjinä» olivat Helena Rikkinen ja Vik- 
tor Kainelainen, Ohjelmaan kuului mm. 
juhannussalon nostaminen, erilaisia kilpai- 
luja ja leikkejä sekä uutuutena »liekkumi- 
nen», Paikalle oli näet rakennettu aito inke- 
riläinen »liekku» eli keinu. Luonnollisesti 
liekkulaulut kaikuivat, kuulumisia kertoil- 
tiin ja hyvin viihdyttiin. Ilta kului rattoi- 
sesti pikkutunneille asti. 



6 



Juhannuspäivä alkoi juhlajumalanpalve- 
luksella G.Arn kirkossa, jossa aluksi seura- 
kunnan pappi Jussi Jäniksen tulkitsemana 
tervehti juhlakansaa. Alttaripalveluksen 
suorittivat rovastit Juhani Rantanen ja pas- 
tori Jänis. Päiväsaarnan piti Kuopion hiip- 
pakunnan piispa Jukka Malmivaara, joka 
oli kutsuttu juhlaan kunniavieraana. Evan- 
keliumitekstiin viitaten piispa mm. korosti: 
»Jumala on aina katsonut kansansa puo- 
leen. Meitä ei ole unohdettu, vaikka usein 
olosuhteet ovat siltä näyttäneet. Herra on 
valmistanut meille pelastuksen. Hän to- 
teuttaa suunnitelmansa ja johdattaa meitä. 
Aamun koitto korkeudesta katsoo puoleem- 
me, loistaen meille, jotka kuljemme kuole- 
man varjojen maassa. Jumala muistaa mei- 
dät ja ohjaa jalkamme rauhan tielle, kuten 
sana vakuuttaa.» — Jumalanpalveluksessa 
Radan suomenkielinen kirkkokuoro avusti. 

Juhannuspäivänä klo 12 alkoivat urheilu- 
kilpailut Ramnavallenin urheilukentällä. 
Alkuhartauden piti Helsingin Munkkivuo- 
ren kappalainen, teol.lis. Markku Pyysiäi- 
nen, toisen polven inkeriläinen »oma poika». 
Kilpailuihin osallistui lapsia, nuoria ja mo- 
nia ikämiehiäkin. Tulokset luettiin ja pal- 
kinnot jaettiin kentällä. Yllättävä »tempaus» 
oli keräyksen suorittaminen Inkeriläisten 
Viestin hyväksi. Lahjasta, joka oli Skr 
2429,80 + 62,40, lehtemme päätoimittaja ro- 
vasti Vironmäki lausui vilpittömät kiitokset. 

Kilpailujen jälkeen iltapäivällä kokoon- 
nuttiin runsain joukoin kirkon lähellä sijait- 
sevan Bäckängskolanin juhlasaliin juhla- 
seuroihin. Siellä kuorolaulujen ja muiden 
musiikkiesitysten yhteydessä puhuivat lää- 
ninrovasti Ragnar Lundell, piispa Jukka 
Malmivaara, paikallinen kirkkoherra, teol.lis. 
Markku Pyysiäinen ja rovasti Matti Viron- 
mäki. Seurojen jälkeen eräs ystävä tuli 
luokseni, puristi kädestä ja sanoi kyynel- 
silmin: »Kiitos taivaan Isälle, että saamme 
näin tärkeintä matkaevästä. . .» 

Juhannuspäivä päättyi Inkeri-iltaan. 
Bäckängskolanin avara juhlasali täyttyi 
jälleen ääriään myöten juhlayleisöstä, jossa 
oli mukana paljon myös Boräsissa asuvia 
»suomenmuakkoisia» eli kantasuomalaisia. 
Ohjelmaa oli erittäin runsaasti. Toarpin seu- 
rakunnan nuorisokuoro, jota johti Siv 
Bengtsson, viritti heti alussa lämpimän juh- 
lamielen. Kuoro lauloi ruotsiksi, swahilin 



kielellä ja englanniksi. Viimeisen kappa- 
leen aikana kuorolaiset lähtivät marssimaan 
salin perälle siten toteuttaen laulun sanoja: 
»Me kuljemme Jumalan valossa». Radan 
kirkkokuoron esitykset Kaisu Leitzingerin 
johtamina saivat myös riemukkaat aplodit. 
Kuoro lauloi mm. 140 vuotta sitten ensi ker- 
ran Helsingissä esitetyn J. L. Runebergin 
kirjoittaman ja Fredrik Ehrströmin säveltä- 
män laulun »Joutsen». Juhlaesitelmän piti 
teol.lis. Markku Pyysiäinen Helsingistä. Esi- 
telmä, jonka aiheena oli »Inkeriläisenä 
muuttuvassa maailmassa», julkaistaan toi- 
saalla tässä numerossamme. 

Illan kuluessa esitettiin vielä eräitä ter- 
vehdyksiä ja ISK:n kunniapuheenjohtaja 
Uno Hammarström muisteli inkeriläisten 
Ruotsiin saapumiseen liittyviä tapahtumia. 
ISK:n puheenjohtaja, opettaja Armas Paak- 
konen, joka toimi illan ohjelman kuulutta- 
jana, jakoi ISK:n hallituksen myöntämät 
diplomit työssä inkerinsuomalaisten hyväksi 
ansioituneille. Samassa yhteydessä rovasti 
Vironmäki rouva Ida Riipisen avustamana 
jakoi Inkeriläisten Sivisty ssäätiön ansio- 
merkit neljälle Ruotsin inkerinsuomalaisten 
keskuudessa toimineelle. Ansiomerkin sai- 
vat: Viktor Kainelainen Boräsista, Juho 
Korpelainen Boräsista, Viktor Jakdal Möln- 
lyckestä ja lääninrovasti Lundell Boräsista. 

Inkeri-illan monipuolinen ohjelma huipen- 
tui Boräsin Inkeri-kerhon näytelmäryhmän 
inkerinmurteella esittämään »Kosintaan», 
joka kertoi hauskasti »Huttarin- Jussin nai- 
mapuuhista». Näytelmän oli kirjoittanut 
Veijon Veikko ja inkerinmurteelle sovitta- 
nut Väinö Häyhänen. Henkilöt: talollinen 
Juakka (Valter Disfors), hänen sisarensa 
Maikki (Inkeri Rinne), palvelija Piika- 
Maikki (Helena Rikkinen), huttari- Junnu 
(Viktor Kainelainen) ja puhemies Santeri 
(Elvi Häyhänen) onnistuivat roolissaan lois- 
tavasti. Runsaat aplodit osoittivat, että 
kuulijakunta oli ihastunut näkemäänsä. Il- 
ta päättyi »Nouse Inkeriin», joka laulettiin 
laulusanojen mukaisesti »täysin rinnoin» 
juhlien kanttorin Arvi Haikosen säestämä- 
nä. 

Sunnuntaiaamuna klo 8 oli ehtoollisju- 
malanpalvelus G.A:n kirkossa. Saarnan piti 
rovasti Aatami Kuortti ja liturgina oli pas- 
tori Oskar Björklund. Ehtoollisen jaossa 
avustivat Jussi Jänis ja Matti Vironmäki. 



Boräsin juhlamatkatunnelmia 

kuvin 




Suomen linja-auto on saapunut, ja iloinen 
joukko odottelee vastaanottajiaan. 



Katsellessani ohikiitäviä maisemia aja- 
tukseni viivähtävät taakse jääneissä tapah- 
tumissa Boräsin kesäjuhlilla. 

Jo 35 kertaa on kokoonnuttu, muisteltu 
menneitä. Siinä sivussa on kasvatettu uusi 
sukupolvi, ja alun toistakin. »Vieraasta isän- 
maasta» on Ruotsissa asuville inkerinsuoma- 
laisille jo tullut koti- ja monelle myös syn- 
tymämaa. Jokavuotinen kesätapahtuma yh- 
distää teidät ja meidät Suomessa asuvat 
inkeriläiset kolmeksi päiväksi voimakkaasti 
yhteen. Tavataan aikaisemmin tutuiksi tul- 



leita ja luodaan uusia ystävyyssuhteita. 

Matkassamme oli tälläkin kertaa ensiker- 
talaisia, ja kasvavaa polvenkorkuista oli 
päässyt ilahduttavan paljon isoäidin ja -isän 
mukaan. Juhlavieraita oli useasta eri maas- 
ta. Juhlien järjestäjät olivat nähneet paljon 
vaivaa, ja kaikki sujui loistavasti. Sydämel- 
liset kiitokset haluan lausua myös Boräsin 
seurakunnalle, joka meitä Suomesta tulleita 
niin ystävällisesti kestitti. Siellä kauniin 
luonnon keskellä, »juhannuskodissamme», 
viihdyimme erinomaisesti. — A. Jukarainen. 



Jumalanpalveluksen jälkeen päättäjäisseu- 
roissa seurakuntatalolla oli useita puheita 
j äähy väislauluineen. 

Boräsin juhlista jäi jälleen varmaan kai- 
kille mukanaolleille erittäin myönteinen vai- 
kutelma. Juhlat antoivat paljon uusia vi- 
rikkeitä ja rohkaisua vaaliessamme edes- 



menneitten sukupolvien jättämiä jaloja pe- 
rinteitä ja toimiessamme »inkeriläisinä 
muuttuvassa maailmassa». 

Suuret ja sydämelliset kiitokset kaikille 
juhlien hyväksi vaikuttaneille! 

Matti Vironmäki 



8 



Laivalla menomatkalla au- 
ringon paistaessa ja meri- 
tuulen leppoisasti hyväil- 
lessä kasvoja juhlamatkalai- 
sen hymy on herkässä. In- 
keriläisten »kasvattipoika», 
opettaja Eero Rautajoki on 
päässyt kuvaan tyttöjen 
kanssa. Tytöt oikealta: Liisa 
Kähäri, Katri Putrolainen 
ja Elsa Rautajoki. 






Iloisena ja pirteänä ISK:n kunniapuheen- 
johtaja, kapteeni Uno Hammarström, kö- 
röttelee suomalaisvieraiden matkassa juhla- 
paikalta. 



Kaksi veteraania, Aappo Björn ja Eero Rau- 
tajoki, joiden leppoisan tarinoinnin valo- 
kuvaaja onnistui hetkeksi keskeyttämään. 




Jumalanpalveluksen 
odotellessa. 



alkua 




Ensikertalaisia tyttöjä Borä- 
sin kesäjuhlilla. Juhlaisäntä 
Aleksander Hynninen on is- 
tahtanut tyttöjen seuraksi 
kahvipöytään. Borasin juhla- 
tapahtumista kerromme li- 
sää kuvin ja sanoin myös 
seuraavassa numerossamme. 
S. 8 — 10 valok. Aili Juka- 
rainen. 



10 





EINO JAMALAINEN 
80-VUOTIAS 

Professori Eino Jamalaisen 80-vuotispäivä 
17. 7.. 82 oli helteinen heinäkuun pyhänaatto. 
Sanomalehdissä oli mainittu, että professori 
on matkoilla. Mutta kun oli saatu toisenkin- 
laisia vihjeitä, niin suuri joukko meitä Eino 
Jamalaisen ystäviä oli kokoontunut hänen 
kauniiseen kotiinsa Helsingissä onnittele- 
maan sanoin ja kukkasin päivänsankaria. 

Tilaisuus oli lämmin ja kodikas perhe- 
juhla. Tyttärien kattaman herkullisen kah- 
vipöydän antimien äärellä toivoteltiin pir- 
teälle isännälle jatkuvia onnellisia elämän- 
päiviä. Päivänsankari itse myös muisteli 
aikoja Inkerinmaan Hietamäellä, jossa hän 
on syntynyt. Monet läsnäolleista, jotka myös 
ovat alottaneet maisen vaelluksensa kau- 
niissa Inkerissä, esim. »Inkerin Ukkojen» 
edustajat, kertoilivat mielenkiintoisia muis- 
toja vaiherikkailta vuosiltaan. Jamalaisen 
koulussa Hietamäellä oli saatu sellaisia elä- 
män eväitä, että niitä vielä lähes seitsemän 
vuosikymmenen perästä tyytyväisinä aja- 
teltiin. Isännän hyväntuulisuus ja leppoisa 
huumori osoitti, että ystävä joukko oli kool- 
la. Eräänkin lahjakirjan luovuttajalle päi- 
vänsankari mm. naurahtaen totesi: »Tämä 
on todellakin hyvä kirja, jonka olen luke- 
nut ainakin kahteen kertaan.» 

Inkeriläisten yhdistyksen ja Sivisty ssää- 
tiön onnentoivotukset ja kiitokset vuosi- 
kymmenien työstä inkeriläisten hyväksi 
esittivät konttoripäällikkö Jussi Vesa ja ro- 
vasti Matti Vironmäki. Viimemainittu pu- 
heessaan mm. totesi, että Eino Jamalainen 



ANNA STEENARI 
80-VUOTIAS 

Syntymäpäiväsankarin soma koti Lap- 
peenrannassa täyttyi onnittelijoista ja mo- 
nista kukkalaitteista merkkipäivänä 23. 4. 
1982. Lapset, lastenlapset, sukulaiset ja ys- 
tävät, entiset työtoverit. Paraisten Kalkin 
johto muisti tunnollista työntekijäänsä suu- 
rella kukkalaitteella. 

Anna Steenari on saanut jo syntymälah- 
janaan valoisan luonteen, elämänhalua hä- 
nellä edelleenkin on runsain mitoin tallella. 
Korkeasta iästään huolimatta hän on edel- 
leenkin osallistuva ja aktiivinen inkeriläis- 
ten juhlilla kävijä ja mukana olija. 

Toivotamme Anna Steenarille sydämel- 
lisesti onnea ja hyvää terveyttä. 

A.J. 

oli inkeriläisten riennoissa aktiivisesti mu- 
kana jo 1930-luvulla eli viisikymmentä 
vuotta sitten, jolloin tehtiin paljon työtä 
inkeriläisten auttamiseksi. Inkeriläisten Si- 
vistyssäätiön hallintoneuvostossa professori 
Jamalainen on alusta asti ollut myös erittäin 
aktiivinen. Hän on asiarikkailla kirjoituk- 
sillaan avustanut mm. Inkeriläisten Viestiä 
ja siten täydentänyt »Inkerin suomalaisten 
historiaa». 

Inkeriläisten Viestin lukijat eri puolilla 
maailmaa varmaan kaikki yhtyvät onnitte- 
luihin, jotka Eino Jamalainen on merkki- 
päivänään saanut. Suuri Herramme, joka 
elämäämme ohjaa, suokoon päivänsanka- 
rille paljon kaikkea hyvää! 

Matti Vironmäki 



Jl 



Ruotsin puolelta 



Viktor Pajunen 



Inkeriläiset Ruotsissa 



II osa 



Kohti uutta elämää 

Vähitellen inkeriläiset saivat jättää lei- 
rinsä ja aloittaa työnteon. Heistä tuli terve- 
tullutta lisätyövoimaa Ruotsin elinkeinoelä- 
mään. Inkeriläiset saivat enimmäkseen työ- 
tä teollisuus- ja metsäalalta. Monet asettui- 
vat paikkakunnille, joissa oli tarjolla run- 
saasti teollisuustyötä ja joissa ennestään 
asui inkeriläisiä. Tällaisia olivat Boräs, 
Mölndal, Mölnlycke, örebro ja Gävle. Inke- 
riläiset eivät saaneet asua Tukholmassa, 
Göteborgissa eivätkä Malmössä. Useimmat 
inkeriläiset ovat sopeutuneet hyvin Ruotsin 
oloihin. Huolimatta siitä, että pakolaiset ei- 
vät osanneet ruotsia ja että heillä oli Inke- 
rissä vallinneiden kaoottisten olojen takia 
usein puutteellinen koulutus, he onnistuivat 
pian luomaan uuden elämän uudessa koti- 
maassaan. 



Yhdistystoiminta 

Monille inkeriläisten asuinseuduille perus- 
tettiin pian inkeriläisyhdistyksiä. Nämä toi- 
mivat kokoontumispaikkoina, joissa tava- 
taan, ja niillä on sen vuoksi tärkeä sosiaali- 
nen funktio. Paikallisyhdistysten toiminnat 
vaihtelevat. Boräsissa on torppa, johon kuu- 
luu sauna, ja siellä pidetään lapsille ja elä- 
keläisille tarkoitettuja leirejä. Eskilstunassa 
on keskitytty teatteritoimintaan. Kirkollista 
toimintaa vaalitaan erityisesti örebrossa. 
Gävlen yhdistyksellä on oma kuoro, Gävle 
Ingermanländska Kör (Gävlen Inkeriläisten 
Kuoro). Mölndalin yhdistys aloitti jalkapal- 
loklubina ja on siitä lähtien toiminut paljon 
urheilualalla. Toimivia yhdistyksiä on tä- 



nään Boräsissa, Göteborgissa (Mölndal), 
Jönköpingissä, örebrossa, Västeräsissa, 
Eskilstunassa, Tukholmassa ja Gävlessä. 
Nämä kuuluvat Inkerin Suomalaisten Kes- 
kusliittoon (ISK), joka perustettiin Möln- 
dalissa 23. kesäkuuta 1956. Toisin kuin mo- 
nilla muilla maahanmuuttajayhdistyksillä 
ISK :11a ei ole poliittista päämäärää. Päin- 
vastoin, halutaan olla epäpoliittisia niin että 
kaikki inkeriläiset tuntevat olevansa terve- 
tulleita. Liiton päämääränä on toimia maan 
inker naisyhdistysten yhdyssiteenä ja inkeri- 
läisen kansankulttuurin edistäjänä. Liiton 
jäseniksi voidaan hyväksyä Ruotsissa toi- 
mivia inkeriläisjärjestöjä kuten seurakunta - 
ryhmiä, klubeja, urheiluyhdistyksiä, kuo- 
roja, ompeluseuroja ja nuorisopiirejä. 25- 
vuotisen toimintansa aikana ISK on eri ta- 
voin tukenut jäsenyhdistyksiään niiden toi- 
minnoissa. ISK on myös koordinoinut ke- 
räyksiä eri tarkoituksiin. Mainitkaamme joi- 
takin esimerkkejä ISK:n työn tuloksista: 
örebron Pyhän Mikaelin kirkon ulkopuolel- 
la on kaikkien niiden inkeriläisten muisto- 
kivi, joille ei suotu viimeistä lepoa siuna- 
tussa maassa vaan jotka haudattiin metsiin 
ja laitumille vanhan kotimaan vaikeina vuo- 
sina ja matkalla vapauteen. Kiitollisuuden 
osoituksena Ruotsia kohtaan, joka tarjosi 
pakolaisille uuden kotimaan, on Haaparan- 
nan uuden kirkon luona muistolaatta. Nämä 
molemmat muistomerkit on tehnyt inkeri- 
läinen taiteilija Juho Suni. On julkaistu LP- 
levy, jolla on Gävlen Inkeriläisten Kuoron 
laulua. ISK:n tärkeimpänä tehtävänä tule- 
vaisuudessa tulee olla Inkerin historian ja 
kulttuurin säilyttäminen, vaikka vanha kieli 
häviääkin. Näin ruotsalaisillakin on mah- 
dollisuus kiinnostua Inkeristä. Suurvalta- 



12 




Kultahäitään viettivät Pekka ja Olga Miina Göteborgissa 5. 6. 1982. Silloin oli tullut kuluneeksi 
tasan 50 vuotta siitä kun rovasti S. J. Laurikkala vihki heidät Hietamäen kirkossa. Lapsia 
oli onnittelijoiden joukossa aina kolmanteen polveen sekä runsaslukuinen ystävien joukko. 
Mölnlycken kuoro onnitteli kultahääparia kauniilla kukka-asetelmalla ja monilla kauniilla 

lauluilla. 



Ruotsihan 1600-luvulla loi suomalais-inkeri- 
läisen kulttuurin siirtämällä väestöä Suo- 
mesta Inkeriin; silloinhan kumpikin maa 
kuului Ruotsin valtakuntaan. Inkeriläisen 
kulttuurin vaaliminen on erityisen tärkeää 
nyt, kun se on vanhasta Inkeristä hävitetty. 

Kirkollinen toiminta 

Ruotsin vallan ajoista lähtien evankelis- 
luterilainen kirkko oli Inkerissä vallitseva- 
na, mutta siellä oli myös huomattavia orto- 
doksiryhmiä. Kirkolla oli inkeriläisten elä- 
mässä keskeinen sija. Ruotsissa pakolaiset 
saivat varhain hyvän kosketuksen Ruotsin 
kirkkoon. Jo pakolaisleireissä heidän luo- 
naan kävi suomenkielisiä pappeja, jotka 
keskustelivat heidän kanssaan ja pitivät 
improvisoituja jumalanpalveluksia. Piis- 
painkokous päätti vuonna 1948 kirkkokomi- 
tean perustamisesta Ruotsin suomenkielisiä 
pakolaisia varten. Tätä nimitettiin Inkeri- 



läiskomiteaksi ja sen tehtävänä oli huoleh- 
tia suomenkielisten pakolaisten sielunhoi- 
dosta. Komitea oli neuvoa-antava ja kus- 
tannuksista vastasivat inkeriläiset itse jä- 
senmaksuillaan. Inkeriläisiä varten perustet- 
tiin syksyllä 1947 Boräsin Carolin seura- 
kuntaan suomenkielinen seurakuntaryhmä. 
Silloin käynnistyi kirkollinen toiminta har- 
tauksineen, pyhäkouluineen ja kuoroineen. 
Boräsissa järjestettiin myös koko Ruotsin 
inkeriläisille rippikouluopetusta. Boräsissa 
vuonna 1952 pidetyn seurakuntaryhmän 
vuosikokous päätti seurakuntakodin han- 
kinnasta. Seurakuntakotia varten koottiin 
inkeriläisiltä varoja keräyksinä ja avustuk- 
sina. Yhdeksän vuoden toiminnan jälkeen, 
vuonna 1959, oli kaivattu seurakuntakoti 
valmis. Myös Radan seurakunnalla on oma 
seurakuntaryhmänsä. Useimmat inkeriläiset 
ovat nyt Ruotsin valtionkirkon jäsenä, mut- 
ta on olemassa myös suuria vapaakirkollisia 
ryhmiä. Inkeristä saapuneiden pakolaisten 



13 



joukossa oli myös joitakin satoja ortodok- 
seja. Näillä on yhdessä karjalaisten kanssa 
oma seurakunta, Ruotsin Suomalainen Orto- 
doksinen Seurakunta. Se perustettiin vuon- 
na 1958, ja se toimii noin kymmenellä Ruot- 
sin paikkakunnalla. Boräsin ulkopuolelle, 
Bredarediin seurakunta on rakentanut kap- 
pelin ja seurakuntakodin. 

Kokoontumiset 

Joka juhannus vuodesta 1948 lähtien on 
kokoonnuttu kesäjuhlille. Näitä pidetään 
jollakin sellaisella paikkakunnalla, jossa toi- 
mii inkeriläisyhdistys. Juhlille saapuu osan- 
ottajia kaikkialta Ruotsista ja myös Suo- 
mesta. 1 200 inkeriläistä kokoontui ensim- 
mäisinä vuosina viettämään juhannusta yh- 
dessä. Osanottajien lukumäärä on sittemmin 
vähentynyt ja tällä hetkellä se on noin 500. 
Juhlallisuudet kestävät kolme päivää, ja ne 
alkavat juhannusaattona ISK:n vuosiko- 
kouksella. Sen jälkeen seuraa juhlallisuuk- 
sien avaus ja kokkoilta, johon kuuluu yh- 
teislaulua, runonlausuntaa, kansantanssia ja 
erilaisia vanhoja kansanleikkejä. Juhannus- 
päivänä järjestetään enemmän tai vähem- 
män vakavia urheilukilpailuja ja kaikenlai- 
sia ulkoilmaesityksiä. Vanha urheilumuoto 
kyykkä on viime aikoina herännyt taas 
henkiin. Illalla pidettävään kulttuuri-iltaan 
kuuluu laulua, musiikkia ja inkeriläismur- 
teella esitettyjä sketsejä. Kesä juhlallisuuk- 
sien aikana pidetään myös jumalanpalve- 
luksia ja hartaushetkiä. Usein juhlallisuuk- 
sien aikana on näyttelyjäkin. Viime aikoina 
on ollut ruotsinkielistä ohjelmaa, jotta saa- 
taisiin mukaan myös ne, jotka eivät hallitse 
suomea. Samantapaisia, vaikkakin pienem- 
piä, ovat vuosittaiset talvijuhlat. Pyhäin- 
miestenpäivää juhlitaan örebrossa ja Mik- 
kelinpäivää Gävlessä. Paikallisyhdistykset 
järjestävät jäsenilleen lasten joulujuhlia ja 
äitienpäivä juhlia. 

Julkaisuja 

Syksyllä 1948 alettiin julkaista lehteä 
Isien Usko. Se rahoitettiin saaduilla tilaus- 
maksuilla ja Ruotsin kirkon avustuksilla. 
Lehti sisälsi runsaasti uskonnollista aineis- 
toa ja inkeriläiskulttuuria käsitteleviä artik- 
keleita. Isien Uskossa julkaistiin myös Ruot- 
sin viranomaisilta saatua yhteiskuntainfor- 



maatiota. Se saattoi käsitellä työmarkkinoita 
ja valaista poliittiseen turvapaikkaoikeuteen 
liittyviä kysymyksiä, kansalaisuusasioita ja 
sosiaalisia kysymyksiä. Isien usko lakkasi 
ilmestymästä vuonna 1965. Vuosina 1966 — 
1972 julkaisi Stiftelsen Ingermanländska 
Församlingshemmet (Inkeriläisten Seura- 
kuntakotisäätiö) jäsenlehteä Ristin Viesti. 
Vuodesta 1958 lähtien Ruotsin inkeriläiset 
ovat yhdessä Suomen inkeriläisten kanssa 
julkaisseet yhteistä kuukausilehteä, Inkeri- 
läisten Viesti. Tämä on ollut suomenkieli- 
nen, mutta viime aikoina ruotsinkielisen 
aineiston osuus on lisääntynyt. Näin siksi, 
että inkeriläisten jälkeläiset ja ruotsinkieli- 
set perheenjäsenet ymmärtäisivät sen sisäl- 
lön. 

Kulttuurielämä 

Inkeriläiset ovat tuoneet mukanaan Ruot- 
siin osan rikkaasta kulttuuriperinteestään. 
Usein tehdään käsitöitä tai veistotyötä. On 
myös muutamia huomattavia taiteilijoita, 
joilla on inkeriläinen tausta. Näistä mainit- 
takoon gävleläinen Juho Suni, joka mm. on 
tehnyt örebron ja Haaparannan inkeriläiset 
muistomerkit sekä Gävlen keskussillan mal- 
lin. Toinen inkeriläinen taiteilija on Robert 
i Rannsätt Jäppinen. Hän tekee mielellään 
emaljitöitä ja hänen töistään kuvastuu usein 
yhteiskunnallista osallistumista. Tässä yh- 
teydessä on myös mainittava kirjailija Eino 
Hanski, syntynyt Leningradissa venäläis- 
suomalaisista vanhemmista. Kirjassaan 
Brödrabataljonen (Heimopataljoona) hän 
tarkastelee yhtä arkaluontoista aihetta, in- 
keriläisten sotavankien Suomessa saamaa 
kohtelua. Hänen omaelämäkerrallinen tri- 
logiansa De länga ären (Pitkät vuodet) on 
järkyttävä kertomus Leningradin piirityk- 
sestä, evakuoinnista, paosta läpi sodan koet- 
teleman Euroopan ja lopulta saapumisesta 
Ruotsiin. Hanski on myös kirjoittanut jou- 
kon romaaneja, joiden aihepiiri liittyy Le- 
ningradiin ja Venäjään. 

Ruokakulttuuri 

Inkeriläisten ruokakulttuuri perustui pää- 
asiassa omavaraistalouteen. Kotimaan ruo- 
katottumukset ovat jossain määrin säilyneet 
Ruotsissa, mutta niitä on sovellettu Ruot- 
sin oloihin. Liesi on korvannut suuren lei- 



14 



KRISTIINA JUVONEN 

o.s. Honkanen 

s. 12. 11. 1900 Valkeasaaressa 
k. 1. 6. 1982 Lahdessa 

Kaipaamaan jäivät 
lapset ja lastenlapset 

Niinkuin muuttolintusen tie 
taivasta kohti kulku vie. 
Kuin unelma liitävi elämä pois 
kirkkausrantahan kodista maan. 
Oi, jospa mun sieluni valmisna ois, 
auttaos onneni saavuttamaan. 

Haudattu hiljaisuudessa 



MARIA MYLLÄRI 

o.s. Ikonen 

s. 1. 11. 1895 Inkerin Miikkulaisissa 
k. 9. 4. 1982 Lammin terveyskeskuk- 
sessa 

Kaipauksella muistaen 
sisar perheineen 

»Herra on minun väkevyyteni 

ja ylistys virteni. 

Ja Hän tuli minulle pelastajaksi.» 

Siunaus toimitettu 24. 4. 1982. 



KIITOS 

Me Gävlen Inkeriläisten tanhuryh- 
mä käydessämme Göteborgissa olem- 
me erittäin tyytyväisiä ja kiitoksen 
velkaa hyvästä vastaanotosta, vie- 
raanvaraisuudesta, myös iloisesta ja 
antoisasta yhdessäolosta. 

Kiitos kaikille jotka olivat mukana. 
Gävleläiset 



LAHJOITUKSIA INKERILÄISTEN 
VIESTIN TUKEMISEKSI 

Radan suomalainen srk, 450 mk, Jussi Iko- 
nen, Kanada 10 dollaria. 



vinuunin. Yhä leivotaan hapanleipää ja pii- 
rakoita. Valmistetaan hapankaalia ja rah- 
kaa. Sieniä ja marjoja inkeriläiset käyttä- 
vät huomattavasti enemmän kuin ruotsalai- 
set. Joitakin ruotsalaisia ruokalajeja on 
omaksuttu kuten säilötyt sillit, Janssonin 
kiusaus, ruskeat pavut, lihapullat ja maksa- 
pasteija. Teetä tietenkin juodaan mutta sa- 
movaaria ei enää ole. Periruotsalainen kah- 
vinjuonti on nykyisin yleistä myös inkeri- 
läisten keskuudessa. 

Tulevaisuus 

Inkeriläisten Ruotsissa syntyneet ja kas- 
vaneet jälkeläiset ovat sopeutuneet hyvin 
Ruotsin yhteiskuntaan. He tuntevat itsensä 
enemmän ruotsalaisiksi kuin inkeriläisiksi 



ja puhuvat usein yksinomaan ruotsia. Ensi 
sijassa ei ole kyse tietoisesta valinnasta 
vaan se johtuu pikemminkin ruotsalaisesta 
koulutuksesta ja kanssakäymisestä ruotsa- 
laisten tovereiden kanssa. Sitä paitsi inkeri- 
läiset ovat tulleet Ruotsiin jäädäkseen maa- 
han eivätkä he saa kotimaastaan kulttuuri- 
virikkeitä. Tärkeää on tietenkin myös se, 
ettei Ruotsin yhteiskuntaan sopeutumista 
ole koettu pakkona. Ei yksinkertaisesti ole 
ollut mitään tarvetta ylläpitää inkeriläistä 
identiteettiä. Toivottavasti uusien polvien 
inkeriläisissä tietoisuus inkeriläisestä alku- 
perästä ei jää unohduksiin. Päinvastoin, se 
voi olla virikkeenä ja herättää kiinnostusta 
Inkeriä kohtaan jotta inkeriläinen kulttuuri 
säilyisi tulevaisuudessakin. 

Loppu 



15 



Ajankohtaisia ilmoituksia 



HELSINGIN PAIKALLISOSASTO 

Syyskuun kuukausitilaisuus 26. 9. 1982 klo 
14. Lokakuun tilaisuus 24. 10. Tervetuloa. 



SEUKKOSEURA 

Susanna Kössi, puh. 335 058, vastaa Seuk- 
koseuran toimintaa koskeviin tiedustelui- 
hin. 



Tilaa asiamiehiltämme 
Inkeri-aiheista kirjallisuutta 
Levitä Inkeri-tietoutta 



Saini Laurikkala 

Rovasti S. J. Laurikkalan 

elämäkerta 25 mk (30 kr) 

Aapo Iho 

Hietajyvä, valitut runot 18 mk (25 kr) 

Hellin Suominen 

Mooses Putron elämäkerta 10 mk (15 kr) 

Pertti Virtaranta 
Inkeriläisiä sananlaskuja 
ja arvoituksia 20 mk (25 kr) 

Isien Usko, muistojulkaisu 10 kr 

Postikortti, Haaparannan muistolaatta I kr 
Postikortti, örebron muistokivi I kr 



Kemppi: Fenno-Ingrian lauluja 5 kr 

Kemppi: Ristiltä ripille 10 kr 

Äänilevyjä 

Inkerikuoro 

Nouse Inkeri ym. 15 mk (20 kr) 

Lauri Santtu 

Murrejuttuja 15 mk (20 kr) 

Gävlen kuoro 30 mk (35 kr) 

Inkerin karttoja 40 mk (45 kr) 

Inkerin lippuja 15 mk (20 kr) 

Inkerin postimerkkejä sarja 50 mk (60 kr) 

Adresseja 15 mk (20 kr) 

Inkeriläisten Viesti vuodeksi 1982 olisi syy- 
tä tilata. Hinta 50 mk (55 kr). 



Vammala 1982, Vammalan Kirjapaino Oy 



inkeriläisten viesti 







inkeriläisten viesti 

TOIMITUS Päätoimittaja : 

Matti Vironmäki, puh. 90-631 285 

Toimitussihteeri : 

Anja Luoma, puh. 90-892 460 (iltaisin ja 

viikonloppuisin) 

Koivikkotie 6, 01620 Vantaa 62 

(toimituksen osoite) 

KONTTORI Lehden ym. tuotteiden tilaukset, osoitteet, 

jäsenmaksut yms. 

Inkerikoti, Karj alatalo, Käpylänkuja 1, 
00610 Helsinki 61 
Puh. 90-793 796 tai 90-8732 095 
Postisiirtotili Hki 30636-4 

TILAUSHINTA 50 mk/vsk kotimaassa, Ruotsissa 55 kr 

v. 1982 

ILMOITUSHINNAT 1/1 sivu mk 400,— 

1/2 » » 250 — 
1/4 » » 150,— 
Kuolinilmoitukset 50, — 
Kiitos- ym. ilm. 40, — 
Kuva ilmoituksessa 70, — 

Lehti ilmestyy kerran kuukaudessa 
Kustantaja ja julkaisija: 
INKERILÄISTEN YHDISTYS R.Y. 

PÄÄASIAMIES Armas Paakkonen 

RUOTSISSA Tingsgatan 35 

50253 Boräs. Puh. 033/101 850 

Postisiirtotili 626047-5 

(lehden ym. tuotteiden tilaukset) 

SIVISTYSSÄÄTIÖ Hallituksen puheenjohtaja: Matti Vironmäki, 

Tehtaank. 5 E 43, 00140 Helsinki 14, 
puh. 90-631 285 
Säätiön postisiirtotili 146660-1 



KANSIKUVA KERTOO: Hartaan tarkkaavaista yleisöä Lahden kesäjuhlien Inkeri-illassa 
10. 7. 1982 kuuntelemassa opettaja Helvi Othmanin kiintoisaa kuvausta Tuutarin Kavelahdes- 
ta Inkeristä. Eturivissä vasemmalta Helsingin Inkeri-kuoron jäseniä sekä rovasti Matti Vi- 
ronmäki. Kolmas oikealta laulajatar Suvi Lehtonen, joka esiintyi Inkeri-illassa. Helvi Oth- 
manin kuvaus kotiseudultaan julkaistaan seuraavissa numeroissamme. 



Lilja Saija 



Laps' Inkerinmaan 

(Inkeriläisten kesäjuhlilla Boräsissa 25. 6. 1982) 



Mä olen lapsi Inkerinmaan, 
Sen teille tänään kertoa saan. 
Ehkä sinunkin kohtalos sama lie, 
Silloin meidän aatokset yhteen vie. 
Mitä siitä jos siellä synnyinkin, 
Kävin läpi tuskan ja tyynnyinkin. 
Mä olen lapsi Inkerinmaan, 
Eipä tuskaani kukaan huomaakaan. 

Ensi kyyneleet siellä itkettiin, 
Ensi askeleet siellä opittiin. 
Isovanhemmat meitä jo opetti, 
Pieni suu hiljaa perässä sopersi: 
Isä tahtosi kaikessa tapahtukoon, 
Poikas työ meidät pahan vallasta 

vapahtakoon. 
Sama rukous huulilla tänäänkin on, 
Kun käymme juhlan viettohon. 

Sama rukous, siihen nyt yhtykää, 
Vaikka kyyneleet poskelle vierähtää. 
Se Taivaassa varmaankin huomattiin: 
Se oli kohtalomme, sinne se kirjoitettiin. 
Isä lastaan on matkalla hoivannut, 
Ja käsillään vaaroissa kantanut. 
Mä olen lapsi Inkerinmaan, 
Vei kulkuni kauas maailmaan. 

Me saavuimme rakkaaseen Suomehen, 

Ja loimme katseemme Kansojen kaitsijan 

puolehen. 
Isä taivahan, hiljaa huokaistiin niin, 
Ja vavisten kädet yhtehen liitettiin: 
Ole mukana vaiheissa tämänkin maan, 
Että myöskin osani minäkin saan. 
Näin huokaili lapsi Inkerinmaan, 
Kai tämänkin tässä kertoa saan. 



Vielä kauemmaksi kävi toisten tie, 
Ihan sinne asti mihin Herra vie. 
Toi tänne Hän meidät Ruotsinmaahan, 
Käyn tämänkin tässä kertomahan. 
Tänään täällä juhlitaan vuosista 

kymmenistä, 
Ja Kaikkivaltiaan teoista ihmeellisistä. 
Ma olen lapsi kärsivän Inkerinmaan, 
Mutta ääneni korottaa kiitokseen saan. 

Saan kiittää Isäämme Taivaallista, 

Hänen suurista teoistaan valtavista. 

Kuka lukea tähdet taivaalta voi, 

Tai uuden päivän kun koittavi koi. 

Tai sitten kun koittavi viimeinen päivämme 

täällä, 
Sinun Henkesi lepää vi multien päällä. 
En silloin oo Inkerin kärsivä lapsi, 
Ei kukaan, ei edes harmaa hapsi. 

Ovat useilta meiltä jo menneet lepohon 

maamot ja taatot, 
He nähdä saivat elämän kovan arjen ja 

juhlien aatot. 
He ikuista rauhan juhlaa nyt viettävät 

luona Herran, 
Sehän meidänkin matkamme määrä on 

kerran. 
Heidän siunaavat rukouksensa ain* 

seuraavat meitä tiellä, 
Kun meidän päivämme jatkuvat täällä vielä. 
Vaik' olen vain lapsi Inkerinmaan, 
Niin Herran lasten joukkohon kuulua saan. 

Kaikkivaltiaan eteen nyt kaikki jäämme, 
Edessäs nöyrästi painamme päämme. 
Sinä Kansojen Kaitsija kaiken tiedät, 
Sinä rakastat, anteeksi annat ja siedät. 
Yhä tänäänkin vielä käsilläs kannat, 
Ja rikkomuksemme anteeksi annat. 
Mä olen lapsi Inkerinmaan, 
Kerran armostas kotiin tulla saan. 



Inkerinsuomalaisten kesäjuhlat Lahdessa 

10.-11. 7. 1982 

Taas kaikki kauniit muistot. . . 

Lahden kaupunkia on joskus nimitetty uudeksi Viipuriksi. Muuttihan sinne sodan jälkeen suuret joukot 
siirtoväkeä ja on sinne hyvin kotiutunut. — Olin saapunut kaupunkiin ani varhaisella aamujunalla Itä- 
Suomesta. Lauantaiaamuinen kaupunki nukkui vielä sikeää vapaapäivän untaan. Nostalgisissa tunnelmissa 
aloin vanhasta muistista astella Rautatienkatua keskikaupungille päin. Ainoaakaan ihmistä ei tullut vas- 
taani. Olin yksin muistojeni kanssa. Kävelin tuttuja katuja, jotka eivät lähes neljänkymmenen vuoden aika- 
na olleet paljoakaan muuttuneet, paitsi että joitakin vankoja taloja oli purettu ja uusia tullut tilalle. Poissa 
oli vanha kahvila ja mylly, mutta vanha hotellirakennus seisoi yhä palkoillaan kaupungintalon naapurissa. 
Ja tori. Se oli sama kuin ennenkin. Koska oli hyvin varhainen aamu, ei virkuinkaan kauppias ollut vielä 
saapunut kojuaan pystyttämään. Jatkoin matkaani pienille sivukaduille, joilla ikivanhat puutalot pihoineen 
ja puutarhoineen nukkuivat ruususuiltaan ja antoivat mielikuvitukselle siivet selkään. . . Puiston nurmiken- 
tällä leikkivät lapset, siellä joukossa minäkin, palloa pelaamassa. Rippi-isäni, hopeanharmaahapsinen vanka 
rovasti ajaa vastaani polkupyörällään, valkea kaulus ja liperi hohtaen, pitkän mustan papintakin liepeet 
tuulessa lepattaen, hymyilee ja nyökkää tervehdykseksi. Minä niiaan. Hän on aina niin ystävällinen, evak- 
ko lapsille kiri, joiden paperit sodan melskeissä ovat joutuneet toisinaan kovin sekaisin. . . Kesäaurinko pais- 
toi jo lämpimämmin, kun käännyin jälleen kohti toria. Virkut maalaiset olivat jo asettaneet tavaransa pen- 
keilleen. Jäin Ihastuneena kuuntelemaan heidän penkkiensä viereen. Hyvänen aika. Heidän joukostaan kuu- 
luva sorina ei ollut puhetta. Siellä ei liioin rupateltu, tarinoitu eikä iuaittu, siellä haastettiin. Ihan seivästi. 
Kaksi — kolme mummoa istui penkillä omien tavaroidensa keskellä, sukankudin käsissä. Iloisesti kiikkuivat 
puikot — ja haastamine kai samas tahis. Milloinkaan en ollut vanhassa Viipurissa käynyt, mutta kuvit- 
telen, että juuri tällaista siellä on voinut olla ennen, kauan sitten, Viipurin torilla. Ehkäpä Lahden vilkas 
mutta kodikas ja yhä pikkukaupunginomainen tunnelma oli ollut omiaan innoittamaan Lahden Seudun 
Inkerin kerhon jäseniä juhlien järjestämisessä. Ja kylmän kevätkesän jälkeen vihdoin tullut lämmin aurin- 
gonpaiste ikään kuin siunasi heidän uurastuksensa. 



Jout järven kirkko seurakuntatiloilleen 
tarjosi juhlille avarat ja arvokkaat puitteet. 
Ohjelman järjestäjät, joiden kantavana 
taustavoimana kerhon puheenjohtaja, toh- 
tori Juhani Jääskeläinen vaimoineen var- 
maan oli, olivat saaneet aikaan kaksipäi- 
väisen tilaisuuden, joka antoi paljon vielä 



matkaevääksikin, kuten Inkeri Ojala ter- 
vehdyspuheessaan kauniisti toivotteli. Nä- 
mäkin juhlat, kuten urheilua harrastavien 
inkeriläisten juhlat aina ennenkin, alkoivat 
urheilulla, kirkon läheisyydessä olevan Ki- 
veriön koulun ala-asteen kentällä pidettä- 
vällä kyykkäkilvalla, jonka tuloksista ker- 



Helsingin ja Turun linja- autot ovat saapu- 
neet ja tuoneet mukanaan iloisen joukon 
juhlavieraita. 




Västeräsin sympaattiset juhlavieraat Ella ja 
Aappo Björn hymyilevät kilpaa kesäaurin- 
gon kera. 





Ystävällinen kädenpuristus ja sydämellinen 
halaus riitti tohtorinna Jääskeläiseltä jokai- 
selle juhlavieraalle. Etualalla oikealla tytär 
Mirjam, joka säesti juhlassa sisarenpoikan- 
sa Tony Pappin viuluesitykset. — JJlko- 
kuvat nappasi Aili Jukarainen. 




Teologian tohtori Juhani Jääskeläinen esi- 
telmöi sunnuntain päiväjuhlassa sekä esit- 
teli myös juhlien ohjelmat ja ohjelmansuo- 
rittajat. 



romme toisaalla tässä numerossa. Runsaat 
neljä tuntia jaksoivat naiset ja miehet 
paahtavassa helteessä poppia lyödä, ennen- 
kuin selkisi, kuka se kuka oikein oli. 

Lauantain Inkeri-ilta oli koonnut väkeä 
useita satoja Jout järven kirkon kauniisti 
koristeltuun seurakuntasaliin. Lämpimin sa- 
noin Inkeri Ojala toivotti juhlaväen terve- 
tulleeksi taas kahden päivän ajaksi kaunii- 
den jos kohta surullistenkin muistojen 
äärelle. »Iän karttuessa muistot yhä selve- 
nevät. Niitä muistoja on jälkipolvillekin ja- 
kaa, ja itsellä on tarve ja taipumus palata 
lapsuuden kultaisiin maisemiin sitä useam- 
min mitä vanhemmiksi tulemme. Vaikka 
itse olenkin Suomessa syntynyt, on hauskaa 
ja mielenkiintoista kuulla luaintaa Inkerin 
murteella sekä kertomuksia Inkerin kansan 
historiasta ja vaiheikkaasta matkasta Suo- 
meen. Vaalikaa niitä muistoja, kertokaa 
niistä lapsillenne ja lastenne lapsille. Ne 
muistot eivät saa hävitä», sanoi Inkeri Oja- 
la. Tervehdyspuheen jälkeen saatiin kuulla 
nuoren ja viehättävän Suvi Lehtosen kau- 
nista laulua. Mieliä liikuttavasti kertoi 
muistelu jaan Tuutarin Kavelahdesta Inke- 
ristä Helvi Othman, eikä hänen kerrontaan- 
sa monen ollut helppoa kuulla kuivin sil- 
min. Olivathan tuollaiset muistot niin mo- 
nille omakohtaisesti koettua, kipeää todel- 
lisuutta, niitä surullisia muistoja, joihin 
Inkeri Ojala puheessaan viittasi. Ulkopuo- 



listakin nuo muistelmat puhuttelivat: Sai- 
vat ajattelemaan niitä miljoonia kärsiviä 
ihmisiä tämänkin hetken maailmassa. Tun- 
temaan kiitollisuutta tästä rauhan hetkestä, 
ystävien keskellä. Illan tilaisuudessa esiintyi 
myös Helsingin Inkeri-kuoro. Ovathan sen 
esitykset jo vuosia kuuluneet kaikkien in- 
keriläisten tilaisuuksien ohjelmaan. Kyyk- 
käkilpailujen palkinnot oli jo jaettu kentäl- 
lä, ja vuorossa olivat eri paikkakuntien ta- 
vanmukaiset tervehdykset. Helsingin pai- 
kallisosaston tervehdyksen esitti Yrjö Kork- 
kinen, Turun terveiset toi Lilja Stenvall. 
Boräsin ja samalla Inkerinsuomalaisten 
Keskusliiton tervehdyksen toi Inkeri Pet- 
tersson, joka myös luovutti ISK:n lahjana 
1000 kruunua Inkeriläisten Viestin tukemi- 
seksi kertoen samalla miten tärkeä Viesti 
oli Ruotsissa toisen ja kolmannen polven 
Inkeritietouden kartuttamisessa. Hän luo- 
vutti myös ISK:n valmistuttaman muoto- 
kuvan S. J. Laurikkalasta, jonka kuolemas- 
ta tänä vuonna, 28. joulukuuta, tulee kulu- 
neeksi sata vuotta. Muotokuva tullaan si- 
joittamaan Inkerikotiin muiden Inkerin- 
maan merkkimiesten muotokuvien seuraan. 
Arvokkaan ja uhrautuvan työnsä lisäksi 
Inkerinmaalla rovasti Laurikkala toimi 
eläkkeelle siirtymisensä jälkeen Ruotsissa 
asuvien inkerinsuomalaisten parissa antaen 
heille tukea ja lohdutusta vieraissa oloissa. 
Tästä kiitollisina ovat Ruotsin inkerinsuo- 





»Inkerinmaan piispan» S. J. Laurikkalan 
muotokuva, jonka ISK:n puolesta luovutti 
Inkeri Pettersson. 



Inkeri Pettersson luovuttaa ISK:n diplomin 
rehtori Heikki Myllärille hänen inkeriläis- 
ten hyväksi tekemästään arvokkaasta työstä. 



malaiset halunneet kunnioittaa »hengellisen 
isänsä» muistoa. Inkeri Pettersson jakoi 
myös diplomit inkeriläisten hyväksi työs- 
kennelleille Suomen inkeriläisille: Lilja 
Stenvallille, Heikki Myllärille ja Paavo Pe- 
soselle, jotka kaikki ovat Turusta. Inkeri- 
läisten Yhdistys ry:n ja Sivistyssäätiön ter- 
vehdyksen juhlaan toi rovasti Matti Viron- 
mäki, joka juhlien aikana jakoi Inkeriläis- 
ten Sivistyssäätiön ansiomerkit. Ne saivat 
Arvo Korkkinen Lahdesta, Auni Parkkali, 
Aleksanteri Ruuska (kuvassa alla) ja Antti 
Talolahti Helsingistä. Västeräsin Inkerin ker- 



hon terveiset Ruotsista toi Aappo Björn. Myös 
Västeräsin kaupunki oli muistanut kummi- 
kaupunkiaan lähettämällä juhlaan terveh- 
dyksenä kynttilänjalat. Lahdessahan on 
Västeräsin nimeä kantava kaupunginosa, 
jonka puutalot olivat Västeräsin kaupungin 
lahja sodan jälkeen siirtoväkeä asuttavalle 
kaupungille. Näiden tervehdysten lisäksi 
saatiin kirjallisia tervehdyksiä eri yhtei- 
söiltä ja yksityisiltä henkilöiltä. Erittäin 
lämmin tervehdys tuli Tampereen hiippa- 
kunnan piispalta Paavo Kortekankaalta, 
joka kirjeessään valitti, ettei virka tehta- 




in keriläist en Sivistys- 
säätiön ansiomerkin 
luovutti säätiön halli- 
tuksen puheenjohtaja 
Matti Vironmäki. Vie- 
ressä hallituksen jä- 
senet Jussi Vesa (vas.) 
sekä Anja Luoma, 
joka kiinnitti merkit 
ansioituneitten rinta- 
pieliin. 



Kauniisti soi instru- 
menteista vaikein ja 
herkin Tony Pappin 
taitavissa käsissä 

(oik.). Säestäjänä Mir- 
jam Jokiranta. 

Keviästi ja hellästi 
helskyttelivät ääntään 
Nastolan tytöt (alla 
oik.). Alkuäänen pia- 
nolla antoi Marja Rä- 
mö (vas.), ja hauskat 
laulut keräsivät rai- 
kuvat aplodit. 




viensä vuoksi ollut voinut noudattaa kutsua 
saapua henkilökohtaisesti juhlaan. »Mutta 
jos koskaan niin juuri nyt, inkeriläisten 
juhlassa, olen todella hengessä mukana. Sy- 
dän iloitsee ja järki ihmettelee, miten sit- 
keästi luterilainen kristillinen usko on kui- 
tenkin iskostunut Inkerin kansan keskuu- 
teen. Inkerin kristittyjen tapaaminen Suo- 
messa, Ruotsissa ja Neuvostoliitossa on ol- 
lut minulle aina mieleenpainuva kokemus. 
Erityisesti muistan sen vajaan tunnin, jon- 
ka sain ensimmäisen Petroskoissa vierail- 
leen retkikunnan mukana kokea seitsemän 
vuotta sitten. Tunnelataukseltaan ja usko- 
vien yhteenkuuluvuudeltaan ne ovat olleet 
tähänastisen elämäni kiinteimmät ja vai- 
kutta vimmat hetket», sanoo piispa Korte- 
kangas kauniisti kirjeessään. Tervehdyksen 
luki tri Jääskeläinen. »Illan sana» oli pai- 
kallisella rovastilla Timo Airaksella, ja ilta 
päättyi yhteisesti laulettuun virteen. 

Sunnuntai aloitettiin perinteiseen tapaan 
jumalanpalveluksella. Päivän saarnan piti ro- 
vasti Pentti Murto Heinolasta. Hän toi aluk- 
si henkilökohtaiset terveisensä inkeriläisille 



Leningradin ja Petroskoin luterilaisista seu- 
rakunnista, joissa hän usein oli vieraillut. 
Liturgina jumalanpalveluksessa toimi Ju- 
hani Jääskeläinen. Inkeri-kuoro esiintyi 




myös kirkossa, ja tuskin milloinkaan on 
kauniimmin ja hartaammille kuulijoille kai- 
kunut Mooses Putron Rukous. Uhrilahja 
kirkossa kannettiin Inkeriläisten Yhdistyk- 
sen työn hyväksi. 

Henkisen annin lisäksi oli Lahdessa huo- 
lehdittu myös juhlaväen ravinnosta. Ruoka- 
ja kahvitarjoilu oli tauoton kahden päivän 
ajan Joutj arven kirkon ravintolahuoneessa. 
Ihanat karjalanpiiraat, voileivät ja keitot 
maistuivat juhla väelle, eivätkä totisesti ra- 
sittaneet kukkaroa, ja emännät jaksoivat 
hymyillen palvella. Iloinen luainta, rattoisa 
rupattelu ja haastaminen kuuluivat nekin 
ruokasalin ohjelmaan juhlien väliajalla. 
Ovathan inkeriläisten juhlat ennen kaikkea 
sukulaisten ja ystävien suurenmoisia koh- 
taamistilaisuuksia. Näihin tilaisuuksiin tul- 
laan matkojen takaa, aina Amerikkaa ja 
Kanadaa myöten, Ruotsista puhumattakaan. 
Nytkin oli Ruotsista tullut iso joukko, pel- 
kästään Västeräslsta jo kymmenkunta hen- 
keä. Väliajalla tutustuttiin kiertoajelulla 
myös juhlakaupunkiin ja sen nähtävyyksiin. 

Päiväjuhla oli koonnut väkeä puolet 
enemmän kuin Inkeri-ilta, ja siitä muodos- 
tuikin itse juhlien päätapahtuma. Kirkon 
seurakuntasali oli laajennettu liukuvan sei- 
nän avulla, ja itse kirkkosalikin oli puolil- 
laan väkeä. Siellä olikin mukavan viileää 
istua helteisenä päivänä, kun ohjelman 



kuuluvuuskin oli taattu mikrofonien avulla. 
Ohjelman aloitti juhlallisesti seisaaltaan 
laulettu Nouse Inkeri, minkä jälkeen Helmi 
Leppänen Orimattilasta lausui tervehdyksen 
sepittämänsä runon muodossa. Juhlaesitel- 
män piti tri Juhani Jääskeläinen kuunnel- 
tuaan ensin »vunukkansa», tyttärenpoikansa 
Tony Pappin viuluesityksiä. Tony teki mai- 
niota yhteistyötä tätinsä teol.kand. Mirjam 
jokirannan kanssa, joka säesti pianolla. Tri 
Jääskeläisen esitelmä käsitteli hänen väi- 
töskirjansa aihepiiriä inkerinsuomalaisista 
seurakunnista. Kevyemmästä ohjelmasta 
päiväjuhlassa vastasivat Nastolan tytöt, joi- 
den puhtaat ja kauniit äänet olivat nautin- 
nollista kuultavaa ja hauskasti valittu oh- 
jelma keräsi raikuvat suosionosoitukset. In- 
keri Ojalan puoliso, joka oli ilmeisesti toi- 
minut tarmokkaana avustajana ja tausta- 
voimana juhlien aikana, kiitti lopuksi läm- 
pimin sanoin juhlaväkeä rikastuttavasta 
yhdessäolosta toivottaen turvallista koti- 
matkaa ja korkeimman siunausta tulevaan 
elämään ja toimintaan. Harrastunnelmainen 
juhla päättyi seisaaltaan yhteisesti laulet- 
tuun Maamme-lauluun. 

Kiitollisin, vaikkakin haikein mielin juh- 
lakansa vähitellen hajaantui vakuutellen 
kilvan toisilleen, että ensi vuonna jälleen 
tavataan. — AL. 



VIKTOR PAJUSELLE JA MONILLE MUILLE 



Olen lukemattomia kertoja sekä inkeri- 
läisille että Suomen suomalaisille saanut 
vakuuttaa, että Suomi ei v. 1944 välirauhan 
mukaisesti luovuttanut 55 000 inkeriläistä. 
Olin loppuvuoden 1944 ja alkuvuoden 1945 
sisäasiainministeriössä hoitamassa sitä osas- 
toa, jossa hoidettiin heimopakolaisten asioi- 
ta — tämä tri Vilho Helasen toivosta. Sain 
silloin vastata monien inkeriläisten ja itä- 
karjalaisten kysymyksiin ja samoin kovistaa 
monia suomalaisia poliisiviranomaisia, jotka 
antoivat heimolaisillemme vääriä tietoja, 
jopa uhkauksia. Niin että kunpa nyt vihdoin 
uskottaisiin, että välirauhassa v. 1944 Suo- 
mi sitoutui luovuttamaan seuraavat kolme 
ryhmää : 

1. Heimopataljoona 3 ja Erp. 6. 

2. Kaikki sotavankiluetteloissa olevat 



3. Kaikki alle 16-vuotiaat lapset, joilla ei 
ollut täällä lähiomaista holhoojaa. 

Viimemainitun kohdan takia tuli joskus 
tulkintavaikeuksia esim. siitä, ovatko setä 
tai täti lähiomaisia, jos omista vanhemmista 
ei ollut tietoa. Samoin otto- tai kasvatus- 
vanhempia ei katsottu lähiholhoojiksi. 

Muiden kuin yllämainittujen ei siis väli- 
rauhan sopimuksen mukaan ollut pakko 
lähteä Neuvostoliittoon, vaan saivat jäädä 
Suomeen. Syystä tai toisesta noin suuri jouk- 
ko valitsi lähdön. 

Tällainen siis oli välirauhan sopimus ja 
tällainen virallisten papereiden mukainen 
totuus. Vapaaehtoisesti lähtijöistä voi tie- 
tysti sanoa »luovutettiin». Kuljetushan ta- 
pahtui Suomessa junilla, niin oli sovittu. 
Anna-Liisa Heikinheimo 



wm 




Kyykänpeluun tyylikkyyttä parhaimmillaan. Paahtavasta helteestä huolimatta nelisen tuntia 
kestänyt peli jaksoi innostaa pelaajia, vaikka yleisöä kentällä oli valitettavan vähän, mikä 
lienee johtunut siitä, että muita urheilulajeja, joihin aivan nuoret ja lapsetkin olisivat voi- 
neet osallistua, ei tällä kertaa ollut lainkaan edustettuna. Boräsin kesäjuhlien urheilukilpai- 
luihin palaamme seuraavassa numerossamme kilpailujen tulokset saatuamme, samoin kuin 
syksyn kuluessa muihinkin Boräsin kesäjuhlatapahtumiin, joista kuvia on saapunut jälki- 
käteen toimitukselle. 



INKERILÄISTEN KESÄJUHLAT 
LAHTI 10.7.82 

KYYKKÄKILPAILUT 

Sää suosi kilpailuja. Katsojiakin oli kil- 
pailujen alkupuolella runsaasti. Joukkuei- 
ta oli yhteensä yhdeksän, joista kolme nais- 
joukkuetta. Miesten joukkueiden parem- 
muusjärjestys selvisi systeemillä jokainen 
jokaista vastaan. — Kyykkäkilpailut ovat 
yleensä aikaa viepä tilaisuus. Nytkin kului 
aikaa runsaat neljä tuntia. Innostus säilyi 
kuitenkin alusta loppuun saakka. Inkeriläi- 
nen kyykkä kaipaa lisää harrastajia. Kyy- 
kän pelaamisen oppii helposti. Se sopii kai- 
kenikäisille. Pelivälineet eivät ole kalliita. 
— Kyykkä on ohjelmassa useilla Karjalan 
Liiton jäsenseuroilla eri paikkakunnilla ym- 
päri Suomea. 



Tulokset 

Naiset, joukkuepeli 

1. Tikkurila 

2. Helsinki 

3. Turku 

Miehet, joukkuepeli 

1. Turun Inkeriläiset 

2. Turun Uusi Karj. Seura 

3. Tikkurilan Karjalaiset 

4. Karj. Siv. Seura II 

5. Helsingin Inkeriläiset 

6. Karj. Siv. Seura III 

Juhlaottelu Karjalaiset — Inkeriläiset 

Kilpailtiin kiertopalkinnosta, jonka on 
lahjoittanut aikanaan Väinö Pietari Kekki. 

1. Inkeriläiset 

2. Karjalaiset 



Hyveen sanoja viroksi 

Ilkka Pyysläinen 



Dhammapada on buddhalaisista pyhistä 
kirjoista länsimaissa varmasti tunnetuin. 
Lukuisten käännösten sarjan aloitti tanska- 
laisen Viggo Fausbellin 1855 latinaksi teke- 
mä käännös pälinkielestä. Suomeksi Dham- 
mapada ilmestyi ensi kerran 1925 Pekka 
Ervastin englanninkielestä kääntämänä. Vi- 
roksi Dhammapada on saatu 1977 Linnart 
Mällin toimesta. 

Mällin mukaan 423:sta aforismin tapai- 
sesta säkeistöstä koostuvan Dhammapadan 
perustana on »et muutuvas ja ebastabiilses 
maailmas on ainult inimene vöimeline 
teadlikult muutuma ja saama kanna- 
tavast ja piinlevast olesklejast önnes ja 
rahus viibivaks targaks». Sanan »Dhamma- 
pada» virolaisiksi vastineiksi Mäll ehdottaa 
mm. »Seadmuse sönad» ja »Seadmuserada», 
mutta täysin tarkkoja käännösvastineita 
nämä eivät olisi. »Dhammaa» ei aina muit- 
ta mutkitta voi kääntää »laiksi» (seadus). 
Hugo Vaivanne on valinnut suomalaiseksi 
vastineekst »Hyveen sanoja». 

Tarkastellessamme buddhalaisuuden luon- 
netta Dhammapadan pohjalta, toteamme 
viisaan pääsevän onneen ja rauhaan kärsi- 
mystä aiheuttavan nautinnonhalun sammut- 
tamisella: 

»Ta ei saa mönu isegi taevastest 
naudingutest. Täiuslikult Kirgastunu 
opilane leiab rahu uksnes pärast janude 
hävitamist.» (säkeistö 187) 
Tietämättömyyden, haluamisen ja tahto- 
misen pakkovalta ihmisen on itse omin pon- 
nistuksin murrettava: 

»Inimene ise teeb halba, inimene isc 
määrib end ära. Inimene ise väldib 
halba, inimene ise puhastab end. Puh- 
tus ja räpasus kuuluvad iseendale. 
Keegi ei saa tetst puhtaks teha.» (165) 
Tie vapautukseen käy jalon kahdeksan- 
osaisen tien kautta, viisauden, hyveellisen 
käytöksen ja keskittymisen avulla. Pahoilla 
teoilla on väistämättömät pahat seuraukset 
ja hyvillä hyvät seuraukset kamman (kar- 
man) iain mukaisesti: 

»Ka paheline saab önne tunda, kuni 
pahed pole kupsenud. Aga kui pahed 
on kupsenud, siis tunneb paheline pa- 
net.» (119) 
Hyvästä ihmisestä sanotaan: 

»Ta on önnelik, suur önn on ta sees, 
sest ta näeb oma hea teo viija.» (16) 



Hyvää käytöstä varten buddhalaisella 
maallikolla on viisi ohjetta. Hän tahtoo pi- 
dättäytyä kaikesta elämän tuhoamisesta, 
sen ottamisesta mitä ei ole annettu, luvat- 
tomasta sukupuolisuhteesta, vilpillisestä pu- 
heesta ja päihdyttävien aineiden nauttimi- 
sesta. Nämä ohjeet löytyvät Dhammapadan 
säkeistöistä 246—247: 

»Kes tapab ja räägib valet, kes vötab 
seda, mida talle pole antud, kes läheb 
vööra naise juurde, kes armastab joo- 
vastavaid jooke — see töesti löikab läbi 
oma juured siinilmas.» 
Näin siis »hyveen sanat» johdattavat 
buddhalaista »hyveen tielle». Joka kykenee 
kulkemaan valaistuneen Buddhan neuvo- 
maa tietä loppuun asti, vapautuu kärsimyk- 
sestä ja jälleensyntymisen kiertokulusta eli 
samsärasta. Perinteen mukaan Buddha lau- 
sui valaistuttuaan: 

»Ma olen palju siinde sansaaras ringi 
hulkunud, otsides ja mitte leides selle 
maja ehitajat. Piinarikas on ikka ja 
jälle siindida. (153) 

Majaehitaja, ma olen su ära tund- 
nud f Enam sa ei ehita maja. Köik talad 
on pooleks murtud, katusehari on kil- 
dudeks tambitud. Mu meel, mis on 
öpinud kokkupandut harutama, on 
janud väljä juurinud.» 
Kun intialainen Buddha näin puhuu »hy- 
veen sanoja» viroksi, niin kovin pessimis- 
tiseltä tuntuu Kiplingin tunnettu lausahdus 
»Itä on itä ja länsi on länsi, eivätkä ne 
koskaan kohtaa». 



LIISA VIROLAINEN 

S. 29. 10. 1894 Lempäälän Kierolla 
K. 27. 6. 1982 Jyväskylän 
Puuppolassa 

Kaivaten 

Lapset ja lasten lapset 



10 



ASUTUSTOIMINTA 
PERINNEKILPAILUN AIHEENA 



Museoviraston 29< kansanperiini ekilpailn 

alkaa 

Museovirasto julistaa 29. perinteenkeruu- 
kilpailun, joka on järjestetty yhdessä Maa- 
seudun Sivistysliiton kanssa. Kilpailun 
kysymykset on julkaistu Museoviraston ky- 
selylehdessä. Ilmaisen kyselylehden ja vas- 
tauspaperia vapaakuorineen saa museovi- 
raston kansatieteen toimistosta, postiosoite 
PL 913, 00101 HELSINKI 10, katuosoite Ner- 
vanderina 13, 00100 HELSINKI 10, puh. 
90-40251. 

Tarkoituksena on kerätä tietoja sotien 
jälkeisestä asutustoiminnasta. Maamme 
menetti viime sotien rauhanteossa n. 11 % 
pinta-alastaan. Luovutetun Karjalan väestö 
— 406 000 henkeä, joista runsas toinen puoli 
kuului maatalousväestöön — sijoitettiin 
muun Suomen alueelle. Samoin menetetyn 
Petsamon ja Kuusamon — Sallan itäosien ja 
vuokralle luovutetun Porkkalan väestö sai 
uudet asuinpaikat nyky-Suomen alueelta. 
Sodan jälkeen osoitettiin maatiloja siirto- 
laisten lisäksi rintamasotilaille, sotaleskille 
ja orvoille. 

Asutustoiminta oli valtion johtamaa ja tu- 
kemaa, mutta samalla se oli viimeinen vaihe 
perinteiseen tapaan ihmis- ja hevosvoimin 
suoritettua uudisrakentamista ja maanrai- 
vausta maassamme. Mittasuhteiltaan se oli 
valtava tapahtumasarja. 

Kyselyn avulla pyritään saamaan tietoa 
siitä, kuinka tästä suuresta asuttamistehtä- 
västä selvittiin ja miten asutustilan asuja 
itse koki tämän tapahtuman. Tutkijoita 
kiinnostaa myös karjalaisen perinteen säily- 
minen uusissa oloissa. On tärkeää tallentaa 
muistitietoa tästä maamme historian mer- 
kittävästä vaiheesta niin kauan kuin sitä 
vielä on saatavissa. 

Kaikki asiasta kiinnostuneet henkilöt ovat 
tervetulleita mukaan nyt julistettavaan kil- 
pailuun. Tiedonannot yksittäisiinkin kysy- 
myksiin ovat tutkimukselle tärkeitä. 
Kilpailuaika päättyy 31. 12. 1982. 

Tulokset julkaistaan kevään kuluessa. 
Parhaille vastaajille jaetaan palkintoina ra- 
haa ja kirjoja. 



KIITOKSET KESÄJUHLISTA 

Inkeriläisten yhdistys ry ja Inkeri- 
läisten Sivistyssäätiö kiittävät kaik- 
kia, jotka tavalla tai toisella vaikut- 
tivat siihen, että kesäjuhlat juhan- 
nuksena Boräsissa ja 10. — 11. heinä- 
kuuta Lahdessa olivat jälleen onnis- 
tuneet. Erityisesti ilahduttaa se uhri- 
mieli, joka ilmeni tuen antamisena 
omalle lehdellemme Inkeriläisten 
Viestille. 

Helsingissä 31. elokuuta 1982 

Matti Vironmäki 

Inkeriläisten yhdistys ry:n 

puheenjohtaja 

Yrjö Korkkinen 

varapuheenjohtaja 



»KAHDEN KIELEN JA 
KULTTUURIN RUOTSI» 

Ruotsissa Boräsissa pidettiin viime kesä- 
kuussa ruotsinsuomalaisten kulttuurijuhla, 
jonka järjesti paikallinen Suomi-seura. Sii- 
nä vieraili Suomesta maan kulttuuri- ja 
tiedeministeri Kaarina Suonio. Päivälehti 
Uusi Suomi julkaisi siitä uutisen viime ke- 
säkuun lopulla. 

Suomen kulttuuri- ja tiedeministeri viit- 
tasi juhlassa siihen, että Ruotsin hallitus 
tähdentää nykyisin suomenkielisten erityis- 
asemaa. Suonio Ilmaisi toivovansa, että 
Ruotsissa leviäisi samanlainen kahden kie- 
len rinnakkaiselo kuin Suomessa. Ministeri 
Suonion mukaan tämä vähemmistösuoja tu- 
lee ottaa esiin myös maiden välisissä neu- 
votteluissa. Hän lausui, että Ruotsin yhteis- 
kunta joutuu kestämättömään tilanteeseen, 
ellei sen hoito- ja hallintoalan henkilöstö 
millään tavalla heijastele maan väestön kie- 
lellistä todellisuutta. Ministeri tähdensi, että 
Ruotsissa asuvan suomalaisväestön äidin- 
kielen opetuksen järjestäminen kuuluu 
Ruotsin koululaitoksen tehtäviin eikä sitä 
voi sälyttää kotien kannettavaksi. Suonion 
mielestä suomen kielen osuutta tulee lisätä 
sekä yläasteella että lukiossa. 

Kun Ruotsissa asuvat luterilaiset inkerin- 
suomalaiset ovat niin suomalaisia, että v:een 
1917 mennessä Inkerissä ei keneenkään 
heistä ollut sekaantunut pisaraakaan venä- 
läistä verta, niin kerrotun uutisen luulisi 
kiinnostavan myöskin heitä, sillä heidän tu- 
lee säilyttää suomalaisuutensa veren, kielen, 
nimen ja mielen puolesta, myös Ruotsissa. 

J. Jääskeläinen 



11 



Ruotsin puolelta 



Opettajat Anna ja Aleksanteri Parkkinen 

80-vuotiaita 




11. 5. 1982 täytti Aleksanteri 80 vuotta. 
Hän on syntynyt Keitossa. 22. 8. 1982 tuli 
Annalle täyteen 80 vuotta. Hän on synty- 
nyt Ven joella. 

Meille useimmille Inkerin suomalaisille, 
etenkin täällä Ruotsissa, on tämä entinen 
opettajapariskunta tullut tutuksi ja lähei- 
seksi heidän arvaamattoman suuren työpa- 
noksensa vuoksi, jonka he ovat kansamme 



sirpaleen hyväksi tehneet täällä vieraalla 
maalla yli kolmenkymmenen vuoden aikana. 

Aivan alusta lähtien he ovat olleet mu- 
kana muovaamassa tätä meidän Inkerin 
suomalaisten toimintaa täällä Ruotsissa ja 
etenkin Boräsissa heidän työpanoksensa on 
ollut suuri, koska täällä he asuivat ja vai- 
kuttivat pisimmän ajan Ruotsissa olonsa 
aikana. Kun Inkerin suomalaisten seura- 
kuntaryhmä aloitti toimintansa Boräsissa 
1947, molemmat Parkkiset olivat innolla 
mukana tätä toimintaa aloittamassa ja oh- 
jaamassa. Muistamme heidät seurakunta- 
ryhmän laulukuoron perustajina ja johtaji- 
na. Annalle oli myös pyhäkoulutyö lasten 
parissa sydäntä lähellä; niinpä hän olikin 
usean vuoden ajan täällä Boräsissa pyhä- 
koulun opettajana. Samoin hän johti Afri- 
kan lähetysompeluseuran toimintaa kaikki- 
na niinä vuosina, jotka he asuivat Boräsissa. 
Annan hartauspuheet seuroissa niinkuin 
myös juhlatilaisuuksissa ovat jääneet kuu- 
lijoiden mieliin, samoin monet hänen runon- 
sa, joita julkaistiin myös »Isien Usko» -leh- 
dessä. 

Aleksanteri oli Inkerin Suomalaisten Kes- 
kusliiton perustajajäsen ja sen ensimmäi- 
nen puheenjohtaja. Hän on saanut ISK:n 
johtokunnan kunniajäsen-nimityksen 1981. 

Täällä Ruotsissa he eivät olleet varsinai- 
sesti opettajantoimessa, mutta silti he ovat 
olleet meidän opettajiamme! Olemme saa- 
neet heiltä erittäin paljon hyvää, hyödyl- 
listä ja varteenotettavaa oppia. 

Toivomme heille Jumalan siunausta myös 
vanhuuden päivinä. 

T.J. 



12 



Tili Folke Dahlbäcks minne 



En av dagarna mellan jul och nyär 1944 
hade missionsförsamlingen i Umeä ordnat 
en julfest för de flyktingar fr an Finland, 
Ingermanland och Ryssland, som inkvarte- 
rats i det s.k. lägret pä ön i staden. Som 
gammal vän frän gemensam militärtjänst 
med församlingens pastor Paul Johansson 
hade jag blivit inbjuden och fick pä festen 
träffa de första civila ingermanländarna 
efter att tidigare ha stiftat bekantskap med 
sädana som värit soldater i Finlands arme. 
Den starka evangeliska lära, som märktes 
bära upp ingermanländarna, kunde inte 
undgä att imponera pä mig och jag fann det 
önskvärt att fä engagera en firtsktalande 
präst, som ibland kunde Iata dem höra 
Guds ord. 

Efter li te sökande i Västerbotten fick jag 
kontakt med komminister Folke Dahlbäck 
i Amsele — sedermera kyrkoherde i södra 
Sverige — som frän början blev intresserad 
inte bara av att besöka de ingermanländska 
förläggningarna utan även under flera är 
kom att bli en av de bästa medarbetarna, 
när det gällde att bistä denna befolknings- 
grupp. Folke Dahlbäck blev i praktiken den 
man, som alla ingermanländarna kunde 
skriva tili. Mänga sädana kom först tili 
Umeä och alla dessa uppmanades att sända 
sinä adresser tili honom, sä snart de fätt 
arbete nägonstans i Sverige. Sä lyckades vi 
bygga upp ett register om flera hundra 
namn. Med kedjebrev undertecknade av 



Folke Dahlbäck kunde vi sedän halla kon- 
takt med vara vänner och underrätta dem 
om myndigheternas politik gentemot flyk- 
tingar. 

Folke Dahlbäck kunde ocksä genom av 
ingermanländarna själva insamlade medel 
resa runt i Sverige och bl.a. besöka biskop 
Jonzon i Luleä, som var finsktalande, samt 
biskoparna Ljunggren i Skara och Block i 
Göteborg, inom vars stift i början de f les ta 
ingermanländarna fätt arbete. Vi lyckades 
sälunda fä vara vänner förankrade i den 
svenska kyrkan, vilket ledde tili att de väl- 
villigt blev mottagna av prästerskapet i sinä 
bostadsorter. Detta goda förhällande tog sig 
även uttryck genom att ärkebiskop Erling 
Eidem 1946 personligen gjorde en fram- 
ställning tili regeringen, dä en utrikesminis- 
ter vägrade stora delar av ingermanländar- 
na att stanna i Sverige. Genom Folke Dahl- 
bäcks tidigare besök hos ärkebiskopen var 
denne även beredd för den uppgift han 
sedermera lyckades lösa. Genom Folke 
Dahlbäcks kontakter med biskop Jonzon i 
Luleä medverkade han även tili förberedan- 
det av Kyrkokommitten för finsktalande 
flyktingar, som bildades 1948. Folke Dahl- 
bäck är nu borta och vi erinrar oss med 
tacksamhet vad han gjort och detta särskilt 
under en tid, dä ingermanländarna behövde 
alit det stöd som vi i Sverige kunde ge dem. 

Uno Hammarström 



JOUKOSTAMME POISTUNEITA 



Toivo Rättö synt. 24. 3. 1910 Hietamäki, 
kuoli 27. 4. 1982 Örebrossa. 

Aino Kirppu synt. 13. 4. 1925, kuoli 25. 6. 
1982 Mölndalissa. 

Maria Levoska, synt. 23. 7. 1892, kuoli 
4. 4. 1982 Boräsissa. 



Pietari Pöntinen, synt. 5. 8. 1904, kuoli 
18. 4. 1982 Boräsissa. 

Iisakki Rättö, synt. 20. 2. 1908, kuoli 24. 5. 
1982 Boräsissa. 

Tuomas Karhu, synt. 15. 8. 1894 Vuoleella, 
kuoli 21. 3. 1982 Riihimäen aluesairaalassa. 



13 



Beskrivning av en foikgrupp 
ingermanländarna 



(Del III) 
Armas Paakkonen 



I FINLAND 
Utplacering 

När bätarna hade tomt sin last i finska 
hamnar (Hangö, Abo, Rauma) sä väntade 
en tids lägervistelse innan ingermanländarna 
blev utplacerade i arbeten. Mänga var i 
svag fysisk kondition och behovde medi- 
cinsk värd. Atskilliga dog under lägervis- 
telsen. Speciellt bekymmer orsakade de 
föräldralösa barnens utplacering. Förhal- 
landena i Finland var svära och mottagandet 
blev inte alltid sä bra. For att forbättra 
denna sida utarbetades instruktioner tili 
dem som mottog ingermanländsk arbets- 
kraft. Hos gemene mani Finland var kun- 
skaperna om Ingermanland och människor- 
na därifrän bristfälliga. Mänga blev förvä- 
nade eftersom de talade finska som ju fak- 
tiskt gick att förstä! Att de dessutom be- 
harskade ryskä orsakade irritation. Sam- 
tidigt som 64.000 ingermanländare skulle 
utplaceras i Finland, var man tvungen att 
hitta bostad och arbeten ät ca 1/2 miljon 
karelare frän de tili Sovj etuni onen avträdda 
omrädena. De svenskspräkiga omrädena i 
Finland protesterade mot att man placerade 
ingermanländare där. De befarade inträng 
pä sitt spräkrevir. 

Som tidigare nämnts var merparten av 
ingermanländarna jordbrukare och de ham- 
nade inom jordbruk även i Finland. En 
mindre del hade arbetat i Leningrad med 
diverse sysslor. Frän finskt militärt häll 
riktades misstankar beträffande pälitlig- 
heten av dessa. Man var rädd för femte- 
kolonnare! 

Upplysningsverksamhet 

Redan under lägervistelsen i Estland och 
med fortsättning i Finland bedrevs upp- 
lysningsverksamhet riktad ät ingerman- 
ländarna. Dess avsikt var att förvandla des- 
sa nya invänare tili fullgoda, lojala, foster- 
landsälskande finnar. Man uppmanade dem 



att lyda finska lagar, acceptera finska sam- 
hällsskicket, lära sig tanka som finnar, ac- 
ceptera finska seder. För den allmänna 
ordningens skull skulle man undvika att 
byta arbete och bostad och man förfasade 
sig över att nägra ingermanländare använde 
ryskä ord vid samtal sinsemellan. Man 
varnade för kommunistsinnade ingerman- 
ländare och deras propaganda. Och man 
värvade unga man att ansluta sig tili finska 
armen. För övrigt gav man vaga löften om 
att inom snar framtid kunna bli finska 
medborgare. Ingermanländarna registrerades 
som utlänningar och de mäste ha sarskilt 
tillständ frän pölisen da de skulle resa utan- 
för hemorten. Merparten bodde i sydvästra 
Finland, fä inom norren. önskemälen om 
familjesammanhällning försvärade utpla- 
ceringen för myndigheterna. 

Separatfreden 

När fredsförhandlingarna mellan Finland 
och Sovjetunionen började närma sig sitt 
slut, uppstod bland ingermanländarna i 
i Finland oro om framtiden. Den 10 sep- 
tember 1944 Iät regeringen pä ingerman- 
ländska representanters forfrägan meddela 
att de ingermanländare, som efter freds- 
slutet önskar kvarstanna i Finland, fär göra 
det. A andra sidan skall man bereda möj- 
lighet att ätervända tili Sovjetunionen för 
dem som sä önskar. Med detta Iät sig inger- 
manländarna nöjas. Men redan nio dagar 
senare 19. 9. 1944, da separatfreden under- 
tecknades, var inte ingermanländarnas sak 
enbart en Finlands inre angelägenhet. För- 
dragets 10:e artikel föreskriver: »Finland 
förbinder sig att ofördröjligen överlamna ät 
Sovj etuni onens högsta militarledning alla i 
Finland befintliga sovjetiska och allierade 
krigsfängar samt även alla de sovjetiska 
och allierade nationers medborgare, som är 
internerade och tvängsförflyttade tili Fin- 
land, för att remitteras tili sinä respektive 
hemländer.» 



14 



Denna artikel oroade natur ligtvis inger- 
manländarna i Finland. Tili ingerman- 
ländarnas egen organisation Inkerin liitto 
r.y. kom vid denna tid mänga förfrägningar. 
Organisationen tolkade artikelns innebörd 
pä sitt sätt säsom framgär av ett brev av 
25 september 1944 i översättning: 

»Tili ledamöterna i ingermanländarnas 
representantmöte. 

Eftersom det frän ingermanländska eva- 
kuerade har kömmit talrika förfrägningar, 
som berör ätervändandet tili Ingermanland 
och da vi inte hinner svara var och en 
enskilt, ber vi härmed fä meddela Er följan- 
de: 

Enligt överenskommelsen i separatfreden 
mellan Finland och Sovjetunionen remit- 
teras tili Sovjetunionen de sovjetiska med- 
borgare, som förts hit med väld. Da oss 
veterligen alla immigranter frän Ingerman- 
land kömmit tili Finland frivilligt, berör ej 
utlämnandet dem. För att klargöra ytter- 
ligare mä här även nämnas att talrika inger- 
manländare var pä sin tid tvungna att pä 
grund av yttre omständigheter eller pä 
order av tyskt militärbefäl lämna sitt hem 
och flytta tili Estland. Men dessa omständig- 
heter har oss veterligen inte beaktats i det 
i början nämnda avtal om separatfred. 

A andra sidan kan de immigranter, som 
är sovjetiska medborgare och som av egen 
vilja önskar ätervända tili Sovjetunionen, 
göra sä och redan inom snar framtid torde 
myndigheterna informera dem om i vilken 
ordning äterresan kommer att ske och vart 
vederbörande torde anmäla sig för äterresa. 

Frägan om erhällande av finskt med- 
borgarskap för de kvarstannande immigran- 
ter blir aktuell omedelbart efter fredssluteh 
Sekreterare: J. Tirranen» 

Remitteringarna 

Finland ätersände sammanlagt 55.000 in- 
germanlandare tili Sovjetunionen. Drygt 
8.000 blev kvar i Finland. Av dessa tog sig 
under senare halften av 1940-talet uppskatt- 
ningsvis hälften pä illegala vägar tili Sve- 
rige och anhöll om politisk asyl. Atertrans- 



porterna tili Sovjet skedde under tiden 5. 12. 
1944 — 15. 1. 1945. De ingermanländare, som 
ätervände tili Sovjetunionen, gick ett ovisst 
öde tili mötes. De hamnade ofta i det inre 
av Ryssland f j ärrän frän hemtrakterna. Hur 
mänga ingermanländarna är idag i Sovjet- 
unionen och var de finns är ovisst. Dock vet 
man att det finns ingermanländare i Inger- 
manland, Estland och Öst-Karelen. Vid 
folkräkningen är 1959 betecknade sig 
mindre än 60.000 sovjetmedborgare som 
finnar. Det flesta av dessa var karelare. 
Dagens siffra är säkerligen mycket lägre. 

Varför ätervände tidigare nämnda 55.000? 
I efterhand har man ansett att de finska 
myndigheter, som hade hand om remit- 
terandet och informationen om remitteran- 
det, tolkade bestämmelserna i separatfreden 
fel. Mänga anmälde sig för äterresa pä 
grund av hot frän ryskä myndighetsperso- 
ners sida. De var helt enkelt rädda för värre 
repressalier om de i framtiden skulle äter- 
föras tili Sovjet med väld. Den starka käns- 
ian för släktsammanhällning bidrog ocksä 
tili mängas beslut om ätervändande. När en 
ledande person i släkten beslöt sig för äter- 
resa, följde andra efter. Mänga hade närä 
anhöriga i Sovjet och man ville äterförenas 
med dem. Tili slut mäste vi även nämna att 
mänga hade blivit ganska illa mottagna i 
Finland och var av den anledningen besvik- 
na pä förhällandena i Finland. 

Remitteringarna var obligatoriska endast 
för 

1. föräldralösa barn under 16 är 

2. vuxna ingermanländare, som deltagit i 
stridshandlingar antingen pä den ena 
eller andra sidan. 

Tili de sistnämnda räknades den frivilliga 
bataljon ErP 6 (erillispataljoona, avdelt ba- 
taljon) och HeimoP 3 (heimopataljoona, 
stamfrändebataljon). De tr e närmaste ären 
efter separatfreden verkade i Finland de 
allierades övervakningskommission och frän 
kommissionen kom med jämna mellanrum 
utlämningskrav pä sovjetiska medborgare, 
nägot som i hög grad berörde ingerman- 
ländarna. 

Fortsätter 



15 



Ajankohtaisia ilmoituksia 



HELSINGIN PAIKALLISOSASTO 

Syyskuun kuukausitilaisuus 26, 9. 1982 klo 
14. Lokakuun tilaisuus 24, 10. Tervetuloa, 



Pyhäinpäivänä marraskuun 6, pnä klo 13 
(Muistomerkillä klo 12). 
Tapaninpäivänä joulukuun 26. pnä klo 14, 
Tervetuloa. 



SEUKKOSEUBA 

kokoontuu lokakuussa torstaina 7, ja 21, pnä 
klo 13,00. Tervetuloa, 

Susanna Kössi, puh, 335 058, vastaa Seuk- 
koseuran toimintaa koskeviin tiedustelui- 
hin. 

TURUN PAIKALLISOSASTO 

Syyskauden tilaisuudet pidetään Karja- 
laistentalossa Itäpellontie 2: 
Mikkelinä, lokakuun 3, päivänä klo 14. 



LAHDEN SEUDUN INKERI-KERHO 

kokoontuu Jo ut järven kirkon ravintolahuo- 
neessa syys- ja marraskuussa 1982 kuukau- 
den toisena maanantaina klo 18,30, Loka- 
kuussa 1982 ei ole kerhoiltaa, vaan 16. 10. 
tehdään matka Nurmeksen Bombataloon, 
Siitä päätetään syyskuun kerhoillassa. Jou- 
lukuussa kerho kokoontuu erikoissyistä tiis- 
taina 14,12. klo 18.30. 

Johtokunta 



Tilaa asiamiehiltämme 
Inkeri~aiheista kirjallisuutta 
Levitä Inkeri-tietoutta 



Saini Laurikkala 




Kemppi: Fenno-Ingrian 


lauluja 5 kr 


Rovasti S. J. Lanrikkaian 




Kemppi: Ristiltä ripille 




10 kr 


elämäkerta 

Aapo Iho 

Hletajyvä, vaiitut runot 


25 mk (30 kr) 
18 mk (25 kr) 


Äänilevyjä 
Inkerikuoro 
Nouse Inkeri ym, 






15 mk (20 kr) 


Hellin Suominen 




Lauri Santtu 








Mooses Putron ei&mäkerta 

Pertti Virtaranta 
Inkeriläisiä sananlaskuja 
ja arvoituksia 

Isien Usko, muistojulkaisu 


10 mk (15 kr) 

20 mk (25 kr) 
10 kr 


Murrejuttuja 

Gävlen kuoro 
Inkerin karttoja 
Inkerin tippuja 
Inkerin postimerkkejä sarja 
Adresseja 


15 mk (20 kr) 
30 mk (35 kr) 

40 mk (45 kr) 
15 mk (20 kr) 
50 mk (60 kr) 
15 mk (20 kr) 


Postikortti, Haaparannan muistolaatta 1 kr 


Inkeriiäisten Viesti 


vuodeksi 


1982 olisi syy- 


Postikortti, örebron muistokivi 1 kr 


tä tilata. Hinta 50 


mk 


(55 kr). 



Vammala 19B2, Vammalan Kirjapaino Oy 



inkeriläisten viesti 













numero 10 



lokakuu 198: 



inkeriläisten viesti 

TOIMITUS Päätoimittaja: 

Matti Vironmäki, puh. 90-631 285 

Toimitussihteeri : 

Anja Luoma, puh. 90-892 460 (iltaisin ja 

viikonloppuisin) 

Koivikkotie 6, 01620 Vantaa 62 

(toimituksen osoite) 

KONTTORI Lehden ym. tuotteiden tilaukset, osoitteet, 

jäsenmaksut yms. 

Inkerikoti, Karjalatalo, Käpylänkuja 1, 
00610 Helsinki 61 
Puh. 90-793 796 tai 90-8732 095 
Postisiirtotili Hki 30636-4 

TILAUSHINTA 50 mk/vsk kotimaassa, Ruotsissa 55 kr 

v. 1982 

ILMOITUSHINNAT 1/1 sivu mk 400,— 

1/2 » > 250 — 
1/4 » » 150,— 
Kuolinilmoitukset 50, — 
Kiitos- ym. ilm. 40, — 
Kuva ilmoituksessa 70, — 

Lehti ilmestyy kerran kuukaudessa 
Kustantaja ja julkaisija: 
INKERILÄISTEN YHDISTYS R.Y. 

PÄÄASIAMIES Armas Paakkonen 

RUOTSISSA Tingsgatan 35 

50253 Boräs. Puh. 033/101 850 

Postisiirtotili 626047-5 

(lehden ym. tuotteiden tilaukset) 

SIVISTYSSÄÄTIÖ Hallituksen puheenjohtaja: Matti Vironmäki, 

Tehtaank. 5 E 43, 00140 Helsinki 14, 
puh. 90-631285 
Säätiön postisiirtotili 146660-1 



KANSIKUVA KERTOO: Inkerin Valkeasaaressa syntynyt taiteilija Lauri Santtu täytti 80 
vuotta 3. elokuuta 1982. Tämä numeromme on omistettu Lauri Santulle ja hänen elämän- 
työlleen (s. 5 — 7). Kiitämme häntä ystävällisestä haastattelusta, jonka hän 8. lokakuuta avat- 
tavan juhlanäyttelynsä kiireiden keskellä antoi lehdellemme ja toivotamme hänelle sydämel- 
lisesti onnea ja menestystä. Juhlanäyttelyyn palaamme seuraavassa numerossamme. 



Heikki Mylläri: 



Inkeri — kansanrunouden 
suurenmoinen aarreaitta 



»Inkeri on ollut kansatieteen tutki- 
jalle ja etenkin kansanrunouden kerää- 
jälle oikea aarreaitta», kirjoittaa Inke- 
rin tutkija, kansanrunouden professori 
Väinö Salminen ja jatkaa: »--jos sel- 
lainen runous tavattaisiin jollakin muul- 
la Euroopan kielellä, niin olisi se tutki- 
jain ja runoudenharrastajain yleisenä 
huomion ja ihailun esineenä--.» 

Elias Lönnrotin kokoama vanha Ka- 
levala ilmestyi 1835. Niinä aikoina näyt- 
ti vielä siltä, että kansanrunoja olisi 
saatavissa vain kaukaisten Karjalan 
korpikylien partauroiden huulilta. Ku- 
ka olisi jaksanut uskoa, että niitä löy- 
tyisi Pietarin, suuren ja vieraskielisen 
Venäjän metropolin liepeiltä. Vuonna 
1847 lähti kuitenkin kansanrunouden 
kerääjänä ja kielentutkijana tunnetuksi 
tullut D. E. Europaeus vastoin ennak- 
koluuloja Inkeriin. Häneen suhtaudut- 
tiin siellä epäluuloisesti. Häntä epäil- 
tiin koleran levittäjäksi ja hänet pa- 
kotettiin juomaan mustepullon sisältö. 
Vastoinkäymiset korvasi se, että hän 
sai kuin saikin sieltä arvokkaan runo- 
saaliin. Suomalaisen Kirjallisuuden 
Seuran huomio kiintyi Inkeriin. Mutta 
sitten lähti A. Ahlqvist sinne. Hänen 
tarkoituksenaan lieneekin ollut käyn- 
nilläan osoittaa Inkeri arvottomaksi ru- 
nomaaksi. Ja runojen keräys Inkeristä 
olikin tyrehtyä siihen. Mutta kun Jaak- 
ko Länkelä tuli sieltä suuren runosaa- 
liin kanssa, leimahti innostus Inkeriä 
kohtaan entistä voimakkaampana. 

Sitten lähti Inkeriin runonkerääjä 
toisensa jälkeen, eikä heidän tarvinnut 
sieltä tyhjin repuin takaisin tulla. Huo- 
mattavimmat näistä olivat Saxbäck ja 
Groenström sekä Borenius-Lähteen- 



korva, joka kierteli maata ja pani muis- 
tiin runoja foneettisella tarkkuudella. 
Näiden jälkeen on mainittava Suursaa- 
ren poika Volmari Porkka. Kävihän siel- 
lä Elias Lönnrot itsekin. Tämän vuosisa- 
dan huomattavimpana Inkerin kävijänä 
ja tutkijana voidaan pitää Väinö Sal- 
mista, joka mm. toteaa: »Laululla on 
muinoin ollut hyvin tärkeä sija Inke- 
rin kansan elämässä. Siihen sopivat 
Snellmanin sanat: 'Kansojen lapsuu- 
dessa oli laulu heille kaikki kaikessa: 
heidän uskontonsa, heidän siveysoppin- 
sa, heidän historiansa'.» 

Edellä mainittujen ja monien kym- 
menien muiden runonkerääjien suur- 
työllä on saatu talteen tuo Inkerin kan- 
sanrunousaarre, josta jo tämän kirjoi- 
tuksen alussa mainittiin. Kaikista koko 
Suomen ja Karjalan kielten alueilta tal- 
teen saaduista vanhoista kertovaisista 
ja tunnelmarunoista on lähes kolmas- 
osa, n. 15.000 runoa, noin 450.000 säet- 
ta, saatu tästä maanäärestä. Vienasta ja 
Aunuksesta ei ole yhteensä saatu niin 
paljon kuin sieltä. Inkerissä on runoja 
kirjoitettu muistiin noin 2.000 laulajal- 
ta. Suurimpana vatjalaisena runonlau- 
lajana on mainittava Anna Ivanovna, 
jolta Elias Lönnrot merkitsi muistiin 
v. 1844 3.000 säettä. Luterilaisista Län- 
si-Inkerin laulajista on huomatuimpia 
Väärojan Kati, jota Porkka ja Alava 
laulattivat. Pohjois-Inkerin suurin mies- 
laulaja on Ontropo Melnikov. Tämä 
ylvään tietäjäsuvun jäsen sai julman 
julkisen raipparangaistuksen hovissa, 
kun oli työaikana laulanut runoja nii- 
tä keränneelle F. A. Saxbäckille. Tämän 
runoalueen naislaulajista on mainittava 
toksovalainen Liisa Itkonen. 



Larin Parasken nimi on Suomen kan- 
salle yleisesti tunnettu. Ennen häntä 
pidettiin maailman parhaimpana nais- 
laulajana erästä serbialaista naista, 
jonka laulamien runosäkeiden määrä 
nousee 5000—6000. Sitten ilmestyi kan- 
sanrunousmaailmaan Larin Paraske, 
pohjois-inkeriläinen nainen, joka on 
laulanut 32.000 säettä. Paraske paimen- 
teli kesäisin karjaa Lempäälän ja Vuo- 
leen metsissä yhdessä mainitun Ontropo 
Melnikovin kanssa. He kilpailivat laulu- 
taidoissaan keskenään ja näin kartutti- 
vat runo varastoj aan jo lapsuudesta läh- 
tien. 

Vanhin Inkeristä saatu runo, joka 
vaati ihmishengen, on vuodelta 1617. Tä- 
män loitsun, parannusluvun lukija 
Birgitta poltettiin noitana Narvan to- 
rilla. »Inkeri lauloi harmaista arki- 
päivistään, lauloi valottomasta orjuu- 
destaan, lauloi kansallisen runouden 
mahdista», kirjoitti inkeriläinen kir- 
jailija Antti Tiittanen. 

Kullervo-runo tavataan kaikilla In- 
kerin heimoilla. Siinä kuvataan selväs- 
ti suomalaista luonnetta, jossa kateus 
näyttelee niin huomattavaa osaa: naa- 
puri ei siedä naapuriaan enempää riis- 
tamailla kuin kalavesilläkään. Lönn- 
rotin uudessa Kalevalassa on Kuller- 
vosta lähes 2.500 Inkeristä saatua säettä. 

Balladeja ja legendoja ei mistään ole 
saatu niin runsaasti kuin Inkeristä, eikä 
niin eheinä. On ilman muuta selvää, et- 
tä kansanrunouden viljely on vaatinut 
lahjakkuutta. Inkerin laulajien on täy- 
tynyt kääntää Virosta tulleita vironkie- 
lisiä ja karjalaisilta karjalan murteisia 
runoja suomalaiseen runoasuun. Tämän 
lisäksi Inkerin kansanheimot ovat luo- 
neet paljon uutta ja omaperäistä ru- 
noutta. Niistä on mainittava herkällä 
taidevaistolla sepitetyt sotamiehen ot- 
toa ja maaorjuutta kuvailevat runot. 
Sotamiehen ottoa käsittelevistä runoista 
voisi panna kokoon yhtenäisen eepok- 
sen. Siitä kertovat toisinnot alkavat 
syksyn kuvauksella. Aivan kuin koko 
luonto olisi ollut mukana siinä surussa, 
mikä aina syksyisin kohtasi rauhallisia 
kyliä, kun niiden parhaat pojat sidot- 
tiin rautoihin ja vietiin kahleissa kauas 



vieraille maille 25 vuodeksi. Sotamiehe- 
nä olosta kerrotaan liikuttavin värein. 
Orjuudesta annetaan kuvaus runossa 
Viron orja, jossa kerrotaan moision 
oloista maaorjuuden aikana voudin 
piiskan heiluessa. 

Tunnelmarunoista oli Inkeri erittäin 
rikas. Niitä on pidetty surunvoittoisina, 
mutta todellisuudessa niissä on ilo 
ylimmäisenä. Kovasta kohtalosta on 
usein laulettu erinomaisella taidolla. 
Kaikkein rikkaimpana oli Inkerissä 
edustettuna häärunous, josta saisi pit- 
kän eepoksen. Häissä sanottiin runon 
muodossa melkein kaikki, mitä sanot- 
tavana oli. Häihin liittyivät monenlai- 
set värikkäät menot. Ne kestivät useita 
päiviä. Häissä, samoin kuin hautajaisis- 
sa käytettiin vielä ikivanhoja itkuvir- 
siä. 

Myös Inkerin alkuperäisiltä suomen- 
sukuisilta asukkailta, vatjalaisilta ja 
inkerikoilta, on saatu arvokkaita runo- 
ja. Vatjalaistenkin runoista ovat huo- 
mattavimpia häälaulut. 

Profesori Väinö Salminen on lausu- 
nut profeetallisesta »Inkerin kansa voi 
hävitä, mutta sen suuriarvoinen kan- 
sanrunous on säilyvä ikuisesti.» 



Inkeriläisten Sivistyssäätiön 
järjestämä 

SYYSJUHLA 

Karjalatalon Viipuri-salissa 14. mar- 
raskuuta klo 14.00. Arvokasta Inkeri- 
aiheista ohjelmaa, kuorolaulua ym. 
Kahvitarjoilu. Kaikki sydämellisesti 
tervetulleita. 

Inkeriläisten Sivistyssäätiö 
Hallitus 



■ ■ ■ ■ ■■ ■ ■■ ■■ ■■ ■ M. ■■ ■■■M"" 

Ihmisia elaman näyttämöltä 

Kuvien tekijä Lauri Santtu 



Elokuun kolmantena SO vuotta täyttä- 
nyt kuvataiteilija, lausuntataiteilija, pro- 
fessori Lauri Santtu on täynnä elämää 
ja toimintatarmoa. Lokakuun kahdeksan- 
tena yliopiston kirjaston Rotunda-Gal- 
leriassa avattava juhlanäyttely antaa 
työtä aamusta iltaan. Aikaa kuluu ku- 
via järjestellessä. Niitä on vuosikym- 
menten mittaan kertynyt tuhansia. 

Taiteilija Santun kädenpuristus on 
lämmin ja luja. Silmissä on ystävällinen 
tuike ja olemuksessa humaanin, elämää 
laajasti ymmärtävän ihmisen hienostu- 
nutta vaatimattomuutta. 

Lauri Santtu juoksee, 80-vuotiaana, 
usein kahdeksan kilometrin aamulenkin. 
Hän elää etupäässä kasvisravinnolla, 
marjoilla ja hedelmillä, lisänä vain mai- 
totuotteita. Kasvissyöjä hän on ollut jo 
vuodesta 1936 lähtien — vallitsevien olo- 
suhteiden mukaan. Poikkeuksena oli so- 
ta-aika, jolloin ei ollut paljon valinnan 
mahdollisuuksia. Lauri Santun vakau- 
mus on, että ihmisruumis on Pyhän Hen- 
gen temppeli, eikä raatojen hautausmaa. 

Lauri Santtu (alk. Lauri Aleksanteri Jär- 
vinen) syntyi Inkerinmaalla Valkeasaares- 
sa 1902 ratamestarin perheeseen. Hänen tai- 
deopintonsa alkoivat hyvin varhain, ja hä- 
nen ensimmäisenä piirustuksenopettajanaan 
toimi 12 vuotta vanhempi Vilho-veli, joka 
Viipurissa koulua käydessään sai taideope- 
tusta Rurik Lindquistilta ja sittemmin 
Helsingissä opiskeluaikanaan Eero Järne- 
f el ti Itä. Vi Iho- veli tutustutti Lauri -pojan 
myös Eremitaasin taideaarteisiin, joista eri- 
tyisesti Leonardo da Vincin »Madonna ja 
lapsi» -taulu jäi hänen mieleensä» 

Lauri Santun ollessa 11 -vuotis perhe 
muutti Suomen puolelle Teuvalle, ja Laurin 
koulukaupungiksi tuli Kristiina, jossa hän 
tuli ylioppilaaksi 1922. Sotaväen käytyään 
hän päätti ryhtyä opiskelemaan taidetta 
Helsingissä taideyhdistyksen piirustuskou- 
lussa (Ateneumissa) ja yliopiston piirustus- 
laitoksella. Suunnitelmat kariutuivat sii- 



hen, että hänen pankilta anomansa opinto- 
laina tarvittiin sillä kertaa erään navetan 
rakentamiseen. Rahat taideopintoihin oli 
siis hankittava muulla tavoin. Niinpä hän 
aikoi Viipuriin sahateollisuuskouluun, jos- 
ta lautatarhanjohtajaksi voisi valmistua vuo- 
dessa. Ollessaan harjoittelijana Kouran 
sahalla Nurmossa hän joutui kiertelemään 
lähipitäjissä metsiä leimaamassa kolmen 
miehen porukassa. Hän oli iloinen pääs- 
tessään näin kansan pariin, ja iltaisin hä- 
nen majapaikkaansa kerääntyi naapuritalon 
isäntiä, joista hän valitsi mallikseen huonee- 
seensa yhden kerrallaan. Toiset odottelivat 
tulosta innostuneina, usein yömyöhään. 
Kerrankin muuan isäntämies huudahti vel- 
jensä kuvan nähtyään: »Kattos raatua, kun 
tuli näköösensa, ei uskoosi, sitten justihinf» 
Täällä syntyi myös kuva Lippi-Jussista, joka 
oli esillä jo vuonna 1933 Taideakatemian 
näyttelyssä. 

Oltuaan viisi kuukautta harjoittelijana 
lautatarhalla Lauri Santtu totesi, ettei hä- 
nestä ollut liikemieheksi. Ja kun kuvataide 
yhä voimakkaammin veti häntä puoleensa, 
hän hankki opettajakseen taiteilija Carl 
Bengtsin, johon oli tutustunut jo kouluai- 
kanaan Kristiinassa. Unelmana oli edelleen 
Ateneum ja yliopiston piirustussali. Opis- 
kelurahat oli kuitenkin itse hankittava, ja 
niin hän kirjoittautui Sortavalan opettaja- 
seminaarin ylioppilasluokalle ja valmistui 
opettajaksi 1928. Seminaarissa hänellä oli 
mainio tilaisuus piirtämiseen. Kun opetta- 
jat luulivat hänen tekevän luennoilla ahke- 
rasti muistiinpanoja, hän käyttikin mielen- 
kiintoisia opettajatyyppejä ilmaisina mallei- 
naan. Näitä kuvia hän opettajaksi valmis- 
tumisensa jälkeen sai tilaisuuden näyttää 
Akseli Gallen-Kallelalle tavattuaan hänet 
Jyväskylässä. Gallen-Kallela ihastui kovasti 
Santun kuviin, otti hänet oppilaakseen, ke- 
hotti häntä jättämään opettajan toimen ja 
antautumaan kokonaan kuvataiteilijaksi. 
Opettajan ammatissa ansaitsi kuitenkin ra- 
haa, jolla saattoi itse kustantaa taideopin- 
tonsa, ja vuonna 1929 oli tie avoinna sekä 



Ateneumiin että yliopiston piirustussaliin. 
Lauri Järvisestä tuli kuvataiteilija. Hän 
pääsi opiskelemaan ulkomaille, osallistui 
näyttelyihin ja voitti palkintoja kuvillaan. 
Hänen kuviaan on ollut näytteillä Kiinaa 
ja Intiaa myöten. Niitä on näytteillä useissa 
museoissa ja kokoelmissa. Opintonsa hän 
on itse kustantanut toimien koululaitok- 
sessa> kuvaamataidon opettajana semi- 
naarissa ja viimeksi Helsingin opettajakor- 
keakoulussa 17 vuoden ajan. Hänen kuva- 
taiteessaan esiintyvät lukemattomat tunne- 
tut poliittisen ja kulttuurielämän hahmot 
sekä runsas joukko tavallisia kansanihmi- 
siä, joista nimeltä tunnetuin lienee em. Lip- 
pi-Jussi. Taiteilija Santtu on kuvannut ih- 
misiään elämän näyttämöllä humoristin 
ystävällinen pilke silmäkulmassaan. 

Mutta Lauri Santtua ei tunneta pelkäs- 
tään kuvataiteilijana. Jo lapsena hän lauloi 
ja lausui mielellään. Pohjanmaan metsiä 
sahan harjoittelijana kierrellessään hän 
usein myös lauloi ja lausui tovereilleen. 
Eräällä sahalla töissä olleella maalaistalon 
pojalla oli ollut viulu, ja kerran he 
olivat metsässä pitäneet yhteisesityksen. 
Hänen lausuntaensi-iltansa oli Helsin- 
gin Konservatoriossa vuonna 1937> jol- 
loin hän käytti nimeä Lauri Santtu Jär- 
vinen. Hänen esiintyessään Yleisradiossa oli 
kerran ohjelmauutisesta pudonnut vahingos- 
sa Järvinen pois> ja esiintyjäksi mainittiin 
lausuntataiteilija Lauri Santtu. Toverit Ate- 
neumissa olivat kutsuneet häntä Santtu Jär- 
viseksi) ja myöhemmin taiteilijana hän oli 
saanut havaita, miten hankala varsin ylei- 
nen nimi Järvinen oli käytännössä. Siihen 
aikaan kun oli peräti viisi Järvinen-nimistä 
kuvataiteilijaa. Kerran oli muuan suorasu- 
kainen taiteilija Järvisen näyttelyjä katsel- 
lessaan tuumaillut, ettei hän aikonut onni- 
tella Lauri Järvistä tuon näyttelyn johdosta. 
»Ei sinun tarvitsekaan; ei tämä ole minun 
näyttelyni»> sai Lauri »Santtu» Järvinen 
vastatuksi. Siksi hän hyväksyi mielellään 
Yleisradion kömmähdyksen ja otti viralli- 
sesti nimekseen Lauri Santtu Uudenmaan 
lääninhallituksen luvalla 1939. Lauri San- 
tun taiteessa kuvataide ja lausuntataide — 
hänen omien sanojensa mukaan ■ — ovat tu- 
keneet toisiaan. 

Synnyinmaataan Inkeriä ei Lauri Santtu 
ole unohtanut. Hän on tallentanut sen kan- 
sanmurretta tarinoina äänilevyille (mm. 



Inkeriläisten Sivistyssäätiön julkaisemat le- 
vyt: Lauri Santtu: Murrejuttuja). Monien 
mielessä on varmaan vielä Helsingin pai- 
kallisosaston joulujuhla v. 1979 Agricolan 
kirkon seurakuntasalissa. Siellä juuri 
professorin arvon saanut taiteilija Lauri 
Santtu lahjoitti teoksensa »Lapsuusmuisto» 
arpajaisiin> joiden tuoton hän toivoi käy- 
tettävän Inkeriläisten Viestin tukemiseen 
(ks. Inkeriläisten Viesti nro 1, s. 8, 1980). 
Jo samassa tilaisuudessa myytiin 65 arpaa. 
Jokainen toivoi hartaasti pääsevänsä tuon 
teoksen omistajaksi. Niin myös kirjoittaja. 
Tänä päivänä tuo onnellinen omistaja on 
inkeriläissyntyinen Elsa Luukkonen> jota 
onnetar näin arvokkaasti suosi. Sysäyksen 
lahjoituksen tekemiseen taiteilija kertoi 
saaneensa Inkeriläisten Viestissä olleesta 
kirjoituksesta, joka oli liikuttanut häntä 
syvästi (Inkeriläisten Viesti nro 5, s. 7> 1979). 

Taiteilija Lauri Santtu on tehnyt lukuisia 
ulkomaan opintomatkoja, joista antoisim- 
pana hän pitää kahden vuoden ja kahden 
kesän pituista opiskelukauttaan Kööpenha- 
minassa. Kööpenhaminan kaudelta on pe- 
räisin kuva (vier. sivulla) »Muistelmia lap- 
suuskodin saunassakäynneistä». Se on myös 
yksi juhlanäyttelyn teoksista. Tuosta ku- 
vasta taiteilija kertoo: »Oltuani vuoden 
Kööpenhaminassa minulle tuli niin ikävä 
suomalaista saunaa, että tein kivipiirroksen 
kuvittelemalla olevani siskoni ja vanhempie- 
ni kanssa lapsena kotisaunassamme. Näy- 
tin kuvaa asuinpaikassani olleille tanskalai- 
sille rouville. Hämmentyneinä he yhteen 
ääneen huudahtivat: 'O - ah, saa uanständigt 
(hyi — niin säädytön)! 'Ei toki', selitin, 
'tuossa on kaksitoista lasta synnyttänyt äiti- 
ni, isäni, minä ja siskoni.' He vaikenivat ja 
ihmettelivät.» 

Valkeasaaren pojan tie tuhansien ihaile- 
maksi ja rakastamaksi taiteilijaksi ei ole 
ollut vailla vastoinkäymisiä. Mutta 'taiteel- 
linen luomisinto ja varmaan myös lapsuus- 
kodin henkinen perintö ovat auttaneet hän- 
tä taistelussa taiteen tiellä. Hänen pohja- 
laissyntyinen isänsä oli lausunut 75-vuotis- 
juhlassaan, että kaikissa hänen toimissaan 
elämän varrella oli ollut mukana »Kor- 
keimman johoratusta». »Tätä samaa johda- 
tusta voin sanoa olleen minunkin elämäs- 
säni», taiteilija Lauri Santtu sanoo nöy- 
rästi. 

AL-ma 



6 



LAURI SANTTU 

80 VUOTTA 



JUHLANÄYTTELY 



• •• 



»ELAMAN NAYTTAMOLTA« 

KANSANIHMISIÄ 
KULTTUURIHENKILÖITÄ 




Muistelma lapsuuskodin saunassakäynneistä 

8. 10. -6. 12. 1982 

Vapaa pääsy 
Ma— Pe 09—21, La 09—18, Su 12—18 

UNIONINKATU 36 
HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTO 



Helvi Othman 



Muistelua Tuutarin Kavelahdesta 



(Esitelmä Lahden kesäjuhlien Inkeri- illassa 10. 7. 1982) 



Kun eletty elämä muutti moneen kertaan 
muotoaan, on muistoillakin monet kasvot. 
Jään toisinaan miettimään, olenko todella- 
kin elänyt tuon kauden. Ehkä sen elikin 
joku muu, jossakin muualla . . . Muistoista 
etsimättä nousee päällimmäisenä mieleen 
sota. Varmasti useimmat meistä kokevat 
samoin. Sodan muistot ovat ahdistavia, 
niistä on vaikea vapautua. Yhä edelleen 
muistuttavat unet öisin koetuista kauhuista: 
tulikeskityksiä, lentokoneita, tulipalot, pa- 
kenemista. Ei tiedä miten pieneksi kä- 
pertyisi suojaa etsiessään ja läkähdyttävä 
tuskainen toivo takoo: ehkä vielä kerran 
selviän. 

Sotaa edeltäneet vuodet elettiin kylässä 
kolhoosissa, muusta maailmasta paljon tie- 
tämättä, pienine iloineen ja joskus vuoren- 
korkuisine murheineen. Kaikesta huolimat- 
ta muistan kotikylän lapsuuteni ajalta 
auringonpaisteisena, muistan pitkät lämpi- 
mät kesät, syksyllä runsaat pihlajamarjat 
ja tilhet niitä ruoppaamassa, talvien kattoja 
hipovat hanget ja iloiset mäenlaskut, keväi- 
set yhteiset lasten leikit. Muistan Kau- 
kamäen, poutapilvet . . . vuokot, kielot, lem- 
mikit. 

Tyydyn muistelemaan vain irrallisia ku- 
via ja hetkiä: 

Olipa kerran maa, viiden virstan, seit- 
semän vitsan, yheksän sylen takana ■ — In- 
kerinmaa. Tietä sinne ei enää maailman- 
kartalla ole, vain sadun tie, muistot vievät 
perille ... ja pelottavan pian ei niitäkään 
enää ole. Me satumaan asukkaat, inkeriläi- 
set, asumme tänään hajallaan ympäri maail- 
maa, sirpaleina kansan pienen. 

Muutamia muistojen kuvia: 

Eräänä aamuna aikaisin keväällä ihai- 
limme äidin kanssa vihertyvää radanpen- 
gertä, kesän toivetta . . . 



Oli kesäaamu. Heräsin ja tallustelin pi- 
halle silmät sikkarassa. Äidillä lämpisi lei- 
vinuuni ja se tiesi piirakkaa. Aurinko pais- 
toi täydeltä terältä ja pihapiirissä kukkivat 
pihlajat. 

Makasin Surmannenässä pähkinäpensaan 
alla ja katselin poutapilviä. Ympärillä tuok- 
suivat kielot. 

Paimentorvi töräytti kylän emännät he- 
reille ja paimen alkoi koota lehmiä laitu- 
melle. Seurasin karjan menoa, tuntui viU 
leältä, oli kasteinen aamu. Menin hakemaan 
pensaista viinimarjoja. 

Kokoonnumme juhlillemme vuosi vuoden 
jälkeen muistelemaan mennyttä. Jos kaikki 
ne tunteet ja muistumiset voisi saada näky- 
viin, jotka menneisyyden kätköistä nouse- 
vat ja sisintämme myllertävät, syntyisi siitä 
ihmeellinen epos merkillisistä ihmiskohta- 
loista. Paljon on tallennettu mutta vielä 
olisi jälellä jälkipolville kerrottavaa. 

Silloin kun suuri Moskovan valta vasta 
muotoutui, oli Inkerinmaa jo käsite. 500 v 
sitten tehdyissä veropapereissa, jotka histo- 
riassa kulkevat »Vatjan viidenneksen» ni- 
mellä, mainitaan Inkerin kyliä samoissa 
paikoissa ja samoilla nimillä kuin mekin ne 
tunsimme. Niissä »tokumenteissa» kerro- 
taan Kavelahden kylästäkin Tuutarissa, 500 
vuotta sitten. 

. . . Ammoin taatot Suomest lähti, tulivat 
he Tuutarihin, Äijänmäelle asettui; työtä 
ruatoit ahkerasti, raivasivat suuret pellot, 
sekä kirkkonsa rakensivat ja suomenkielen- 
sä pitivät. — Esi-isämme tulivat Tuutariin 
Ruotsinvallan laajenemisen myötä, kun sii- 
hen asti Inkeriä asuttaneet vatjalaiset ja 
inkerikot siirtyivät sodan jaloista oman us- 
kontonsa pitääkseen Venäjälle, mm. Tveriin. 

Meistä lapsista tuntui menneisyys selväl- 
tä kauaksi taaksi päin vanhempiemme 



8 



eläessä. Mutta kun äitikin kuoli muutama 
vuosi sitten, . kuva alkoi hämärtyä, alettii 
jiähhä tyhjil. Alkoivat askarruttaa kysy- 
mykset keitä oikein olemme ja mistä olem- 
me tulleet? Selvisihän jotakin. Isän juuret 
juontavat Raudusta ja äidin Muolaasta. — 
Tuutarin pitäjän historiaa ei liene olemas- 
sa? Monenlaista olisi kysyttävää kylästä, 
asukkaista, kuuluisasta miäestä. Vua ei ole 
ennää kettää kenelt kyssyy, kiinnostuin liian 
myöhään. 

Syntymäseutuni, Äijänmäki, on Inkerin 
korkein paikka. Variksin miäelt, sen kor- 
keammalt kohalt, näkyi linnaa ast! Mäki 
muodostuu samansuuntaisista, korkeista so- 
raharjuista, joiden väliin jäivät syvät laak- 
sot, dalinat. Harjujen rinteet kasvoivat 
vuosisataisia honkia ja synkkiä kuusia. En- 
tiset hakkuupaikat täyttyivät lehtipuista ja 
pähkinäpensaista. Aluskasvillisuus Äijän- 
mäellä oli rikas. Mainitsen kukista harvi- 
naisuutena näsiän, tuoksuorvokit ja kelta- 
vuokot. — Sota verotti raskaasti mäkeä: se 
kaivettiin täyteen juoksuhautoja ja tuli- 
pesiä. Variksinmiaen sahasivat saksalaiset 
puista paljaaksi. 

Sanoimme Äijänmäkeä metsäksi, ja Kave- 
lahti alkoi melkein metsän reunasta, sijai- 
ten uloimmalla ja pisimmälle mäestä ulot- 
tuvalla harjulla. Näkymää kylään hallitsi 
venäläinen kirkko tammien ja lehtikuusien 
keskeltä. Sen naapurina, Surmannenän par- 
taalla oli harmaasta kivestä rakennettu 
Tuutarin .koulu, alun pitäen sanatorio. 
Saksalaisilla koulu toimi sotasairaalana, sit- 
ten se oli jälleen kouluna ja nyt . . . hylät- 
tynä, rappeutuneena tilapäisessä käytössä. 
Kirkko suljettiin, muutettiin moneen ker- 
taan erilaisten toimien keskukseksi ja lo- 
pulta tehtaaksi, joka sitten paloi työnteki- 
jöille kohtalokkain seurauksin. Viimeksi 
raunioissa, potvaalussa, majailivat saksalai- 
set sotilaat erinomaisessa suojassa. 

Saksalaiset sotilaat kunnostivat kylän 
yhteisen kiviaitan teatterikseen ja siinä 
minä, suuren muun joukon mukana, kävin 
rippikoulun kesällä v. 1942, rov. Juhani 
Jääskeläisen hellässä hoivassa. Meidät kon- 
firmoitiin Krasnojeselon sotilasleirin suu- 
ressa tallissa. Tunnelma juhlassa oli riipai- 
seva. 

Aitasta alas päin, kauvvun molemmin 
puolin, ikkunat tielle kääntyneinä, katseli- 



vat toisiaan kylän 42 taloa. 30-luvulla siir- 
rettiin Kaurasaaren kylä puoliksi Kavelah- 
teen ja puoliksi Villasiin. Kausuaroist aset- 
tuit asumaa suurtien kahen puolen, kylän 
jatkoks. Mein kyläs oli ennestää kolmisen- 
sattaa asukasta ja jokaisella perheellä oli 
oma talo, hotj pienkii. Tarhat kasvoit tuu- 
heaa vaahteraa, suuria koivuja, yläpiäs pop- 
peleita, muutama saarni, pihlajia ja tuok- 
suvia tuomia. Omena- ja marjatarhojakin 
oli. — Kun ikävä Suomessa alkuaikoina 
oikein vaivasi, näin sisäisillä silmilläni nur- 
mirinteetkin tasaisena samettinukkana. Mi- 
ten lie tulleetkin tienoot niin rakkaiksi, ki- 
vet ja polutkin. 

Kylän talojen nimien alkuperää en tiedä, 
luultavasti aikaisemmin asuneiden perin- 
töä? . . Oli yksi ainoa Pennin talo, Pekko- 
loita useampia, Riitalat, Pölläät, Jaakkolat, 
Puavaljat, Taavetin talot — oli Tuavetin 
Helvi, Petrovoist, Ripakkoist, Marilat, Ju- 
hanlat . . . Sukunimiltaän useammat olivat 
Toivokaisia, Kaipiaisia muutama perhe, 
Ventosia, Vuohelaisia, Vesterisiä, Kiipat ja 
Kukot. Mielikuvitusta kiehtoo Kipakan ta- 
lot Vesterisinä. Ripakka — ven. rybak — 
kalastaja. Olivatko he lännestä (väster) 
tulleita kalastajia? Kavelahdessa ei kalas- 
tettu enää miesmuistiin, mutta kun tsaari 
Pietari I perusti v. 1703 kaupunkinsa Nevan 
suistoon, ikkunaksi Eurooppaan, jäi kym- 
meniä inkeriläisiä kyliä sen alle ja silloin 
myös Tuutarin miehet menettivät lohen- 
kalastusapajansa Ristinsaarilla, ven. Kresty, 
E. Pärnäsen mukaan. 

Kavelahden kylä sijaitsi luonnonkauniilla 
näkyvällä paikalla. Liikenneyhteydet olivat 
hyvät: valtamaantien ja vilkkaasti liiken- 
nöidyn Baltian radan tuntumassa, asemalle 
matkaa kilometrin verran. Villasinjärvi oli 
erinomaisena uima- ja virkistyspaikkana 
laajalle ympäristölle. Kesäasukkaat suosi- 
vat paikkakuntaa ikimuistoisista ajoista 
asti. Kylässä oli kolme kaivoa ja luonnon- 
lähteitä kirkkotarhassa. Ennenvanhaan ol- 
liit artesilaiset kaivot Katakkamiäen ala- 
puolella. Siellä juottivat sotamiehet hevo- 
siaan. Vesi oli hyvin kalkkipitoista ja ko- 
vaa. 

Oma, Tuutarin kirkkomme, seisoi mahta- 
vana Mölkönmäellä. 2200 kuulijaa mahtui 
yhtä aikaa istumaan. Alttaria koristi taulu, 
ehtoollinen jaettiin hopeisista astioista ja 



urut soivat lehtereiltä . , , Kävin kirkossa 
viimeksi ehkä v. 1932, kun pikkusisko hau- 
dattiin. Rov. S. Laurikkala siunasi toista- 
kymmentä vainajaa kirkon edessä ulkona. 
Kirkkoa ei enää lämmitetty, saarnan aikana 
hengitys huurusi. — Vainajat pidettiin ko- 
tona hautaukseen asti, jossakin ulkoraken- 
nuksessa »lauvan piäl». Vainajaa hautaus- 
päivänä hyvästeltäessä, pidettiin arkun kan- 
si auki ja mahdolliset kukat jätettiin ark- 
kuun. Aikuista vainajaa saattoi tavallisesti 
koko kylä. Lapsen hautajaisiin osallistuivat 
lähimmät omaiset, — Eräänä harmaana 
pilvisenä päivänä soitti isä harvakseen ja 
juhlallisesti suurta palokelloa hautaussaat- 
tueen kulkiessa kylätietä. Taidettiin hau- 
data palomies. Sittemmin kulki rintama- 
linja hautausmaan yli ja kirkko muuttui 
soraläjäksi. — Suojahautaansa pommituk- 
sessa kuollut isämme haudattiin hylätylle 
venäläiselle hautausmaalle Äijänmäelle. 
Rov. J. Jääskeläinen kävi siunaamassa myö- 
hemmin lepopaikan. Äidin hautakiveen 
Paimiossa on hakattu isän nimi ja maininta: 
leposija Tuutarissa. 

Inkerissä elettiin suurten toiveiden aikaa, 
kun maaorjuus lakkasi ja alkoivat puhaltaa 
vapaammat tuulet. Perustettiin innolla lau- 
lukuoroja, palokuntia, maanviljelysseuroja 
ja kaikkeen osallistuttiin aktiivisesti. Kolp- 
panan opettajaseminaari koulutti omia, in- 
keriläisiä, opettajia ohjaajiksi. Laulujuh- 
lille kirkolle kokoontui sellaiset määrät 
kuulijoita, että kirkkoon ei mahduttu. Hen- 
ki juhlilla oli varmasti sama kuin Tallinnan 
soitto- ja laulujuhlilla: ei millään raaskisi 
erota ohjelman loputtua. 

Niin pitivät taatot tapansa, arvossansa 
Isäin Uskon sekä opit Lutter uksen . . , ja 
sanat kaikki suomalaiset. 

Palokunta-aate taisi elää ja vaikuttaa 
kauimmin. Kavelahdessa palokunnalla oli 
oma rakennus, palosarrain, ja kalusto. Iso 
palokello komeili keskellä kylää ja pieni 
vartioi alapäässä. Molemmat kellot katosi- 
vat sodan aikana. — Muistan hämärästi 
kahdet palokunta juhlat: ensimmäisistä oi- 
keastaan vain miesten marssiharjoitukset 
illan hämärässä. Viimeisiin juhliin, vuot- 
ta en muista, pystytettiin juhlaportti leh- 
villä runsaasti koristettuna. Isän tehtävänä 
oli kolmivaljakon ajo niin juhlapaikalle 
kuin nelistää tulipaloon. Palokunnat ko- 



koontuivat mäelle kilpailemaan paremmuu- 
desta ja Kesäteatterissa sitten vietettiin 
iltajuhlaa Rötsälän soittokunnan tahdissa , . . 
Kavelahden palokalusto rakennuksineen 
tuhoutui silloin kun sitä olisi kipeimmin 
tarvittu: kylän palaessa. 

Kyläs luaittii ain suomeks keskcnää. Oi- 
keastaa myö luaittii kolmee kieltä: kotona 
ommaa viisii inkerii, koulussa kirjakieltä 
suomeksi ja venäläisiin kans vennäiks. Mo- 
nelle kaupungin asukkaalle oli suomalainen 
maaseutu yllätys. Kerran kysyi joku Hele- 
na seukolt, jot oikeinko työ luaitta ven- 
näiks. Topakasti ja totuuden mukaisesti 
kivahti häneltä vastaus: »Eihä myö nyt 
käyty vennäiks luatimaa, sanottii vua ven- 
näin sanat kepjäst ommaa viisii ...» 

Koulussa vallitsi hyvä henki, kun ympä- 
ristön kylien lapset tulivat tutuiksi keske- 
nään. Ehdin käydä kuusi ja puoli vuotta 
suomenkielistä koulua. Talvilomalta palat- 
tuamme muuttui opetuskieli . , , Jatkoin 
lukioilla Krasnojeselossa, Tuutarin koulu oli 
vain seitsemän luokkainen. Koulu paloi ja 
siinä hävisivät minun siihen astiset todis- 
tukseni. Sain pari kertaa Tuutarin koulus- 
sa kunniamaininnan ja »diplomit», joista 
toinen on vieläkin, ainoana jäämistönä, jä- 
lellä. — Krasnojeselossa jatkettiin koulua 
kolmessa vuorossa. Osan matkasta kuljim- 
me junalla. Toisinaan tulin kotiin puolen- 
yön maissa. Todistusta en ehtinyt saada « — 
alkoi sota . . . 

Jatkuu 



LAHJOITUKSIA INKERILÄISTEN 
VIESTIN TUKEMISEKSI 

Oskar Himiläinen, Kumia, Ruotsi 200 mk 
Aino Lehti, Saltsjö-Boo, Ruotsi 100 mk 

Viesti kiittää tuesta. 



10 



Ruotsin puolelta 



Kuvasatoa menneen kesän juhlilta 
Boräsista 

(Valok. Viktor Tilkku) 




Yleisökuva Boräsin kesäjuhlien avajaisista 25. 6. 1982 (yllä). 
Neljä opiskelijaneitosta Suomesta esiintyi kesäjuhlien avajaisissa. 




11 




Kunniamerkkien jakotilaisuus (yllä) Inkeri-illassa. Merkkien saajat vasem- 
malta: Victor Kainelainen, Jussi Korpelainen ja Viktor Jakdal. Kunniamer- 
kit jakoixmt rovasti Matti Vironmäki ja Ida Riipinen. 



Kokko-ilta: Juhannussalon nosto kerhon mökillä. 




12 




Kokko-ilta: Liekunnosta jäiset (yllä). Tässä 

juhlassa oli ensi kertaa rakennettu oikea 

inkeriläinen liekku (keinu). 



Kokko-illan kaksi kauneinta tyttöä, Utin- 
myyjät. Vasemmalta: Pia Leivonen ja Ilo- 
na Rinne. Ensimmäisenä asiakkaana poika 
Petroskoista. 





Kokko-illassa saatiin nähdä myös näytelmä 
»Kosinta». Kuvassa näytelmän Juakko f 
Valter Disfors, tarjoaa kolpassii piika-Mai- 
kille, kokko-illan toiselle vetäjälle Helena 
Rikkiselle. 



Näin viehättävään taloon ja ympäristöön oli 

Suomen vieraat majoitettu Boräsin juhlien 

ajaksi (valok. A. Jukarainen). 




13 



INKERIN-SUOMALAISTEN 35. 
KESÄJUHLIEN URHEILU- 
KILPAILUJEN TULOKSET 



ANNA MARIA TIURINEN 

in memoriam 



Miesten 1 500 m Viktor Pajunen, Göte- 
borg 4.43.0, Urpo Saarenpää, Boräs 5.22.0, 
Valter Disiors, Göteborg 5.24.0, Viktor Alt- 
man, Landvetter 5.32.0. 

Miesten kuula Valter Kakko, Mölndal 
15,69, Olle Kakko, Mölndal 11,14, Allan 
Kakko, Mölndal 10,63, Arvo Kekkonen, 
Göteborg 9,97. 

Ikämiehet 100 m Viktor Aitman, Land- 
vetter 13 4, Matti Haltsonen 15.2, Erkki 
Kuortti, Västeräs 15.9, Urpo Saarenpää, 
Boräs 17.0. 

Veteraanit 100 ra Veikko Karkkonen 15.8, 
Pekka Andriainen, Gävle 16.0, Pekka Mii- 
na, Göteborg 20.0. 

C-pojat 100 m Mats Aitman, Skultuna 
14.5, Pasi Haltsonen 14.8, Jani Värkki, Hel- 
sinki 15.1. 

C-pojat pituus Mats Aitman, Skultuna 
4,18, Jani Värkki, Helsinki 4,16, Pasi Halt- 
sonen 4,05. 

D -tytöt 60 ra Lisbeth Hihnala, Boräs 9.3, 
Heidi Salo 9.8, Pia Paasonen 10.3, Tarja 
Nieminen 11.1. 

D-pojat pituus Dennis Mentu, Boräs 3,65, 
Katja Haltsonen (tyttö) 3,61, Aleksander 
Prohorov 3,21, Mika Himiläinen, Ulrice- 
hamn 3,05. 

E-tytöt 60 m Katja Haltsonen 9.1, Marie 
Aitman, Skultuna 10.4, Anita Paakkonen, 
Mölnlycke 10.8. 

E-pojat 60 m Dennis Mentu, Boräs 10.0, 
Mika Himiläinen, Ulricehamn 10.1, Aleksan- 
der Prohorov 10.9, Jonas Tarkiainen, Ängel- 
holm 11.0, Matti Kainelainen, Hillared 11.1. 

F-tytöt 60 m Mirja Himiläinen, Ulrice- 
hamn 12.2, Minna Steenari, Boräs 15.9, Mar- 
ja Steenari, Boräs 16.2, Sari Päkkilä 16.2. 

Lentopallo-ottelu: Inkerin Kerho Boräs ■ — 
Göteborgin Inkerin Suomalainen Kerho 3 — 

(15—8, 15—11, 15—0). 

Joukkueitten kokoonpano: Boräs Kivi 
Häyhänen, Gisela Häyhänen, Christina 
Paukkonen, Paul Häyhänen, Peter Häyhä- 



Anna-Maria Tiurinen o.s. Vääränen on 
syntynyt Luumitsassa, Inkerissä 15. 5. 1915 
ja poistui luotamme 1. 7. 1982 Grythyttanis- 
sa. Siunaus haudan lepoon toimitettiin kau- 
niina heinäkuun päivänä (9. 7.) Grythyt- 
tanin kirkossa. Suremaan jäivät yksitoista 
lasta, kaikki asuvat Ruotsissa, 15 lasten- 
lasta ja yksi lapsenlapsenlapsi sekä sisar 
perheineen ja muut sukulaiset ja ystävät. 

Muistan ja kunnioitan äitiäni hellyydellä 
ja kaipuulla. Hänellä oli suuri, laaja sydän, 
lämpöä täynnä. Sydämessä oli tilaa kai- 
kille tulla suruineen ja murheineen. Hän 
jaksoi ottaa vastaan sodan aiheuttamat seu- 
raukset maanpakolaisuudessa, hän jaksoi 
yksin huoltaa lapsensa isäni kuoleman jäl- 
keen vuodesta 1961. Hän teki kaikkensa 
meidän lasten eteen: huolsi, hoiti, lohdutti 
ja antoi voimaa pyrkiä eteenpäin; iloisella 
luonnollaan ja huolenpidollaan. Hän ei kos- 
kaan valittanut, vaikka jo nuoresta pitäen 
tiesi sydänviastaankin, vaan oli aina valoi- 
sin mielin mitätöimässä suuren taakkansa 
lannistumatta useiden sairaalakäyntien 
jälkeen. Hän katsoi eteenpäin, osallistui 
merkkitilaisuuksiin, oli meidän lasten kes- 
kipiste. Hän on poissa nyt, mutta hänen 
muistonsa elää. Suuret ovat kiitokset kai- 
kesta siitä mitä hän meille lapsille antoi. 

Aino Lehti 

vanhin lapsista 



nen, Toivo Paukkonen, Victor Kainelainen 
(kapt.) 

Göteborg Valter Kakko, Allan kak- 
ko, Arvo Kekkonen, Ann-Catrin Kekkonen, 
Eino Paakkonen, Leena Haajamaa, Char- 
lotte Johansson, Dennis Disiors, Valter 
Paukkonen (kapt.). 

Tuomarina toimi Väinö J. Kainelainen. 



14 



INKERILÄISTEN PÄIVÄ 
ÖREBROSSA 

St Mikaelin kirkko viettää joka vuosi 
elokuussa kirkkoviikkoaan vaihtelevine 
ohjelmineen. Niistä viikon päivistä yksi 21. 
8. 82 oli varattu Inkeriläisten päiväksi, jo- 
hon toivottiin Inkeri-aiheista ohjelmaa 
ruotsalaiselle yleisölle. Tilaisuus alkoi har- 
taushetkellä. Lyhyen tauon jälkeen Roland 
Randefelt esitelmöi historiastamme. Sen jäl- 
keen Hilma Matikainen ja Anja Pettersson 
o.s. Dubbelman esittivät Mooses Putron ja 
Emil Sunin säveltämiä hengellisiä ja kan- 
sanlauluja. ISK:n pj. Armas Paakkonen pi- 
ti esitelmän Ruotsin ja Neuvostoliiton inke- 
riläisistä, sekä näytti varjokuvia Petroskoin 
Luterilaisesta kirkosta. 

Sitten siirryttiin muistokivelle. Esitel- 
mänsä jatkoksi A. P. selosti muistokiven 
pystyttämistä ja sen merkitystä. Lii- 
sa Eriksson, o.s. Hirvonen, laski kukkavih- 
kosen muistokivelle; kaksikielisenä tekstinä 
oli: »Inkeriläiset, Ingermanländerna». 

Sitten olikin emäntien vuoro kestittää 
juhlavieraat kotoisilla piirakoilla. 

Kahvitauon jälkeen kokoonnuttiin jäl- 
leen kirkkoon, jolloin Arvi Haikonen soitti 
uruilla puolalaisen säveltäjän G. M. 
Oginskyn sävellyksen »Jäähyväiset isän- 
maalle». Hilma Matikainen, Irja Rande- 
felt ja Liisa Eriksson esittelivät kauniita 
Tuutarin kansallispukuja. 

Runsaslukuinen juhlayleisö näytti olevan 
tyytyväinen päivän ohjelmaan. Tilaisuus 
päättyi kaksikieliseen Ehtoollisjumalanpal- 
velukseen, jonka piti khra Björn Svärd, 
past, Pekka Lukkarin avustamana. 

A.H. 



OHJELMAKUULUMISIA RUOTSIN 
PUOLELTA 

Viime aikoina Ruotsin radio ja TV on 
välittänyt Ruotsalaiselle yleisölle Inkeri- 
läisaiheista ohjelmaa: mm. 24.5.82 TV2:ssa 
Tukholman akateeminen kuoro esitti taita- 
vasti ja kauniisti inkeriläisiä kansanlau- 
luja suomeksi, tunnetun eestiläisen sävel- 
täjän säestämänä, niinkin mielenkiintoises- 
ta aiheesta kuin miten tytöt neuvovat 
poikia kosimaan itseään. 



JUHLA ÖREBROSSA 

Muistattehan varata aikaa ja tulla mu- 
kaan Pyhäinmiesten päivänä 6. 11. 82 klo 
14.00 Ehtoollisjumalanpalvelukseen St. Mi- 
kaelin kirkkoon. Sen toimittavat past. Jussi 
Jänis ja Bengt Olsson. Tilaisuuteen kuuluu 
käynti muistokivellä, kahvi ja seurustelu- 
tilaisuus Olaus Petrin srk.-talolla. Juhlaan 
liittyen on edellisenä iltana 5, 11. klo 18.30 
seurat Olaus Petrissä. Seuratilaisuutta oh- 
jaa lehtori Katriina Furulund. 

Kirkkokuorot avustavat tilaisuuksia. 



Tervetuloa mukaan! 



A.H. 



RUOTSIN INKERILÄISET 

Tiesittekö, että Suomenkielistä kirjalli- 
suutta myy KIRJA & MUSIIKKI Götebo- 
rissa. Liike on perustettu jo 1977, Suomen 
kustannusyhdistys on myöntänyt meille 
suomalaisen kirjallisuuden myynti valtuudet 
(ainoa yksityinen kirjakauppa Ruotsissa, 
jolle tämä valtuus on myönnetty). 

Meiltä saa myös Suomalaista musiikkia, 
onnittelukortit, suruadressit; välitämme 
Suomenkielisten lehtien tilaukset ym, ym. 

Nyt LOKAKUUSSA ILMESTYY KIIN- 
NOSTAVA KIRJAUUTUUS, Reino Läärän 
JÄÄ HYVÄSTI INKERINMAA. Tilaa se 
nyt ennakkoon. HINTA 109 kr + posti- 
maksut, mutta jos useampi kirja tilataan 
samaan osoitteeseen, tulee siitä mukavat 
alennukset. 

Tilaa ilmainen kirja- + musiikkiluettelo 
kotiisi. 

KIRJA & MUSIIKKI Bjurslätts Torg 6, 
41726 Göteborg puh. 031/230893. Av. ark. 
10—18, la 9—14. 

HUOM! JOULUKUUSSA AVOINNA 
MYÖS SUNNUNTAISIN 11—15. 



Harvemmat inkeriläiset tietävät, että 
sama kuuluisa ruotsinmaalainen kuoro kä- 
vi esiintymässä Leningradissa, kuulemma 
hyvällä menestyksellä. 

A.H. 



15 



Ajankohtaisia ilmoituksia 



HELSINGIN PAIKALLISOSASTO 

Lokakuun tilaisuus 24. 10. Marraskuun ti- 
laisuus 28.11. on samalla pikkujoulu- 
juhla, joka alkaa klo 14 Karjalatalon 
Laatokka-salissa. Myyjäiset alkavat tuntia 
aikaisemmin, klo 13.00 Inkerikodissa. Ter- 
vetuloa. 

»Syysjuhla» (ks. ilmoitus s. 4). 

SEUKKOSEURA 

kokoontuu marraskuussa torstaina 11. pnä 
klo 13.00. Tervetuloa. 

Susanna Kössi, puh. 335 058, vastaa Seuk- 
koseuran toimintaa koskeviin tiedustelui- 
hin. 

TURUN PAIKALLISOSASTO 

Syyskauden tilaisuudet pidetään Karja- 
laistentalossa Itäpellontie 2: 
Pyhäinpäivänä marraskuun 6. pnä klo 13 
(Muistomerkillä klo 12). 

Linja-autoretki Pyhärannan kirkolle 21. 



11. Perillä jumalanpalvelus ja kunniakäynti 
Inkerin viimeisen piispan, rovasti Laurik- 
kalan haudalla sekä hartaushetki. 

Auto lähtee linja-autoasemalta Kestilän 
luota klo 8. Ilm. työnjohtaja Keijo Korkalle 
14. 11. johon mennessä suoritetaan retki- 
maksu 10 mk, puh. 580 201. 

Johtokunta 

Tapaninpäivänä joulukuun 26. pnä klo 14. 
Tervetuloa. 

LAHDEN SEUDUN INKERI-KERHO 

kokoontuu Joutjärven kirkon ravintolahuo- 
neessa marraskuussa 1982 kuukauden toi- 
sena maanantaina klo 18.30. Lokakuussa 
1982 ei ole kerhoiltaa, vaan 16. 10. teh- 
dään matka Nurmeksen Bombataloon. Sii- 
tä päätetään syyskuun kerhoillassa. Jou- 
lukuussa kerho kokoontuu erikoissyistä tiis- 
taina 14. 12. klo 18.30. 

Johtokunta 



Tilaa asiamiehiltämme 
Inkeri-aiheista kirjallisuutta 
Levitä Inkeri-tietoutta 

Saini Laurikkala 
Rovasti S, J. Laurikkalan 
elämäkerta 25 mk (30 kr) 

Aapo Iho 

Hietajyvä, valitut runot 18 mk (25 kr) 

Hellin Suominen 

Mooses Putron elämäkerta 10 mk (15 kr) 

Pertti Virtaranta 
Inkeriläisiä sananlaskuja 
ja arvoituksia 20 mk (25 kr) 

Isien Usko, muistojulkaisu 10 kr 

Postikortti, Haaparannan muistolaatta 1 kr 
Postikortti, örebron muistokivi 1 kr 



Kemppi: Fenno-Ingrian 


lauluja 5 kr 


Kemppi: Ristiltä ripille 




10 kr 


Äänilevyjä 






Inkerikuoro 






Nouse Inkeri ym, 




15 mk (20 kr) 


Lauri Santtu 






Murrejuttuja 




15 mk (20 kr) 


Gävlen kuoro 




30 mk (35 kr) 


Inkerin karttoja 




40 mk (45 kr) 


Inkerin lippuja 




15 mk (20 kr) 


Inkerin postimerkkejä sarja 


50 mk (60 kr) 


Adresseja 




15 mk (20 kr) 



Inkeriläisten Viesti vuodeksi 1982 olisi syy- 
tä tilata. Hinta 50 mk (55 kr). 



Vammala 1982, Vammalan Kirjapaino Oy 




numero 11 



marraskuu 1982 



inkeriläisten viesti 

TOIMITUS Päätoimittaj a : 

Matti Vironmäki, puh. 90-631 285 

Toimitussihteeri : 

Anja Luoma, puh. 90-892 460 (iltaisin ja 

viikonloppuisin) 

Koivikkotie 6, 01620 Vantaa 62 

(toimituksen osoite) 

KONTTORI Lehden ym. tuotteiden tilaukset, osoitteet, 

jäsenmaksut yms. 

Inkerikoti, Karj alatalo, Käpylänkuja 1, 
00610 Helsinki 61 
Puh. 90-793 796 tai 90-8732 095 
Postisiirtotili Hki 30636-4 

TILAUSHINTA 60 mk/vsk kotimaassa, Ruotsissa 75 kr 

v. 1982 

ILMOITUSHINNAT 1/1 sivu mk 400,— 

1/2 » » 250,— 
1/4 » * 150,— 
Kuolinilmoitukset 50, — 
Kiitos- ym. ilm. 40,— 
Kuva ilmoituksessa 70,— 

Lehti ilmestyy kerran kuukaudessa 
Kustantaja ja julkaisija: 
INKERILÄISTEN YHDISTYS R.Y. 

PÄÄASIAMIES Armas Paakkonen 

RUOTSISSA Tingsgatan 35 

50253 Boräs. Puh. 033/101 850 

Postisiirtotili 626047-5 

(lehden ym. tuotteiden tilaukset) 

SIVISTYSSÄÄTIÖ Hallituksen puheenjohtaja: Matti Vironmäki, 

Tehtaank. 5 E 43, 00140 Helsinki 14, 
puh. 90-631 285 
Säätiön postisiirtotili 146660-1 



KANSIKUVA KERTOO: Valokuva 60 vuoden takaa. Tuutarin tytöt Karhu ja Kaipiainen. 



Matti Vironmäki 



Inkerin arkisto 



Viime aikoina monissa lehtemme lu- 
kijoissa on herännyt entistä enemmän 
mielenkiintoa sukunsa ja yleensä In- 
kerinmaan menneisyyden tutkimiseen. 
Esimerkkinä tällaisesta kiinnostuksesta 
voidaan mainita, että Ruotsin inkerin- 
suomalaiset jälleen kuluvana syksynä 
tekevät joukolla retken Helsinkiin etsi- 
äkseen Valtionarkistostamme kirkon- 
kirjojen tietoja suvustaan. Avuksi täs- 
sä Inkerinmaan olojen tutkimisessa ovat 
myös asiakirjat, jotka Valtionarkistossa 
on merkitty otsikolla »Inkerin arkisto». 

Inkerin arkiston perustamisesta asia- 
paperit kertovat mm. seuraavaa: »Inke- 
riläisten yhdistyksen hallituksen kokous 
päätti 15. 4. 1958 luovuttaa valtionar- 
kistolle yhdistyksen hallussa olleen In- 
kerin arkiston (Lahjak. 8/1958). Arkisto 
käsittää erilaisten inkeriläisten yhdis- 
tysten ja inkeriläisten vapausliikkeen 
asiakirjoja vv. 1919 — 44. Luovutukseen 
kuului myös opettaja Juuso Mustosen 
Inkeriä koske^ a käsikirjoitus- ja leh- 
tileikekokoelma. Valtionarkistossa on 
Inkerin arkistoon liitetty seminaarin 
johtaja Kaapre Tynnin 6. 12. 1939 (ks. 
Tallekirja) tänne tallentamat Inkeriä 
koskevat asiakirjat sekä hänen yksityi- 
nen kirjeenvaihtonsa. Tynnin samassa 
yhteydessä luovuttamat Kolppanan se- 
minaarin asiakirjat säilytetään valtion- 
arkistossa omana arkistonaan. Inkerin 
arkistoon liitetyt Tynnin kokoelman 
paperit on merkitty leimalla. Lisäksi on 
kokoelmaan liitetty kapt. Jussi Tiinuk- 
sen käsikirjoitus »Katsaus Inkerin men- 
neisyyteen», jonka on valtionarkistolle 
lahjoittanut rouva Aino Tiinus 13. 6. 
1962.» 



Inkerin arkistossa asiakirjat 
kahtena sarjana. Ne sisältävät: 



ovat 



A-sarja 

Inkerin arkisto, Inkeriläinen keskus- 
komitea, Inkerin väliaikainen hoitokun- 
ta, Länsi-Inkerin toimikunta, Pohjois- 
Inkerin hoitokunta, Inkeriläisten toi- 
mikunta, Inkeriläisten yhdistys, Inkerin 
asiain hoitokunta, Inkerin ystävät, In- 
keriläinen valistusseura, Inkerin yliop- 
pilaat, Inkeriläisten opiskelijain yhdis- 
tys, Helsingin Inkeri-kerho, Inkerinpäi- 
vätoimikunta, Inkerin pakolaisten edus- 
tajakokoukset, Pohjois-Inkerin ryk- 
mentti ja erikoispataljoona, Inkerin liit- 
to, Lehtileikkeet, Inkerin juhlien toimi- 
kuntien papereita, Valtion pakolaisavus- 
tuskeskus, Rajakomendanttien asiakir- 
jat, Inkerin keskustoimikunta, Väestön- 
siirtoasiain Keskustoimisto, Valokuvia. 

B-sarja 

Inkerin liitto, Inkerin väliaikainen 
hoitokunta, Länsi-Inkerin toimikunta, 
Inkerin asiain hoitokunta, Inkerinpäi- 
vätoimikunta, Inkeriläisten toimikunta, 
Inkeriläisten yhdistys, Inkerin pakolais- 
ten kokoukset, Kuvalaattoja. 

Arkistoa käyttäessään tutkijoiden on 
hankittava valtionarkiston hoitajan lu- 
pa. Kaavakkeita on saatavissa kanslias- 
ta, jossa myös neuvotaan miten kaavake 
täytetään. 



Eero Rautajoki 



Sananlaskuja ja sanontoja 



Inkerin ainehistoa olisi mahdollisuus saa- 
da vielä talteen ainakin monikymmenker- 
tainen määrä jo tallennettuun verrattuna. 
Tallentajat siihen tuskin pystyvät, mutta 
oma väki pystyisi, jos sillä olisi tarpeeksi 
muistiinpanohaluja. Kokeilkaapa! 

Olen edellisissä artikkeleissani tuonut 
esiin sanonnan rikkautta. Kirjoituksiini on 
tullut jälleen lisätietoja. Käydessäni Boräsin 
kesäjuhlilla sain ystäviltäni talteen kohta- 
laisesti erilaista tietoa. En voi kaikkiin kir- 
jeisiin vastata, koska lähettäjän nimi ja 
osoite puuttuvat. Haluan kuitenkin kiittää 
ahkeria tiedonantajia! 

Ainoastaan yksi minulle nimettömäksi 
jäänyt naishenkilö oli vaivautunut kirjoi- 
tuksistani. Tervehdys osoitettiin syyttö- 
mälle henkilölle. Ei ole paljon väliä sillä 
oliko Pekkasen kirstu kirkossa vai kappe- 
lissa. Kerroin sen Ruotsista saamani kir- 
jeen perusteella. 

* * * 

Monet sanat kulkevat muistimme ohi. Vä- 
hitellen ne unohtuvat kokonaan. Sellainen- 
kin sana kuin ennenvanhainen on nyt muo- 
dossa vanhanaikainen. Se sattui jostakin tu- 
lemaan haaviini. Lelut olivat Inkerissä lel- 
loloi ja joku muisti nuken heillä olleen ry- 
tin. 

Useita vuosia sitten sain Tuutarista tal- 
teen sanan akkiloi. Se tarkoitti esim. suojata 
päätään lakilla. Nyt vuonna 1982 tapasin 
erään 78-vuotiaan Tuomas Tikkasen, joka 
oli syntyisin Valkjärveltä Karjalan kannak- 
selta, ja hän käytti sanaa akkiloi. Tuomas 
oli kaatunut pihalla ja kertoi akkiloivansa 
eli suojaavansa polveaan, ettei toinen pol- 
vi koskettaisi loukkaantunutta polvea. 

Murresanoja on niin paljon, ettei niitä 
voi ottaa kuin malliksi muutamia: 

huaplas koppasi, »Varas tulj ja huaplas ra- 
hapussin.» 
kerkkii hyppii yhdellä jalalla 
muhku kuhmu 
mykrä myyrä 

petastui nukkui liikaa ja myöhästyi 
pohmelo kohmelo, krapula 
syplä syylä 



Hyvin vanhat ja melkein jo unohtuneet 
sanonnat voivat joskus tulla paperillekin 
tallennetuiksi. Sellainen oli Armas Paak- 
kosen mummon sanonta: »Ai ku on Luoja 
laupias, antaa satteen, jot kasvaa ruohot ja 
riisikat.» (riisikat = leppärouskut) 

Höristin korviani kuunnellessani prof. 
Toivo Rautavaaran esitelmää radiossa sies- 
tarmarjasta eli viinimarjasta. Siestarpen- 
sas mainitaan hänen kirjassaan Mihin kas- 
vimme kelpaavat, WSOY 1971, sivu 19. In- 
kerissä pensas oli muuttunut murremuotoon 
siehtarpehko. Liekö Lönnrotin aikuinen 
siestarpensas ollut jossain tekemisissä Poh- 
jois-Inkerin Siestarjoen kanssa, johon Rau- 
tavaarakin viittasi. Ainakin Konnunkylässä 
Valkeasaaren pitäjässä viljeltiin pensasta 
kolhoosin aikana, ja suomalaiset sotilaat pan- 
tiin niitä Jatkosodan aikana lannoittamaan. 

»Anteeks, mein kukko lankees tein pim- 
jää porstuvaa.» Se oli leikillinen anteeksi- 
pyyntö, käytettiin pääasiassa lasten ja 
nuorison keskuudessa. Sanottiin kommel- 
luksen sattuessa, vastakkain törmätessä tai 
juostessa penkille, johon kaikki eivät mahtu- 
neet. Aikuiset osasivat aina antaa joukun 
vastauksen lapsilleen. Hyvin tavallinen ky- 
symys oli: »Äiti, mitä mie nyt tekisin?» Vas- 
taus: »Mustaa kissaa valkoiscks pesisit.» 

Jos kahvia kaadettiin lisää vajaaseen 
kuppiin, sanottiin saatavan äkäisen ano- 
pin. »Katrina märkähelma» oli Katrinan 
päivän sade. »Martti mual, karttu jiäl, lap- 
senlikat valloillaa, paskavihko kainaloos.» 
Sanonta koski Pärttyliä ja oli Markkovalta 
tallennettu. »Naskali ei säkissä pysy», A. 
Tatin sanonta Rääpyvältä. »Tiä on suun 
täyteist kohvii.» Kahvi (tm. juoma) on 
hyvän makuista. »Älä syö seisoallais, ettei 
siäret paksune!» Sanonta on v. 1858 — 1935 
Spankkovalla eläneen Eeva-mummon, 

Tuutarilainen Aatami Vainikka {1889 — 
1979) körötteli aikoinaan tytärtään kirkkoon 
seuraavin sanoin: 

»Körö körö kirkkoo, 
jämi jämi jäskii, 
harakalla hevosella, 
valkialla varsalla 
ja ruskialla ruunalla.» 



4 



Inkeriläisten Viestissä oli joitain vuosia 
sitten kilpailu niekka-sanoista. Niitä saatiin 
kokoon aika paljon. Suoritetusta myöhem- 
mästä tarkastuksesta ja niekkojen täyden- 
nyksen jälkeen olen saanut kokoon yleisesti 
aikoinaan tunnettuja niekkoja 76 kpl. Näis- 
tä melkein kaikki olivat vierasperäisiä ja 
vain 7 kpl suomalaisista sanoista muok- 
kautuneita. Eräät sanat vaikuttivat jopa 
myöhempien aikojen keksinnöiltä, joissa eh- 
kä muisti oli mennyt nykysanaston kanssa 
yhteen. 

Suomalaiset niekat olivat: 

kermaniekka kermakko 

kymmenniekka kyläkokouksiin kutsuja 

puusniekka/ mies joka meni kotivävyksi 
Puusniekka leskelle, myös sukunimi 

soittoniekka kiertävä soittaja 

sävelniekka säveltäjä 

Tiisniekka sukunimi 

Valasniekka kylä Koprinassa 



Elämässä voi aina jotain oppia. Tähän 
tulokseen tulee seuraavista tositarinoista, 
vaikka tiedämmekin inkeriläisten olevan 
yleensä rehellistä väkeä. Tulkoon kuiten- 
kin sanotuksi, että pojilla ovat aina omat 
metkunsa. 

Eräs Lempaalasta syntyisin oleva ystävä- 
ni kertoi olleensa kerran Leningradin torilla 
myymässä tatteja. Päivä oli kuuma ja ve- 
näläinen mummo »naukui» hänelle: »Poika! 
Siun tattiis ovat matoisia. Anna puolella 
hintaa!» Ystäväni kysyi mummolta, että 
mitäs hän tekee madoille. . . Mummo sa- 
noi pistävänsä etikkaa ja suolaa veteen, 
jolloin madot tulevat ulos tateista. Hän 
sai tattinsa. 

Ladatusta hauesta kertoo sama henkilö 
seuraavaa: 

»Minä opin yhden kikan — panemaan 
suurien kalojen kitaan pieniä roskakaloja. 
Kas painoa tuli lisää ja rahaa lompak- 
koonkin. Mutta kerran sattui juutalainen 
vanhempi nainen, — biologian professori, 
ostamaan hauen minulta. Hän huomautti 
siitä, että hauen kidassa oli kala. . . Sa- 
noin sen olevan melko yleistä, mutta tuo 
nainen sanoi, että jos hauki itse nielee 
eläessään kalan, kalpenee sen väri 3 — 4 mi- 
nuutissa, jota se ei tee kalan myöhemmin 
joutuessa sen kitaan.» 



Boräsin matkalla sain myöskin kokonai- 
sen elämäkerran. En tuntenut henkilöä, jo- 
ka halusi luovuttaa minulle tarinansa. Se 
kertoi kärsimysten tiestä. Luin sen läpi 
ahdistusta tuntien. Miksi oli synti olla suo- 
malainen? Miksi ahkerat ihmiset kulakoi- 
tiin? 

Haluan kiittää osaltani boräslaisia juh- 
lien järjestäjiä. Kävin kaupungissanne en- 
simmäisen kerran. Ohjelmaa oli yllin kyl- 
lin. Me matkalaiset olimme jo väsyneinä 
kotimatkalla, kun lapset ilahduttivat mei- 
tä linja-autossa neleillä lauluillaan. 



Sanat ovat kääpiöitä, esimerkit jättiläisiä. 



Jos sinua suututtavat jonkun ihmisen viat, 
käännä katseesi itseesi ja tutki omia puut- 
teitasi, silloin unohdat kiukkusi. 

Epiktetos 



tiöilistcöSn 
VAMMUNEN 



, X •:•" .-.:•::- ^ * C 



"Ihminen saa minut piirtämään" 



»Ihminen ilmeineen ja eleineen, asen- 
toineen ja asuineen on minusta kiinnos- 
tavinta maailmassa. Mikään näistä ei 
ole sattumanvaraista, vaan kaikki ku- 
vastavat hänen sisintä olemustaaan. Sen 
tavoittaminen ja esille saaminen ku- 
vassa on minulle haaste. Mikäli tämä 
piirustuksessani onnistuu, tuottaa se 
tyydytyksen- ja onnentunteen. Tämän 
vuoksi rakastan piirtämistä.» 



Taiteilija Lauri Santun grafiikan 
näyttelystä yliopiston kirjaston Galle- 
ria Rotundasta löytyvät vuosikymmen- 
ten varrelta maamme poliittisen kult- 
tuurielämän vaikuttajahahmot persoo- 
nallisine piirteineen L. A. Puntilasta Iki- 
Kiantoon. Lauri Santtu on taiteessaan 
kuvannut paljon myös tavallisia kan- 
sanihmisiä. Hänen vaikuttavimpia töi- 
tään heistä on kuva Lippi-Jussista, jon- 
ka uurteiset kasvot kertovat roolista elä- 
män näyttämöllä. Näyttämö on myös 
taidegraaf ikko-lausuntataiteili j a Santun 
elämän keskeisiä asioita, ja kaksi taide- 
lajia, lausuntataide ja kuvataide ovat 
tukeneet ja täydentäneet toisiaan. »Ih- 
misiä elämän näyttämöltä» -näyttelyn 
avajaiset olivat lokakuun 7. päivä, ja 
näyttely on avoinna kuudenteen jou- 
lukuuta. Avajaisissa esittäytyi myös 
toinen puoli Lauri Santun taiteesta: hän 
esitti ihastuneelle vierasjoukolle kaksi 
ohjelmistoonsa kuuluvaa humoristista 
tarinaa. 




Näyttelyn avajaisten runsaasta vierasjou- 
kosta jokainen halusi saada taiteilijan nimi- 
kirjoituksen. 

Lippi-Jussi Galleria Rotunaan näyttelyssä 
(alla oik.). 




Arvo Korkkinen 



Lahden Inkeriläiset Bomban retkellä 



Kuka lie ajatuksensa sanoiksi virkkanut, 
mutta yhteinen päätös se oli, että tehdäänpä 
linja-autoretki Nurmeksen Bombaan, kar- 
jalantaloon. 

Lokakuun 16. päivänä aamuvarhaisella 
nousimme Lahdesta tilausautoomme. Siinä 
oli ukkoa, akkaa, nuorta ja vanhaa joukossa 
jopa lapsiakin. Lahden seudun inkeriläisten 
lisäksi täytteenä oli Nastolan karjalaisia, 
olipa meillä mukana vieras Tallinnastakin. 

Retkeläisiä noukimme joka toiselta pysä- 
kiltä aina Uuteenkylään asti. Melkoinen oli 
tunne järjestelyistä vastaavilla, kun todet- 
tiin, että autoon tuli kolme retkeläistä yli 
istuinpaikkojen. Tosin tulimme huomaa- 
maan matkan kestäessä, ettei tästä mitään 
haittaa ollutkaan: lapset keksivät tuotapikaa 
itselleen »koirankopit», ja seisomapaikat 
olivat niin kysyttyjä, että oli välillä ruuh- 
kaa. 

Retken vetäjinä toimivat: Marja Rämö, 
joka hoiteli mallikkaasti ohjelmapuolen niin 
mennen kuin tulienkin sekä Arvo Korkki- 
nen, joka vastasi käytännön järjestelyistä. 

Kausalan jälkeen tie suoreni ja leveni, 
matka joutui yli Kyminvirran, ohi Kouvo- 
lan kaupungin kohti Luumäkeä kiisi autom- 
me. Luumäellä ruustinnamme Linnea Jääs- 
keläinen toivoi, että tehtäisiin pieni mutka 
ja käytäisiin katsomassa heidän entistä 
pappilaansa, jossa he olivat olleet isäntinä 
ja seurakunnan palvelijoina liki kymmenen 
vuotta. Niinpä me tutustuimme Luumäen 
kirkonkylään, saimme pienen katsauksen 
Linnean opastuksella lähihistoriaan. Saim- 
me mm. nähdä ja kuulla, että Ukko-Pekka 
Svinhuvudin museo on Luumäellä. 

Luumäen motellilla poikkesimme sitten 
ensimmäisillä kohveilla. Luonnollisesti 
Imatralla poikettiin, ihasteltiin vanhaa Val- 
tionhotellia sekä Imatran jylhiä koskimai- 
semia. Matkamme jatkui kohti pohjoista 
hyväkuntoista kuutostietä. Simpeleen jäl- 
keen maantie sivuaa itärajaa, vain muuta- 
man satametriä erottaa meidät sosialistisesta 
yhteiskunnasta, meidän useimman synnyin- 



maasta. Näemme vartiotorneja kahtapuolen 
rajaa, pelloilla kylttejä, joissa valokuvaus 
ankarasti kielletään. Voi teitä viisaat päät- 
täjät, turistiko muodostaa uhan kuvates- 
saan kamerallaan aluetta, jossa näkyy vain 
pelkkää metsää??. 

Keskustelumme viriää luonnostaan ra- 
jaan ja rajojen olemukseen. Olemmehan me 
useimmat saaneet kokea rajan kirot. Mik- 
si joku raja on vain paperilla, sen voit 
ylittää melkeinpä mistä tahansa, kukaan 
ei sinulta kysy henkilöllisyyttäsi. Toinen 
taas on konkreettinen raja, jota valvotaan 
herkeämättä yötä päivää; rajan luvaton 
ylittäminen on rikoksista suurimpia. Poh- 
diskelemme voisikohan koittaa sellainen 
aika, että yhteiskuntajärjestelmästä riippu- 
matta ystävävaltioitten kesken rajat olisivat 
vain teoreettisia. 

Naine aatoksinemme tulemme Särkisal- 
melle. Päätämme, että teemme toisen poik- 
keaman sovitulta reitiltämme ja ajamme 
Punkaharjun kautta Kerimäen kirkolle. 
Punkaharju on senlaatuinen helmi, että 
kannattaa käydä katsomassa useammankin 
kuin yhden kerran. Päät kääntyilevät har- 
jun kahtapuolen, ruskaisissa järvimaisemis- 
sa katse lepää. Kiharaista sivutietä saa- 
vumme kuululle Kerimäen kirkolle. Ihas- 
telemme maailman suurinta puukirkkoa 
sisältä ja ulkoa. Kirkko on tosiaan vaikut- 
tava; joku tiesi kertoa, että rakentajalta 
olivat menneet sentit ja tuumat sekaisin, 
siksi kirkosta tuli niin mahtava. 

Ensimmäiset lumihiutaleet leijuivat maa- 
han, kun ajelimme uudelleen kohti kuutos- 
tietä. Mitä pohjoisemmaksi jouduimme, sitä 
paksumpi lumikerros täytti tienoot. 

Pimeänkähmässä noin parisen tuntia aika- 
taulusta myöhässä saavuimme Nurmeksen 
kaupunkiin ja Bomban taloon. Mahtavista 
hirsistä rakennettu monikerroksinen ja run- 
saasti koristeltu karjalantalo oli lumisessa 
maisemassa iltavalaistuksessaan vaikuttava 

Jatkuu s. 12 



Helvi Othman 



Muistelua Tuutarin Kavelahdesta 



(Esitelmä Lahden kesäjuhlien Inkeri-illassa 10. 7. 1982, II osa) 



Elettiin parempia aikoja ja elettiin ras- 
kaampia. Eräänä talvena kuoli lehmä, jon- 
ka varassa paljolti elettiin. Me, lapset, sai- 
rastelimme vakavastikin. Eräänä syksynä 
raivosi kurkkumätä, difteria, ja naapurin 
hellitty Lempi kuoli sairaalaan. Isorokon 
jättämää jälkeä näkyi monessa nuoressa, 
mutta pakollinen rokotus poisti vitsauksen. 

Lahjakkaimmat nuoret lähtivät opintielle 
kaupunkiin. Myös tehtaiden ammattikoulut 
olivat suosittuja: tytöt lähinnä ompelualalla 
ja pojat teknillisillä. Teollisuuden palve- 
luksessa juoksi kaivattu kuukausipalkka . . . 
Ikäkauteni nuoriso on varttunut monella 
tavalla poikkeavissa oloissa: elimme suur- 
ten poliittisten mullistusten seuraukset ja 
opimme vaikenemaan, elimme sodan ja 
koimme siirtolaisuuden. Lapsuudesta siir- 
ryttiin suoraan aikuisuuteen, loputtomasti 
sopeuduttiin ja kieltäydyttiin. 

Kylän elämää rytmittivät vuodenajat. 
Maata oli jokaisella perheellä neljännes- 
hehtaari. Viljeltiin pääasiassa perunaa 
koko vuoden tarpeiksi, jonkun verran kas- 
vatettiin kaalia, juureksia ja vihanneksia. 
Viljeltiin tuotteita, jotka kävivät hyvin 
kaupaksi yksityisillä markkinoilla, linnas 
rintkas. Syksyn ehdottomiin töihin kuului 
kaalin hakkaaminen happanemaan talveksi 
perunan särpimeksi. — Talvella omista 
lampaista keritty villa karstattiin ja keh- 
rättiin kotona ja kudottiin sukiksi ja kin- 
taiksi. Joskus harvoin riitti lankaa lanka- 
paijan (-paidan) ja myssyn kutomiseen jol- 
lekin meistä. Isä paikkasi ja pohjasi loput- 
tomasti lastensa kenkiä ja huopikkaita. 

Naiset pääasiassa kävivät linnassa myy- 
mässä maitoa ja maataloustuotteita. Linna- 
salkut täyteen ahdettuina olalla he kantoi- 
vat mennen tullen elämistä. Jostakin aamu- 
junasta sanottiin jot se on »maitoämmiin 
massina» . . . Takaisin tullen kannettiin 
elintarvikkeiden lisäksi väkirehua lehmille. 
Silloin tällöin ankarasta kiellosta huolimat- 



ta oli tuotava petroliakin. — Kesällä maidot 
myytiin eläjille kylässä, joista saatiin myös 
tervetulleena lisänä vuokratuloja. 

Jo aikaisin keväällä lähetettiin lapset kai- 
vamaan maitoheiniä, lantin kokoisia laihan- 
luiruja. Niitä mahtui sitten paljon yhteen 
ämpäriin. Suuren maitoheinän nähhessäin 
huokaillen vielkii jot olispa tuokii olt siel . . . 
ja silloin . . . Käpyjen keruu kuului myös 
keväisin lasten tehtäviin. Käpylöil sai väl- 
lee varrii tsaijuu samavarast. Lapset osal- 
listuivat itsestään selvänä asiana kaikkiin 
töihin taloudessa ja pelloilla. Vanhemmat 
sisaret hoivailivat nuorempiaan, siivosivat 
kotia, keittivät päivän aterian, kuokkivat 
perunapeltoa, jonottivat kaupassa elintar- 
vikkeita. Silti jäi aikaa yhteisiin leikkeihin. 
Keväällä hypättiin ruutua, kerkittii mein 
viisii ja vennäin viisii, lyötii laptaa ja pop- 
pii . . . kesällä käytiin parves uimas. Iloisia 
olivat marja- ja tattiretket, vaikka saaliit 
jäivätkii pieniks. Talvella lasketeltiin mä- 
kiä. Erikoisen hauskaa oli silloin, kun isot 
pojat ottivat reen ja asettuivat eteen luis- 
timilla ohjaamaan, pruavimaa konjokoil, 
muut mätiisiit kuormaa minkä kerkiisiit ja 
sit mäntii! Kylätie vietti jyrkästi . . . 

Omat peltotilkut kynnettiin ja kylvettiin 
kun hevoset kolhosista joutivat. Peruna 
istutettiin usein talkoovoimin. Naapurin 
apu kylässä oli elinehto. Sanottiinkii, jot 
ilman ystävää ellää : ilman hyvvää nuapurii 
ei tule toimee. Pakollisen matkan sattuessa 
tai äidin sairastuttua perheessä oli naapuri 
ainoa turva. Ämmät ja äijät hoiteliit vu- 
nukoitaan niin kauan kuin jaksoivat. Yksin 
jääneiden vanhusten kohtalo oli ankea, 
armopala oli ainoa . . . 

Metsiä ei Tuutarissa enää ollut, taisivat 
huveta jo Pietaria rakennettaessa. Poltto- 
puista olikin ainainen puute. Muissa seura- 
kunnissa jopa vitsailtiin, että tuutaroiset pi- 
tävät kepakosta kiinni uuniin työntäessään, 
jot se palais kauemmin. Äiti ci päässyt 



tästä puusta kiinni pitämisestä koskaan 
eroon . . . Isännät purkivat suuria sarrai- 
miaan ja pahimpaan hätään kaadettiin pi- 
hapuita. Toinen toisensa jälkeen lakkasivat 
kylän savusaunat lämpiämästä, tulj huota- 
vammaks käyvvä linnas saunas. Vain Ivan- 
paltsoisil olj valkonen sauna, ulos lämpiä- 
vä. Valaistus oli petrolin varassa, ja kesäl- 
lä keitettiin ruoka myös priimuksella. Pet- 
rolin saanti saattoi olla työn takana. Myyn- 
tipaikat vaihtelivat, tavaraa tuotiin miten 
sattui ja ihmisiä jonoissa oli aina enemmän 
kuin tavaraa tynnyreissä. Jonotin usein 
eläjille ja sain muutaman kopekan palkak- 
seni. Talvella ei paloöljyä maaseudulla 
myyty. 

Sotaa edeltävä vuosi oli ahdistava ja mie- 
lettömien huhujen täyttämä. Jo pari edel- 
listä kesää kului elintarvikkeita jonotettaes- 
sa. Todellisuudesta ei kukaan tiennyt mi- 
tään. Ja sitten . , . alkoi yllättäen sota. 
Kaikki työkykyiset, koululaisetkin, mobili- 
soitiin maanpuolustustöihin. Kaivoimme 
puolustuslinjaa miljoonakaupungin suojaksi 
Kirkonmäen tienoilla Myrälän ja Saarelan 
kylien takana. Kaivaminen lapioilla oli 
raskasta, tahti kova, ruoka puutteellista. 
Rahapalkka työstä jäi saamatta. Kavelah- 
tea pommitettiin monta kertaa. Kylässä 
oleili paljon ylimääräisiä ihmisiä, kun kau- 
punkilaisetkin lähetettiin kaivauksille. — 
Väestöä evakuoitiin kylistä. Kavelahden 
ollessa vuorossa katkesivat tiet. Olimme 
lähtövalmiina . . . 

Syyskuun 10. pnä 1941 taisteltiin Äijän- 
mäestä ja Kavelahdesta. Olimme ristitules- 
sa koko päivän. Meidän kuoppamme kesti > 
isän sai osuman. Isän lisäksi kuoli kylässä, 
paloi talonsa mukana Varpu-ämmä. Toi- 
sella puolella mäkeä, Vauhkolassa ja Pik- 
kolassa kuoli 22 ihmistä yhteen hautaan . . . 
Seuraavana aamuna mikään ei ollut saman- 
laista kuin eilen. Luulin sellaisen mahdol- 
liseksi vain valkokankaalla, mutta ei todel- 
lisessa elämässä: poissa oli huoltaja, koti- 
talo, talvi tulossa ja miehitysjoukkojen ja- 
loissa. Jo jouluna ahdisti nälkä. Vähiä pe- 
runoita ei enää kuorittu. Talvesta tuli pitkä 
ja ankara. Vielä toukokuussa uiskentelivat 
jäät Villasin järvessä > ennen näkemätön 
ilmiö. Kesä oli kolea. Keväällä kaivettii 
syksyl taisteluis kuolleet hevoset ja syötii 
nahkoinee. Ruoholoi paistettii turvepehkun, 
torffin, kans ja poltikkaisist riijeltii nuapur- 



loin kesen. Edellisen syksyn kaalinlehdet 
koottiin lumen alta ja vanhojen kellarien 
kupeilta etsittiin maatuneita perunoita, jot- 
ka tiiviin maakerroksen alla muuttuivat 
haisevaks tärkkelykseks . . . Vain leipää 
jaksoi ajatella . . . jos sais viel palan kuivaa 
ruisleipää . . . 

Miten äiti kaiken kesti, on käsittämätön- 
tä! Kai vahva usko on ollut äidin murtu- 
mattomana selkärankana uskomattomissa 
koettelemuksissa. Ääneen hän ei kertaa- 
kaan valitellut ja tuskaillut. Elettii vua 
hetki kerrallaa, ei ennää päivää tai yötä. 

Jälleen kerran alkoi yöllä kylään anka- 
ra tulikeskitys. Nukuimme Juakkolan alus- 
tassa ja pelkäsimme. Hädissään äiti polvis- 
tui ja alkoi rukoilla: »Isä meidän, jos otat 
meidät nyt luoksesi, ota kaikki yhtä ai- 
kaa . , . Tapahtukoon Sinun tahtosi ...» 

Välähdyksiä sota-ajalta: 

Heräsin miehen karkeaan karjaisuun: 
»Pass!» Nukuimme Pöllään tuvan lattialla. 
Aukaisin silmäni ja jalkopäässä seisoi kaksi 
hampaisiin asti aseistautunutta saksalaista 
sotilasta kypärät päässään vaatimassa pas- 
sia. Äiti selitteli hätäisenä osoitellen meitä 
makaavia lapsiaan . . . Järkytys painui sy- 
välle . . . 

Häikäisevän kauniina maaliskuun aamu- 
na olimme matkalla Viron Weimariin > sak- 
salaisten toimesta. 

Huikaisevan kirkkaana huhtikuun aamu- 
na palasimme kävellen koko matkan. Toi- 
sen kerran lyhyessä ajassa oli eläminen 
alettava alusta: kaikki oli tyhjääkin tyh- 
jempää . . . 

Eräänä aamuna kolme sisaruksista, lap- 
sia kaikki, lähti nälän ajamina työvelvolli- 
sina Saksaan. 

Viimeinen yö Kavelahdessa. En halunnut 
nukkua sitä sirpalesuojassa, kylä joutui jäl- 
leen tulituksen kohteeksi. Aamulla lähdet- 
täisiin, ehkä iäksi . . . Suomeen. 

. . . Niin katkoi sota juuriamme, ravisteli 
sukuamme, manalla monet meistä . . . Len- 
siit ko akanat tuuleen, ha j allensa lapset 
Kiipan: yhet joutuit Saksanmaalle, toiset 
Suomen en samosi, vanhin vallan Venäjäl- 
lä .. . On sukumme hajalla valtakunnan 
kolmen kesen . . . 

Lähdimme elokuussa 1943 vapaaehtoisina 
Suomeen. Moni perhe lähti jo aikaisemmin 

Jatkuu s. 12 



Katsaus Lahden kesäjuhlien kyykkäkilpailuun 



Kyykkä on taitoa ia voimiakin vaativa 
urheilulaji, mutta se sopii kyllä siinä nai- 
selle kuin miehellekin. Oheinen kuvasarja 



kertoo Lahden kesäjuhlien neljä tuntia kes- 
täneen ottelun kulusta väläyksittäin. Valok. 
Leevi Iivainen. 




Kyykkäkilpailnjen arvonta — onnen peliä. 




Nais joukkueitten i^oitlaja näyttää tyyliään. 



10 




Nais joukkueitten ottelu on alkanut. 




Miesjoukkaeitten sijasijoitus 011 ratkeamassa. 



11 



Jatkoa s. 7 



Jatkoa s. 9 



näky. Tämän myös Kalevanhoviksi sanotun 
rakennuksen esikuva oli Suojärven Kuik- 
kaniemen kylässä. Suomessa tämä puulin- 
na toimii matkailunähtävyytenä ja nykyai- 
kaisena hotellina sekä karjalalaisen kult- 
tuurin vaalijana. 

Majoittumisen jälkeen alkoi välittömästi 
illallinen ja ohjelmallinen illanvietto. Illan 
vieraat muodostuivat pääasiassa karjalai- 
sista, jotka olivat pitämässä Bombassa pe- 
rinnepäiviään, sekä meistä inkeriläisistä. 
Yhteislaulujen sekä duettoesityksien jälkeen 
alkoi keilakilpailu pirtin avaralla lattialla. 
Voitto meni Varkauden Karjalaisille, mutta 
toinen ja kolmas sija tulivat meille. Inke- 
ri-kerhoamme edustivat voitokkaasti In- 
keri ja Erkki Ojala sekä Marja Rämö ja 
Arvi Kähäri. 

Sunnuntaiaamulla heräsimme jouluisissa 
maisemissa: kuusien oksilla sekä maassa oli 
runsaasti lunta. Tukevan aamupalan jälkeen 
suuntasimme kohti etelää. Joensuusta poik- 
kesimme Heinävedelle ja kävimme tutustu- 
massa Valamon luostariin. 

Käyntipäivämme oli sikäli erikoinen, että 
luostarissa asuva Suomen vanhin asukas 
munkki Akaki täytti samana päivänä 109 
vuotta (virkeitä elinpäiviä vaan hänelle). 
Harvapa sitä Suomen vanhimman henki- 
lön syntymäpäiville pääse, meillä oli tä- 
mä kunnia. Oppaaksemme saimme erittäin 
sympaattisen munkin, joka ehkä meidän on- 
neksi oli »siviilivaatteissa». Näin keskustelu 
oli erittäin luontevaa. Valamossa on muse- 
oituna sekä kirkon käytössä suuri määrä 
mittaamattoman arvokkaita entisen Vala- 
mon kirkkoaarteita. Suuresta määrästä huo- 
limatta nämä ovat vain kymmenesosa enti- 
sen Valamon aarteista, oppaamme kertoi. 

Kotimatkaamme taitoimme Varkauden, 
Mikkelin ja Kouvolan kautta Lahteen. Yli 
tuhannen kilometrin matkasta huolimatta 
retkemme ei tuntunut yhtään pitkästyttä- 
vältä. Matkaa kevensivät linja-autossa pie- 
net ohjelmanumerot. Raija Kari kertoili ja 
esitteli kiviharrastustaan, joka on samalla 
leipäpuukin, nimittäin tutkimus erilaisten 
kivien koostumuksesta ja käyttötarkoituk- 
sesta aina kuukivestä timanttiin. Arvo 
Korkkinen kertoili perheensä harrastuksesta 
retkeilymelonnasta sekä kommelluksista 
retkillä. Myöskin Tallinnan vieras kertoi 



nälkää pakoon Viroon. Kavelahti tyhjen- 
nettiin kokonaan asukkaista ja miinoitet- 
tiin . . . Saksalaisten perääntyminen alkoi . . . 
Jälleen taisteltiin tanterilla Tuutarin. Du- 
dergof, Tuutari muuttui Mozaiskojeksi. Las- 
kimme noin sadan ihmisen kadonneen Ka- 
velahdesta sodan pyörteisiin: kaatuivat rin- 
tamilla, katosivat tuntemattomalla tavalla, 
kuolivat nälkään piiritettyyn kaupunkiin . . . 

Vuosien kuluttua tapasimme Oljkan. Hän 
jäi työvelvollisena piiritettyyn kaupunkiin 
ja palveli koko sota-ajan hirvittävällä Laa- 
tokan ns. Elämäntiellä. Hän löysi sattu- 
malta nälkään kuolleen nuoremman veljen- 
sä jostakin Leningradin kellarista . . . Piiri- 
tyksen lauettua Oljka kävi ensimmäisenä 
kotikylässä. Kavelahti oli autio ja tyhjä. Ei 
minkäänlaista vihjettä kylän kadonneista 
asukkaista. Hän nukkui yönsä oljilla tallik- 
si muutetussa kodissaan . . . Muutama ome- 
na löytyi puista . . . 

Kavelahti lakkasi olemasta inkeriläinen 
kylä, oltuaan sitä monta vuosisataa . . . 
Nyt siellä asuu vieras kansa, se puhuu 
vierasta kieltä . . . Taivas on sininen kuin 
ennenkin, puut jälleen tuuheita, vainiot vil- 
jalle kylvetty. . . mutta Kavelahtea ei enää 
ole . . . ei Tuutariakaan . . . 

Sanoin alussa: olipa kerran ... ja nyt jat- 
kan . . . Jospa kerran, päivien päättyessä, 
saisin tulla Luojamme eteen, niin ottaisin 
mukaani Inkerin haikeiden muistojen kuk- 
kakimpun: sinivuokkoja, keltaisia kirkon- 
avvaimia ja punaisia tervakukkia ja syvään 
kumartaen kiittäisin lapsuuden kultamais- 
ta .. . 



terveisensä kauniista kotikaupungistaan. 
»Isompi Mari» laulatti matkalaisia, ja »pik- 
ku-Mari» lauloi yksin. Ruustinnamme he- 
läytti kirkkaalla äänellään sopivin välein 
helakan virren, Inkeri piti meille retken 
vuoksi väliin jääneen pyhäkoulun. Niinpä 
me leikimme ja lauloimme; tämä taisi olla 
joillekkin ensimmäinen pyhäkoulu. Taisi vat- 



12 



ARVOISAT TILAAJAMME 

Tämän numeron välissä on jälleen tilauskortti, jolla pyydämme Teitä 
uudistamaan ensi vuoden Viestin tilauksenne 

mahdollisimman ajoissa, sekaannusten ja väärinkäsitysten välttämiseksi mie- 
luummin jo tämän vuoden puolella. Erittäin tärkeää on, että muistatte maksu- 
korttiin merkitä myös nimenne ja osoitteenne. Joiltakin se on joskus 
sattunut unohtamaan, ja seurauksena on ollut, että lehti on lakannut tulemasta 
tai tilaaja saanut karhukirjeen, vaikka on varmasti tiennyt lehden maksaneensa. 

Lehtitilaustanne koskevan 

sekaannuksen sattuessa pyydämme Teitä ottamaan yhteyden Inkerikotiin kir- 
jeitse tai puhelimitse nroon 90-793 796 tai 90-8732 095. 

Lehden sisältöä koskevissa asioissa 

on paras kääntyä toimituksen puoleen (puhelimitse iltaisin tai viikonlop- 
puisin). 

Toimituksen (ja konttorin) osoite ja puhelinnumero on lehtemme etukannen 
sisäsivulla. 

Lehden hinta Suomessa 1983 on 60 mk. 

TILAUKSET 1983 RUOTSISSA 

Marraskuun numeron mukana on maksukortti, jonka avulla voit uusia tilauk- 
sesi ensi vuodelle. Huomaa että hinta on 75 kr. Säästät paljon vaivaa asiamie- 
heltä jos menet välittömästi postitoimistoon ja uusit tilauksesi. Muista täyttää 
nimi ja osoite maksukorttiin ja säästä kuitti, 

Muistathan että Inkeriläisten Viesti on sopiva joululahja sukulaisille ja 
ystäville. Vanhempia kehotan tilaamaan Viestin lapsilleen. Näytä aina ruotsin- 
kielinen teksti lapsille Ruotsissa. Tämä on kulttuuriperinteen siirtämistä suku- 
polvesta toiseen. 



pa jotkut oppia retken kestäessä pyörittä- 
mään sormiaankin eri suuntiin. 

Matka oli pitkä ja rasittavakin, mutta HENKILÖKOHTAISTA 
kovasti kiiteltiin matkasta ja järjestelyistä. 

Kiitokset myöskin järjestäjien puolesta kai- Olen leskimies ja etsin 67^69-vuotiaista 

kille mukana olleille reippaille matkalai- heimosisarista elämänkumppania. Arvoisat 

sille miellyttävästä sekä mieliinpainuvasta vastaukset os. Juho Juvanen, Lentäjäntie 

retkestä. 12, 5400 Joutseno. Puh. Joutseno 33454. 

13 



Ruotsin puolelta 



Talvijuhla Boräsissa 9.1.-83 



Tämä juhla myös on samalla kunnianosoi- 
tus sata vuotta sitten syntyneelle ja 25 vuot- 
ta sitten poismenneelle rovastillemme S. J. 
Laurikkalalle. Raamatussa meitä kehote- 
taan: »Muistakaa johtajianne, jotka ovat 
puhuneet teille Jumalan sanaa. Katsokaa 
kuinka heidän vaelluksensa on päättynyt ja 
seuratkaa heidän uskoansa», Hebr. 13: 7, 

29, 12. 1982 on tullut kuluneeksi sata 
vuotta siitä, kun Pyhärannan pitäjässä Kau- 
kaan kylässä maanviljelijä Laurikkalan 
pe. heeseen syntyi poika, joka sai kasteessa 
nimekseen Selim Jalmar. Hän kävi vartut- 
tuaan kouluja ja valmistui Helsingin yli- 
opistosta kiitettävin arvosanoin; hänet vi- 
hittiin papiksi Turun tuomiokirkossa 1909. 
Saatuaan kuulla, että Inkerinmaalla on pap- 
pispula, hän päätti lähteä sinne papinteh- 
täviä suorittamaan. 

28 työntäyteistä vuotta hän ennätti siel- 
lä palvella Inkerin kansaa niissä tunne- 
tusti erittäin vaikeissa olosuhteissa, jotka 
siellä silloin vallitsivat, ja lopulta v. 1937 
hänet sieltä karkoitettiin lopullisesti viran- 
omaisten käskystä Suomeen. Mutta hän ra- 
kasti tätä paljon kärsinyttä Inkerin kansaa 
eikä unhoittanut sitä. Kohta kun Suomeen 
alkoi sodan aikana saapua Inkerin siirto- 
väkeä, oli tämä rovastimme heitä tervehti- 
mässä Jumalan sanalla, monilla silloisilla 
vastaanottoleireillä. Palveltuaan Suomessa 
yli 10 vuotta Hausjärven kirkkoherrana hän 
saavutti eläkeiän. Nyt hän oli taas valmis 
tekemään työtä Inkerin suomalaisen kan- 
sansirpaleen hyväksi Ruotsissa. Tänne oli 
sodan loputtua päässyt pakenemaan ja saa- 
nut turvapaikan pieni joukko Inkerin suo- 
malaisia, jotka olivat hajallaan ympäri 
Ruotsinmaata. Boräs oli keskuspaikka, ja 
täältä käsin hän matkusteli paikasta toi- 
seen ja palveli meitä Jumalan sanalla. Mel- 



kein seitsemän vuoden ajan Ruotsin kir- 
kon palkkaa nauttivana pappina. Kesällä 
1957 rovastimme lähti Suomeen lääkärin 
hoitoon, ja tämä oli hänen viimeinen mat- 
kansa. Hän sai iäisyyskutsun Isän kotiin 
19. 11. 1957. Siis 25 vuotta sitten. 

Me Ruotsissa hyvin muistamme ne vaikeat 
alkuvuodet täällä ja tiedämme sen arvok- 
kaan työn, jota rovastisetä täällä keskuu- 
dessamme suoritti; sillä työllä on ollut siu- 
nausta. 

Boräsissa 9. 1. 1983 vietetään talvijuhlaa 
näissä merkeissä Garolin kirkossa jumalan- 
palveluksella kello 13.30, jonka jälkeen juh- 
taa jatketaan Garolin seurakuntatalolla run- 
saalla ohjelmalla. Tulkaamme suurella jou- 
kolla tähän arvokkaaseen juhlatilaisuuteen 
läheltä ja kaukaa. 

T. J, 



JOUKOSTAMME POISTUNEITA 

Katri Virolainen, synt. 27, 12. 1897, kuoli 
28, 7. 1982 Mölndalissa, 



LAHJOITUKSIA VIESTIN 
TUKEMISEKSI 

Lahjoitus Inkeriläisten Viestin tukemi- 
seksi Anna Muonin hautaustilaisuudessa 
Helsingborgissa kerätty kolehti 255 kr. 

Antti Pettinen, Kanada 400 mk. 

Viesti kiittää. 



14 



Arvosteluja 



Suomessa ilmestyi lokakuussa 1981 »Vieras 
isänmaa» kirjamarkkinoille. Lähetän arvos- 
telut teoksen johdosta julkaistavaksi Inkeri- 
läisten Viestissä. Näitä arvosteluja en kui- 
tenkaan tahdo jakaa yksin. Yliopettaja Eero 
Rautajoki tulee olemaan mukana, sillä 
hän antoi minulle sysäyksen panna muis- 
telmat paperille vaiherikkaasta elämäntai- 
paleestani, 

ARVOSTELUT 

(Lainaan tässä välähdysotteita) 

Turun Sanomat 3. 1. 1982. Ulla Häyrynen: 

Oskar Himiläinen oli 17 vuotias, kun hän 
joutui vuodeksi pakkotyöhön, syytettynä ra- 
jan yli karkaamisesta. Todellisuudessa hän 
oli tovereineen vain haaveillut rajan takana 
Suomessa. Oskar kertoo tarinansa rehelli- 
sesti. Hän ei alennu verellä roiskimaan, eikä 
kerjää myötätuntoa kovalle kohtalolleen. 
Vieras isänmaa on sittenkin enemmän kirja 
elämästä kuin raportti kuolemasta. 

Siirtolaislehti Demokraatti 1981 (Ruotsissa) 

Pirkko Toivio: 

Oskar Himiläinen ei ollut millään tavoin 
erikoinen. Hän ei pyrkinyt mihinkään, ei 
voinut elämäänsä ohjata. Hän yritti vain 
selvitä hengissä. Kohtalon heittelemänä so- 
peutua. Jos Oskarin tarina on tavallinen ta- 
rina, niin Oskar on vakuuttava todistus siitä, 
jo elämän' eläminen vaatii sankaruutta. Elä- 
minen niin, että tietää tehneensä oikein. 
Oikein itseään ja muita kohtaan. Toveruut- 
ta, ystävyyttä ja luottamusta. 

Karjalainen nro 313. 1981 
H, Kangaspunta 

Oskar Himiläisen elämäntarina käsittää 
Stalinin pakkotyoleirejä ja sodan aiheutta- 
mia monenlaisia käännekohtia, asioita, jois- 
ta on niin kovin useissa teoksissa jo 50- 
luvulta lähtien kerrottu. Tämä ei tietenkään 
tarkoita sitä, että Himiläisen kertomukset 
ja koettelemukset ovat yhtään sen vähä- 
arvoisempia. Vieras isänmaa on vaatimat- 
toman miehen vaatimaton puheenvuoro, jo- 
ka käteen osuessaan toki kannattaa lu- 
kea. Monissa lehdissä on ollut arvosteluja 
lisää, mutta en ole onnistunut saamaan 
käsiini. 



KIRJEITÄ 
Riihimäki 2. 1. 1982 

Hyvä heimoveii Oskar Himiläinen. Olen 
juuri saanut luettua joululahjaksi saamani 
kirjan Vieras isänmaa. Tippa silmässä luin 
viimeisiä jännittäviä lehtiä. Yhden uuden 
ystävän Inkerin kansa täältä sai. Vaimoni 
toinen nimi oli Inkeri. Kertoi appiukko, 
että hän tahtoi tuon nimen tyttärelleen, kun 
taas hänen isänsä oli toiminut Inkerinmaal- 
la viime vuosisadan puolella nuorena pap- 
pina joskus 1890-luvulla. Hänen nimensä oli 
Muren. 

Kauko Ahonen 

Kotka, (Entinen komp. päällikkö) 

Sain päivänä muutamana luettavakseni 
teoksesi Vieras isänmaa. Täysin yllätys! 
Ainutlaatuinen lajissaan. Antoi lukijalle 
paljon ajattelemisen aihetta. 

Aseveliterveisin: L, Helanne 

Nurmijärvi 11.2.1982 

Olen suurella mielenkiinnolla lukenut kir- 
joittamanne kirjan Vieras isänmaa, ja us- 
kon, että myös muut lukijat ottavat sen hy- 
vin vastaan. Siinä on yhtymäkohtia myös 
omaan sotareissuuni. Olin nimittäin hyök- 
käysvaiheaikana Äyräpäässä. Eniten mi- 
nua kiinnostaa kuitenkin kuvauksenne 
Staplackin sotavankileiriltä (sivu 147). Mai- 
nitsette kappaleen alussa, että Paukku- 
niminen inkeriläinen kuoli heti tulon jäl- 
keen. Vaimoni eno oli nimittäin suku- 
nimeltään Paukku, ja hän oli kotoisin Rau- 
dusta, Oliko mainitsemanne henkilö todel- 
la Inkeristä? Vanhojen rautulaisten muis- 
taman mukaan ei Inkerissä heidän tie- 
tääkseen ollut Paukkuja. Mainitsemani 
Paukku katosi talvisodan alkaessa 1. 12. 
1939 ja julistettiin myöhemmin kuolleeksi. 
Mahtaisitteko muistaa Paukun etunimen, 
sillä saattaahan olla, että hän haavoittui 
ja joutui sotavangiksi ja myöhemmin osal- 
listumaan sotaan Puna-armeijassa? 

Tässä vaiheessa käännyn Viestin lukijain 
puoleen. Oliko Inkerissä sukunimeltään 
Paukkuja? 

Että miehen sukunimi oli Paukku, siitä 



15 



Ajankohtaisia ilmoituksia 



HELSINGIN PAIKALLISOSASTO 

Marraskuun tilaisuus 28. 11. on samalla 
pikkujoulujuhla, joka alkaa klo 14 
Karjalatalon Laatokka-salissa. Myyjäiset 
alkavat tuntia aikaisemmin, klo 13.00 Inke- 
rikodissa. Tervetuloa. 

SEUKKOSEURA 

Joulujuhla 16. joulukuuta Inkerikodissa 
klo 13.00. Tervetuloa. 

Susanna Kössi, puh. 335 058, vastaa Seuk- 
koseuran toimintaa koskeviin tiedustelui- 
hin. 

TURUN PAIKALLISOSASTO 

Linja-autoretki Pyhärannan kirkolle 21. 
11. Perillä jumalanpalvelus ja kunniakäynti 



Inkerin viimeisen piispan, rovasti Laurik- 
kalan haudalla sekä hartaushetki. 

Auto lähtee linja-autoasemalta Kestilän 
luota klo 8. Ilm. työnjohtaja Keijo Korkalie 
14.11. johon mennessä suoritetaan retki- 
maksu 10 mk, puh. 580 201. 

Johtokunta 

Joulukuun kuukausitilaisuus Tapaninpäi- 
vänä joulukuun 26. pnä klo 14. Karjalaisten 
talossa Itäpellontie 2. Tervetuloa. 

LAHDEN SEUDUN INKERI-KERHO 

kokoontuu Joutjärven kirkon ravintolahuo- 
neessa marraskuussa 1982 kuukauden toi- 
sena maanantaina klo 18.30. Joulukuussa 
kerho kokoontuu erikoissyistä tiistaina 14. 
12. klo 18.30. 

Johtokunta 



olen varma. Etunimeä en saanut koskaan 
tietää. Paukku ei tullut meidän porukassa 
Staplackin leirille. Mutta muuten muistan 
seivästi, kun hän istui alalaverin reunalla, 
pojat ohi kulkiessa kyselivät: — »Noh, mi- 
ten Paukku tänään jaksaa?» Ja sitten kol- 
men, tai neljän päivän kuluttua sanottiin: 
Paukku kuoli. Minun teoriani on: saat- 
taa olla hyvinkin se Paukku, joka katosi 
talvisodassa. Minä arvioin hänet inkeriläi- 
seksi, koska hänen puheessaan ei heijas- 
tunut itäkarjalaisten murretta. Puna-armei- 
jan riveissä hän tuskin mahtoi seistä. Mut- 
ta ehkä oli sairaalassa tai vankileirillä. Tuk- 
ka oli ajettu paljaaksi ja siinä syy, että hän 
joutui sotavankien joukkoon saksalaisten 
silmissä. 

Viskafors 16. 2. 1982 (Ruotsi) 

Arvoisa maanmieheni Oskar Himiläinen. 
Olen lukenut kirjasi Vieras isänmaa, ja sii- 
nä syy myös tämän kirjeen syntyyn. Mai- 
nitsette erään pojista maanneen verissään. 
Häntä oli osunut kaulaan. Tuota kohtaa lu- 
kiessani hätkähdin, siliä mieheni Arvo Jäp- 
pisen eräs asetoveri kirjoitti Arvolle käy- 
neen niin. Ruumis jäi kentälle. Eräs kirjas- 



sasi Oileista valokuvista on minullakin tääl- 
lä. (Kaveri kirjoitti Arvon kaatuneen 10. 
päivä kesäkuuta 1944) 

Kyseessä ollut poika haavoittui kaulaan 
aamupäivällä 9. 6. 44 suurhyökkäyksen al- 
kaessa Kannaksella. Mikäli rouva Jäppisellä 
on kotona samanlainen valokuva kuin kir- 
jassa, se kuva on otettu Heimopataljoonan 
kolmannesta komppaniasta. Ei siis epäi- 
lystä, että Arvo palveli samassa komppa- 
niassa kuin kirjoittajakin. 

SUULLISET ARVOSTELUT 

On kuulunut muutamalta taholta, että 
kirjassa on jonkun suuhun repliikki laitet- 
tu poikittain. Tähän voisin sanoa: »Ei voi 
metsässä tähyillä taivaan tähtiä ilman että 
näkee myös puun latvat.» Itse tapahtumien 
kulkua se ei muuta kuitenkaan toisenlaisek- 
si. Jos olisi arvannut että jää eiloi, ja tulee 
muistit kerran panemaan paperille, olisi kyl- 
lä vaiherikkaasta elämästä ottanut toisen- 
laista vaaria. Mutta kuljimme niitä polkuja 
missä miestä tarvittiin. Ei tietänyt koskaan 
milloin viimeisen hengenvedon vetää it- 
seensä. 

OHi-n 



Vammala 1982, Vammalan Kirjapaino Oy 



inkeriläisten viesti 



,-# 



S* 



u me ro 12 




KL 



inkeriläisten viesti 


TOIMITUS 


Päätoimittaja: 




Matti Vironmäki, puh. 90-631 285 




Toimitussihteeri : 




Anja Luoma, puh. 90-892 460 (iltaisin ja 




viikonloppuisin) 




Koivikkotie 6, 01620 Vantaa 62 




(toimituksen osoite) 


KONTTORI 


Lehden ym. tuotteiden tilaukset, osoitteet, 




jäsenmaksut yms. 




Inkerikoti, Karj alatalo, Käpylänkuja 1, 




00610 Helsinki 61 




Puh. 90-793 796 tai 90-8732 095 




Postisiirtotili Hki 30636-4 


TILAUSHINTA 


60 mk/vsk kotimaassa, Ruotsissa 75 kr 




v. 1983 


ILMOITUSHINNAT 


1/1 sivu mk 400, — 




1/2 » » 250,— 




1/4 » » 150,— 




Kuolinilmoitukset 50, — 




Kiitos- ym. ilm. 40, — 




Kuva ilmoituksessa 70, — 




Lehti ilmestyy kerran kuukaudessa 




Kustantaja ja julkaisija: 




INKERILÄISTEN YHDISTYS R.Y. 


PÄÄASIAMIES 


Armas Paakkonen 


RUOTSISSA 


Tingsgatan 35 




50253 Boräs. Puh. 033/101 850 




Postisiirtotili 626047-5 




(lehden ym. tuotteiden tilaukset) 


SIVISTYSSAÄTIÖ 


Hallituksen puheenjohtaja: Matti Vironmäki, 




Tehtaank. 5 E 43, 00140 Helsinki 14, 




puh. 90-631 285 




Säätiön postisiirtotili 146660-1 



KANSIKUVA KERTOO: Inkerinmaan Keiton seurakunnan Pyhän Yrjänän kirkko talviasus- 
sa. Valokuvan mukaan maalannut kelttolainen suntion poika, opettaja A. Parkkinen Ruot- 
sissa. Kirkko oli rakennettu v. 1768, laajennettu v. 1885 ja korjattu perusteellisesti v. 1899. 
Se purettiin talvisodan edellä v. 1939. — Kuvan lähetti Juhani Jääskeläinen. 



*l 



Matti Vironmäki: 



Ilolaulu Jeesuksesta 



On jälleen ajankohta, jolloin ympä- 
rillämme soivat joululaulut. Vanhin 
niistä, maailman ensimmäinen, kajahti 
muinoin taivaallisen kuoron laulamana 
Beetlehemin yössä. Sitä lauletaan yhä 
jokaisena pyhäpäivänä jumalanpalve- 
luksissa eri puolilla kristikuntaa. Miten 
usein jokainen meistäkin onkaan saanut 
yhtyä sanoihin: »Kunnia Jumalalle kor- 
keudessa ja maassa rauha ihmisillä hy- 
vä tahto» (Luuk 2: 14). 

Eräs lähes kolme sataa vuotta sitten 
suomenkielellä julkaistu joululaulu tun- 
netaan kirkon historiassa nimellä »Ilo- 
laulu Jeesuksesta». Sen tekijä oli pappi 
Matias Salamnius. Hänen elämänvai- 
heistaan on säilynyt varsin vähän tie- 
toja. Hän lienee syntynyt Pohjanmaal- 
la ja opintonsa suoritettuaan mennyt 
papiksi Inkerinmaalle, jossa toimi vuo- 
sina 1680 — 1686, ensin Nevanlinnan ja 
myöhemmin Kupanitsan luterilaisissa 
seurakunnissa. Siellä inkeriläisten kan- 
sanrunoilijoiden lauluja kuunnellessaan 
papinkin runosuoni alkoi sykähdellä, ja 
mistäpä muusta hän olisi laulanut kuin 
Vapahtajastaan. Voimme myös todeta, 
että sydän lauloi ja kynä kirjoitti to- 
della »sydämen kyllyydestä». »Ilolaulu 
Jeesuksesta» on näet varsin pitkä ru- 
noelma. Siinä on vanhaan suomalaiseen 
(kalevalaiseen) runomittaan sepitettyjä 
säkeitä lähes 2300. Runoelmassa on kak- 
sikymmentä kahdeksan lukua, joista 
kuudessa kuvaillaan Jeesuksen synty- 



historiaa ja hänen saarna- ja paranta- 
mistoimintaansa. Muissa luvuissa on 
pääpaino Herramme elämän suurissa 
päätapahtumissa, kärsimisessä, kuole- 
massa, ylösnousemisessa ja taivaaseen- 
astumisessa. 

»Runoelman tyyli ja runoasu osoit- 
tavat» — • sanoo Suomen kirkon histo- 
rian kirjoittaja Ilmari Salomies — »Sa- 
lamniuksen hyvin perehtyneen suoma- 
laisen kansanrunon sekä muotoon että 
henkeen. Joissakin paikoin kalevalaisen 
runon laveahko koristeellisuus tuntuu 
häiritsevästi peittävän alleen evankeliu- 
min koruttomuudessaan vaikuttavan 
sanonnan ja vähentävän sen tehoa, 
mutta näiden tapausten vastapainona 
ovat runoelman monet erittäin vaikut- 
tavat kuvaukset, joilla on ominaista sy- 
kähdyttävä eloisuus ja sattuva havain- 
nollisuus. Niinpä esim. toisen laulun 
kertomus Jeesuksen syntymisen ilmoit- 
tamisesta paimenille joiltakin kohdil- 
taan tuo mieleen jotakin renessanssin 
mestareiden jouluyötä esittävistä maa- 
lauksista.» 

Salamniuksen runoelmalla sanotaan 
olevan eräitä samanaikaisia rinnakkai- 
suuksia sekä Saksan että Pohjoismaiden 
kirjallisuudessa, joissa Messias-aihetta 
paljon käytettiin. »Sillä on myös» — 
arvelee Salomies — »ilmeistä kosketus- 
ta niihin kansanrunon kuvauksiin Va- 
pahtajan elämästä, jotka Lönnrot on 
koonnut Kantelettaren »Neitsyt Marian 




1 



m 



w 

m 



m* 

ffe 

s» 



tik 




Kaikki 



Kaikki tiet johtavat Roomaan 
ja kaikkien ihmisten olisi mentävä Roomaan 
ja kaikkien ihmisten olisi käytävä Pietarin kirkossa 
Pietarin kirkossa voi olla paljon 
sellaista mitä ei tarvitsisi nähdä 
mutta kaikkien ihmisten olisi pysähdyttävä 
Michelangelon patsaan SÄÄLI, edessä 
ja kaikkien ihmisten silmien pitäisi aueta 
ja kaikkien ihmisten nähtävä: IHMISKUNNAN TUSKA 
ja kaikkien ihmisten olisi aika ymmärtää: 
MITÄ SE MERKITSEE: 
kun äiti pitää sylissään kuollutta poikaansa, 
miestään, lastaan, isäänsä, äitiään, 
tai rakastettuaan 

ja kaikkien ihmisten olisi tajuttava, 
että ne kauniit madonna-marmorikasvot 
ovat kaikkien lyötyjen äitien, naisten kasvot 
ja kaikkien ihmisten olisi aika ymmärtää, 
että Michelangelo on ikuistanut ihmiskunnan 
rakkauden kasvot marmoriin, joka elää, 
jolle herkkyydessä ei löydy vertoja 
ja kaikkien ihmisten tulisi tuntea, 
että MADONNAN sylissä lepäävä KRISTUS 
on se: mies, nainen, isä, äiti, lapsi, 
jota me itkemme, jonka me olemme menettäneet. 

Ella Ojala 



m 

Pf 

m 
m 

I 
I 

m 



m 

m 
im 

ääW2 

m 






m 




virteen». Kuitenkin »Ilolaulu Jeesuk- 
sesta» -runoelman tavallisesta kansanru- 
nosta erottaa sen syvällinen raamatulli- 
suus. Laulut eivät poikkea Pyhän Kir- 
jan pelastustotuuden kannalta hyödyt- 
tömille syrjäpoluille, vaan varsinkin 
Kristuksen kärsimyshistoriaa ja ylös- 
nousemustapahtumia kuvailevissa koh- 
dissa liikutaan puhdasoppisen luterilai- 
suuden kirkollisella linjalla. 

» Ilolaulu Jeesuksesta» -runoelmasta 
Tietosanakirjamme toteaa lyhyesti; »Se 
on runollisen esityksensä ja sujuvan 
kielensä tähden etevin suomenkielinen 
runotuote Ruotsin vallan aikana». Se 
ilmestyi painosta Turussa v. 1690 ja sai 
harvinaisen suuren kansansuosion. Siitä 



on tehty uusia painoksia kuusitoista 
kertaa, viimeksi v, 1930 Suomen Kan- 
salliskir j allisuudessa. 

Näytteenä tästä melko varmasti In- 
kerinmaalla vaatimattoman pappilan 
kamarissa syntyneestä suomalaisen tai- 
derunouden mainiosta tuotteesta tul- 
koot näin joulun alla merkityksi seur. 
säkeet: 

»Jouluna Jumala syntyi 

paras Poika pakkasella 

Enkeli ilmestyi äkisti 
yöllä auringottomalla 
kirkkahassa kunniassa . . . .» 
»Kohta ilmestyi enämpi 
seura runsempi näkyypi 



Inkeriläisten Sivistyssäätiön 
syysjuhla 



Viihtyisä Wiipuri-sali Karjalatalon ylim- 
mässä kerroksessa oli täyttynyt ääriään 
myöten inkeriläisistä ja inkeriläisten ystä- 
vistä sunnuntaina 14. marraskuuta 1982. 
Kymmenet kynttilät loivat tunnelmaa, ja 
täysin rinnoin kaikui: »Olet maamme ar- 
mahin Suomenmaa». 

Sivistyssäätiön puheenjohtaja Matti Vi- 
ronmäki lausui sydämelliseen tapaansa 
kaikki vieraat lämpimästi tervetulleiksi. Pu- 
heenvuorossaan hän luonnehti Inkeriläisten 
Sivistyssäätiön tarkoitusta ja sen toiminnan 
periaatteita. Näistä asioista hän on kerto- 
nut aikaisemmin mm. Inkeriläisten Viestin 
vuoden 1980 marraskuun numerossa. Lyhyt 
katsaus säätiön syntyhistoriaan antoi sel- 
keän kuvan siitä, miksi tällainen säätiö ai- 
kanaan, 17 vuotta sitten, perustettiin. Matti 
Vironmäen puheen jälkeen kansallispukui- 
nen Inkeri -kuoro, joka antoi tilaisuudelle 
väriä ja juhlavuutta, kuulutti kujeillen: 
»Tass on tukku tyttölöitä» Kerttu Hiltusen 
johtamana. 

Jussi Vesa kertoili hauskasti ja sympaat- 
tisesti mm. Pohjois-Inkerin kulttuuriharras- 
tuksista: laulujuhlista jms. ja muisteli sa- 
malla omaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan siel- 
lä. Huumorin pilke silmäkulmassaan ker- 
toja sanoi, ettei halunnut synkistää kau- 



nista aurinkoista syyspäivää kertomalla ikä- 
vistä asioista tällä kertaa, niistähän oli jo 
niin paljon aiemmin kerrottu ja puhuttu. 

Jussi Vesan leppoisan kerronnan saat- 
teeksi oli ilo kuunnella kauniiseen Tuutarin- 
pukuun pukeutuneen, inkeriläisten »kasvat- 
tityttären», Liisa Mäki-Reinikan pehmeä- 
äänistä ja sulosointuista laulua, jota säesti 
pianotaiteilija Terttu Pietarinen. 

Yhä useampi vanhan polven inkeriläinen 
on jo mennyt manan majoille ja vienyt mo- 
net muistonsa ja tietonsa mennessään. Kii- 
re siis olisi tallentaa arvokasta perinnetie- 
toa. Tällaisen tietojen tallentamisesta esitti 
sivistyssäätiön hallituksen jäsen Yrjö Luuk- 
konen erinomaisen esimerkin. Hän oli tal- 
lentanut ääninauhalle inkeriläisen opetta- 
jattaren Hilja Kokan muisteluksia. Hauska 
sattuma oli, että juuri tuona päivänä Hilja 
Kokka täytti 85 vuotta. Yrjö Luukkonen 
vetosi esityksensä yhteydessä läsnä oleviin 
vanhemman polven inkeriläisiin, että mah- 
dollisimman monet, joilla vielä oli muistiin- 
merkitsemätöntä tietoa, suostuisivat hänen 
haastateltavikseen. Levitköön hänen ve- 
toomuksensa Viestin välityksellä niidenkin 
ulottuville, joilla ei ollut tilaisuutta olla 
juhlassa mukana. 

jatk. s. 9 



sotaväen taivahasta, 
jotka äänellä jalolla 
kiitosvirren kaanehimman 
aloit suullansa suloisen 
sekä harpuilla heliän, 
vielä pillihin puhalsit, 
hyvin paukkuivat pasuunat.» 

Pappi Salmnius ei ehtinyt todeta ru- 
noelmansa kansansuosiota. Hän joutui 
sairauden pakottamana lähtemään In- 
kerinmaalta ja kuoli pian (v. 1691) vaik- 
ka oli todennäköisesti vielä nuorehko 
mies. Runon tekijän herkät loppusäkeet 



toteutuivat pikemmin kuin ehkä itse- 
kään ajatteli: 

»Koska on kulunut aika, 
loppunut sota suruinen, 
sielu pyhällä verellä 
lunastettu luo Jumalan. 
Ei sinne suru saavuta, 
tuskat tunkene perässä, 
synti saastuta sydäntä, 
noudata vihaajan nuolet, 
kerkiä kavalan kieli. 
Ilo tarjona ijäti, 
aina rauha riemullinen.» 



Heinämies 



Synnyinmaansa Suomen 
nuorukainen tuli tuntemaan, 
koska työtä hakiessaan 
joutui paljon hän kulkemaan. 
Kulkuri Kempeleessä 
maalaistalon ties. 
Viiden kesän verran 
täällä oli hän heinämies. 

Sitten vieraalle maalle mies muutti. 

Sinne perheensä perusti. 

Menneitä aikoja siellä 

hän usein muisteli. 

Perheelleen kertoi isä: 

On Suomi mun synnyinmaa. 

Olkoonpa talvi tai kesä, 

en tiedä maata kauniinpaa. 

Siellä on tuhannet järvet 
.jylhät rannat veen 
luonnon hiljaiset korvet 
taivas sininen. 
Sen keväät on ihanaa aikaa, 
vesi puroissa lorisee. 
Se on kuin luonnon taikaa, 
viel kosket kun kohisee. 

On kesällä kukkain loiste, 
kauniina mj^öskin on suo. 
Siellä kasvavat marjat, 
makealta maistuvat nuo. 
Usein metsässä vietin mä illat, 
käen kukuntaa kuulla sain. 
Siellä rakensin haaveiden sillat. 
Siellä kuljen unelmissain. 

Täällä elän viel hetken. 
Lähden tielle mi tänne toi, 
kera teidän teen paluuretken. 
Se kutsuna korvissain soi. 
Keskenään tuumivat lapset: 
— Vain sadussa on ihmemaa. 
On isällä harmaat jo hapset, 
lailla lintujen lentää ei saa. 

Onhan täälläkin kesä, 
on koti isän rakentama. 
Ain hyvä on oma pesä. 
Rakas on tämä maa! 
Vuodet vierivät tehden työtä, 
kukaan moittinut ei kohtaloaan. 
Joka päivä perhe sai syödä, 
lapset lukivat kouluissaan. 
Nöyrinä otettiin vastaan, 
mitä huominen aina toi. 



6 



Se päivä ei unhoitu koskaan, 

kun sodan sireenit soi. 

Silloin ihmiset kärsiä saivat, 

kovin raskas oli se tie. 

Silloin särkyivät lasten taivaat. 

Mielin muistele sitä en mie etkä sie. 

Sodassa piiskatun perheen 

oi halu viel elämään. 

Kärsimysten kypsät lapset 

olivat valmiit jo lähtemään. 

Paluumatkalle lähtiessään 

voimat heikot oi perheenpään. 

— Luulen ne perille piisaa, 

viel oman maani nään. 

Laiva vihdoin saapui 

rauhan satamaan. 

Oli tunne kuin olisi tultu 

uuteen maailmaan. 

Moni mutka oli helppo jo kestää, 

isä eteenpäin ohjasi; 

kohta perillä ollaan, 

juna jo vislasi. 

Lapsi aseman seinältä nimen 

Kem-pe-le hän tavasi. 

Täällä ennen isä 

heiniä hankosi. 

Käveltiin vielä tovi 

ja pihaan käännyttiin. 

Maalaistalon ovi 

me sitten aukaistiin. 

Isä kättä paiskaten virkkoi: 

mä olen se heinämies. 

Talon isäntä kun nimen kuuli, 

hän isän muisti ja ties. 

Lämmin oi vatsaanotto, 

ei koskaan sitä unhoittaa voi. 

Me saimme talosta suojan 

ja ruokaa lämmintä. 

He syöttivät ja juottivat 

siipirikkoja Luojan. 

Lasten sisäistä tunnetta 
ei sanoin kuvata voi: 
se oli hyvin lämmintä, 
se eloon meidät loi. 
Kempeleessä kaikki 
ihan ihmetyttää, 
kun ihmistä itsekästä 
ei ole täällä yhtään. 

Kuule — kirkonkellotkin soi. 

On tosi, et sittenkin isä 

Satumaahan meidät toi. .. -, .... 

Aino Vaittinen 



Viimeinen juhla 
Inkerissä 



Vuonna 1942, sodan pauhinan keskellä, 
tuli tieto, että Suomesta tulee pappi Inke- 
riin. Nopeasti se ilosanoma kulki talosta 
taloon, kylästä kylään. Kymmenien kilo- 
metrien takaa ihmiset tulivat seuroihin, 
jotka pidettiin Venjoella, Poritsan kylässä. 

Hartaasti ja ilomielin odotettiin papin tu- 
]oa. Ja tulihan se pappi, Juhani Jääskeläi- 
nen. Vähän ihmeteltiin, kun pappi tuli so- 
tilaspuvussa. Kyllä silloin laulettiin virsi 
165 kaikesta sydämestä ja hartain mielin 
ilman pelkoa: 

»Jo mennyt menoinensa on aika surkea, 
Kun valhe kahleeseensa sai kansas, Ju- 
mala, 
Kun seisoi vakan alla Totuutes Kynttilä, 
Kiellolla ankaralla pidettiin kätkössä.» 
Ei siinä kukaan väsynyt, vaikka ei istuma- 
paikkoja ollut. Kellään ei ollut kiire pois 
lähteä. 

Seuraavaksi päiväksi ilmoitettiin kaste- 
juhla Marinovassa (Hartikaisen kylä). Olin 
Saksoilla töissä, eikä ollut lupa olla poissa 
työstä. En myöskään tahtonut olla pois sel- 
laisesta juhlasta ja mietin kovasti, mitä 
keksisin syyksi. Sitten keksin keinon. Lai- 
toin pumpulia poskelleni, käärin ison liinan 
päähäni ja menin työnjohtajan luo ja vali- 
tin hammaskipua. Työnjohtaja sanoi: »Ma- 
ma krank, nach hause (mama on kipeä, 
pääsee kotiin).» Se oli riemua, kun juoksin 
kotiin. Kerkisin ottamaan vieraita vastaan. 
Lapsia tuotiin 32 kastettavaksi, kolmekin 
samasta perheestä. Isommat kävelivät kum- 
minsa vierellä. Minun osakseni tuli kantaa 
kastemaljaa papin perässä. Taisi siinä ti- 
pahtaa kyyneleitäkin maljaan. Kastetilai- 
suuden jälkeen vanhempi väki polvistui 
saamaan ehtoollista. 

Näin päättyivät juhlat. Niitä on hyvä 
muistella vielä nyt, 40 vuoden kuluttua. 

Maria Hartikainen 



Siunaa, Herra, muisto 

Inkerin 
87 - vuotispäiväruno 

(sävel: Karjalan lapsi) 

Mä usein yksin istun miettien: 

on niinkuin unta elo ihmisen. 

Mä kuljen kunnahilla Inkerin, 

on niin kuin eilen sieltä erkanin. 

Kun aatoksissa siellä astelen, 

niin kaipaus taas täyttää sydämen. 

Siel paikka missä lasna laulelin, 

siel nuoruusvuodet kalliit uhrasin. 

Sulle, synnyinmaalleni, laulan tämän lauluni. 

Oi siunaa, Herra, muisto Inkerin. 



Mun j aikain jäljet sinne painuneet, 
ne ajan aallot pois on huuhtoneet. 
Siel kotimökki seisoo kallellaan, 
on ovillani vieras kulkija. 
Oi, rikas, rikas olen muistoissain, 
ne aarteenani kannan sielussain. 
Vei vuotten virrat paljon mennessään, 
mut muisto jäin ei ne kyenneet ryöstämään. 
Sulle, synnyinmaalleni, laulan tämän lau- 
luni. 
Oi siunaa, Herra, muisto Inkerin. 

Maria Hartikainen 



Dtauf>ateaa 3 0U ^ ua 
onnellista Uutta 23uotfa 



Inkeriläisten Yhdistys 

Inkeriläisten Sivistyssäätiö 
Inkeriläisten Viesti 



Valtameren takaa 



JOULUTERVEHDYS 

»Saapukoot rakkaa£ terveiseni sinne kauas kauas yli pilvien, yli meren myrskyävän, sin- 
ne Suomen rantoihin, jossa jo varmasti jää helisee ja soittaa viulua jäänsirpaleilla. Rakkaat 
terveiseni myös sinne synnyinmaalle, sinne Voikkolaan. Esi-isämme olivat syntyneet Voikko- 
lassa (Inkerissä). Sen takia saimmekin sukunimeksi Voipää.» 

Maria Mehiläinen 
New York 



»Sun seurakuntas odottaa, 
Kuin kauan viivyt vielä? 
On ahdistusta täynnä maa, 
Jo huokaa hurskaat siellä. 
Ah, koska kuivaat kyyneleet 
ja vaivoistamme lopun teet? 
Jo joudu, Herra Jeesus! 



Sua kaipaa sielumme 

ja taivaan ihanuutta. 

Ah, siellä kuivuu kyynele, 

Veisaamme virttä uutta. 

Suo että kansas kestää vois, 

Sen toivonvirsi aina sois: 

Jo joudu, Herra Jeesus!» 



Mi laiva teitä kuljettaa? 

(Tämä kertomus on otettu Kanadan toukokuun 1969 »Isien uskosta», ja sen on lähettänyt 

Maria Mehiläinen New Yorkista) 

Mi laiva teitä kuljettaa nyt rauhan valkamaan? 



Olimme Suomi -konferenssi n Kanadan 
alueen vuosijuhlilla South Porcupinen St. 
Johnsin luterilaisessa kirkossa. Lopetta- 
jaistilaisuudessa huhtikuun 2. päivänä lau- 
loi St. Johnsin seurakunnan kirkkokuoro 
seurakunnan urkurin Juho Hutterin joh- 
dolla 

»Mi laiva teitä kuljettaa 
nyt rauhan valkamaan? 
On liiton arkki laivamme, 
on Kristus haavoissaan. 
Ja purjeet armo paisuttaa, 
käy kulku joutuisaan. 
Ja sitten häitä viettää saa, 
kun rantaan saavutaan.» 

Laulun sanat puhuttelivat kuuntelijoita. 
Sen hengellinen sanoma on aina siunannut 
erityisesti niitä, jotka uskon kautta Jee- 
sukseen ovat päässeet matkustamaan siinä 
liiton arkissa, joka on saatu aikaan Kristuk- 
sen haavojen kautta. Mutta laulu puhut- 



teli allekirjoittanutta myös toisesta syystä. 
Hän näet oli juuri ennen lopettajaistilai- 
suuden alkua saanut kuulla jännittävän 
kertomuksen kuoron johtajan Juho Hutte- 
rin elämästä. Selitykseksi mainittakoon, et- 
tä Juho Hutteri on inkeriläisiä, syntynyt ja 
kasvanut Keiton pitäjässä Venäjällä. Inke- 
riläiset puhuvat suomen kieltä, ja heidän 
koulunsa ennen sotia olivat suomenkielisiä. 
Sotien kohtalo toi kuitenkin Juho Hutterin 
monien mutkien kautta Ruotsiin, jonne oli 
päässyt myös paljon eestiläisiä, latvialaisia 
ja liettualaisia pakolaisia. Eestistä, Latvias- 
ta ja Liettuasta oli viety tuhansia ihmisiä 
Siperiaan. Pelättiin nyt sodan jälkeen, v. 
1948, että Venäjä vielä hyökkää Ruotsia 
vastaan. Näin kertoo Toronton Canadian 
Panorama -lehti: 

»364 ihmistä laivassa 

Vapautuakseen vaarasta joutua Siperiaan 
karkoitettaviksi 364 ihmistä oli saanut 
kootuksi 100 000 $. Tällä summalla ostettiin 
vanha brittiläinen laiva, joka oli kyllä tar- 



8 



koitettu vain 14 hengen miehistöä varten. 
Se varustettiin makuulavoilla. Jokaisella 
pariskunnalla oli vain kolme jalkaa leveä 
lava. Niitä oli kolme kerrosta 7 jalkaa kor- 
keassa lastiruumassa.» 

Marraskuun 11. päivänä laiva lähti Ruot- 
sin Göteborgista vapaata demokraattista 
Kanadaa kohti. Matka oli myrskyinen. Suu- 
ri osa ihmisistä oli jatkuvasti merikipeitä. 
Juho Hutteri kertoi olleensa sairas koko 
matkan. Laivalla ei ollut radiota, sillä varat 
eivät riittäneet sen ostoon. Mutta laivan 
kapteeni, eestiläinen pakolainen August 
Linde sanoi: »Minä löytäisin Kanadan sil- 
mät sidottuina.» Ja niin hän myös löysi 
Kanadan. Mutta 200 mailia Nova Scotiasta 
myrsky raivosi niin, että laiva ei päässyt 
minnekään. Joulukuun 13. päivänä 1948 
kanadalainen rannikkovartijan lentokoneen 
ohjaaja onneksi näki laivan, ja kun ei saa- 
nut radiosta mitään vastausta, hän ilmoit- 
ti Halifaxiin, että laiva oli vaarassa joutua 
haaksirikkoon. Muutaman tunnin sisällä oli 
pelastuslaiva tämän 600 tonnin Walnut-ni- 
misen aluksen vieressä. 

Ajelehtiva silakkapurkki. Päästyään lai- 
vaan kohtasi upseeria surkea näky: 364 ih- 
mistä, miehiä, naisia ja lapsia ahdettuina 
laivaan, joka oli alunperin tarkoitettu vain 
14:sta henkeä varten. Laiva oli niinkuin 
sillipurkki. Ihmisiä makasi makuulavoilla, 
lattialla, kaikkialla. He olivat ikäänkuin 
kuolleita. Upseeri kysyi laivan kapteenilta: 
»Ovatko he kuolleet?» »Eivät», vastasi kap- 
teeni. »Eivät vielä, mutta melkein.» Hinaa- 
ja hinasi Walnutin Halifaxin satamaan, 



josta ambulanssit sitten veivät pakolaiset 
eri sairaaloihin. Siirtolaistoimiston henkilö- 
kunta järjesti uusien tulokkaiden siirtolais- 
asiat. Kaikki 364 henkeä pelastuivat. Lai- 
vassa mukana ollut inkeriläinen Juho Hut- 
teri tuli South Porcupineen, jossa hän on 
toiminut kaivostyöläisenä. Hänet vihittiin 
pyhään avioliittoon Hilda Marryn kanssa, 
ja heillä on neljä lasta, Helen, Allan, Henry 
ja Eric. Juho Hutteri on toiminut 12 vuot- 
ta South Porcupinen suomalaisen luteri- 
laisen seurakunnan urkurina, ja hän soit- 
tikin urkuja Suomen konferenssin Kanadan 
aluejuhlilla. Uudet urut vihittiin juhlien 
yhteydessä. Juho Hutterin johtama kirkko- 
kuoro lauloi: 

»Mi laiva teitä kuljettaa 
nyt rauhan satamaan» 

»Vaan laiva kannattaa.» 

Kun puhuimme näistä asioista, Mr Hut- 
teri hiljaisesti sanoi: »Herra on johtanut 
hyvin joka paikassa.» Allekirjoittanut (Ma- 
ria Mehiläisen lähettämästä tekstistä puut- 
tui »allekirjoittaneen» nimi; toimituksen 
huomautus) ei voinut olla mainitsematta 
tätä kertomusta pitäessään juhlien loppu- 
puhetta. 

Laulun tekijä sanoo: »Ja kuinka monta 
laivalla/nyt teitä matkustaa? Jo meitä on 
tuhansia, vaan laiva kannattaa.» Tule si- 
näkin tähän pelastuksen laivaan. Ota Jee- 
sus vastaan pelastajaksesi omaksi! Varmas- 
ti hän nostaa ja vie perille. 



jatkoa s. 5 

Erityisen piristävän lisän tähän lämmin- 
henkiseen tilaisuuteen toi Yrjö Luukkonen 
myös harmonikkaesityksellään. Se sai var- 
sinkin nuoremmalta väeltä suorastaan myrs- 
kyisät suosionosoitukset. 

Voinee sanoa, että juhlan arvokkainta 
osaa edusti »Inkerinmaan piispan» S. J. 
Laurikkalan muotokuvanpaljastus. Paljas- 
tuspuheen piti säätiön hallituksen puheen- 
johtaja Matti Vironmäki. Puheessaan hän 
totesi, että juuri näinä päivinä, tarkalleen 
25. marraskuuta, rovasti Laurikkalan kuole- 
masta tulee kuluneeksi 25 vuotta, ja Lau- 
rikkalan syntymästä on tänä vuonna kulu- 
nut 100 vuotta. Edellisenä päivänä, mar- 
raskuun 13., oli Ruotsista saapunut inkeri- 



läinen »sukututkimusryhmä» tuonut tul- 
lessaan laatan asianmukaisine kaiverruksia 
neen kiinnitettäväksi muotokuvaan. Muoto- 
kuva, jonka ISK oli viime kesänä Lahden 
kesäjuhlilla lahjoittanut, sijoitetaan Inkeri- 
kotiin sille varatulle paikalle. 

Ennen Matti Vironmäen lausumia lop- 
pusanoja saatiin nähdä diakuvia Puskinin 
kirkkoon tänä syksynä tehdyltä retkeltä. 
Niitä esitti Helsingin Johanneksen seura- 
kunnan kirkkoherra Reino Tillanen, joka 
oli ollut mukana matkalla. 

Tämä erittäin lämminhenkinen ja kodi- 
kas syysjuhla päättyi perinteisesti seisaal- 
leen nousten laulettuun Nouse Inkeriin. 

AL-ma 



Heinän tekkoo kotjpuolees 
puolen suan vuuven takkaa 



»Suatto pellool valkija tuvas» (Inkeriläi- 
nen s -lasku) 

Kiurun laulu, viikatteihin takomine ja 
paimeniin kajauksiin kajahtelut kuuluut 
kaik niihin heinäkuisiin kylän iäniin mitä 
kaihomieleel vielkii muistelen. 

Heinäaikaan olj kiirettä kaikiil perreen 
jäseniil. Päivän valetees läksiit miehet 
viikate olal ja luiska (kovasin) suappaan- 
varrees lyömää heinää. Viikatteet olj tua- 
vottu jo illaal aamuu vart. Lounaal ollees ne 
pit takkoo uuvestaa. Takkeet (pieni alasin 
ja takovasara) olliitkii ahkeraas käytöös 
joka talos koko heinäajan. Se viikatteen 
takomine oljkii kaikist tärkijämpää arpee- 
tii koko heinän teovs, Mut ei sitä likelkää 
kaik osanneet kunnool tehhä. Siin kysyttii 
tarkkaa silmää ja vakavaa kättä. Jos vua 
löi vasaraal liijan kovast — tulj terraa nan- 
na, ja jos vahinkoos kolahutti terrää syve- 
mäält ni se venäläine peltj viikate alko kup- 
lamaa. Viikatetta ei suant takkoo kuivil- 
taa, vua takomisen kohtaa pit koko ajan syl- 
kii. Hyvä takoja virutti (venytti) terän reu- 
naa tasaseest vua mustan kynnen verran 
niin hoikaks ko paper. Sitko sen terän vähä- 
vällii luiskas ni se oljkii terävä ko parta- 
veitsi Sellaseel viikatteel passas tehdä luo- 
koot Pit vua varroo jot ei iskeent terrää 
kivvee. Siilon koko terä ois voint männä 
ryttyy. 

Yökasteen häivyttyy rneijen lapsiin teh- 
tävä olj pöyhyttää luoko haravan varreel. 
Illansuus puoleeks kuivaneet heinät hara- 
voitu ja pantii suattoloil. Seuraavaan ua- 
muun suatot kannettii sapilaihen keral tu- 
levan kevon paikal ja levitettii karheeks ke- 
von lavan ympäriil. Jos talon hevone sat- 
tu olemaa joutilaan — mitä ei usjast ta- 



pahtunt — ni suatot vejeltii lavan luo he- 
vosen peräs sapilaan ja pitkän nuoran kans 
luahaamaal. 

Ympärläine lava rakennettii sillein jot 
sen keskel isettii korkija teräväpäine sei- 
väs mikä pönkitettii juureest kolmeel viis- 
toseipääl, Riv tappiloi isettii lavan ulkorin- 
keeks ja pohjaal pantii risuloi. 

Päivän kuluvees karhetta kiänneltii par 
kertaa ja sit ennen illan tulloo ajettii heinät 
likemmääks lavvaa hevosen vetämän pitkän 
poikittaisen riuvun avul, Riuvun molemist 
päist köytettii nuorat hevosen rahkeihen; 
toiseel jalal painettii riukuu muata vast ja 
toiseel jalal kerkittii peräs ko hevone vetj 
heinät lavan ympäriil korkeiks kasoiks. Sit 
alettiikii tehhä kekkoo, Meijen nuoriin pit 
aina olla kevon piäl harava kiäjees ottamaas 
heinii vastaa ja niitä tallomaas. Eikä siin 
oltkaa aikaa »vahtii variksii» ko kaks mies- 
tä piä palavaas mättiit heinii kevon piäl 
pitkävarsisiil kolmhuarasiil heinähankoloil. 
Toisinnaa kevost tulj niin korkija jot 
oikeen alko hirvittää ko se horju eikä ennää 
olt mist pittää kii, ja usjast viel lentävät 
kusijaiset olliit kevon piäl olijan riähkäan 
(vaivana)! Valmis keko viel suvittii ja myö- 
hempää viel pönkitettii jos se alko kallis- 
tummaa. Hikisen ruatamisen välil sam- 
mutettu jannoo hyrrii juomaal. Hyrri olj 
vettee sekotettuu jamakkaa (piimää), mist 
hapattamisen jälkee olj piäline (hapanker- 
ma) kuorittu pois. Mones talos juotii kotjte- 
kosta tuarii (alkoholitonta kaljaa). 

Talven tultuu alettii rekpelis vettää hei- 
nii kottii yks keko kerrallaa. Heinät mätet- 
tii liävän luhtii ja sarajaa. Meist lapsiist 
olj lystii jos piästii heinäkuorman piäl 
koromaa! 

Ämmä Pee 



10 



Kajaus 



»Eikö mehtäsä vihtoja liene, kun nahjalla 
pitää nuhjuttaman?» oli muinoinen matka- 
lainen Suomesta hämmästyksestä huudah- 
tanut nähdessään paimenien räiskyttelevän 
pitkiä piiskojaan. Näin lienee ollut monen 
asiaan perehtymättömän ensireaktio. Vää- 
rinkäsitysten välttämiseksi sallinette mi- 
nun, hyvät lukijat, entisenä paimenena tuo- 
da esille muutamia lieventäviä asianhaaro- 
ja kunnon paimenten puolustukseksi. Ni- 
mittäin vain tuiki tarpeellisessa tilanteessa 
käytettiin kajausta suoranaiseen ruoskimi- 
seen ja se kohdistui tuolloin (Välihuomau- 
tus: Kyseessä on kollektiiviseen karjatalou- 
teen siirtymisen edeltäneet vuodet.) yksin- 
omaan tottelemattomiin lehmiin, kuten kir- 
joituksen myöhemmässä vaiheessa tulee 
i]mi. 

Kajaus oli paimenen ylpeys ja tärkeä 
apulainen hänen paimenen jaloa virkaa suo- 
rittaessaan. Kajaus korvasi paimenkoiran 
sekä paimentorven ja »lakuttimen», jotka 
kolme viimeksimainittua olivat kylissämme 
tuiki harvinaisia. 

Kajauksen teossa tarvittiin kekseliäisyyt- 
tä sekä sorminäppäryyttä, puhumattakaan 
aimo annoksesta rohkeutta, jota tarvittiin 
materiaalin hankkimisessa (lue: evakuoimi- 
sessa) . 

Tyvestä latvaan suippeneva parin metrin 
pituinen kajauksen »puntta» (piiskan var- 
si) punottiin niinestä, joka sitten päällys- 
tettiin useammalla tiiviisti käärityllä, noin 
sentin levyisellä, vanhasta saappaanvarresta 
leikatulla nahka »kiärikkeellä». Päällim- 
mäinen kerros oli — jos suinkin mahdollis- 
ta • — kiiltonahkasaappaasta leikattua! Ohu- 
esta päästä ruoskaa jatkettiin vielä parisen 
metriä kapeilla nahkasuikaleilla, joita lei- 
keltiin vanhoista hevosen valjaista ja vöis- 
tä. 

Suurella huolella ja vaivalla näin val- 
mistunut kajaus huipentui hevosen häntä- 
jouhista punottuun perukkeeseen, joka li- 
säke taidokkaasti kajausta laukaistaessa 
antoi tuon raikuvan, pyssyn paukausta 
muistuttavan, kajahduksen. Tavallisemmin 



nuo jouhet olivat lähtöisin vieraan kylän 
hevosenhännästä ! 

Kajausta kannettiin siten, että sen pak- 
su pää, puntta, lepäsi olkapäällä oikean 
käden pitelemänä ja loppu raahasi maata 
perässä. Tästä asennosta sen saikin nopeasti 
»laukaisuvalmeuteen» . 

Kun anivarhain aamulla talojen emän- 
nät saivat lehmänsä lypsetyksi, tiesivät he 
lähestyvistä kajausten kajahduksista kos- 
ka oli avattava tarhan veräjät ja ajettava 
omat kelloniekat yhä kasvavaan lukuisia 
kellojaan kalkattelevaan kylän karjaan. 

Monessa talossa oli paimen omasta ta- 
kaa vain omaa karjaa varten. Tämän li- 
säksi oli palkattuja paimenia, jotka saattoi- 
vat kaitsea useamman talon lehmiä. 

Kohta täyttyivät kylän kujaset laitumelle 
menevästä karjasta kurppusj alkaisi ne ja 
Säkkiset eväspussit viilekkeessä seuraavine 
paimenineen. Utuisen varhaisaamun hiljai- 
suuden rikkoi lehmien ammunta, kellojen 
kalkahtelu ja paimenten hoilaus tuhatpäi- 
sen lintuorkesterin säestämänä. Ja kaiken 
yllä kajahtelivat kajausten kauaskantoiset 
paukahtelut. Mikä ihana molykööri! Vaik- 
ka harvat »musiikin ystävät» sitä silloin jou- 
tivat ihailemaan. 

Laajoilla laidunmailla paimennettaessa oli 
kajauksella tärkeä osuus karjan koossapi- 
tämisessä. Tavallisesti jo pelkkä ruoskan 
paukahdus riitti eläinten kurissapitämiseen. 
Vain »kile» lehmä (aituri) uskalsi toisinaan 
kajausta ja sen käyttäjää uhmaten livahtaa 
läheiselle viljapellolle »pahantekoon». Teos- 
ta yllätettynä saattoi tuo onneton elukka 
kirjaimellisesti »tuntea nahoissaan» rangais- 
tuksensa, kun kajauksen sivallus tai pari 
jätti sormenvahvuiset »makkarat» pitkin 
lehmän kylkeä. Näin jälkiviisautena voisi 
ehkä yhtyä tuohon muinaiseen matkalai- 
seen: — »Eikö mehtäsä vihtoja liene, kun 
nahjalla pitää nuhjuttaa?!» 

Kyllä se paimentaminen oli joskus haus- 
kaakin, mutta se varhainen herääminen 
vaan oli vaikeaa. 

Ämmä Pee 



11 



Ruotsin puolelta 



Kertomus suomenkielisestä seurakunnalli- 
sesta toiminnasta 35 vuoden ajalta 
Mölnlyckessä, Länsi — Ruotsissa 



Tämä vuosi 1982 on ollut meille monien 
juhlien vuosi. Olemme niitä jo viettäneet 
ja tänään jälleen olemme juhlassa, jossa 
saamme muistella menneitä. Jo kesäkuun 6. 
päivänä saimme olla mukana Mölnlycken 
suomenkielisen kuoron 20-vuotisjuhlakon- 
sertissa. Tuo tilaisuus oli piristävä, se ko- 
kosi kirkon täyteisen kuulijakunnan, myös 
paljon ruotsalaisia. Silloin kuoro antoi pa- 
rastansa, se suorastaan lauloi itsensä kuu- 
li joittensa sydämiin. 

Eilen vietimme Mölndalissa Krokslättsin 
kirkolla Japanin-lähetyspiirin 33-vuotis- ja 
tämän seurakuntapiirimme 35-vuotisjuhlaa. 
Tämä ei pyri olemaan suomenkielisen seu- 
rakuntatyön juhla täällä Ruotsissa, ainoas- 
taan tämän paikallisen seurakuntapiirin 
juhla. 

Toisen maailmansodan päätyttyä alkoi 
Ruotsiin virrata poliittisia pakolaisia, Bal- 
tian maista ja inkerinsuomalaisia Suomesta. 
Ensimmäiset inkerinsuomalaiset tulivat 
Ruotsiin kohta rauhan solmimisen jälkeen 
v. 1944. He eivät tulleet tänne seikkailumie- 
lessä eivätkä parempia taloudellisia ja so- 
siaalisia etuja tavoittelemaan; heidän oli 
pakko lähteä Suomesta, koska he pelkäsi- 
vät joutuvansa takaisin itärajan tuolle puo- 
len. Täältä tultiin turvaa etsimään ja turva 
täältä saatiin — ainakin toistaiseksi. 

Muistammeko vain kiittää tästä sanomat- 
toman suuresta Jumalan johdatuksesta? 

Tänne Göteborgin seudulle kuten Möln- 
lyckeen. Mölndaliin ja moniin muihin lä- 
hiseudun asutuskeskuksiin asettui asumaan 
melko paljon meikäläisiä. Kun työ- ja asun- 
to-olot oli saatu kutakuinkin järjestymään, 
lähdettiin etsimään ja ottamaan yhteyttä 



oman kansan jäseniin ja osatovereihin. Pian 
löytyikin tuttuja ja ystäviä, monille suku- 
laisiakin, Mölnlyckestä löytyivät Jaariset 
ja Rokan Amalia, Mölndalista Paakkoset 
ja niin edelleen. 

Pian muodostui ryhmiä jotka alkoivat ko- 
koontua yhteen ystävien kodeissa, joissa 
virsikin jo virisi. — Ei tietenkään kaikissa 
näin tapahtunut. — Ja ajatelkaa, noissa ko- 
deissa eivät kaikuneet valitusvirret, vaikka 
kaiken järjen mukaan niin olisi luullut ta- 
pahtuvan. Siellä kaikuivat kiitos- ja ylis- 
tyslaulut. Mistä ihmeestä nuo ihmiset kiit- 
tivät? Oliko siinä aihetta kiitokseen, kun 
oli jouduttu pakolaisen polulle? Kodit ja 
kotimaa oli menetetty — ainiaaksi, se oli 
kaikille selvää. Omaiset ja rakkaat oli ha- 
jotettu kaikkiin maailman suuntiin, edessä 
oli tuntematon tulevaisuus vieraalla maal- 
la ja kielitaidottomana vieraan kansan kes- 
kellä. Niin tosiaan, mistä nuo ihmiset sil- 
loin kiittivät? Tuo kiitoksen aihe voidaan 
ilmaista Psalmin 30, 1. j äkeen sanoilla: »Mi- 
nä ylistän sinua, Herra, sillä sinä pelastit 
minut, etkä sallinut vihollisteni iloita mi- 
nusta.» Vapaudesta silloin kiitettiin ja kii- 
tetään, vapaudesta myöskin laulettiin ja 
lauletaan. 

Suunnilleen 1940-luvun puolivälissä alkoi 
tämä suomenkielinen virsi ja myös saarna- 
kin kuulua täällä Ruotsin länsi-rannikolla. 
Seuroja alettiin pitää Mölnlyckessä, Möln- 
dalissa ja muillakin paikkakunnilla. Mutta 
pian kuitenkin havaittiin, ettei tällainen 
ajan mittaan käy laatuun. Suomenkielistä 
luterilaista seurakunnallista toimintaa on 
saatava, jos aikoo säilyttää evankeliumin 
ja luterilaisen tunnustuksen väärentamättö- 



12 



mänä. Silla noihin seuroihin tuli kaiken- 
laisia uskonnollisia näkemyksiä omaavia, 
jotka väittävät olevansa ehdottomasti oi- 
keassa. Silloin alkoi tuntua, että suomen- 
kielisiä jumalanpalveluksia oli saatava paik- 
kakunnalle. Olisi otettava yhteyttä suomeen: 
ehkä sieltä tulisi pappeja, jotka auttaisivat 
tässä tilanteessa? — Ja pappeja tuli. Mut- 
ta oli otettava yhteyttä myös paikalliseen 
seurakuntaan ja pappiin. Saataisiinko kirk- 
koa, annettaisiinko meille kirkkoa käyt- 
töön? 

Tämän seurakunta-asian puuhamiehistä 
oli ensimmäinen mainittava, jo edesmen- 
nyt Aatami Närhi. Oli vuosi 1947, kun Aata- 
mi meni Jaarisille ja pyysi heidän nuorinta 
poikaansa Pekkaa: »Lähde tulkiksi minulle 
pappilaan?» Pekka itse kertoi tästä, kuinka 
hänelle, tulkille tuottivat vaikeuksia sanat 
seurakunta ja juwMawpalvelus. Vaikka hän 
osasikin ruotsia jo melko hyvin, ei hän 
muistanut kuulleensa noita sanoja ruotsin 
kielellä. 

Mutta asia selvisi. Silloinen Mölnlyckessä 
oleva Radan pappi, komministeri Sinander 
ihastui asiasta ja sanoi: »Olette sydämelli- 
sesti tervetulleita kirkkoon, sen ovet ovat 
auki teille», ja hän toivotti heidän hank- 
keelleen Jumalan siunausta. Hänen kaksi 
tytärtään Margareta ja Cicilia toimivat ur- 
kureina suomenkielisissä jumalanpalveluk- 
sissa useiden vuosien ajan. 

Tällä tavalla lähti liikkeelle seurakunnal- 
linen toiminta tällä seudulla, paikallisen 
papin ja seurakunnan myötävaikutuksella. 
Seuraavana vuonna 1948 seurakunta järjes- 
täytyi, muodostettiin ensimmäinen toimi- 
kunta, ja seurakunta sai nimen: Inkeri- 
1 ä i s - Su oma 1 a i ne n Luterilainen 
seurakunta. 

Mutta 1950-luvulla Ruotsin ja Suomen 
välille tulleet vapaat työmarkkinat toivat 
myös tälle seudulle tuhansia suomalaisia; 
silloin katsottiin, 1960-luvun tienoilla, ai- 
heelliseksi muuttaa nimi Radan suo- 
menkieliseksi seurakuntapii- 
riksi. Ei haluttu, että seurakunnalla olisi 
nimi, joka korostaisi kansallisuutta. Olemme 
itse saaneet monasti kokea miten masenta- 
vasti sellainen vaikuttaa, kun ihmisiä 
erotellaan kansallisuuden vuoksi. Siksi 
emme itse halua kansallisella korostuk- 
sella sulkea ovia muilta. 



Samaan aikaan kiinnitti Ruotsin kirkko 
huomionsa maahanmuuttaneiden asioihin. 
Luulajassa v. 1948 perustettiin kirkkokomi- 
tea huolehtimaan pakolaisten sielunhoidolli- 
sista asioista. Ruotsin kirkon palkkaama 
pappi alkoi matkustella niillä paikkakunnil- 
la, joilla asui eniten suomea puhuvia, pi- 
täen siellä jumalanpalveluksia ja toimitel- 
len muitakin kirkollisia asioita. Yksi täl- 
laisista paikkakunnista oli tämä Mölnlycken 
ja Mölndalin seutu. 

Seurakunnallinen elämä alkoi vakiintua: 
perustettiin pyhäkouluja Mölnlyckeen ja 
Mölndaliin. Vuodesta 1949 alkoi toimia Ja- 
panin-lähetyspiiri, se osoittautui seurakun- 
taa rakentavaksi piiriksi. Onhan juuri Ja- 
panin-lähetysniirin toimesta Radan kirkossa 
saarnanneet hyvin monet Suomesta vierail- 
leet papit, ja saarnaajatkin. Eikä seurakun- 
nan ja Japanin-lähetyspiirin välillä ole ol- 
lut kitkaa, lukuun ottamatta alkuvaikeuksia. 
Seurakuntamme on mukana lähetystyössä 
niin Ruotsin kuin Suomenkin kirkon kautta. 
Vuodesta 1962 kuoro alkoi rikastuttaa seu- 
rakuntaelämää. 

Aluksi jouduttiin itse korvaamaan papin 
matkakulut, maksamaan urkurille ja vah- 
timestarille. Avustusta on saatu seurakun- 
nalta ja kunnalta vuosina 1949 — 58, ensin 
550 kr. vuodessa, myöhemmin 650 kr. Vuo- 
desta 1959 jäivät kaikki maksut pois, siitä 
lähtien ovat meillekin kaikki kirkolliset 
palvelut olleet maksuttomia. Vaikka näin 
jouduttiin alussa maksamaan, eivät rahat 
kuitenkaan loppuneet; ne vain lisääntyivät. 

Ajallemme on ominaista että kaiken pe- 
rustana on raha: seurakuntaakin nykyisin 
yritetään rakentaa rahan voimalla. Tulokset 
ovat kuitenkin laihanlaiset. Niille jotka 35 
vuotta sitten lähtivät puuhaamaan luteri- 
laista seurakuntaa tälle paikkakunnalle, ei 
ensimmäisenä huolena ollut raha. Heidän 
huolensa oli, että evankeliumi ja luterilainen 
tunnustus säilyisivät väärentymättöminä, 
niinkuin ne olivat säilyneet, siellä, paljon 
vaikeammissakin olosuhteissa. Sensijaan 
että olisivat ruvenneet vaatimaan suurempia 
avustuksia, he uhrasivat itse tietäen että 
Herra pitää huolen siitäkin asiasta. He oli- 
vat kokeneet todeksi oppi-isä Martti Luthe- 
rin neuvon: »Jos tahdot rikastua, opi anta- 
misen taito.» Ja myös Raamatun opetuksen: 
»Mutta älkää unohtako tehdä hyvää ja ja- 



13 



kaa omastanne, sillä sen kaltaisiin uhreihin 
Jumala on mielistynyt.» Hebr. 13: 16. Ja to- 
dellakin, tämä antaminen omastaan onkin 
koitunut monien kohdalla suureksi siunauk- 
seksi. Kiitollisin mielin saamme tänään 
muistella heitä, jotka raittiissa hengessä 
lähtivät rakentamaan tätä seurakuntaa, joka 
on jaksanut toimia tässä vetoisessa maail- 
massa näinkin pitkän ajan kuin 35 vuotta. 

Seurakuntamme on keskusjärjestömme 
ISK:n jäsenseura. Tämän kautta meillä on 
mahdollisuus vaikuttaa laajemmaltikin kuin 
vain omassa piirissämme. Tästä meillä on 
myönteisiä kokemuksia. Monissa yhteisissä 
asioissa olemme saaneet tuoda oman näke- 
myksemme ilmi, ja ne ovat usein tulleet 
huomioon otetuiksi. Tosin moni meistä ei 
aluksi oikein tahtonut käsittää, kuinka 
kristillinen seurakunta voisi olla mukana 
maallisessa järjestössä. Olimme siinä mää- 
rin oman Hurskautemme tunnossa, ettemme 
käsittäneet, että kirkko, seurakunta on läh- 
tetty maailmaan, jossa sillä on oma vas- 
tuunsa kannettavanaan. Ketkä silloin oli- 
sivat suolana maailmassa, jos kristityt ve- 
täytyisivät omaan valittuun piiriinsä? Seu- 
rakunta ei saisi eristäytyä maailmasta, 
mutta sen on kuitenkin kavahdettava vää- 
ryyden ujuttautumista seurakuntaan: Ȁl- 
kää antautuko kantamaan vierasta iestä yh- 
dessä uskottomien kanssa, sillä mitä yhteistä 
on vanhurskaalla ja vääryydellä.» Kor. 6: 
14. Mutta tuo vääryys ja vieras ies, ei tule 
pelkästään ns. jumalattoman maailman ta- 
holta; se tulee varsin usein hurskaan pu- 
kuun pukeutuneen hahmossa, se tulee Raa- 
mattu kädessä. 

Tässä olen kertonut tämän seurakunta- 
piirin synnystä, sen toiminnasta ja sen pe- 
rustajista, muutamia nimiäkin mainiten. 
Mutta kristillistä seurakuntaa, Kristuksen 
kirkkoa, eivät kuitenkaan ole rakentaneet 
tänne maan päälle, mitkään seurakuntapii- 
rit, eivätkä mitkään uskovaisten yhteisöt. 
Sen on Kristus itse perustanut sanoen: 
»Tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani 
ja tuonelan portit eivät sitä voita.» Matt. 16: 
6. Kristus itse rakensi seurakunnan, ei Pie- 
tari-kalliolle, vaan sille Pietarin tunnustuk- 
selle, että Jeesus on Kristus elävän Jumalan 
Poika. Tähän seurakuntaan, joka on järk- 
kymätön, meidät on saatettu jo Pyhässä 
kasteessa. Matt, 28: 19. Toimikaamme us- 
kollisina tässä seurakuntapiirissämme, joka 



ISK:n tervehdys 

On paikallaan tehdä tilinpäätöksiä ja luo- 
da uusia suunnitelmia näin vuoden lopulla. 

Voi sanoa, että järjestönä olemme toimin- 
nassa saavuttaneet tälle vuodelle asetetut 
päämäärät. Mutta paljon on vielä tekemättä, 
mm. meidän oma historia Ruotsissa, aineis- 
ton keräys, tietojen ja esineitten tallenta- 
minen, historian käännös, itsemme esittely 
yhteiskunnalle ym. 

On pidettävä kiirettä, muistot siirtyvät 
vanhan polven mukana ikuisuuteen. 

On kiitollisuudella todettava, että olem- 
me saaneet taas vuoden toimia ihanan 
rauhallisissa oloissa kaiken rauhattomuuden 
keskellä. 

Siksi toivon tulevaisuudessakin kaikille 
Inkerin heimolaisille ja heimomme ystäville 
Siunausrikasta, Rauhallista Joulua ja On- 
nellista Uutta Vuotta! 

ISK/A.S. 



HYVIÄ SANOJA INKERISTÄ 

Hyvä sana vihanki hillitsöö. — Skuoritsa 

Hyvä sana on paremp kultaa. — Kupa- 
nitsa 

Hyvä syän huokailoo, a pirullinen äkkäi- 
löö. ■ — Tuuteri 

(Pertti Virtaranta, Inkeriläisiä sananlas- 
kuja ja arvoituksia) 



* 



myös kuuluu tuohon järkkymättömälle kal- 
liolle rakennettuun seurakuntaan, jonka 
Jeesus on kalliisti ostanut ja lunastanut. 
Ei kullalla eikä hopealla vaan pyhällä ja 
kalliilla verellään. Olkoon meitä kannusta- 
massa heidän esimerkkinsä, jotka tällä asial- 
la ensimäisinä olivat. Ja kehottakoon mei- 
tä profeetta Jeremian kautta annettu Her- 
ran sana: »Ja harastakaa sen kaupungin 
menestystä, johon minä olen teidät siirtä- 
nyt, ja rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä 
sen menestys on teidän menestyksenne.» 

A. Tervo 



14 



UTLÄMNADE ELLER Ä T E R V Ä N D A N D E ? 



I berättelser om vad som hand e inger- 
manländarna i Finland i samband med 
separatfreden med Sovjetunionen 1944 
förekommer olika beskrivningar pä graden 
av frivillighet som de hade att väljä sin 
framtida vistelseort. 

Jag har själv använt uttrycket »utläm- 
nade» och inte »ätervändande» om de 55.000 
ingermanländare som mer eller mindre 
frivilligt transporterades tili Sovjetunionen 
frän ärsskiftet 1944 — 1945 och fram tili en 
bit in pä 50-talet. Med detta menas inte att 
Finland önskade utlämna dem, tvärtom 
försökte man pä olika sätt undvika ut- 
lämning av tili exempel soldater ur de bäda 
bataljonerna HP 3 och ErP 6. 

Motiven tili ordvalet är följande: 

Ingermanländarna fick inte ätervanda tili 
sinä hemtrakter, utan de deporterades tili 
olika förvisningsorter fjärran frän Inger- 
manland. Att sä var fallet, trots att en del 
senare fätt ätervanda hem, framgär av 
So v j etunionens bef olkningsstatistik. 

Krav pä utlämning av ingermanländare 
som ej tillhörde de i artikel 10 uppräknade 
kategorierna kom frän kontrollkommissio- 
nen och efter dennas upplösning frän den 
sovjetiska ambassaden. 

Svenska myndigheters bedömning var att 



de ingermanländare som flydde tili Sverige 
hotades av utlamning tili Sovjetunionen, 
trots att endast nägra hundra av de 5.000 
som kom tilL värt land ingick i de kate- 
gorier som enligt separatfreden skulle ut- 
lämnas. 

Ingermanländska flyktingar hotades och 
oroades av sovjetiska »legationstjänstemän» 
tili och med i Sverige. Sä smäningom stäv- 
jades dock denna verksamhet av de 
svenska myndigheterna. 

Muntliga berättelser av ingermanländare 
bosatta i Sverige tyder ofta pä att de 
uppfattade det som ett krav att de skulle 
lämna Finland. 

Sä här i efterhand kan man givetvis 
spekulera i om det som framgär ur artikel 
10 i fredsavtalet har haft hemliga tillägg, 
har blivit feltolkat av myndigheter eller 
har missuppfattats av de berörda. Nägot 
klart svar pä dessa frägor kommer vi för- 
modligen aldrig att fä. 

Om du som laser detta vet nägot som 
kan vara av intresse om de händelser som 
gjorde att ingermanländarna frän Finland 
kom att hamna pä skilda hali, hoppas jag 
att du skriver och berättar om det i Inkeri- 
Iäisten Viesti. 

Viktor Pajunen 



Talvijuhlaa Boräsissa 

tullaan viettämään 8. — 9* päivinä tammikuuta 1983 

Juhla alkaa lauantaina 8. 1. kello 15 Garolin seurakuntatalolla. 
Sunnuntaina Jumalanpalvelus Garolin kirkossa kello 13.30. 

Kirkkokahvit Garolin seurakuntatalolla, ja sen jälkeen juhlaa jatketaan monipuoli- 
sella ohjelmalla. Puhujista mainittakoon ent. lääninrovasti Ragnar Lundell, kirkkoherra 
Ryne Öhman, Nanna Sevelius, pastorit Oskari Björklund, Vilho Kurujoki ja Jussi 
Jänis. 

Juhlassamme on myös Boräsin Ev.yhd. kuoro sekä Radan suomenkielisen seurakunta- 
ryhmän laulukuoro. 
Tulkaamme joukolla juhlaan mukaan. 

Toimikunta 



15 



Ajankohtaisia ilmoituksia 



HELSINGIN PAIKALLISOSASTO 

Tammikuun tilaisuus 24. 1. 1983 Inkeri- 
kodissa klo 14.00. Tervetuloa. 

SEUKKOSEURA 

kokoontuu jälleen 20. 1. 1983 klo 13.00 Inke- 
rikodissa. 

Susanna Kössi, puh. 335 058, vastaa Seuk- 
koseuran toimintaa koskeviin tiedustelui- 
hin. 

TURUN PAIKALLISOSASTO 

Joulukuun kuukausitilalsuus Tapaninpäi- 
vänä joulukuun 26. pnä klo 14. Karjalaisten 
talossa Itäpellontie 2. Tervetuloa. 



MUISTAKAA 

testamenteilla ja lahjoituksilla Inkeriläis- 
ten Sivistyssäätiötä, Testamenttiasioissa voi 
kysyä neuvoja päätoimittajalta» rovasti Mat- 
ti Vironmäeltä, puh. 631 285. 



Tilaa asiamiehiltämme 
Inkeri-aiheista kirjallisuutta 
Levitä Inkeri-tietoutta 



Saini Laurikkala 




Kemppi: Fenno-Ingrian 


lauluja 5 kr 


Rovasti S. J. Laurikkalan 




Kemppi: Ristiltä ripille 




10 kr 


elämäkerta 
Aapo Iho 


25 mk (30 kr) 


Äänilevyjä 
Inkerikuoro 






Hietajyvä, valitut runot 


18 mk (25 kr) 


Nouse Inkeri ym. 




15 mk (20 kr) 


Hellin Suominen 




Lauri Santtu 






Mooses Putron elämäkerta 


10 mk (15 kr) 


Murrejuttuja 




15 mk (20 kr) 


Pertti Virtaranta 
Inkeriläisiä sananlaskuja 
ja arvoituksia 


20 mk (25 kr) 


Gävlen kuoro 
Inkerin karttoja 
Inkerin lippuja 
Inkerin postimerkkejä sarja 


30 mk (35 kr) 

40 mk (45 kr) 
15 mk (20 kr) 
50 mk (60 kr) 


Isien Usko, muistojulkaisu 


10 kr 


Adresseja 




15 mk (20 kr) 


Postikortti, Haaparannan muistolaatta 1 kr 


Inkeriläisten Viesti vuodeksi : 


1983 olisi syy- 


Postikortti, örebron muistokivi 1 kr 


tä tilata. Hinta 60 mk (75 kr) 


• 



Vammala 1982, Vammalan Kirjapaino Oy